Runouteen liittyvä blogi. Arvioin lukemiani runoteoksia ja blogissa jotakin itse kirjoitettua runon tapaista ja sekalaista sekoilua. Koittakaa kestää. Yhteystieto jokken.kirjanurkka (at) gmail.com.
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Nen: Rubikonna ja muita uusia eläinlajeja värikuvina
Nen: Rubikonna ja muita uusia eläinlajeja värikuvina on Atenan kustantama uutuuskirja esittää hauskoina piirroksina yli 300 eläinkuvaa.
En ole tutustunut koko kirjaan, mutta materiaaliin, jonka sain. (Saan Atenan mukavia markkinointisähköposteja, usein kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta ja tämä on minusta lisäksi hauska tai ainakin niin, että minä pidän tällaisesta huumorista =).
Atenan www-sivulla on yleisesittelyjä kirjoista.
Pidin Nenin Rubikonna ja muita uusia eläinlajeja -kirjan piirrostyylistä, kuvissa on hevonen (otin näytteen atenan useampi sivuisesta ainestosta, jota selailin) ja lähdetty sanasta NUORI. Jokainen runoja lukenut ymmärtää kuvien tarkoituksen, eli perussana on ori, josta johdokset gladiaattori, roottori, maori, navigaattori, reaktori ja hauskat ja upeat kuvat. Samasta aiheesta on myös veistetty kuvaa toiseen suuntaan eli originaali, origami ... hienojen kuvien kanssa. Nämä kuvat kuten runotkin ovat selityksittä parhaat, joten koitan pysyä korissa, kuorissa ja ruorissakin.
Originaali sisältää myös toisen eläimen eli napaketun, ja siinähän riittää riemua penaali ja yksitoista muuta aivan loistavaa naali-kuvaa. Ja näitähän väläyksiä on esitteen mukaan yli 300.
****
cdon.fi:ssä myynnissä täällä.
torstai 5. helmikuuta 2015
Mika Kivelä: Räkäkännirakkautta
Mika Kivelä: Räkäkännirakkautta, MKK, 2015
Olen lukenut Mika Kivelän kymmenestä runoteoksesta aiemmin DUMDUM:n täällä. Se on yhdeksäs ja uusin Räkäkännirakkaus on siis kymmenes.
Uusimman Räkäkännirakkautta hankin cdon.comista kannessa mainostetaan esipuhetta, joka on toisen turkulaisen runoilijan Tapani Kinnusen rustaama. Turkulaisuus on sivuosassa vain Martinmäessä sijaitseva Kulmabaari mainitaan. Tässä olin väärässä, ja korjaus täällä.
Esipuhe on napakka, kuten runotkin.
Räkäkännirakkaus ei kuvaa kuikan kaulan ojennuksia eikä siinä kuulu mehiläisen surinaa, kukkien tuoksua ei voi kuvitella autereisena kesäpäivänä.
Kivelän Sisu -runossa pihakukat ovat kuolleita, pullo on tyhjä ja käsissä syyhy.
Verkkokalvo -runossa ruoho ei kasva ei kuivu ei kuole. Piristävää vaihtelua. Tässä päästään romantiikasta realismiin.
Pidän monista jutuista runojen sisällä ja monista runoista. Olen itse sen verran keskiluokkainen, että kaikesta en sentään pitänyt, mutta niin runokirjassa pitää ollakin, särmää ja rosoa. En osaa soittaa mitään, mutta jotkut biisit, missä on kitarassa on säröä riittävästi, ovat mahtavia. Kinnunen puhuu alkusanoissa Briardin keikasta ja kehuu Pete Malmia. En tunne bändiä. Mutta minusta yksi Suomi punk-genren tiivistys on Ratsian Tämä hetki ja tulevaisuus. Pihtiputaan pojat ovat saaneet noin pariin minuuttiin tivistettyä hyvin paljon. Ilmeisesti Briard on samanlainen, muistaakseni laulaa englanniksi??? Youtubesta pystyy kuuntelemaan monia punkbändejä.
Kivelän kokoelmassa on 38 runoa. Rakkaudesta runoillaan muutamassa runossa rakkautta voi olla jopa sitkeä sieni varpaan välissä. Moottoripyöräily on vaarallista ja nyrkkeily. Kallo voi olla halki ja pöntössä verta.
Jos meistä ei ole -runossa on yhteiskunnallinen ilmiö eli kauppojen sunnuntaiaukiolo. Ihmiset tepastelevat kauppakeskuksissa, tavan vuoksi.
Kivelä runoilee:
Alamme ajatella, että alennusmyynnit
ovat jumalanpalvelus.
Käymme kaupassa joka sunnuntai
ja ostamme tikkuaskin.
Paketti tuli cdonista ja otin teoksen mukaan matkalle. Kirjoitan tämän Huawein miniläppärillä linja-autossa (paluumatkalla ei työnantajan aikaa), tulen varmastikin editoimaan postaustani, luin runot pariin kertaan autossa. Pitää sulatella enemmän.
*****
Mika Kivelän sivut TÄÄLLÄ.
Ensimmäinen blogi( = Parempi kirves perseessä kuin kaksi silmässä) arviointi runokirjasta TÄÄLLÄ.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)