Ajatelmia 2

Mad Freak on kirjoittanut 132 sivua ajatelmia. Kirjaa on myynnissä ainakin Adlibriksessa ja bod.fi-palvelussa.

Minusta kirjan ajatelmat ovat tutun kuuloisia, ymmärrettäviä, ja hyvällä tavalla tavallisia, eli mad freak ei minusta kuvaa sisältöä.

Oivallus on  se, että kaikella on pitkät juuret (ja joillain on pitkät piuhat)

Älä jaksa pilata iltaa jo aamusta

 Oivallus on tämäkin "Ärrävika ei näy tekstiviesteissä", tämä on tekstareiden ja netin vahvuus, eli puhevika ei haittaa, toisaalta se on myös heikkous, kun joskus vielä nähdään F2F.

Kuolemasta ja kuolemisesta on paljon ajatelmia "Kun aikani on tullut, aikani on ohi". Näin se on kiteytettynä.

Olen katsonut kaikki bondit, ja kuten tiedämme sohvalla löhöily lihottaa ja kun tämän yhdistää "Läskit ja timantit ovat ikuisia".

Nikolai Gogol: Reviisori

Nikolai Gogol: Reviisori, Huvinäytelmä viidessä näytöksessä, 1836, suomentanut August Hjelt, 1882.

Nikolai Gogol (1809 - 1852 ) oli venäläinen kirjailija, joka oli myös alempana mainitun Puškinin ystävä. Gogolilta olen blogannut Nevan valtakadun täällä.

Reviisori -näytelmän aluksi Kaupungin johtaja Anton Antonovitsch Skvosnik-Dmuchanovskij ilmoittaa pikku kaupungin kermalle :
"Minä olen kutsunut teidät tänne, hyvät herrat, ilmoittaakseni teille sangen ikävän uutisen: meille tulee pian reviisori".

Johtaja on saanut tietää asiasta kirjeitse, reviisori tulee inkognito eli nimettömänä. Piirituomari, Sairaalan esimies ja Poliisipäällikkö tajuavat, että nyt on tukalat paikat, pitää tehdä nopeita ratkaisuja, ja saada asiat näyttämään hyviltä.

Kaupungin johtaja ehdottaa Postimestarille. "Voisitte niitä varovaisesti avata ja tarkastettuanne jälleen panna ne kiinni, joissa ei ole mitään meille vaarallista. Eihän muuten vaaraksi ole, vaikka ne avoiminakin lähetetään".

Postimestari kyllä ymmärtää: "Ei teidän tarvitse minulle semmoisia opettaa! Siinä toimessa on minulla jo monivuotinen tottumus, vaikka sitä tähän saakka olen ainoastaan uteliaisuudesta enkä varovaisuudesta tehnyt… On erinomaisen hupaista saada tietää kaikki, mitä maailmassa tehdään ja tapahtuu. Vakuutan, ettei sitä huvittavampaa lukemista ole! Muutamat kirjeet ovat ylen nautinnollisia… niissä on kaikenlaisia kohtia… Ja niin opettavaisia,..."

Ivan Aleksandrovitsch Hlestakov, joka esitellään näytelmän alussa virkamiehenä Pietarista, on kirppuisessa hotellihuoneessaan rahattomana ja nälkäisenä. Ossip, hänen palvelijansa on myös nälissään ja neuvoton. Hlestakoville koittaa kissan päivät, häntä luullaan reviisoriksi eli tarkastajaksi. Kaupunginjohtaja lainaa hänelle rahaa ja antaakin, ottaa hänet luokseen asumaan. Sairaalasta on potilaat kotiutettu ....

Hlestakovin mieliala ja itseluottamus kasvavat. Kaupungin johtajan vaimo Anna Andrejevna sekä tytär Maria Antonovna tälläytyvät uusiin vaatteisiin. Hlestakov myötäilee vaimon puhetta, ja kehuu tuntevansa Pushkininkin (1799 - 1837) ja väittää korjailevansa muiden runoja. Aleksandr Sergejevitš Puškin, muuten kuoli jo tammikuussa 1837.

Hlestakov on 23-vuotias sopusuhtainen mies, ja kaupunginjohtajan vaimon ja tyttären mieleen ...
Piirituomarillakin on huono omatunto, ja Hlestakov saa häneltäkin rahaa "lainaksi" ja samoin koulujen tarkastajalta..... Kauppamiehet tulevat valittamaan kaupunginjohtajasta, ja antavat rahaa "lainaksi, kuten Hlestakov sanoo.

Hlestakov liehakoi äitiä ja tytärtä, ja pyytää Marian kättä ja pääsee ainakin suutelon tasolle, mutta lupaa piipahtaa rikkaan enonsa luona lainavaunuilla tietenkin. Onnentoivotuksia sataa kaupunginjohtajalle, kunnes postimestari saapuu paikalle. Hänen auki höyryttämänsä kirje paljasti Hlestakovin olevan huijari, ja hän kertoo suorasukaisesta kaupunkilaisten olevan narreja  ...

Draama olisi voinut kääntyä Hlestakoville epäedulliseksi, mutta hän on jo häipynyt rahat mukanaan hevosvaljakolla ...

Kaupungin kerma tajuaa lopulta olleensa narreja, ja tietävät hänen heitä kirjeissään irvailleen. Lopussa etsitään syntipukkia kaikelle.

Sairashuoneen talousmies: Niin, kyllä se teistä alkunsa sai!
Koulujen tarkastaja.: Aivan oikein, teistä se lähti! Ravintolasta te juoksitte kuin hullut, huutaen: jo saapui, jo saapui! "Ja ottaa kaikki velaksi!" Kyllä hyvänkin löysitte!
Kaupunginjohtaja: Juuri te, kaupungin porokellot, te kirotut valehtelijat!
Postimestari: Lempo vieköön teidät reviisorinenne ja juttuinenne!
Kaupunginjohtaja: Päivät päästänsä juoksette kylää kielimässä, ja täytätte lähimäistenne korvat valheella! Te päättömät harakat!

Reviisori -näytelmä on sangen valloittava ja  hyvin ajankohtainen, ihmiset ovat hyväuskoisia, ja herkkiä omille virheilleen, joita haluavat peittää. Tarkastajiin ei suhtauduta avoimesti. Näytelmässä on monia univeraaleja psykologisia huomioita. Miehet ovat tarkkoja liiketoimistaan, ja tyrkkivät syitä muihin. Naiset tyrkkivät itseään vieraan syliin.

Yle-arkistossa on suomalainen filmi Reviisorista, joka kestää yli kaksi tuntia, pääosissa Hlestakovina Vesa Mäkelä ja kaupunginjohtajana Leo Jokela. "Ei pidä peiliä syyttää jos naama on vino", on tiettävästi Gogolin sanoma, mutta tässä käännöksessä ei kyseistä viisautta ei ollut.

William Shakespeare: Myrsky

William Shakespeare: Myrsky, The Tempest, suomentanut Paavo Cajander 1892.

William Shakespearen Myrsky -näytelmä on hauska, ja päättyy onnellisissa merkeissä.

Näytelmän alussa Napolin kuninkaan Alonson alus joutuu myrskyyn ja haaksirikkoutuu erään saaren edustalla. Saarella kurjissa olosuhteissa asuva Milanon laillinen herttua Prospero on nostattanut myrskyn, tai paremminkin hänen käskystään Ariel tuulen henki, jonka Prospero oli pelastanut.

Saarella asuu myös Prosperon kaunis tytär Miranda, joka on varttunut saarella vailla kosketusta hovielämään. Prosperon katala veli  Antonio syöksi Prosperon valtaistuimelta, ja Prospero karkoitettiin ulapalle merikelvottomalla aluksella.

Alonso on naittanut tyttärensä Tunisiaan, ja oli paluumatkalla Napoliin. Laivassa ovat hänen lisäkseen petolliset Antonio ja Sebastian, joka on Alonson veli, joka haluaa Napolin kuninkaaksi.

Prospero oli Milanossa uppoutunut työhön, kun veli oli vehkeillyt. Prospero oli saarelle tullessaan kukistanut saarta hallitsevan Sycorax noidan, jonka epämuodostunut poika Caliban on hänen palvelijansa.

Haaksirikkoiset hajaantuvat kolmeen osaan, he eivät tiedä toistensa selvinneen. Prinssi Ferdinand Napolin kuninkaan poika johdatetaan Mirandan ja Prosperon luo. Ferdinand ja Miranda rakastuvat.

Toisessa porukassa ovat Alonso, hyvä Gonzalo sekä petolliset Alonson veli Sebastian ja Prosperon veli Antonio. Sebastian juonii itselleen veljensä kruunua, tämän nukkuessa, mutta Ariel tulee apuun.

Kolmannessa porukassa ovat Trinculo (kuninkaan ilveilijä) sekä Stefano (kuninkaan juoppo käskynhaltija), he tapaavat sappea Prosperon päälle sylkevän Calibanin, ja päättävät kaapata saaren hallinnan Prosperolta. Calibanin  ja kumppanien matka on tapahtumarikas. Tämä on näytelmän hauskin sivujuonne. Vaikka Caliban onkin ruumiiltaan rujo hänen kielellinen sappivarastonsa on ehtymätön.

Caliban ensin yksin jupisee kootessaan halkoja Prosperolle:

Kaikk' inha myrkky, jota päivä soista
Ja rämeist' imee, syösköön Prosperoon

Ja hänet saastuttakoon päästä jalkaan.
Henkensä kuulevat mua, kuitenkin mun

Caliban tapaa Stefanon ja Trinculon ja lupaa:

Jokaisen vehmaan paikan tällä saarell'
Osoitan sulle; suutelen sun jalkaas
Ja pyydän: ole minun jumalani!

Caliban liioittelee
Ma, niinkuin äsken sulle kerroin, olen
Tyrannin alamainen, poppamiehen,
Mi taioillaan tään saaren multa peijas.

Ariel palauttaa Calibania totuuden poluille
Sen valehtelet.

Jatskossa Caliban turmelee juoppojen viinat
Tuo kailo pöllö! Kurja ryysymekko!
Rukoilen, prinssi, anna hälle selkään
Ja pullo hältä vie. Kun se on poissa,
Hän juokoon suolavettä; minä hälle
En näytä, missä tääll' on raikkaat lähteet.

Tässä on jo havaittavissa muutosvastarintaa, vaikka Calibanille oli luvattu jo varakuninkaan tittelikin.

Juopot kommentoivat viinan katoamista:

Trinculo: Niin, mutta kun pullomme hukkasit tuonne liejuun, —

Stafano: Se ei ole ainoastaan synti ja häpeä, sinä hirviö, vaan ijankaikkinen vahinko.

Jatkossa Trinculo ja Stafano rypevät kurabrunnissa ...

Päätarina kuitenkin päättyy hyvin, Alonso tapaa Prosperon, ja myös poikansa Ferdinandin. Miranda ja Ferdinand saavat toisensa, ja luultavasti kaikki pääsevät saarelta, sillä Prospero antaa anteeksi ja kaikki päättynee onnellisesti.

Miranda näkee ensimmäistä kertaa oikeita ulkomaailman ihmisiä ja lausuu:
Ihme, kumma!
Kuink' ihania olennoita täällä
Nyt näenkään! Kuink' ihminen on kaunis!
Suloinen, uusi maailma, joss' ompi
Tuollaista kansaa!
Lainaukset ovat Paavo Cajanderin käsialaa, myöhemmin Suloinen on käännetty myöhemmin Uljas

Ihme, kumma!
Kuink' ihania olennoita täällä
Nyt näenkään! Kuink' ihminen on kaunis!
Uljas, uusi maailma, joss' ompi
Tuollaista kansaa!

Englanniksi tämä kuuluu:
O, wonder! How many goodly creatures are there here! How beauteous mankind is! O brave new world. That has such people in't!

Tätä Aldous Huxley "käyttää" omassa romaanissaan Uljas uusi maailma. Romaanin loppuosassa pohditaan Uuden uljaan yhteiskunnan moraalisia valintoja. Keskustelua käyvät etenkin erillään primitiivisten alkuasukkaiden joukossa kasvanut  John Villi ja "Uuden uljaan maailman ohjaaja Mustafa Mond. John on ollut innoissaan näkemään maailman, mistä hänen äitinsä on hänelle lapsena puhunut. Uljas uusi maailma ei kuitenkaan ole niin uljas, kuin Villi on kuvitellut. Luultavasti eristynyt saari Calibanista huolimatta on varsin leppoisa ja sivistynyt paikka.

***
Ilkka Remeksen Uhrilento -kirjassa sankari Antti Kairan miete lause on Myrskystä, sen neljännestä näytöksestä eli Prospero toteaa:
Sama kude
On meissä kuin mik' unelmissa on,
Ja unta vaan on lyhyt elämämme. —