Edith Södergran: Landet som Icke är

 

Edith Södergran: Landet som Icke är, Helsingfors, Holger Schildts Förlag,1925.

Edith Södergran (1892 -1922) on Suomen kuuluisimpia runoilijoita, mutta joka kuoli nuorena 16-vuotiaana saamaansa keuhkotuberkuloosiin. Edith syntyi Pietarissa ja kävi siellä koulua. Hän asui Suomessa ollessaan Kivennavan Raivolassa, joka on siis Karjalan kannaksella.

Tämä kokoelma on suomennettu nimellä Maa jota ei ole, ja se valittiin vuoden kirjaksi Ylen Suomi 101-kirjaa projektissa. Maa jota ei ole -runoteos sisältää runoja, jotka Edithiltä jäi julkaisematta.

Teos on jaettu neljään osioon, ensimmäisen osan runot ovat vuodelta 1916, toisen 1917-1918, kolmannen 1919-1920 ja viimeisen osan runot vuosilta 1922-1923.

Ensimmäisessä osassa on 18 runoa, esimerkiksi Upptäckt.

Upptäckt runo on vuodelta 1916
Din kärlek förmörkar min stjärna —
månen går upp i mitt liv.
Min hand är ej hemma i din.
Din hand är lusta —
min hand är längtan.

Eriparinen rakkaus, toisella himoa ja toisella kaipuuta. 

Ainakin tässä kokoelmassa runoissa esiintyvät säännöllisesti yli kymmenen kertaa kuu ja tähdet, kuten myös kukka. Aurinko esiintyy kahdeksan kertaa. Yö (en natt, natten, nätter..) mainitaan useammin kuin päivä. Alla olevan runon dagg kääntyy kasteeksi. Hiljaisuus on läsnä runoissa, ääni ei.

Toisessa osassa on kuusi runoa ja kolmannessa kolme.

Neljännessä osassa on 10 runoa, nimirunon alku on seuraavanlainen

Landet som Icke är

Jag längtar till landet som icke är,
ty allting som är, är jag trött att begära.
Månen berättar mig i silverne runor
om landet som icke är.
Landet, där all vår önskan blir underbart
uppfylld,
landet, där alla våra kedjor falla,
landet, där vi svalka vår sargade panna
i månens dagg.
Mitt liv var en het villa.
Men ett har jag funnit och ett har jag
verkligen vunnit —
vägen till landet som icke är.
I landet som icke är ---

Runon on suomentanut Uuno Kailas. Minulla ei ole tätä suomeksi.

Kokoelman viimeinen runo kertoo kuolemasta, tästä olen jättänyt toisen säkeistön pois 

Ankomst till Hades

Se här är evighetens strand,
här brusar strömmen förbi,
och döden spelar i buskarna
sin samma entoniga melodi.


Kransen som aldrig smyckat min panna
lägger jag tyst till din fot.
Du skall visa mig ett underbart land
där palmerna höga stå,
och där mellan pelarraderna
längtans vågor gå.

101 suomalaista kirjaa 1917 -2017

101 kirjaa 1917 -2017: tämä oli Ylen Suomi sata vuotta juhlinta, haastan itseni ja muutkin lukemaan näitä kirjoja kunnes Suomi täyttää 111 vuotta eli 6.12.2027. 

Olen blogannut julkaisuhetkellä vain 23:sta kirjasta.

1917 Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä

1918 Eino Leino: Vapauden kirja

1919 Frans Emil Sillanpää: Hurskas kurjuus

 

1920 Juhani Aho: Muistatko?

1921 Olli: Mustapartainen mies herättää pahennusta

1922 Anni Swan: Pikkupappilassa

1923 Kaarlo Hänninen: Kiveliön karkurit

1924 Maria Jotuni: Tohvelisankarin rouva

1925 Edith Södergran: Maa jota ei ole

1926 Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

1927 Unto Seppänen: Taakankantajat

1928 Aino Kallas: Sudenmorsian

1929 Aarno Karimo: Kumpujen yöstä

 

1930 Iris Uurto: Ruumiin ikävä

1931 Pentti Haanpää: Noitaympyrä

1932 Toivo Pekkanen: Tehtaan varjossa

1933 Joel Lehtonen: Henkien taistelu

1934 Katri Vala: Paluu

1935 Saima Harmaja: Sateen jälkeen

1936 Sally Salminen: Katriina

1937 Martti Laine: Kuilu

1938 Olavi Paavolainen: Risti ja hakaristi

1939 Hella Wuolijoki: Niskavuoren leipä

 

1940 Erkki Palolampi: Kollaa kestää

1941 Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä

1942 Eila Pennanen: Ennen sotaa oli nuoruus

1943 Matti Hälli: Suopursu kukkii

1944 Armas J. Pulla: “Jees, leskiyli-insinöörskä!” sanoi vääpeli Ryhmy

1945 Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

1946 Jussi Talvi: Tällaista oli palata

1947 Outsider: Kilroy oli täällä

1948 Elvi Sinervo: Vuorelle nousu

1949 Valentin: Ruma Elsa

 

1950 Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

1951 Yrjö Kokko: Sudenhampainen kaulanauha

1952 Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija

1953 Aino Räsänen: Näkemiin, Helena!

1954 Väinö Linna: Tuntematon sotilas

1955 Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt

1956 Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia

1957 Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tarinoita

1958 Simo Puupponen alias Aapeli: Pikku Pietarin piha

1959 Anders Cleve: Katukiviä

 

1960 Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia

1961 Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän

1962 Pentti Saarikoski: Mitä tapahtuu todella?

1963 Paavo Rintala: Sissiluutnantti

1964 Marja-Leena Mikkola: Tyttö kuin kitara

1965 Timo K. Mukka: Tabu

1966 Arvo Salo: Lapualaisooppera

1967 Hannu Salama: Minä, Olli ja Orvokki

1968 Tytti Parras: Jojo

1969 Jarkko Laine: Niin kulki Kolumbus

 

1970 Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu

1971 Eeva Joenpelto: Vesissä toinen silmä

1972 Arto Paasilinna: Operaatio Finlandia

1973 Heikki Turunen: Simpauttaja

1974 Veijo Meri: Kuviteltu kuolema

1975 Jussi Kylätasku: Revari

1976 Risto Rasa: Kaksi seppää

1977 Paavo Haavikko: Kansakunnan linja

1978 Juhani Peltonen: Elmo

1979 Jukka Asikainen, Arto Melleri, Heikki Vuento: Pete Q

 

1980 Kauko Röyhkä: Tien laidalla Waterloo

1981 Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä

1982 Kaari Utrio: Ruusulaakso

1983 Joni Skiftesvik: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja

1984 Pirkko Saisio: Kainin tytär

1985 Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema

1986 Antti Tuuri: Ameriikan raitti

1987 Eeva Kilpi: Animalia

1988 Kari Kontio ja Tuomas Nevanlinna: Kirjava lehmä

1989 Annika Idström: Kirjeitä Trinidadiin

 

1990 Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi

1991 Erno Paasilinna: Kauppamiehet isänmaan asialla

1992 Daniel Katz: Saksalainen sikakoira

1993 Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rakkauden nälkä

1994 Matti Paloheimo: Valkoinen Mandela

1995 Kalle Päätalo: Hyvästi, Iijoki

1996 Kreetta Onkeli: Ilonen talo

1997 Mauri Kunnas: Koiramäen joulukirkko

1998 Hannu Raittila: Ei minulta mitään puutu

1999 Veronica Pimenoff: Maa ilman vettä

2000 Jusa Peltoniemi: Jäähyväiset sukuromaanille

2001 Jari Tervo: Suomemme heimo

2002 Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie

2003 Lars Sund: Erikin kirja

2004 Reko Lundán: Rinnakkain

2005 Arto Salminen: Kalavale

2006 Leena Krohn: Mehiläispaviljonki

2007 Risto Isomäki: Litiuma 6

2008 Sofi Oksanen: Puhdistus

2009 Maarit Verronen: Normaalia elämää

 

2010 Markus Nummi: Karkkipäivä

2011 Rosa Liksom: Hytti nro 6

2012 Juha Seppälä: Mr Smith

2013 Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

2014 Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

2015 Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

2016 Ilkka Remes: Kiirastuli

2017 Riina Katajavuori ja Salla Savolainen Mennään jo naapuriin

Henry Miller: Hymy tikkaiden juurella

Henry Miller: Hymy tikkaiden juurella, alkuteos The Smile at the Foot of Ladder 1948 suom A. K. M. Taipale, sivumäärä 35, josta Henry Millerin loppusanoja ja selityksiä kuusi sivua.

Henry Miller (1891-1980) oli yhdysvaltalainen roisi kirjoittaja. Tämä Hymy tikkaiden juurella on aivan toista milleriä, kaukana roisista. Lyhyydestään huolimatta tämä on syvällinen.

Kertomuksen päähenkilö on klovni Auguste. Hän esiintyy maalattuine kasvoineen sirkuksessa. Hän on vienyt esityksensä tikkaiden juurella hurmospisteeseen (ja sen yli). Ylitysten  takia Auguste saa potkut ja sitten klovni kävelee ja pohtii. Klovni elää hymyistä, mutta Auguste haluaisi yleisön saavan pysyvää iloa.

Tämä tarina oli kirjoitettu Fernand Legerille 40 kuvaa käsittävään teokseen. Fernand Leger (1881-1955) oli ranskalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä. Hänen tyylinsä oli kubistista ja häntä pidetään pop-taiteen pioneerina. Millerin klovni-tarinaa ei Legerin kirjassa julkaistu vaan Miller julkaisi sen sitten itse. Tarinassa esiintyvät tikkaat ja kuu ovat Joan Miron (1893-1983)  teoksessa Kuuta haukkuva koira. (Kuva löytyy googlaamalla).

Klovnin ja ilveilijän rooli on saada ihmiset nauramaan. Klovnin kasvot on maalattu, joten hän pysyy siviilielämässä tunnistamattomana.  Miller on jälkisanojen mukaan itse ollut kiinnostunut klovneista ja ilveilijöistä, ja vertaa itseään tai ylipäätään kirjailijoita heihin. Kuten tarinassa Auguste pohtii, olemme (klovnit) ei kukaan , olemme kaikki. Klovnin kuuluu viihdyttää, lohduttaa, olla peili, olla epäonnistuja, klovni esiintyy vain naamionsa takaa, hän itse voi olla epäonnistuja, masentunut, tai surullinen klovni.

Tarinassa Auguste-klovnin esitykset päättyivät, mutta hän saa matkoillaan uuden mahdollisuuden Antoine-klovni on sairastunut. Auguste sijaistaa ja hän tuntee jo uran laskuvaiheessa olevan kollegan esityksen, jota hän virtaviivaistaa ja esittää intohimolla. Yleisö nauttii ja lehdet kehuvat. Tämä on Antoinelle liikaa, ja hän  kuolee, sydän murtuu. 

Kun klovnin tikapuu-pesti irtisanottiin, klovni kokee, että hän on murhannut Augusten. Seuraavaksi kuoli Antoine ...

Tarina on lyhyt, joten en tässä lähde sitä pureskelemaan enempää, itse asiassa en ole vihkiytynyt sirkus-teemaan, olen ollut vain kerran sirkuksessa, mutta nähnyt joitain sirkusaiheisia elokuvia. Moni on kiinnostunut klovneista, jotka hauskuttavat yleisöä, jotka esiintyvät vaarallisten ohjelmanumeroiden välissä. Klovni purkaa jännitystä, ja saa yleisöön aivan toisenlaisen suhteen kuin joku taitava nuorallakävelijä tai akrobaatti tai eläinten "kesyttäjä".

Juice Leskinen: Räkä ja Roiskis Kootut seikkailut

 

Juice Leskinen: Räkä ja Roiskis  Kootut seikkailut, Tammi 2023. Sivumäärä 224.

Juice Leskinen (1950-2006) oli kuulu lauluntekijä js erityisesti sanoittaja, mutta Juice kirjoitti myös kirjoja. Tämä on koottu kolmesta opuksesta: Räkä ja Roiskis (1992), Räkä ja Roiskis Suuvedellä sekä Räkä ja Roiskis naisissa (1997).

Kirjassa on paljon runoja ja tekstejä eri aiheista, leikittelyjä sanoilla.

Sana & lause
Poika teki lauseen.
Liiat sanat karsi.
Yksi kului puhki.
Mikä sanan parsi.

Hai -runo jossa 5 säkeistöä tässä ensimmäinen.
Laiturilla illalla haitari soi
Haita se harmitti. Haita risoi

Hai-sanaa pyöritellään eri yhdyssanoin ja sanaleikein

Haitaksi on hai-taksi, ja haitaksi on hai-sanan translatiivi.

Hairahti on hai-rahti tai hairahtaa verbin  imperfekti.

Totean vain, että riimitetyt runot loppusointuiset sopivat lapsille, tässä lapsia ei ole ainakaan aliarvioitu, kuten ei tarinoissakaan. Veljekset Räkä ja Roiskis pohtivat Suuveden avantovarkaita (avannot ovat jäätyneet yöllä).

Räkä, Roiskis, Sakari, Kioski ja Töö pohtivat mäkihypyn niksejä.

Lapset tai oikeastaan heidän vanhempansa päättävät mitä luetaan. Minusta tässä osa jutuista voi olla pienille lapsille liiankin roiseja, mutta vanhempi voi jättää ne myöhemmäksi.

Karjala muistojen maa -kirja

 

Karjala, muistojen maa WSOY 1941.

Karjala muistojen maa on julkaistu vuonna 1941 ennen jatkosotaa.Toimituskunnassa olivat Olavi Paavolainen, ja Maija Suova. Yläkuva on kirjan sisäsivulla  kansipaperit puuttuivat tästä lukemastani. Kuvassa on Karjalan vaakunateemaa  kalpa ja sapeli. Yläosassa kuvaa on kantele. Finnan mukaan tästä olisi otettu näköispainos vuonna 1991.

Suomi menetti Karjalan kannaksen Moskovan rauhassa 12.3.1940, joka päätti 30.11.1939 alkaneen Talvisodan 13.3.1940. En tiedä onko tämä julkaistu vain muisteluun, vai onko sillä ollut muitakin tarkoituksia. Jatkosodassa (25.6.1941 - 19.9.1944) nimittäin Suomi marssi Kannakselle, mutta joutui perääntymään 1944 ja menetti Kannaksen lopullisesti.

Karjalan kannaksella 1939 oli Suomen toiseksi suurin kaupunki Viipuri, jossa asui 85 000 ihmistä. Käkisalmen kaupungissa ja maalaiskylässä asui 10 000 asukasta, samoin Laatokan rannalla olleessa Sortavalassa. Kannaksella asui 15% Suomen väestöstä, evakoksi joutui ainakin 400 000 ihmistä.

Toimittajista Olavi Paavolainen (1903-1964) oli Kivennavalta ja Maija Suova (1867- 1981) Kerimäeltä. Alkusanat kirjoittanut V. A. Koskenniemi (1885 - 1962) oli tosin Oulusta, mutta Kirsti Bergroth (1886- 1975) syntyi Viipurissa. 

Kirjassa on tekstisivuja viitisenkymmentä, johon sisältyy historiaa, taloudellisia ja kulttuurisia merkityksiä ja menetyksiä ja runoja. Kuvasivuja on todella runsaasti, joissa  upeita mustavalkokuvia on peräti 1332, näitä pyydettiin yleisöltä ja niitä saatiin yli 20 000 kappaletta.

Kannaksen kaupungeissa oli kreikkalaiskatolisia kirkkoja ja kirjassa niistä valokuvia: Käkisalmessa oli kreikkalaiskatolinen kirkko, Sortavalassa ja  Viipurissa kreikkalaiskatolinen tuomiokirkko, lisäksi on esitelty Valamon luostarisaari. Ilmeisesti Kannaksella ortodokseja oli 55 000, saman verran kuin nyt Suomessa. En ole uskontotieteilijä, eli olen googlannut nämä luvut.

Teoksessa esitetään kuvin ensin "pienempiä" paikkakuntia aakkosjärjestyksessä: Antrea, Harluu, Heinjoki, Impilahti .... ja lopuksi Äyräpää. Sen jälkeen "isompia" paikkoja Käkisalmi, Sortavala, Valamo, ja lopuksi Viipuri.

Lopuksi on pääosin runoja, joista kirjaan kustakin vain alkusäkeet 

Unto Kupiaiselta (1909 -1961), kävi koulunsa Viipurissa, syntynyt Helsingissä
Vingahti viimana taas sotajousi
vierellä Viipurin vanhan muurin
Taivaalle latvoin ja paatehen juurin
hulmahti lippu ja salkohon nousi ...

Anna-Mari Heiskaselta:
Värikäs kaunis kuva Kannaksen
jostakin sieltä nousee mielehen.

Se somerikot, pyhät petäjät
niin valtavina sieluun piirtyvät ...

Aleksanteri Aava (1883-1956, Sakkolassa syntynyt pienviljelijä ja runoilija)
Jo meni sorea mantu
kaunis Karjala katosi

hukkui kuin surman suuhun

uupui uhrimättähille

leikattuna, läikättynä

pistettynä, pilattuna,...

Asko Lehtonen: Pakinalähetys

 

Asko Lehtonen: Pakinalähetys, Enostone 2014, sivumäärä 115.

Asko Lehtosen (s. 1960) teoksessa, jonka alaotsikkona on Pakinalähetys, pakinoita ja kirjoituksia pakinasta  Siinä on kuutisenkymmentä pakinaa ja muutamia kirjoituksia pakinasta. Pakinat on  aikanaan (2009 - 2013)  julkaistu Salon Seudun Sanomissa. 

Pakina tulee ehkä verbistä pakista. Pakina oli 1900-luvulla hyvin yleinen sanomalehdissä. Nyt lehdet ovat sähköisiä ja ihmiset pakisevat "podcasteissa". Yksi Lehtosen ja varmasti muidenkin esikuva oli Olli eli Väinö Nuorteva (1889-1967) , joka kirjoitti Mustapartaisesta miehestä. Nämä pakinat kuvitti  Erkki Koponen. Lehtosen pakinoita ei ole kuvitetu, eikä se ole nykyään tapana. Yhteiskunnan ilmapiiri on mennyt sellaiseksi, että pakinan huumoria, ironiaa, satiiria ei siedetä, eikä edes sanaleikkejä enää suvsita, joku aina pahastuu. Nykyään alkaa olla lisäksi kiellettyjä sanoja kymmeniä jopa satoja. Pakinalähetys -termikin ehkä närästää jotakin?

Bisquit eli Seppo Ahti (s. 1944) pakinoitsi Ilta-Sanomissa, Pii eli Pirkko Kolbe (1928-2008) ja Origo eli Jouni Lompolo (1936-2010) Helsingin Sanomissa. Luulin, että pakinoitsijat olisivat jo "kuolleet" sukupuuttoon, mutta Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä lienee pakinoitsija Kuukautinen? Kuukausi-liite on maksumuurin takana, joten en pysty tarkastamaan asiaa.

Olen lukenut lehdistä pakinoita ja varmasti olisin lukenut Lehtosenkin pakinoita. Hänellä on eri aiheita ja osa käsittelee Salon asioita, kuten pakina Kivijalkaa ostamassa sivulla 19, jonka lopetus on hauska ja kuvaa maailmaa hyvin.

-Miksi Salon keskustan uutta kaavaa tehdessä on taivuttu korkeiden talojen rakentamiseen? Eihän täälöä ole pulaa maasta

-Ei olekaan, mutta mitä lähemmäksi pilviä noustaan, sitä enemmän hintoihin saa ilmaa

Vähintään kiinteistönvälittäjät pahastuisivat tänään.

Lehtonen on julkaissut runokirjoja ja kajsi pakina-kirjaa.

Laszlo Krasznahorkai: Herscht 07769

 

Unkarilainen Laszlo Krasznahorkai (s. 1954) sai Kirjallisuuden Nobel-palkinnon 2025. Häneltä on suomennettu teokset Saatanantango (1985) ja Vastarinnan melankolia (1989).

Uudempaa tuotantoa on Herscht 07769 (2021). Se on käännetty englanniksi ja ruotsiksi.

Kirja on häkellyttävä 376 sivua ruotsiksi ja 406 sivua englanniksi samaa virkettä, toki jaettu 15 osaan, josta ensimmäinen on "Hoppet är mistag" eli toivo on virhe (tai turha  on toivoa). Se on oikeastaan kirjan tunnuslause.

Isokokoinen päähenkilö Florian Herscht on kiltti, mutta yksinkertainen. Hän on käynyt ammattikoulun ja valmistunut leipuriksi. Torstai-iltaisin hän saa fyysikolta oppia kosmiksesta ja se on kiehtoo. Tosin se on  ehkä liikaa, sillä antimateriat ja materiat menevät sekaisin. Hän kirjoittaa liittokansleri Angela Merkelille kirjeitä, joihin kirjaa sukunimensä Herscht ja kotikaupunkinsa Kanan  postinumeron 07769 ja varoittaa kosmisesta räjähdyksestä liittokansleria.

Kirjan tapahtumapaikka Kana, on kuvitteellinen kaupunki entisessä Itä-Saksassa Thüringenin maakunnassa. 

Iso kiltti ja yksinkertainen Florian joutuu paiskimaan hommia Pomolle, joka johtaa uusnatsiporukkaa. Pomo raivoaa Florianille, että tämän pitäisi ottaa joko rautaristi- tai Saksan vaakuna -tatuoinnin. Pomo vaahtoaa myös että Saksa otetaan heiltä pois. Hän ei pidä "muukalaisista". Hän haluaa Saksan suureksi.

Romaanin alkuperäisessä nimessä on viittaus Bachiin. Kirjassa endin Bach-museo töhritään graffiteilla. Uusnatsipomo saa raivokohtauksen, koska ihailee Bachia. Florianin tehtävä on puhdistaa graffitit. Näitä tulee lisää. Bachiin liittyvissä graffitteissa on maalattu identtisiä suden päitä. 

Florian tekee tuttavuutta myös oikeiden susien kanssa.

Koko teksti oli tosiaan yhtä virkettä, lauseita toki paljon.  Luultavasti itäisessä Saksassa uusnatseilla on vankka kannatus. Tässä on kuitenkin paljon Krasnahorkaille tyypillisiä piirteitä. Sekä Saatanatangossa että Vastarinnan melankoliassa seikkaillaan sekavasti jossain kuvitteellisessa kaupungissa. Yksi henkilöistä on joko rikollinen tai vallanhimoinen, yksi on yksinkertainen, joka saa höykytystä. Joku on kiinnostunut avaruuden tai hiukkasfysiikan ilmiöistä. Kielessä ja tekstissä on vaikeuskerrointa ja kikkailua.

Kuten toinen unkarilainen nobelisti Imre Kertesz Krasnahorkai on asunut myös Saksassa, mutta on muuttanut takaisin Unkariin.