Hanna Hauru: Jääkansi

 

Hanna Hauru: Jääkausi, Like 2017,  sivumäärä 117.

Oulussa syntynyt Hanna Hauru (1978-2021) oli Finlandia-ehdokkaana tällä Jääkausi -teoksella. (Juha Hurmeen Niemi voitti)

Jääkansi on rankka runoteoksen omainen pienoisromaani ja kertoo tytöstä, jonka isä kuolee sodassa. Tilalle tulee isäpuoli ja vauva, mutta kun äidiltä ja isäpuolelta puuttuu elämänhallinta ja tolkku, kylä on täynnä hulluutta ...

Kirja on rujo ja sisältää kärsimystä  päättyen huonosti.

Takakannessa on Aamulehden sitaatti, jossa kerrotaan että Haurun kirjat ovat nopeita lukea mutta vaikeita unohtaa. Allekirjoitan tämän.

Kirjassa ovat läsnä, viinan kirot, hulluus, itsemurha, raiskaus, äpärä, ja mielisairaala ...

Ankea kirja, mutta taitavasti kirjoitettu.

Alla joitain lainauksia

"Emakko makasi kyljellään ja vauva oli ryöminyt nälkäänsä pakoon sen syliin. Sika antoi pikkusiskon imeä nisiään". s. 20

"Kunnan täti oli antanut pikkusiskolle kiltin tytön nimen ja pukenut hänet punaiseen nuttuun. Konduktööri oli auttanut tätä nostamaan pikkusiskon toisten lasten perässä junanvaunuun. Perillä hän saisi ruotsalaisen perheen". s.23

Sika-asiaan palataan sivulla 31. "Kun otin omasta siivustani palasen veitseni kärkeen, en saanut laitettua sitä suuhuni. Ajatuksiini tuli emakko, joka piti pikkusiskosta huolen".

Muut paljon rankemmat jutut jätän jokaisen itse tutustuttvaksi.

Aino Kallas: Sudenmorsian

 

Aino Kallas: Sudenmorsian  hiidenmaalainen tarina, Otava 1928.

Aino Kallas (1878-1956)  syntyi Kiiskilässä, kävi koulunsa Helsingissä ja avioitui virolaisen Oskar Kallaksen kanssa. Aino Kallaksen elämä oli tapahtumarikas, ja hänellä oli "side" myös runoilija Eino Leinon kanssa.

Aino Kallaksen Sudenmorsian valittiin Suomen satavuotisvuonna 101 kirjaa listaan. Jokaiselta vuodelta oli valittu yksi kirja, ja Sudenmorsian oli vuoden 1928 kirja. Tarinan juoni on kuvattu tiivistetysti heti teoksen alussa: 

Sudenmorsian "on tarina Aalosta, Priidik metsävahdin aviovaimosta, joka Saatanalta sudenhahmoon saatettiin, ja näin Ihmissutena vihityn miehensä viereltä korpiin karkasi, siellä metsänpetojen ja Diabolus sylvarum'in elikkä Metsändaimonin kanssa kanssakäymistä pitäen, ja sentautta maarahvaalta Sudenmorsiameksi kutsuttu. Herra, hyvästi varjele meidän sielumme ja ruumiimme kaikelta vaaralta ja vahingolta, niinkuin hopiaisella haarniskalla, kusta Kiusaajan nuolet kilpistyvät, nyt ja hamaan ijankaikkisuuteen!"

Aino Kallas kuitenkin kuvaa teoksessaan uuden aikakauden naiseuden muutosta, naisen haluja ja naisen oikeutta tehdä valintoja. 

Tarinan huippukohta tulee viidennen luvun alussa, joka jatkuu kuudennen luvun alussa:

Mutta näin visusti tosin Perkele oveluudessansa sudennahan ihmisen ylle sovittaapi, että kynnet ynnä hampaat, niin myös korvat itsekukin tulevat heidän oikialle kohdallensa, niinkuin olisi ihminen jo äitinsä kohdusta Lycanthropuksena elikkä Ihmissutena maailmaan tullut.

Vaan suden hahmon mukana heräsivät Aalossa samalla muotoa myös kaikkinaiset suden himot ja halut, niinkuin verenjano ja raatelemisen riemu, sillä hänen verensä myöskin sudenvereksi vaihdettiin, niin että hän oli niinkuin yksi heistä.

Niin hän villillä ja riemullisella ulvonnalla toisten susien seuraan liittyi, niinkuin kauvan kaivattujensa, että hän vihdoin viimein oli kaltaisensa löytänyt, ja toiset kuorossa ulvoen häntä sisareksensa tervehtivät.

Kuudes luku
Niin tänä valkiana Juhannusyönä Priidik metsävahdin Aalo, vihitty vaimo, ensimmäistä kertaa ihmissutena juoksi.

Kirjan päähenkilön persoona jakautuu yö- ja päivähahmoon. Asetelma kuvastaa minuuden erilaisia puolia, jotka pyrkivät esiin. Ihminen ei ole yksiselitteinen.

Aalo jatkaa elämäänsä kahdessa hahmossa ...

Niin hän kuuli vaimonsa Aalon kysyvän, ihmisen äänellä:

»Kuinka voi piskuinen Piret?»

Ja kohta Aalo jo kehdolle kumartui, otti lapsen kepiästi ja sen rinnoillensa asetti.

Niin Aalo istui akkunan alla lavitsalla, kussa hän ennen sadat kerrat oli istuskellut, ja lauloi lapsellensa:

»Emoseni, emoseni,
Ruoki lasta rinnoillasi,
Juutas lastasi imetti:
Hevosrieskaa huomenella,
Keskipäivin kehrävartta,
Itkuvettä illan tullen.»

Yhteisön paine vie tarinaa kohti vääjäämätöntä loppua:

»Se on synti ja häpiä, että tainkaltaista sallitaan Pühalepassa. Lapsella on noidanluoma rinnan alla niinkuin äidillänsäkin! Polttakaa ihmissusi penikkansa kanssa, ennenkuin hän ennättää enempätä tuhoa tehdä!»

Aila Meriluoto: En minä vielä pääty

 

Aila Meriluoto: En minä vielä pääty. Päiväkirja vuosilta 2008 - 2010, Toimittanut Anna-Liisa Haavikko, Siltala 2022, sivumäärä 182.

En minä vielä pääty on Aila Meriluodon (1924 - 2019) postuumisti ilmestynyt päiväkirja, joka hänen toiveestaan toimitettiin Touko Siltalalle. Päiväkirjat ovat vuosilta 2008 - 2010, missä on varsin intiimejä asioita, joista kostumisineen on asiallinen juttu Ilta-Sanomissa (klik). Aila Meriluoto  oli tuolloin 84-86-vuotias, ja muualla asunut miesystävä Antero 75-vuotias. Jätän tämän aiheen Ilta-Sanomien käsiteltäväksi.

Muuten päiväkirjat käsittelevät arkisten asioiden lisäksi (lapset, lastenlapset ja ensimmäinen lapsenlapsenlapsi), vanhenemista, entisiä aviomiehiä, etenkin Lauri Viitaa ja hänen "diagnoosejaan", ja Panu Rajalan kirjaprojektia Lauri Viidasta.

Olen aikoinaan lukenut Aila Meriluodon päiväkirjat 1953-1975, joka julkaistiin nimellä Vaarallista kokea sekä Tällä kohtaa 1975 - 2004 päiväkirjat (täällä).

Kirjapiireihin vihkiytyneille varmasti nämä antavat enemmän, itse en pidä piikittelevistä päiväkirjoista, tässä minusta piikkejä saavat ainakin Panu Rajala, Paavo Haavikko ja tuo "Antero". Tyylinsä kullakin.

Aila Meriluodon läpimurtoteos oli Lasimaalaus (bloggaus). Romaaneista olen blogannut teoksesta Peter Peter (täällä.)

Teoksen on toimittanut Anna-Liisa Haavikko.

Kirja ei ollut kahden euron laarissa, vaan laaarissa, jossa kahden euron kirjoja myytiin viisi viidellä eurolla.

Annika Welling & Aino Kännö: Biegga Tuliketun jäljillä

 

Annika Welling & Aino Kännö: Biegga Tuliketun jäljillä, Sininen Jättiläinen 2023, sivumäärä 74.

Annika Wellingin tekstiin perustuva Biegga Tuliketun jäljillä on laadukas ja hempeä lastenkirja, jossa on Aino Kännön kuvitus. Kirja ei ole kuvakirja vaan kuvitettu satu ja Satu sen myönteisimmässä mielessä. 

Biegga utelias Huskyn pentu, etsii Tulikettua, jonka puuhkahäntä heittää kipinöitä, josta syntyvät revontulet. Bieggaa ajaa matkalle uteliaisuus ja pikku isäntä, joka pyytää, että Biegga selvittäisi, onko tarina totta.

Jokaisessa hyvässä tarinassa sankari saa matkalla ystäviä, niin myös Biegga matkaseurana on eri eläimiä, orava, kuukkeli, kettuja. Matkalla tavataan maagisia henkilöitä, kuten Kaamos Ukko, Leidi Pohjonen, joka soittaa taikahuilua ja Joulupukkikin.

Lopulta tavataan satoja vuotta vanha Tulikettu, ja sitten on kotimatkan aika.

Kirja on laadukas, ja siinä on paljon lukemista, ei kuitenkaan sisällä mitään pahaa, eikä edes liian jännittävää. Teksti on sujuvaa ja vivahteikasta, ja kuvitus on erinomaista.

Pierre Michon: Rimbaud the Son

 

Pierre Michon: Rimbaud the Son, alkuteos Rimbaud le fils 1991, kääntäneet englanniksi Jody Gladding ja Elizabeth Deshays, Yale University Press 2013, sivumäärä 79.

Ranskalainen Arthur Rimbaud 1854-1891 oli runouden uudistaja. Rimbaud oli nero, joka lopetti runoilun jo 20-vuotiaana ja alkoi seikkailla, oli esimerkiksi asekauppiaana Afrikassa.

Pierre Michon (s. 1945) on kirjoittanut teoksen Rimbaudista. Teksti on hyvin kaunista, mutta haastavaa.

Pierre Michonin sanojen seitin keskellä käy kuitenkin läpi pääasiat: äiti synnytti Arthurin, isä, joka oli kapteeni, häipyi kotoa, ja Arthur oli äidin vaikutuksille altis. Äiti oli hyvin ankara ja uskonnollinenkin. Kirjan mukaan äiti ei rakastanut Arthuria, joka tutustui varhain Isä meidän -rukoukseen ja Vergiliukseen.     

Koulussa Arthurilla oli opettajana  Izambard, joka kouli Rimbaudia runoilijaksi, joka "ammatti" oli monen yhteiskunnan parempiosaisen haave, Izambard toi ja loi Arthurille riippumattomuutta äidistään.

Hiljalleen Arthur irrottautuu äitinsä helmoista. Theodore de Banville (1823-1891) oli seuraava vaikuttaja. Arthur Rimbaud oli kirjeenvaihdossa de Banvillen kanssa. 

Seuraava vaikuttaja ja kumppani (?) oli naimisissa oleva runoilija Paul Verlaine, jonka kanssa Arthur 17-vuotiaana häipyi ulkomaille Englantiin Lontooseen ja Brysseliin. Lopulta Verlaine jopa ampui Rimbaudia ja joutui vankilaan. He tapasivat myös vankeustuomion jälkeen. Verlaine julkaisi myöhemmin Rimbaudin runoja. 

Yllä oleva teksti liittyy lopulta aika vähän Rimbaudin tekstiin, josta en ymmärtänyt juuri mitään, enkä edes sen tarkoitusta, mutta oli hyvin hienoa tekstiä.

Janita Virtanen: Suuret sanat

 

Janita Virtanen: Suuret sanat, tarinoita suosikkibiisien takaa, Bazar 2022. Sivumäärä 208.

Janita Virtasen (s. 1988) kirjassa Suuret sanat, tarinoita suosikkibiisien takaa on esitetty  21 suomalaista biisiä ja siten myös biisin tekijää. Kirja on hyvä.

Eniten minulle merkitsee biiseistä ensimmäinen ja viimeinen, eli Anssi Kelan Nummela ja Aknestikin Suomirokkia, jonka sanat ja osa sävelestä on Jukka Takalon käsialaa.

Kirjan alkusanoissa nostetaan härmärokin pioneereiksi Juice, Hector ja Isokynä Lindholm, heidän legendaarisia biisejä ei ole tässä ja heillä onkin niin monta ikonista biisiä Juicella esimerkiksi Syksyn sävel, Hectorilla Lumi teki enkelin eteiseen ja Isokynällä Pieni ja hento ote.

Ensimmäinen esitelty  biisi on Anssi Kelan Nummela, joka on kahdella tavalla poikkeuksellinen Anssi Kela -biisi, se syntyi teksti edellä. Kolmeen säkeistöön oli tiivistetty artistin 30 ensimmäistä vuosikymmentä, biisi syntyi nopeasti. Luvussa Anssi kertoo muistakin biiseistään ja siitä että uran kehittyessä biisin teko on vaikeutunut tai ainakin pitkittynyt.

Nummelan liveveto tässä syksyltä 2023 Helsingin Altaalta. Minulla on kerättynä Anssi Kelan levyt.

Kakkosluvussa paneudutaan Ilkka Alangon Juppihippipunkkariin. Olen nähnyt bändin kerran livenä.

Kolmantena on Yön Joutsenlaulu, jonka on tehnyt ja tekstittänyt Jussi Hakulinen, joka kuoli kirjan julkaisun jälkeen 2022. Joutsenlaulu on yksi härmärockin merkkipaaluja, joka ei kuitenkaan istunut Yön keikkasettiin. Myös Hakulinen lähti yhtyeestä ensimmäisen kerran pari vuotta Joutsenlaulun jälkeen 1985. Myöhemmin Hakulinen teki yölle toisen mestariteoksen Rakkaus on lumivalkoinen. Minulla on Yön levyjä nippu.

Edu Kettuselta esitellään biisi Kone älä hyydy. Biisi ei kuulu suosikkeihini pidän enemmän Edu Kettusen  Taivaansinisestä BMW:stä ja Lentäjän pojasta. Minulla on pino Edu Kettusen levyjä.

Pauli Hanhiniemen koko ura on mennyt minulta ohi lukuunottamatta niitä biisejä, jotka soivat radiossa. En edes ole kuullut biisiä Äiti pojastaan pappia toivoi. Moni pitää Hanhiniemen biiseistä. Hanhiniemi on tehnyt muille biisejä myös, kuten Yölle.

Pelle Miljoonan ura huipentui biisiin Moottoritie on kuuma, jonka Pelle sanoitti 2024 menehtyneen Ari Taskisen sävellykseen.

Heikki Salo teki laskelmoidusti Marraskuun Miljoonasateen sinkuksi, biisi on iso hitti.

Tero Vaara Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä. Tero on Porista ja biisi tuli Mamban esikoisalbumille. Biisi soi keikoilla (jossa en ole ollut) enkä ole ollut Jarkko Martikaisenkaan jolta esitellään biisi Valssi tanssitaidottomille, 

Knipi teki biisin  Matkustaja on todella nerokas biisi, mutta se tuli vasta kokoelmaan 2004, mutta oli raakileena pidempään ja Knipin mielestä "onnistetunut tekele" minusta Ekotripin paras.

Jussu Pöyhönen, esittelee biisinsä Pitääxsunaina. Jussu poimi idean korvata ks x:lla lehden nuorten palstalta. Suurlähettiläät voitti Auran aaltojen bändikilpailun, ja biisi oli yhtyeen ensimmäinen sinkku, jonka sai levyttää palkintona.  Minulta meni bändi aikanaan ohi, mutta olen ostanut yhden kokoelman, ja nähnyt yhtyeen keikan, kun esiintyivät DBTL:ssä 2019. 

Otto Grundströmin Hetken tie on kevyt. Biisi tehtiin Tehosekoittimelle vuosituhannen vaihteessa, biisin piti mennä Tapio Liinojalle, mutta Otto piti biisistä ja teki sanoista itselle sopivat ja biisistä tuli Tehosekoitin hitti. Laura Närhi coveroi biisin 2009 ja se versio on myös Vuosaarielokuvassa vuonna  2012. Näin Tehosekoittimen Ruisrockissa 2022.

 

Kauko Röyhkä: Lauralle. Biisin sanoitus syntyi nopeasti mutta biisi on Röyhkän mukaan onnistunut.

Tommi Läntinen: Via Dolorosa. Ensimmäinen levytys tehtiin jo vuonna 1986, ja toinen kerta soololevylle 1994. Biisi on kasvanut hitiksi.

Sari Peltoniemi teki biisin Pikkuveli Noitalinna Huraalle, kun muutti omilleen ja pikkuveljet jäivät lapsuuden kotiin. Vuonna 2004 PMMP teki siitä oman version. 

Samuli Putro: Piha ilman sadettajaa, Samuli teki biisin kesällä 2003, kesä oli kuiva ja biisiä tehdessään katsoi ulos ikkunasta. 

Jore Marjaranta: Miten pelko lähtee, biisi nostettiin Milla elokuvaan. Marjaranta teki biisin Haaveet kaatuu, joka soi elokuvassa Pahat pojat, josta kertoo Anssi Kelan biisi Kipinöitä, mutta se jäi filmistä pois.

Pate Mustajärvi: Kuuma kesä, Pate tekstitti biisin Costello Hautamäen säveleen, Pate näki tilanteen sisäisin silmin ja ja teki tekstin. Loisto biisi.

Kalle Ahola: Hyvää yötä ja huomenta, Ahola teki biisin Don Huonoille, Kallella oli vaikea elämäntilanne.

Juha Lehti: Viimeisellä rannalla perustuu 1959 saman nimiseen filmiin, jossa eletään ydinsodan jälkeen Australiassa, jonne säteily on lähestymässä. En ole nähnyt filmiä. Biisi on Sir Elwoodin Hiljaisten Värien iso hitti, vaikka teksti on ankea.

Viimeisenä biiseistä esitellään Jukka Takalon Aknestik -biisi Suomirokkia, joka ilmestyi 1998 albumilla Aallonmurtaja. Minulta biisi ja Aknestik menivät tuolloin ohi, mutta biisi alkoi soida paljon 2000-luvulla radiossa, ja biisi summaa hyvin 1900-luvun lopun Suomirokin, nerokas biisi. Takalo kuunteli rockradiota ja serkuilla oli Lada. Biisissä luetellaan ilmiöitä (Rockradio, Tupla Uuno), henkilöitä (Kaarlo Maaninka, Mona Carita) ja viitataan biisiin "Totuus löytyy kaupapuurosta", joka oli Lama-yhtyeen hitti. Yhtyeistä on mainittu Kollaa kestää, Keba, Kaseva ja Noitalinna Huraa.

Otteita biisistä:

Mä muistan sen kirkkaan päivän
Sen kesän ja sen valon häivän
Heinä haisi, puut tuoksui, linnut lauloi vaan
Ja Lada ajaa kylän raitilla
Lada ajaa ja stereot soittaa....

Suomirokkia kirkonkylällä
Suomirokkia iltapäivällä
Suomirokkia suurella tunteella
Suomirokkia painiotteella.

Arthur Rimbaud: Kausi helvetissä sekä Illuminaatioita

 

Arthur Rimbaud (1854-1891) on runoilijana varsin suuressa maineessa, vaikkei kirjoittanut mitään vuoden 1875 jälkeen. Postauksessa on lyhyt esittely runoteoksista Kausi helvetissä ja Illuminaatioita.

Kausi helvetissä, alkuteos  Une saison en enfer, 1873, suomennos Einari Aaltonen, Sammakko 2003, sivumäärä 80.

Rimbaud oli äidin kasvattama, isä oli häipynyt jo pienenä. 17-vuotiaana Rimbaud lähti runoilija Paul Verlainin kanssa Eurooppaan. Siihen liittyykö nämä runot jälkipyykkiin en osaa sanoa, enkä edes arvata, mutta runot ovat vahvasti minä-muotoisia, ja minusta saa aikaan lukijassa tunteita..

Paha veri -runo

....

  Gallialaiset olivat aikansa kelvottomimpia eläinten nylkijöitä ja ruohojen polttajia.

  Olen perinyt heiltä: epäjumalan palvonnan ja rakkauden pyhäinhäväistyksen - ah! kaikki paheet, kiivailun, irstauden - irstaus on suuremmoista - ja varsinkin valheellisuuden ja laiskuuden. ....

Pakanallinen veri tulee takaisin! Henkiin lähellä  miksei Kristus auta minua.....

Nyt olen kirottu, kammoan isänmaata. Parasta on nukkua humalassa rantahiekalla.

Olen liian huvittelunhaluinen, liian heikko

Helvetin yö -runo

..  helvetin ilma ei virsiä siedä... uskon olevani helvetissä 

Minulla pitäisi olla oma helvetti vihalle, oma helvetti pöyhkeydelle - ja hyväilyjen helvetti; helvettien konsertti.

Kuolen uupumukseen. Edessä on hauta, lähden matojen syötäväksi, kauhujen kauhu! Saatana, senkin ilveilijä, haluat tehdä minusta lopun tenhollasi. Vaadin. Minä vaadin! Hangon iskua, pisaran tulta. ....

s. 33

Illuminaatio-teoksessa (julkaistu 1875 ja  Sammakko 2003, suomentanut Einari Aaltonen) on 42 runoa ranskaksi ja suomennettuna.

Runot ovat sekavia vuodatuksia, joissa ei minusta ole logiikkaa eikä loppusointuja.

Ensimmäinen runo Vedenpaisumus on 1,5 sivua pitkä 

Heti kun ajatus Vedenpaisumuksesta oli laantunut.
  Jänis pysähtyi erparsettien ja keinuvien kellokukkien keskelle ja luki rukouksensa satenkaarelle hämähäkinseitin läpi.
  Voi! piiloutuneita jalokiviä - kukkia, jotka kasvoivat.
  Myyntipöytiä pystytettiin suurelle saastaiselle kadulle, ja aluksia vedettiin Merelle, joka on kerroksina tuolla ylhäällä kuin painokuvissa..
....
Sillä niiden laannuttua on ikävä! - voi, jalokivet vaipuivat piiloon ja kukat aukeavat! ja Kuningatar, Noita, joka hehkuttaa saviastiassa hiiliään, ei halua milloinkaan kertoa minkä tietää ja mikä meiltä tietämättä jää.

Hyvä lainaus, sillä en pysty tulkitsemaan sitä, joskin tuo jalokivi ja kukka juttu tulee uudestaan.

Tässä pieni mutta hyvin huono katsaus Rimbaudin runoihin.