Runouteen liittyvä blogi. Arvioin lukemiani runoteoksia ja blogissa jotakin itse kirjoitettua runon tapaista ja sekalaista sekoilua. Koittakaa kestää. Yhteystieto jokken.kirjanurkka (at) gmail.com.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Susanna Tuuliainen: Valon huone, Runoja
Susanna Tuuliainen: Valon huone, Runoja, Vihreä kettu 2012 on runokirja kyyneleistä, luopumisesta, kivusta ja ymmärryksestä, sekä lohdutuksesta ja merkityksestä.
Runot alkavat suruisina ilman mittaa. Minusta herkkiä, koskettavia, mutta myös ahdistavia.
Runot ovat muutaman rivin mittaisia, jotkut vain kahden rivin mittaisia. Sivuja on kuutisenkymmentä, ja runoja on yhtä vaille puolen sataa.
***
Kansikuva on hienompi, mutta laitoin näin, sillä nimikin on Valon huone.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Arto Leivo ja Tea Tauriainen: Exäni huutaa
Arto Leivo ja Tea Tauriainen: Exäni huutaa, kuvitettuja runoja tosielämästä. Sammakko 2010, 75 sivua
Runoteoksella on hyvä idea. Exän ja Exän kohtaus syntyy runoja ja EXEX. Kuvat ovat etukannen kaltaisia mustavalkoisia sarjakuvia, ja runot ovat dialogia exältä exälle.
Mitään kovaa draamaa ja kipinää en runoista löytänyt, minusta Kaija Koon biisissä EX-nainen on enemmän kipinää, mutta koska exällä ja exällä oli lapsi niin hyvä, että runot ovat parin riitojen ja nalkutuksen tasolla, toivottavasti ex-perheillä menee näin, tiedän tapauksia, jossa vaan viranomaisten kanssa keskustellaan. Muuten huudetaan.
Mitään runomittaa en teoksesta löydä, eli exät ovat päässet kahleistaan.
Virkistävä idea ja hyvä toteutus, jonkun runot ovat nimittäin sidottu ihan käytännön asioihin vessan pönttöön, matematiikan kokeeseen ...
torstai 14. maaliskuuta 2013
Unettomuus ja herääminen, paradoksi sinäänsä
Nukuin tylsyyttä vielä tylsemmäksi
Tylsyys, tylsyys,
tylsyy apatiaksi
Onnettomuus, alkoi unettomuus, sängyssä pyöriskely ja päivisin itkeskely
Unen pitkä puute
Painajaisunikin
olisi unettomalle lahja, tietäisi nukkuneensa edes hetken
Nukkumatin
kanssa haluaisi tehdä pienen retken
Mutta
unettomuus on hikeä ja pyöriskelyä ja päivisin itkeskelyä
Unettomuus on
hammasten kiristelyä
***
Unettomuus
Painajaisunikin on unettomalle lahja, tietää nukkuneensa edes hetken
Unetonta ei ymmärrä --- kuin toinen uneton
Onnetonta ei ymmärrä, kuin toinen onneton
Onneton on yleensä ja uneton on onneton
__
Jokke
Onnetonta ei ymmärrä, kuin toinen onneton
Onneton on yleensä ja uneton on onneton
__
Jokke
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Victor Hugon Kurjien lehmät
Victor Hugon Kurjista postaus on täällä. Tässä teoksen lehmähavaintoja.
Piispa Bienvenu Myriel joi aamuisen rusileipänsä kanssa oman lehmäinsä maitoa (oli kaksi, loput maidot hän antoi sairaalaan joka kotinsa vieressä.
Samainen piispa sanoo entiselle kaleeriorjalle päähenkilö Jean Valjeanille: Huomenaamulla juotte te kupin lehmiemme maitoa, vastalypsettyä. Aamumaitoa ei Jean Valjean juonut vaan oli lähtenyt hopeiden kanssa pois, mutta erinäisten tunnontuskien jälkeen katui.
Ensimmäisen osan sivulla 132 puhutaan suurtilallisten juustokeittiöistä, joilla oli 40 -50 lehmää lypsämässä. Köyhillä oli vastaavasti osuuskuntatyyppiset juustokeittiöt, joihin jokainen "tuo" niin monta lehmää kun oli. "Kesäkuun keskipaikkeilla ajavat juustonvalmistajat lehmänsä vuoristoon" s.134
Valjeanin siskon seitsemän puoliorpo lasta joivat maitoa, jotka ottivat naapurista ja jotka Valjean joutui maksamaan. Valjean joutuu kaleeriorjaksi otettuaan leivän luvatta lapsille.
torstai 7. maaliskuuta 2013
Mika Kivelä: DUMDUM
Mika Kivelä: DUMDUM on äijärunoutta kolmessa osassa ja 62 sivun verran, painovuosi on 2012. Tämä on Kivelän yhdeksäs runoteos, ja teoksessa on 43 uusrunoa.
Varoitan lainauksella "Jallu, pillu ja kossu / kirkkaat valot ja pimeät pullot", että tämä ei ole kaikkien runoteos, mutta lukiessani toisen kerran teoksen myönnän, että se on ammattitaidolla kirjoitettu, ja muistuttaa erään runon "sankaria" eli Arto Melleriä tai hänen joitain runoja. Eräässä runossa nähdään Arto Mellerin näköinen linja-autokuskikin.
Runoteos kuvaa myös hyvin ympäristöä, ja yllättäen osassa runoista miljöö on nykyinen kotikaupunkini Turku, tosin en ole käynyt Itäharjun IT-asemilla, mutta uskoakseni siellä on sellaiset, kuten on Hirvensalossakin, jotka toimivat nyt kuulapyssysotien tantereina.
Kovin kannanotto on "Verta ja paskaa" -runo, missä ruoditaan lihantuotantoa.
Koiratkaan eivät liene runon minän suosiossa.
Muuten liikutaan väkivaltaisissa ympäristöissä, kuten runoteoksen kansi ja nimikin viittavat, joskus jos joku on "Lähellä sinua" ei ole kovinkaan turvallinen olo, kuten ei monessa muussakaan runossa.
Susi -runo sivulla 32 ottaa kantaa jo henkilöihinkin.
Rankka runoteos, en suosita mitallisten loppusointurunojen ystäville, enkä kilteille kuluttajille, jos toisaalta haluat kokea vaaraa turvallisesti niin lukemaan, ja hokemaan.
Ammattitaidolla tehty.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Mainoslehdykkä, 1920-luvulta
Kuvassa on WSOY:n 1920-luvun mainoslehtinen, mustavalkoinen.
Esimerkiksi Victor Hugon Kurjat -teosta ja Balzac:n Ukko Goriotia mainostetaan.
"Kurjat on kaunokirjallisuuden suurin eepillinen ja draamallinen teos, mitä koskaan on luotu tai edes ajateltukaan"
Minusta tämä on makuasia, myös Sota ja rauha, joka käsittelee myös Napoleonin aikaa on suuri ja eepillinen. Kurjat viisiosaisena lyhentämättömänä painoksena haastaa. Itse olen lukenut vain kaksi ensimmäistä osaa lyhentämättömänä 1920-luvun versiona, loput 1945 versiona pokkarina, josta bloggaus kirjanurkan puolella 6.3.2013
Seuraavalla sivulla laitetaan paremmaksi "Ranskan ehdottomasti suurin kirjailija nero loi 100-kirjaisen romaanisarjan ... Sen pääteoksia on on kuuluisa romaani UKKO GORIOT "isänrakkauden ylistyslaulu"
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Varis, missä on paris
Varis, missä on paris
Varis, varis, missä on paris
raakut, etsit, löydät
naapuriin muutat, jätteet revit,
raadot kaluat, pois jos haluat,
sulla siivet on
kahleeton
******************* ****************
Varis!
kahleet helpon ruuan
katko,
pois lennä
kera paris!
anna mun kerrankin rauhassa roskikselle mennä
Varis!
kahleet helpon ruuan
katko,
pois lennä
kera paris!
anna mun kerrankin rauhassa roskikselle mennä
---
(c) Jokke 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)