sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

V.A. Koskenniemi: Roomalaisia runoilijoita




V.A. Koskenniemi: Roomalaisia runoilijoita, WSOY 1953, sivumäärä 217.

V.A Koskenniemi esittelee seitsemän roomalaista runoilijaa, jotka ovat: Lucretius, Catullus, Vergilius, Horatius, Tibullus, Propertius ja Ovidius, he ovat syntymävuoden mukaisessa järjestyksessä (kaikkien tarkat syntymävuodet eivät ole tosin tiedossa). Heidän runoutensa ajoittuu Rooman tasavallan lopun aikaan ja ajan laskun sekä keisarivallan alkuun.

Ensiksi esitellään  Lucretius, eli koko nimeltään Titus Lucretius Catus, joka kuoli 55 eaa, ja oli kuollessaan noin 45-vuotias. Lucretiuksen pääteos oli De rerum natura, Maailmankaikkeudesta. Teos on varsin mullistava näkemys maailmasta, jossa lopulta ei ole jumalia, mutta on atomit, joista kaikki koostuu. Lucretius analysoi myös rakkauden haavoja, jotka hänellä ovat olleet hyvin syviä. De rerum natura on luettavissa englanniksi netissä, mutta suomeksi sitä en löytänyt.

Toiseksi valokeilaan pääsee Catullus eli Gaius Valerius Catullus, joka oli kuollessaan 54 eaa noin 30-vuotias, Catulluksen runouden selkärangan muodostavat rakkausrunot Lesbialle. Catullus oli rakastunut Lesbiaan, joka oli oikealta nimeltä Clodia, nainen, jonka maine oli kyseenalainen. Clodia oli naimisissa Q. Metellus Calememyksen kanssa. Metellus kuoli mahdollisesti myrkkyyn. Catullus kirjoitti 25 runoa suhteestaan Lesbiaan, joka näyttää rakkauden kaaren ihastumisesta katkeraan loppuun.
Passer deliciae meae puellae -runo lienee Catulluksen toiseksi tunnetuin.
Runo alkaa näin:
Passer deliciae meae puellae
quicum ludere, quem in sinu tenere
cui primum digitum dare appetenti
...

Varpu, lemmikki tyttöseni; armaan
joka kanssan hän leikki, jota hellii
jolle sormensa nokittavaksi antaa ...

Lesbialla oli lemmikkinä varpunen, jonka kuolemasta Catullus myös runoili:
Surkaa, kaikki te lemmen jumaluudet
ynnä ihmiset, lempeen mahdolliset
varpu kuollut on tyttöseni armaan ...

Suhde luultavasti kaatui Clodian uskottomuuteen. Clodia oli Catullusta vanhempi.


Catulluksen runo Vihaan ja rakastan on raju ja lyhyt
Odi et amo (lausutaan odet amo)
Odi et amo. Quare id faciam, fortasse requires
Nescio, sed fieri sentio et excrucior

Vihaan ja rakastan. Miksi se tapahtuu, ehkä kysyt?
En tiedä. Se vain tapahtuu  ja ristillä riudun.

Tämän olen itse kääntänyt, Koskenniemen teksti on paljon lyyrisempi:.
Vieron ja lemmin. Miks sitä teen, kysyt multa sa ehkä,
Tiedä en, Tunnen vaan, tunnen ja kärsin ma vaan.


Koskenniemi pitää Catullusta roomalaisista runoilijoista poikkeavana hänen lyyrisyytensä ja tulisuutensa vuoksi. Catullus on Koskenniemen mukaan intohimojen ja tunteiden tulkki.


Vergilius, koko nimeltään Publius Vergilius Maro, (70 eaa - 19 eaa) oli pienviljelijän poika, joka kävi reettorin koulutuksen, mutta hänellä oli puhevika, ja siksi ehkä syventyi kirjoittamiseen. Vergiliuksen nuoruuden työt olivat Paimenlaulut ja Georgica, jossa hän kuvasi maanviljelijöiden työtä. Työ voittaa kaiken, Labor omnia vincit.
Vergiliuksen runouden ydin on kuitenkin runoeepos Aeneis, joka yhdistää Aeneaan kautta roomalaiset Kreikan myytteihin.

Arma virumque cano, Troiae qui primus ab oris
Italiam fato profogus Lavianiaque venit
litora, multum ille et terris iactatus et alto
vi superum saevae memorem Iunonis ob iram,
multa quoque et bello passus, dum unde Latinum
Albanique patres atque altae moenia Romae.

Aeneas oli yksi Troijan sodan jälkeen harhailevista sotapäälliköistä ja hän saapui Libyaan, jossa tutustui Karthagon kuningatar Didoon, joka rakastui soturiin. Aeneas noudatti jumalten tahtoa ja lähti yksin. Dido teki Aeneaan lähtiessä itsemurhan. Aeneas oli tietämätön tästä, kunnes Aeneas matkusti Manalaan (elävänä) ja näki Didon varjokuvamaisen hahmon manalan itsemurhaajien osastolla, katkerasti valittaen. Vergiliuksen manalassa oli myös parempi puoli. 

Runoeepoksessa Aeneaalle taotaan Vulcanus runomiekka, jonka taoksissa ennustetaan Rooman tuleva "historia". Eepoksen loppuosassa Aeneas, joka on Venuksen poika voittaa taistelut. Vergiliuksen taistelukuvauksissa naisten ja yleensä ihmisten kärsimykset on kuvattu hyvin.


Vergiliuksen kuollessa hän olisi halunnut hävittää vielä keskeneräisen eepoksen, mutta keisari Augustus pelasti taideteoksen jälkipolville ja eepos siis sitoo Aeneaan kreikkalaisiin taruihin ja jumaluuteen, sillä Aeneas oli Venuksen poika..

Horatius, eli koko nimeltä Quintus Horatius Flaccus (65 eaa - 8 eaa) oli roomalainen runoilija, joka oli vapautetun orjan lapsi. Horatius osallistui Brutuksen sotajoukkoihin, mutta luopui aseista ennen Brutuksen häviötä ja itsemurhaa ja oli keisari Augustuksen "hovissa", vaikka ei suostunut hänen yksityissihteerikseen. Horatiuksen runouden ydin oli hänen kirjoittamansa Oodit. Horatius ylisti tavallista elämää, ja tarkasteli ihmisiä hyväntahtoisesti, joskus ironisesti.

Qui fit, Maecenas, ut nemo, quam sibi sortem
seu ratio dederit seu fors obiecerit, illa
contentus vivat, laudet diversa sequentis?
'o fortunati mercatores' gravis annis
miles ait, multo iam fractus membra labore;
contra mercator navim iactantibus Austris:

Tibullus, eli koko nimeltä Albius Tibullus (54 eaa- 19 eaa) on tunnetuin elegioistaan

Kirja 1 alku:
Divitias alius fulvo sibi congerat auro
Et teneat culti iugera multa soli,
Quem labor adsiduus vicino terreat hoste,
Martia cui somnos classica pulsa fugent:
Me mea paupertas vita traducat inerti, ....
  

Propertius, eli koko nimeltä Sextus Propertius (47 eaa- 15 eaa) oli varakkaasta perheestä. Kun perhe menetti omaisuutensa, hän alkoi (tai aikoi toimia) lakimiehenä, mutta rupesi runoilemaan elegioita lähinnä rakastetulle Cynthialle ja runoili rakkaudesta Cynthiaan. Cynthia oli myös vanhempi nainen. 
Cynthia prima suis miserum me cepit ocellis,
contactum nullis ante cupidinibus.
tum mihi constantis deiecit lumina fastus
et caput impositis pressit Amor pedibus,
donec me docuit castas odisse puellas
improbus, et nullo vivere consilio.

Cynthia oli ensimmäinen ja viimeinen, Cynthia prima fuit, Cynthia finis erat.


Ovidius, eli koko nimeltä  Publius Ovidius Naso (43 eaa - 18 ja) oli kuuluisa roomalainen runoilija. Hänen kohutuin teoksensa oli eroottisiakin vivahteita sisältänyt Ars armatoria. Rakkautta käsitteli Amores -kokoelma, jossa on tunnettu säe: Sanquis erat lacrimae, quas dabat illa, meus. Vertani olivat kyyneleet, joita hän vuodatti.


Ovidiuksen tunnetuin teos lienee kuitenkin Muodonmuutoksia Metamorphoses. Siitä on bloggaus täällä.

Ensimmäinen runo latinaksi alkaa:
In nova fert animus mutatas dicere formas
 corpora; di, coeptis (nam vos mutastis et illas)
 adspirate meis primaque ab origine mundi
 ad mea perpetuum deducite tempora carmen!
Ovidius kirjoitti tämän heksametriin.
Ovidius kirjaa myös 'peilaajan' ja 'kaiun' tarinanrunossa Narcissos ja Echo, joka alkaa:

Enixa est utero pulcherrima pleno
 infantem nymphe, iam tunc qui posset amari,
 Narcissumque vocat; ....

V.A. Koskenniemi on minusta tehnyt suurtyön nostaessaan yhteen teokseen nämä roomalaiset runoilijat, jotka ovat jääneet osin Ciceron ja Julius Caesarin varjoon.

Synnintekijän rukous.





Kukaan ei mene Jumalan luo muuten kuin murtuneena, täysin murtuneena, omien syntiensä ja pahuutensa murtamana. Ei ole kysymys anteeksiannosta, kysymys on siitä, että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Pahat teot särkivät jotain, tuhosivat, pilasivat jotain, tappoivat jotain. Ei sitä voi korjata. Rikottua ei saa ehjäksi, tapettua eläväksi. Tämä tieto, sen tunteminen murtaa ihmisen. Kun muut menevät iloisina, luottavaisina Jumalan luo, murtunut syntinen raahautuu lähistölle ja kurjistelee jossain nurkassa kiroten itseään ja rukoillen, jos rukoilemaan pystyy - armoa, hyvitystä niille, joille on tehnyt pahaa.
Mitä sitten tapahtuu? Sitä mina en tiedä. Tahtoisin vain uskoa että Jumala eheyttää toisten ihmisten repimät, ottaa pois toisten aiheuttamat kivut, herättää eloon, mitä toisten aiheuttamat kivut, herättää eloon, mitä toiset ihmiset ovat tappaneet.
Tämä on synnintekijän rukous.
(AT -2007)

Kutsu maailmain taa



Kuin raskaan taakan alla
on uupunut köyhä maa
Tuo synkeä, uhkaava taivas
pian alas putoaa

Ei mikään unelma kestä
ei sinisin korkeinkaan
ja tuska on ainoa joka
voi ottaa kokonaan

Käy yksin valkopurren tie
soi tuulen laulu raisu
jää kaikki vanha vaisu
pois, pois ne kauas vie

Nyt terve pärske suolainen
ja terve ahavain pauhu
ja myrsky yö ja kauhu
pois onni kultainen

En etsi rantaa rauhaisaa
on kyllin hurma meren
ja ikipolte veren
ja kutsu maailmain taa.


(AT -2007)

Tuska ikimusta







Tuskan lääke on työ
Mitä lohtua jää
sille, jonka elo on kivunhämärää
iankaikkisuus tuskaa joka yö

 Mitä jää kun
voima on poissa

terveet kädet ja jalat
avarat näköalat
mitä muuta sinulle jää
kuin rukous
johon et saa vastausta
eikä ole lohdutusta


miksi joka päivä ja yö
sydän lyö
tulehdusta
ympärilläsi, sisälläsi
vain mykkä samea pilvi
kaikennielevä ikimusta

(C -AT 2007)

(Löysin lapun 2019 kuolleen isäni papereista, runo oli äitini kirjoittama ja jäänyt kesken ja oli luonnosteltu Kansainvälinen Solidaarisuussäätiön kirjeen taakse)