sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Nuorten Toivekirjasto ja Lasten toivekirjasto



Nuorten toivekirjasto on laadukas kirjasarja

NTK:n kirja numero 1 on  Lennart VapaavuoriSalmikämpän pojat, jota en ole lukenut, mutta

Numeron 2 olen lukenut eli se on

Väinö Riikkilä: Viimeiset kaanit, mutta en NTK:n kansin.

Kaikista Pertsoista ja Kiluista on   täällä bloggaus

9. Väinö Riikkilä: Pertsa ja Kilu

14. Väinö Riikkilä: Saarelta nousi savua

36. Väinö Riikkilä: Pertsa ja Kilu merellä

71. Väinö Riikkilä: Pertsa ja Kilu kippareina

93. Väinö Riikkilä: Adventuren viimeinen lasti

Kaikista Pertsoista ja Kiluista on   täällä bloggaus


7. Mark Twain: Prinssi ja kerjäläispoika (ei_NTK-kansi)



12. J. Finnemore: Robin Hood


18. Väinö Riikkilä: Lautalla yli Enonselän


19. F. H. Burnett: Pikku prinsessa



28. Ethel Turner: Seitsemän sisarusta ja 


47. Ethel Turner: Sisarusten varttuessa


29. James Fenimore Cooper: Hirventappaja

40. James Fenimore Cooper: Viimeinen mohikaani

51. James Fenimore Cooper: Haukansilmä

80. James Fenimore Cooper: Ruohoaavikko



34. Frederick Marryat: Nuori kadetti Simple







41. Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä





48. Anna Sewell: Uljas Musta (ei NTK kansi)




54. Frederick Marryat: Merirosvo






62. Jules Verne: Sukelluslaivalla maapallon ympäri


68. Erich Kästner: Lentävä luokka


76. Erich Kästner: Pojat salapoliiseina (ei-NTK-kansi)


78. Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut (ei-NTK-kansi, joskin kansi kuva on sama, mutta kansi ei)


79. Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut (ei-NTK-kansi, joskin kansi kuva on sama, mutta kansi ei)




87. Robert Louis Stevenson: Aarresaari







102. Rudyard Kipling: Meren urhoja



104. Leif Hamre: Lentokone kadoksissa ja  132. Leif Hamre: Hyppää, Petter


106. Paul Berna: Päättömän hevosen salaisuus




142. Kaarlo Merimaa: Kräki-Kalle ja Limperi


146. Kaarlo Merimaa: Takapihan sankareita




150. Erkki Rekimies: Laatokan lentäjät




171. Sid Fleischman: Haamu keskipäivän auringossa (ei-NTK-kansi)

173. Sid Fleischman: Kastanjakulkuri ja suuri veijari




162. Väinö Riikkkilä: Repa ja Väiski ja 172. Väinö Riikkilä: Repa puskee sisulla


180. Cecil Boedker: Karkuri ja musta ratsu





199. Rudyard Kipling: Kim 1 ja  200. Rudyard Kipling: Kim 2 (ei-NTK-kansi)


206. Hellevi Salminen: Sanovat Allisoniksi


Leif Hamre: Operaatio Arktis NTK 209

                                                   

226. Cecil Boedker: Leopardi

226. Mel Ellis: Valkoisen suden pako





Lasten Toivekirjasto


Felix Salten: Bambi


Aapeli: Koko kaupungin Vinski

tiistai 6. joulukuuta 2016

Shakespearen suomentaja Paavo Cajander



Paavo Cajander (1846 - 1913) on suomentanut miltei kaikki Shakespearen teokset, sonetit jäivät tosin kesken. (alla oleva teksti perustuu pitkälti A. V. Koskimiehen Kustannus oy Kirjalle vuonna 1914 kirjoittamaan elämänkertaan).

Ensimmäisen  Shakespearen näytelmän Paavo Cajander käänsi 1879 ja kunnian sai  Hamlet.
Romeo ja Julia käännettiin vuonna 1881 (olen lukenut Yrjö Jylhän suomennoksen, jossa käyttää sanaa huora, Cajander käyttää yleensä sanaa portto), ja kolmantena Venetian kauppias vuonna 1882, sitä seurasivat Kuningas Lear (1883), Julius Caesar (1884), Othello (1884), Macbeth 1885, eli vuosi ja näytelmä. Tämän jälkeen tahti hidastui, Cajander oli lehtorina Helsingin yliopistossa ja seuraavaksi Cajander käänsi Coriolanus  -näytelmän (1887), seuraavat on Kesäyön unelma (1891), Myrsky (1892), Talvinen tarina (1894),  Antonius ja Cleopatra (1895), Kuningas Henrik IV (1897 - 1898).

Kuningas Richard III  käännettiin 1897 ja t Loppiaisaatto (1899),

Paavo Cajander käänsi 1900-luvulla Timon Ateenalainen (1900), Cymbeline (1901), Kuningas Juhana (1901). Neljän vuoden tauon jälkeen tahti kiihtyi Kuningas Richard II (1905), Kuningas Henrik V (1905), Paljo melua tyhjästä (1906), Iloiset Windsorin rouvat (1906), Kuningas Henrik V ja VI (1907), Turhaa lemmen touhua (1910),  Miten haluatte (1910), Kaksi nuorta veronalaista (1910), Hairauksia (1910),  Kuningas Henrik VIII (1910), Loppu hyvä, kaikki hyvä (1911), Troilus ja Cressida (1911) ja Verta verrasta (1911),

Kuinka äkäpussi kesytetään tuli käännösvuoroon vuonna 1912 ja samana vuonna vielä Titus Andronicus

Näiden lisäksi Cajander ehti kääntää 30 Shakespearen sonettia, olen lukenut Aale Tynnin suomennoksen kaikiksta Soneteista.

Paavo Cajander on legendaarinen suomentaja ja runoilija. Isoisä oli kotoisin Hauholta. Isä oli nahkurimestari Hämeenlinnasta. Paavo syntyi neljäntenä lapsena, mutta kolme vanhinta kuolivat. Paul Emil eli Paavo syntyi 24.12.1846, eli 170 vuotta sitten. Paavo kävi koulunsa, mutta ei ollut primusoppilas, suomen kielessä tosin oli kymppi.

Helsingin Yliopistoon  Cajander kirjoittautui syksyllä 1863. Paavo Cajander osallistui aktiivisesti Hämäläisosakunnan toiminnan. Kanditutkinto valmistui 1875, samoin kuin maisterin tutkinto. Cajander toimi yliopistossa lehtorina. Cajander oli virkavapaalla 1905 - 1911, ja  sai eron 1912, Cajanderin terveys horjui ja hän kuoli 1913.

Paavo Cajander oli ahkera suomentaja, mutta itsekin lahjakas runoilija.

A.V Koskimies pitää Cajanderin Scipio Africanusta erinomaisena.


           SCIPIO AFRICANUS.

        On vainon hirmupäivä päästy päähän,
        Yö vaippans' sovitti ja rauhan toi.
        Veriset liekit, haihtuin myrskysäähän,
        Viel' ilmi hohteen taivahalle loi.
        Mut taivaan alla riutuu tuskissansa,
        Veriinsä nääntyy mainehikas kansa,
        Ja kansan muistot liekki tasoittaa;
        Syö liekki Karthagon, mut murhamiesi
        Iloiten takoo kahletta, ja liesi
        Kuin hornan kita tultaan leiskottaa.

        Vaan keskellä tuot' ivan näyttölavaa
        On aatteissansa mies. Mit' aikoo hän?
        Hän on kuin nukkunut, -- jo silmäns' avaa
        Ja katsoo, tähtää -- mitä näkee hän?
        Käy kurttuun otsa, huulet murtoon vääntyy,
        Vert' itkee sydän, silmä maahan kääntyy
        Ja rintaa vasten päänsä kallistuu;
        Hän äsken iskun taivahalle heitti,
        Mut mustat pilvet ennustähdet peitti,
        Nyt lausumahan aukee miehen suu:

        "Mä nähnyt olen kukan kuihtuvaisen,
        Kuink' alle myrskyn painuu palmupuu;
        Oon nähnyt kalman murhaa, nähnyt naisen,
        Kuin kultaansa hän surren lakastuu;
        Olenpa nähnyt kuinka Rooman kansa
        On hautaan vienyt miehet parhaimpansa,
        Ja haudoilla vuoskaudet itkenyt;
        Vaan nähnyt konsanaan en surmaa mointa:
        Kuink' kansa, kansain kuulu, ilman tointa
        Jää, hukkuu pois, näen ensi kerran nyt."

        "Täss' seison haudall' luonnon suurimmalla:
        Maaks sorretun Karthagon eessäin nään.
        Tuoll' ilohuudot kaikuu taivas=alla,
        Ne mieltä viiltää, kun nään sorron tään.
        Vaan kunnias sen vaatii, Rooma, sinä
        Tuon tehtäväksi määräsit, ja minä
        Mies roomalainen olen. -- Huoli pois!
        Ei kuollut Curtius, kun maahan syöksi,
        Ei Mucius, kuin murhan otti työksi.
        Tät' enkö työtä minä kestää vois!"

        "Vaan täytymyst' ei minun kieltää sovi,
        Ja se, se Karthagonkin hautaan vei;
        Niin säätää jumalat, ja tuonen ovi
        Se vielä kerran aukee Roomallei.
        Niin, Rooma, kerran vahvat muuris murtuu,
        Maan tasalle sun kuulu kansas sortuu,
        Sep' Iliaan on kohtaloa vaan!
        Mut käyköön niinkin, tulkoon kuolo vainen,
        Kun kansassa vaan henk' on roomalainen,
        Meit' alentamaan voimaa tarvitaan."

        Hälläpyörä 22/10 1869; Kaikuja Hämeestä 1872.

Minusta Cajander oli naimaton, mutta hänen holhouksessaan oli sukulaisten lapsia.

        OI, JOS OISI.

        Oi jos oisi, niinkuin muilla, mulla oma kulta,
        Vilisten kuin virran juoksu luistais aika multa.

        Mieli ois kuin päivänpaiste, aatos huolta vailla,
        Korkealle liiteleisi ilman kotkan lailla.

        Soitellen ma kulkisin ja laulain päivätöillä,
        Kullan kuva mielessäni nukahtaisin öillä.

        Metsät tieltä siirtyis pois ja rymähtäisi kuusi,
        Kunhan kankaan kainalossa pirtti nousis uusi.

        Sinne kullan saattaisin ma kurkihirren alle,
        Liedestä kun ensi sauhu nousis taivahalle.

        Ja kun sieltä oman kullan kirkkohon ma veisin,
        Kadehtien lintusetkin meitä katseleisi.

        Nurmen heinä helkkyisi ja kukat kumartaisi,
        Kumartaisi kukkaset ja tuomet tuoksahtaisi.

        Oi jos oisi, niinkuin muilla, mulla oma kulta,
        Vilisten kuin virran juoksu luistais aika multa.

        1869 (?) Kaikuja Hämeestä 1878.

perjantai 11. marraskuuta 2016

TV:n asiantuntija tietää aina ...


TV:n asiantuntija tietää aina ... mutta yleensä vasta jälkeen päin

Asiantuntija tietää, että tuli brexit
mutta vasta kun vaalihuoneissa luki exit

Trumpin voiton enteet
ja kansan asenteet
tiesi oiva konsultti
varsinainen suupaltti.

aivan oikein ja hienosti hän selitti,
kuka, ja miksi ja miten hän kälätti,
mutta  vasta vaalien jälkeen.

Onnea Trumpille,
hän on ääni juntille.

Demokratiassa jokaisella on  ääni, 
ei vain sillä jolla on isoin lääni.

USA:ssa kaikki ovat oman onnensa puuseppiä,
he eivät halua verokeppiä
- ei pidä hyysäyksestä perusjenkki 

Asiantuntija takkinsa pian kääntää
ja puheen uudelle raidalle vääntää.
Ilmiötä selventää ja avaa,
Kassan kautta kotiinsa ravaa.


tiistai 8. marraskuuta 2016

Lukuharjoituksia


Kujerruksia-blogissa Linnea on haastanut lukemaan näytelmiä NÄIN.

Lukemani ja bloggaamani näytelmät 10.1.16 - 10.11.16

George Bernard Shaw: Pygmalion
Harold Pinter: Tea Party
Harold Pinter: Betrayal
Jacinto Benavente: Veijareita
Minna Canth: Työmiehen vaimo
Sofi Oksanen: Puhdistus (näytelmä)


Vain kuusi kappaletta, mutta parempi kuin ei mitään. Shaw, Pinter ja Benavente ovat nobelisteja, Oksasen Puhdistus voitti romaaniversiolla Finlandia-palkinnon, ja Canthin Työmiehen vaimo on vain muuten hyvä.

Pääsinkin seitsemään, sillä helmikuussa bloggasin
Eugene O'Neill: The Hairy Ape

torstai 3. marraskuuta 2016

Harry Martinson: Aniara



Harry Martinson: Aniara, En revy in människan i tid och rum, 1956,  Bonnier Pocket 2016.

Aniara on upea runoteos ja uudenlainen scifi-kertomus aluksesta, joka matkalla Marsiin poikkeaa peruuttamattomasti kurssiltaan ja jatkaa äärettömästi kohti ei mitään, keskellä pimeää ja tyhjää avaruutta.

Martinson julkaisi teoksen vuonna 1956. Suomeksi runoteoksen on kääntänyt Aila Meriluoto, joka kirjoittaa, että työhön meni kolme vuotta. Meriluoto on Martinsonin tahdonilmauksen johdosta säilyttänyt runojen rytmin ja tinkinyt tarvittaessa riimeistä. Selasin Meriluodon teoksen, ja näin tosiaan on. Käännös on ollut vaikeaa, mutta Meriluoto on minusta selvinnyt hyvin. Luin kuitenkin Aniaran parin kertaan ruotsiksi, ensin selaillen ja sitten runo runolta ja säkeistö kerrallaan.

Aniarasta on sekä suomenkielisessä että ruotsinkielisessä wikipediassa laajat juoni- ja henkilöselvitykset. Vaikka ne pitävät paikkaansa, juoni ja henkilöt eivät ilmene suoraan vaan runouden kautta. Runot luotaavat jo tapahtunutta, nykyhetkeä kun matka pisin ääretöntä avaruutta jatkuu ja jatkuu. Aniara koostuu 103:sta runosta, joissa on osin loppusointuja aina ei. Lyhimmät runot ovat muutamia säkeistöjä, osa on kuuden sivun mittaisia

Ensimmäisen runon neljännessä säkeistössä ilmenee suoraan alkuperäinen "osoite" ja epäsuorasti (teko)syy matkalle

Till vilken del av Mars ni då vill komma
till östra eller västra tundran preciseras här.
Att icke strålningsmittad jord i kruka
skall föras med av alla anges där
Minst tre kubikfot skall av mig förseglas
och bokas in för varje resenär
Marsin tundralle on matka, eikä sinne saa viedä ruukuissa saastunutta maata.

Kolmannessa laulussa todetaan "Vi missade pä Mars", matkustaja luottavat Mimaan, joka heijastaa ruudulle kuvia, aluksessa tanssitaan. mutta vähitellen aavistetaan, että kurssinmuutos on kohtalokas
Vi börjar ana att vär vilsegång
är ännu djupare än först vi trott
att kunskap är en blå naivitet
Ennen onnettomuutta on järjestys, "aika" on jaettu päiviksi jä öiksi, Paniikki vaihtuu hiljalleen apatiaksikin, alukseen tulee kultteja ja riitteihin, joihin avaruuden kovuus ajaa. Paluun mahdollisuuteen uskotaan jonkin  aikaa, ja keinoja etsitään, mutta mitään ei ole tehtävissä.

Mitä Marsissa olisi ollut? Tundraa ja pakkotyötä kaivoksissa. maassa on sodittu, ja Maasta muutto olisi päättynyt pakkotyöhön. Aluksessa on "åttatusen själar". Ihminen jatkaa elämäänsä ja "där finns livet kvar i Mimas salar"
¨Bland mörka skuggor dränktes denna saga
av strömmar som ej mimam kan förjaga

Och vi åter huttrande och svaga

Teos avautuu hitaasti, ja kertoja paljastuu Miman käyttäjäksi, henkilöitä on lisäksi naispilotti Isagel, tanssija Daisi Doody, sokea runotar Rindistä, kulttijohtaja Libidel ja paha Chefone, joka on synnyinmaailmassaan tehnyt kansanmurhan.

Miiman hajottua kulttiutuminen pahenee. Muistoja kerrotaan muista maailmoista. Ilmeisesti kertojalla on jäänyt rakas maailmansodan jalkoihin, fototurbisodan seurauksena säteily sairastutti kaikki sen alle jääneet.

Chefone heittää kertojan tyrmään, josta pääsee pois, Chefone kuolee, vaginakultin Libidel kuolee, itse asiassa alus on sargofagi, jonne kaikki lopulta menehtyvät. Ainoa juhla vietetään, kun matkaa on kestänyt kaksi vuosikymmentä.

Aila Meriluoto on jättänyt monissa kohdin loppusoinnit pois rytmityksen vuoksi, alkuteoksessa on jopa Aniara -sanaa on käytetty loppusoinnillisena, vastinsanoina ovat fara, svara, vara, skara ...

Mutta aina kun on mahdollista Meriluoto säilyttää rytmin ja riimin, Libidella -runon ensimmäinen säkeistö:
Koirani tie sinun lehtoosi vie
Libidella.
Kissani viekas ja unessa lie
kehräävä Libidella

Ruotsiksi
Nosar min hund i din aftonlund
Libidella.
Sover min katt i sin lömska blund
spinnande Libidell.
Meriluoto on saanut ensimmäisen säkeen rimmaamaan tie  -- vie -parilla, kun Martinsonilla rimmaa hund -- aftonlund -pari, kolmas elementii Meriluodolla on lie, kun se ruotsiksi on blund.


Myös Karjalan "kunnaita" muistellaan runossa 72. Kova on kaipuu, mutta kovat ovat olleet ajatkin, puukolla on täytynyt pitää etäisyyttä isäpuoleen, joka on koittanut impeä ahdistella.

Aniara on mahtava runoteos, jonka teeman ja "juonen" voi helposti selittää. Sen sijaan runojen rytmiä ja loppusointeja voi vain ymmärtää silloin, kun teosta lukee. Suositan ruotsinkielistä painosta, vaikka totean, että en aivan kaikkia sanoja tuntenut enkä merkityksiä tajunnut, mutta nautittava runoteos, todellinen eepos.

***
Harry Martinson (1904- 1978) jakoi Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1974 toisen ruotsalaisen Eyvind Johnsonin kanssa.

Harry Martinsonia pidetään runoilijana, ja hänen tunnetuin teos on Aniara.

Martinsonin isä kuoli ja äiti lähti, joten pikku-Harry kiersi orpokodeissa, ja Harry lähti 15-vuotiaana merille. Martinson vietti muutenkin kiertolaisen elämää. Hän oli kahdesti naimisissa. Martinsonin mainitaan vuonna 1939 olleen Suomen puolella siis fyysisesti ja aatteellisesti, johon viittaa Karjala-runokin. Vuonna 1949 hänet valittiin Ruotsin akatemiaan ja siis meritoitiin Nobelin palkinnolla 1974.

Martinson luokitellaan modernistiksi. Teoksesta Kulkijan pilvilinnat on bloggaus täällä.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Adonis



Adonis, Arabiska Författare

Luin yläkuvassa olevan teoksen Adoniksesta. Dennis Lee on kiteyttänyt Adoniksen elämäntarinan, pohtinut hänen runouttaan ja sen merkitystä. Teoksen on kääntänyt ruotsiksi Astrid Ericson Bahari.

Adonis, josta olen nähnyt myös muodon Adunis, on syntynyt Syyriassa 1.1.1938, mutta joka on lähtenyt maanpakoon 1956, ensin Libanoniin ja myöhemmin Ranskaan. Ristimänimeltään Adonis on Ali Ahmad Said.

Dennis Lee on analysoinut Adonista monilta puolilta. Kiinnostuin Adoniksesta, ja lainasin ainoan Adoniksen suomennetun teoksen.


Adonis: Tomun taikuri, Kootut runot 1 - 3, suomentanut ja valinnut Jaakko Hämen-Anttila, 2007 Otava, sivumäärä 224.

Jaakko Hämeen-Anttila, joka on arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori, on myös toimittanut tätä loistavaa teosta eli hän on kirjoittanut Adoniksesta erittäin hyvän tiivistyksen ja avannut taustoja.

Adoniksen runoudessa on useita aineksia ja vaikutteita. Myytit ja symbolit ovat tärkeitä, hänen tyylinsä on vihjaileva ja on muuttunut ajankuluessa yhä vaikeammaksi ja jopa pois "runoudesta".

Ymmärsin, että runoudessa on pohjavireenä perinteen ja nykymaailman rajapinnan väreily. Adoniksella on myös vaikutteita mm. eri traditioista, T.S Eliotilta, kreikkalaisesta mytologiasta ja suufilaisuudesta 900-luvulta. Adonis (kuten itsekin) on aina ollut sitä mieltä, että ulkopuolisten ei pitäisi puuttua toisten asioihin.

En osaa enkä uskalla käsitellä enkä avata runoja, enkä siihen edes pystyisi, alla muutama kevyt ja varmasti hyvin pinnallinen huomio:

Lankeemus -runossa on minusta "meille" varsin tuttu tematiikka, lainaus ensimmäisen säkeistön lopusta:

Elän omenan ja taivaan tarhassa,
Eevan edessä,
tämän kirotun puun herrana,
hedelmien herrana. s.55

Minusta puu-teema toistuu muutamissa runoissa, jotka tosin ovat valikoitu Adoniksen tuotannosta:

Adonis vieraili 1970-luvulla New Yorkissa, josta on kirjoitettu runoja, minusta kirpeitä, hyvä kysymys on sivulla 180

Tällä tavoin kannan Kuubaa harteillani ja kyselen
New Yorkissa: Milloin Castro saapuu?

Ei ole vielä saapunut 45 vuoden päästäkään, vaikka suhteet ovat hieman lientyneet, (ellei ole ollut joskus YK:n yleiskokouksessa, mutta tuskin on ollut tervetullut vieras ei Fidel eikä edes Raul?

Samalla sivulla on puu-teemaa:
Sanon ja toistan:
runoni ovat puu. Oksien ja oksien, lehtien ja lehtien
välissä ei ole muuta kuin rungon äitiys.

Tekisi mieleni siteerata enemmän, mutta jätän löytämisen iloa muillekin. Kirjaa saa varmasti ostetuksi ja kirjastoista lainatuksi, Ne, jotka osaavat arabiaa pystyvät lukemaan koko Adoniksen tuotannon, jota varmasti ei kylläkään Suomesta saa, mutta maailmalta kylläkin.