Sivut

torstai 4. syyskuuta 2014

Kultsin loppu tuulen viemänä


Tuuli on vienyt Kultsin. Sillä aikaa Poll ja  Kapteeni Flint katsovat kun Ropinson Krusoe ja John Silfer juovat rommia ja lörpöttelevät toisilleen.

-Vieläkö tuuli vie?
-Vielä
-Tuuulen viemää -filmi muuten on monessa kohtaa erilainen kuin kirja
-?
-Esimerkiksi Scarlettin äiti Ellen meni naimisiin Geraldin kanssa 15-vuotiaana rakastamansa serkun itsemurhan jälkeen kirjassa. Gerald oli 43-vuotias, ja lyhyempi kuin Ellen, irlantilainen, etelän perheiden hieman vieroksuma, sai kortilla ja hyvällä viinapäällä tilukset ja ahkeruudella.
-??
-Myös orjista puhutaan vähemmän , ja N-sana on harvinaisempi filmissä. Esimerkiksi pelto-orja oli kaikkein alhaisin ja sisäorja oli ylin kategoria. Halveksituin luokka taas on jenkit, ja sitten myös valkoinen roskaväki, kuten Slatteryt, jotka poimivat puuvillan itse
-???
-Päähenkilötkin on kuvattu toisenlaisiksi
-Tätä en enää usko, kuten en aiempiakaan
-Rhett oli noin 35-vuotias, kirjassa hän liehittelee paljon enemmän Scarlettia Atlantassa, ja on sivistynyt ja antelias. Atlantaa kuvataan enemmän. Kirjan mukaan sen alkuperäinen nimi olisi Terminus
-Kuten Säätiön kotiplaneetta
-Ehkä sattumaa, kuten sekin, että Asimovin Solarian ja Auroran ihmiset komentelivat robotteja kuten orjia, ja robotteja oli eri tasoisia. Selvitä, onko Asimov tutustunut Tuulen viemään, ollut julkaisuhetkellä noin 16 vuotias.
-Rhettiin palatakseni, hänen mielipiteensä sodan järkevyydestä, ihmisten käytöksestä ja Etelän tavoista on kirjassa paljon esillä, kuten myöskin Etelän tavat esimerkiksi lesket haudataan ”elävänä” surupukuun…Hän leikki paljon Scarletin Wade lapsen kanssa
-Ei filmissä ole mitään lasta
-Ei olekaan, ja se ihmetyttääkin, Wade oli Charlesin ensimmäisen aviomiehen lapsi, se muuttaa Scarlettia, kuten sormuskohtaus. Scarlett myy sormuksensa ensin, filmissä Melanie, ja filmissä Rhett lunastaa molempien sormukset … Scarlettia on fimiin siloiteltu, ja Rhett rosoistettu ja rönsyt pois.

***

Kultsi häipyy sinne minne pitääkin eli olemattomiin sekavien seikkailujen henkilöiden nimet satunnaisesta samankaltaisuudesta ovat  fortunaa ja fiktiota, kaikki yhteydet kirjamaailmaan ovat tuulesta temmattuja.
***

JOKKE 2011-2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti