William Shakespeare: Kuningas Juhana

William Shakespeare: Kuningas Juhana, näytelmää esitetty tiettävästi ensimmäisen kerran 1596-97 ja näytelmä painettiin vuonna 1623, Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi suomeksi vuonna 1901.

Kuningas Juhana -näytelmä on runomuotoinen, siinä on viisi näytöstä ja yhteensä 16 kohtausta. Ensimmäisessä näytöksessä on vain yksi kohtaus Juhanan palatsissa Englannissa, toinen näytös tapahtuu Ranskassa, jossa Englannilla oli silloin alueita ja niille on monia ottajia.

Jotta näytelmän ymmärtää paremmin on hyvä hahmottaa historiallinen viitekehys.
Juhana (1166 - 1216) nousi valtaistuimelle vuonna 1199 veljensä Rikhard Leijonamielen jälkeen. Juhanan  nosti valtaistuimelle tiettävästi Richard Leijonamieli, eli hän päätti seuraajansa.  Näytelmän kannalta on olennaista, että Juhanan vanhemman veljen Gottfriedin poika Arthur katsoo kruunun kuuluvan hänelle. Tässä pyrkimyksessä Gottfriedin leski Constance häntä kannustaa. Arthur liittoutuu Ranskan kuninkaan Filipin (Cajanderin suomennoksessa Philip) kanssa. I
Juhana sai lisänimen Maaton, koska  ei saanut perintömaata isältään, toisaalta Juhana menetti kyllä alueitakin Normandiasta Ranskasta.
Sekä Arthurin äiti Constance, että isoäiti Eleonoora eli Juhanan äiti kytkeytyy näytelmään, mutta historian mukaan Arthur olisi kaapannut oman isoäitinsä Eleonooran. Juhana ottaa kiinni Arthurin, joka ei herätä myönteistä palautetta oman maan aatelisissa.
Juhanalla oli valtataistelu myös paavi Innocentius III:n kanssa. Innocentius III (paavina 1198 - 1216) oli ehkä kaikkien aikojen mahtavin paavi. Juhana uhitteli, mutta joutui perääntymään.
Väitetään, että Juhanan kruununjalokivet olisivat painuneet suohon. Juhana kuoli tämän jälkeen kuumetautiin, ja näytelmässä näin tapahtuu ja valtaistuimelle kohoaa hänen nuori poikansa Henrik, jonka kuningas-nimi oli Richard III, kuninkaana hän oli vuosina 1216 - 1272.

Shakespeare on mestari ja näytelmä on traaginen, vaikka tämä ei minusta ole hänen paras näytelmänsä.

Ensimmäisessä näytöksessä Arthur Plantagenet vaatii maita, ja Philip Ranskan kuningas avittaa häntä tässä vaateessa pelaten tietysti omaa peliään. Arthurin äiti Constance on kova sekaantumaan asioihin. Juhana varustaa joukkoja ja on lähdössä Ranskaan, ja kulut hän maksattaa hiippakunnilla ja luostareilla. Ensimmäisessä näytöksessä ja koko näytelmässä esiintyy Bastardi, joka on Richard Leijonamielen avioton poika. Bastardi on uskollinen Juhanalle. Juhana lyö hänet ritariksi. Myös Bastardin äiti Lady Faulconbridge tunnustaa Leijomielen vierailleen aviosängyssään:

Isäsi oli Richard Leijonamieli.
Tulisen, pitkän viettelyksen jälkeen
Aviovuoteeseen ma hänet päästin

Bastardi on varsin tyytyväinen isästään, ja kiittää siitä äitiään:
Kautt' auringon! Jos voisin jälleen siitä,
Parempaa isää toivoa en voisi.
On oikeutettujakin syntejä,
Ja niit' on teidän; hupsuntyöt' ei työnne:
Yleän lemmen alamaisuusuhriks
Sydämmen altistua täytyi hälle,
Jonk' urhontarmoa ja raivoisuutta[6]
Niin säihkyi uljas leijona, ett' antoi
Kuninkaan-sydämmensä Richardille.
Ken leijonalta riistää sydämmen,
Naissydämmenkin hevin voittaa. Äiti,
Sydämmen kiitos sulle isästäni!
Ken sanoo, että väärä oli työ
Sun tekosi, sen nielköön hornan yö!
Tule, äiti; suvulle sun näytän nyt;
Saat kuulla, että synti ollut oisi,
Jos Richardin sa oisit hyljännyt.
Se valhehtii, ken toista väittää voisi.
Cajander käyttää paljon termejä horna sekä portto. Hornaa tosin käytetään vain kuusi kertaa, ja porttoa vain yhden vaivaisen kerran. Tämä on näytelmänä sellainen, että sanoja ei käytetä.

Niin, Ranska Juhanan ja onnettaren,
Niin, valtaajan ja porton parittaa. —

Alkuun asiat sujuvat suosiollisesti Juhanalle, Arthur vaatii kruunua. Toisaalta Bastardihan on Leijonamielen poika, mutta Juhana pysyy vallassa. Juhana naittaa Castilian tyttären Blancan Philippin pojalle Louisille. Sopu syntyy, mikä varsinkin Arthurin äitiä korpeaa. Tässä seuraavassa hän puhuu pojalleen alkuun kirpeästi, sitten hunajaisesti

Jos sinä, tyyntäjäni, ruma oisit,
Kuvaton, äitis kohdun häväistys,
Rivoa tahraa, inhaa vammaa täysi,
Hupelo, rampa, kyssä, rujo, musta,
Pisoilla, luomill' yltä ryvetetty,
En siitä huolisi, vaan tyyni oisin;
Et silloin mulle rakas oisi, etkä
Ois syntysi ja kruunun arvoinen.
Mut kaunis olet; kehdossas jo, armas,
Sua suosi yhdess' onnetar ja luonto.
Luonnolta puoleks auenneen sait ruusun
Ja liljan hohdon. Ah! Mut onnetar
Se muuttui, viettyi pois ja sulta vietiin;
Juhana setäs kanssa nyt se kiemaa,
Ja käsin kultaisin se Ranskan lahjoi
Kuninkaan arvon maahan tallaamaan
Ja parittajaks teki majesteetin.
Niin, Ranska Juhanan ja onnettaren,
Niin, valtaajan ja porton parittaa. —
Mies, eikö tehnyt väärää valaa Ranska?
Sanoilla hänet myrkytä, tai mene,
Ja jätä yksin tuskat nää, jotk' yksin
Mun kantaa täytyy.

Kun tilanne rauhoittuu, paikalle tulee Paavin lähettiläs Pandulph.

Juoni menee eteenpäin. Juhanan äiti vangitaan, mutta kaikki kääntyy Arthurin vangitsemiseksi. Juhana yrittää tapattaa Arthurin, mutta hän pääsee vapaaksi. Seuraaviin runoihin viitataan Sophie Hannahin kirjassa Suljettu Arkku.

KUNINGAS JUHANA.
Palata eikö loordit tahtoneet,
Kun kuulivat, ett' Arthur vielä elää?

BASTARDI.
Kuolleena hänet kadull' äkkäsivät,
Vain tyhjän lippaan, josta hengen helmen
Kirottu käsi oli ryöstänyt.

Hannahin kirjassa on käytetty ihmisen ruumiista samaa vertauskuvaa eli  "arkkua", joka tässä on käännetty tosin lippaaksi.

KUNINGAS JUHANA.
Tuo Hubert konna sanoi: Arthur elää.

BASTARDI.
Niin, mut ei, jumalauta, muuta tiennyt!
Vaan miksi allapäin ja murheissanne?
Suur' olkaa työssä niinkuin aatteessakin,
Ja silmää kuninkaallist' älköön mailma
Pelon ja tuskan valtaamana nähkö.
Kuin aika valpas olkaa: tuli tulta
Ja uhka uhkaa vastaan; hirmun korskaan
Korskalla vastatkaa! Alemman silmä,
Jok' isoisilta lainaa ryhtinsä,
Isoksi kasvaa esimerkistänne
Ja ottaa päälleen uljaan sankarhengen.
Pois! Välkkykää kuin sodan jumala,
Kun sotakenttää kaunistaa hän aikoo!
Rohkeutta vain ja mieltä ylevää!
Kuin? Leijonaako pesäst' etsittävä?
Ja siellä pelkoon säikytettävä?
Ei, se ei kelpaa. Pystyyn vain! Ja tuhoon
Käsiksi käykää kodist' etäämmällä;
Päin syöskää, ennenkuin se liki pääsee!


KUNINGAS JUHANA.
Tääll' äsken kävi paavin lähetti;
Tein hänen kanssaan onnellisen rauhan;
Dauphin'in sotajoukon kotiin laittaa
Hän lupasi.

Näin onnelliseen lopputulokseen ei päästä. Juhana häviää Ranskan maita, ja lopussa siis kuolee.

****

William Shakespeare: Myrsky

William Shakespeare: Myrsky, The Tempest, suomentanut Paavo Cajander 1892.

William Shakespearen Myrsky -näytelmä on hauska, ja päättyy onnellisissa merkeissä.

Näytelmän alussa Napolin kuninkaan Alonson alus joutuu myrskyyn ja haaksirikkoutuu erään saaren edustalla. Saarella kurjissa olosuhteissa asuva Milanon laillinen herttua Prospero on nostattanut myrskyn, tai paremminkin hänen käskystään Ariel tuulen henki, jonka Prospero oli pelastanut.

Saarella asuu myös Prosperon kaunis tytär Miranda, joka on varttunut saarella vailla kosketusta hovielämään. Prosperon katala veli  Antonio syöksi Prosperon valtaistuimelta, ja Prospero karkoitettiin ulapalle merikelvottomalla aluksella.

Alonso on naittanut tyttärensä Tunisiaan, ja oli paluumatkalla Napoliin. Laivassa ovat hänen lisäkseen petolliset Antonio ja Sebastian, joka on Alonson veli, joka haluaa Napolin kuninkaaksi.

Prospero oli Milanossa uppoutunut työhön, kun veli oli vehkeillyt. Prospero oli saarelle tullessaan kukistanut saarta hallitsevan Sycorax noidan, jonka epämuodostunut poika Caliban on hänen palvelijansa.

Haaksirikkoiset hajaantuvat kolmeen osaan, he eivät tiedä toistensa selvinneen. Prinssi Ferdinand Napolin kuninkaan poika johdatetaan Mirandan ja Prosperon luo. Ferdinand ja Miranda rakastuvat.

Toisessa porukassa ovat Alonso, hyvä Gonzalo sekä petolliset Alonson veli Sebastian ja Prosperon veli Antonio. Sebastian juonii itselleen veljensä kruunua, tämän nukkuessa, mutta Ariel tulee apuun.

Kolmannessa porukassa ovat Trinculo (kuninkaan ilveilijä) sekä Stefano (kuninkaan juoppo käskynhaltija), he tapaavat sappea Prosperon päälle sylkevän Calibanin, ja päättävät kaapata saaren hallinnan Prosperolta. Calibanin  ja kumppanien matka on tapahtumarikas. Tämä on näytelmän hauskin sivujuonne. Vaikka Caliban onkin ruumiiltaan rujo hänen kielellinen sappivarastonsa on ehtymätön.

Caliban ensin yksin jupisee kootessaan halkoja Prosperolle:

Kaikk' inha myrkky, jota päivä soista
Ja rämeist' imee, syösköön Prosperoon

Ja hänet saastuttakoon päästä jalkaan.
Henkensä kuulevat mua, kuitenkin mun

Caliban tapaa Stefanon ja Trinculon ja lupaa:

Jokaisen vehmaan paikan tällä saarell'
Osoitan sulle; suutelen sun jalkaas
Ja pyydän: ole minun jumalani!

Caliban liioittelee
Ma, niinkuin äsken sulle kerroin, olen
Tyrannin alamainen, poppamiehen,
Mi taioillaan tään saaren multa peijas.

Ariel palauttaa Calibania totuuden poluille
Sen valehtelet.

Jatskossa Caliban turmelee juoppojen viinat
Tuo kailo pöllö! Kurja ryysymekko!
Rukoilen, prinssi, anna hälle selkään
Ja pullo hältä vie. Kun se on poissa,
Hän juokoon suolavettä; minä hälle
En näytä, missä tääll' on raikkaat lähteet.

Tässä on jo havaittavissa muutosvastarintaa, vaikka Calibanille oli luvattu jo varakuninkaan tittelikin.

Juopot kommentoivat viinan katoamista:

Trinculo: Niin, mutta kun pullomme hukkasit tuonne liejuun, —

Stafano: Se ei ole ainoastaan synti ja häpeä, sinä hirviö, vaan ijankaikkinen vahinko.

Jatkossa Trinculo ja Stafano rypevät kurabrunnissa ...

Päätarina kuitenkin päättyy hyvin, Alonso tapaa Prosperon, ja myös poikansa Ferdinandin. Miranda ja Ferdinand saavat toisensa, ja luultavasti kaikki pääsevät saarelta, sillä Prospero antaa anteeksi ja kaikki päättynee onnellisesti.

Miranda näkee ensimmäistä kertaa oikeita ulkomaailman ihmisiä ja lausuu:
Ihme, kumma!
Kuink' ihania olennoita täällä
Nyt näenkään! Kuink' ihminen on kaunis!
Suloinen, uusi maailma, joss' ompi
Tuollaista kansaa!
Lainaukset ovat Paavo Cajanderin käsialaa, myöhemmin Suloinen on käännetty myöhemmin Uljas

Ihme, kumma!
Kuink' ihania olennoita täällä
Nyt näenkään! Kuink' ihminen on kaunis!
Uljas, uusi maailma, joss' ompi
Tuollaista kansaa!

Englanniksi tämä kuuluu:
O, wonder! How many goodly creatures are there here! How beauteous mankind is! O brave new world. That has such people in't!

Tätä Aldous Huxley "käyttää" omassa romaanissaan Uljas uusi maailma. Romaanin loppuosassa pohditaan Uuden uljaan yhteiskunnan moraalisia valintoja. Keskustelua käyvät etenkin erillään primitiivisten alkuasukkaiden joukossa kasvanut  John Villi ja "Uuden uljaan maailman ohjaaja Mustafa Mond. John on ollut innoissaan näkemään maailman, mistä hänen äitinsä on hänelle lapsena puhunut. Uljas uusi maailma ei kuitenkaan ole niin uljas, kuin Villi on kuvitellut. Luultavasti eristynyt saari Calibanista huolimatta on varsin leppoisa ja sivistynyt paikka.

***
Ilkka Remeksen Uhrilento -kirjassa sankari Antti Kairan miete lause on Myrskystä, sen neljännestä näytöksestä eli Prospero toteaa:
Sama kude
On meissä kuin mik' unelmissa on,
Ja unta vaan on lyhyt elämämme. —

Shakespeare: Sonetit

William Shakespeare: Sonetit, Sonnets 1609, suomentanut Aale Tynni  1965, WSOY 1995.

William Shakespeare kirjoitti 154 nimetöntä soneettia, jotka on suomentanut Aale Tynni, yläkuvan teoksessa.


Ensimmäinen sonetti alkaa
From fairest creatures we desire increase,
That thereby beauty's rose might never die,
But as the riper should by time decease,
His tender heir might bear his memory:

Aale Tynnin suomennos kuuluu:

Kasvua toivoisimme kauneimmista,

niin ettei kauneuden Ruusu kuole,

vaan kun on aika kuollakypsyneen,

niin hento jälkeläinen muiston kantaa.

Toinen sonetti alkaa
When forty winters shall besiege thy brow,
And dig deep trenches in thy beauty's field,
Thy youth's proud livery so gazed on now,
Will be a tatter'd weed of small worth held:

Aale Tynni tyylittelee käännöksessään:

Kymmenet talvet, otsan saartaen,

kun kaivautuvat kauneutesi kenttään,

nuoruuden ylväs virkapuku silloin

on riepuna ja syrjään viskataan

Kaikki hieno loppuu aikanaan ja 154:s sonetti eli roomalaisin numeroin CLIV

The little Love-god lying once asleep,
Laid by his side his heart-inflaming brand,
Whilst many nymphs that vow'd chaste life to keep
Came tripping by; but in her maiden hand
The fairest votary took up that fire

Which many legions of true hearts had warm'd;
And so the general of hot desire
Was, sleeping, by a virgin hand disarm'd.
This brand she quenched in a cool well by,
Which from Love's fire took heat perpetual,
Growing a bath and healthful remedy,
For men diseas'd; but I, my mistress' thrall,
Came there for cure and this by that I prove,

Love's fire heats water, water cools not love.

Tynnin suomennoksen alku:

Nukahti lemmenjumalainen, pannen

pois soihdun, joka rinnat sytyttää.

Kun nymfit, siveyteen sidotut,

kävivät ohi, kaunein otti liekin,

ja loppuu

rakkaus kuumentaa voi veden, mutta

ei vesi viilentää voi rakkautta

Kuuluisin sonetti on kuitenikin numero 18, joka kuuluu englanniksi

Shall I compare thee to a summer's day?
Thou art more lovely and more temperate:
Rough winds do shake the darling buds of May,
And summer's lease hath all too short a date:
Sometime too hot the eye of heaven shines,
And often is his gold complexion dimmed,
And every fair from fair sometime declines,
By chance, or nature's changing course untrimmed:
But thy eternal summer shall not fade,
Nor lose possession of that fair thou ow'st,
Nor shall death brag thou wand'rest in his shade,
When in eternal lines to time thou grow'st,
So long as men can breathe or eyes can see,
So long lives this, and this gives life to thee.

Tynni tyylittelee alun  "Sinua vertaisinko suven aikaan?" 

Luultavasti runo on käännetty uudestaankin ja alkanee Kesäpäivään vertaisinko sinua? tai Sua vertaisinko kesäpäivään, joka tuntuu nykykielellä varsin kauniilta, Aale Tynnin suvi ei ole erityisen runollinen, sonetti 18 sen sijaan on.

Lumikarpalo blogissa on sonetti 18 suomeksi täällä.

William Shakespeare: Venetsian kauppias

William Shakespeare: Venetsian kauppias, suomentanut Tiina Ohinmaa ja Alice Martin, WSOY 2013, olen lukenut myös Paavo Cajanderin suomennoksen vuodelta 1882.

WSOY:n kappaleessa on Eva Johanna Holmberg erittäin valaiseva esipuhe. Holmberg analysoi paljon Shylockin, koronkiskurin hahmoa. Tämä hahmo kuvataan hänen etnisestä ja/tai uskonnollisesta ryhmästä käsin. Hahmo ei ole mitenkään miellyttävä eikä hänelle käy hyvin kuten muille.

Antonio, jolla ei ole käteistä rahaa, sillä hänen laivansa ovat kauppamatkoilla, on lainannut rahaa Bassaniolle, joka minusta on pelkkä velkaveikko. Bassanio on jo ennestään velkaa Antoniolle. Antonio haluaa auttaa ystäväänsä ja lainaa rahaa (tai takaa lainan) Shylockilta, rahat päätyvät Bassaniolle.

Koronkiskontaa pidettiin tuolloin moraalittomana, ja Shylock, jolla on paljon kaunaisuutta, esimerkiksi tyttärensä toiminnasta, ympäröivään yhteisöön, antaa lainan ilman korkoa, jos saa palan ihmislihaa jos sitä ei makseta määräajassa takaisin. Kuten arvata saattaa, velkaa ei makseta, mutta oikeudenkäynnissä, jossa on muuten esteellinen ja kouluttamaton ja henkilöllisyyden salaava tuomari (eli Portia) todetaan, että verta ei saa valuttaa. Lopulta Shylockin omaisuus jaetaan, eikä Shylock saa mitään, hänen rahansa ovat menneet.

Menemättä näytelmän ja juonen yksityiskohtiin tässä minusta tulee monessa kohtaa ilmi varsin huoleton asenne velkaan ja velaksi elämiseen sekä velkojien oikeuteen saada pääoma takaisin.

Lainaukset Cajanderin suomennoksesta, uusi suomennos on hyvä, mutta en tekijänoikeussyistä lainaa sitä.

Bassanio (tunnustaa tässä eläneensä yli varojen uusi suomennos käyttää sana pröystäillä, mikä minusta on hyvä sana).

Bassanio:

Te hyvin tiedätten, Antonio,
Kuink' olen paljon tullut häviölle,
Kun elänyt ma olen komeammin,
Kuin heikot varan' ajan pitkään sietäis.
En vaikeroi, ett' uhka-elo moinen
Nyt mult' on kielletty; vaan suurin huoli
On saada kelpo maksuun isot velat,
Joit' elämäni, liian tuhlaavainen,
Minulle tuotti. Teille suurimmassa
Niin rakkauden kuin rahan velass' olen;
Ja rakkauteenne luottaen, nyt teille
Ilm' annan kaikki hankkehet ja tuumat,
Kuink' aion veloistani suoriuta.

Antonio on valmis lainaamaan ystävälleen, vaikka rahojen takaisinsaanti on minusta hyvin epävarmaa.

Antonio:
Bassanio, pyydän, ilmaiskaa ne mulle.
Ja jos ne, kuin te itse, kunnon kanssa
Ain' yhtä pitää, olkaa varma että
Varani, itseni ja minkä voin ma,
Kaikk' alttiiks panen teille tarvittaissa.

Keskustelu etenee, ja käsittelee myös Portiaa, joka on Bassanion tähtäimessä. Antonion asenne on minusta hyvin lapsellinen, hän lupaa oman takauksen velalle!

Antonio:
Varani kaikk' on merillä, sa tiedät,
Eik' ole rahaa mull', ei tavaroita,
Mill' irti kultaa saisin. Mene siis,
Venetiassa luottoani koita;
Ma ponnistan sit' äärettömiin asti
Sua saadakseni kauniin Portian luo.
Rahoja oiti tiedustamaan käy,
Samaten minä teen; ja varma on,
Ett'ei mun takuun' ole kelvoton.
(Lähtevät.)

--

Oikeudenkäynti, missä laina-asiaa käsitellään ei varmasti ole jäävitön. Kuinka sala-asuinen velkaveikon naisystävätär voisi olla asian ratkaisija? Tietenkään toisen lihan kaapiminen ei ole laillista eikä minkään lain mukaista voi olla ihmisen vahingoittaminen. Toisen omaisuuden omiminen on myös laitonta. Rahan lainaamista pidettiin ennen moraalittomana, nykyisin ei. Korko on rahan hinta.

Portia: 

Ei, varro vähän! Viel' on muuan seikka. --
Tää kirja tilkkaakaan ei verta myönnä;
On sanat siinä selvät: naula lihaa.
Siis ota sakkos, ota naula lihaa;
Mut leikatessas tilkankin jos hukkaat
Vaan kristittyä verta, joutuu oiti
Lain mukaan Venetian valtiolle
Kaikk' omaisuutes.

Shylock pyytää takaisin pääomanssa

Shylock:
Pääoma tänne, ja mun suokaa mennä.

Portia ei sitä anna

Shylock:
Ma enkö edes pääomaani saa?

Portia ei sitäkään anna.

Shylock:
No, piru sitten siunatkoon sen hälle!
Tiliä täss' en enää tee.

Portia löytää laista porsaanrei'än eikä Shylock saa mitään

Shylock:

Ma pyydän, suokaa minun mennä täältä;
Voin pahoin. Kirja lähettäkää jälkeen,
Sen alle kirjoitan.

Lopulta Shylock lähtee tyhjin käsin. Kaverin olisi kannattanut pyytää rahasta reilu korko, eikä lähteä hautomaan kostoa. Koston ajatuksesta ei koskaan seuraa mitään muuta kuin onnettomuutta. 

*****
William Shakespeare eli tiettävästi 1564 - 1616, hän saattoi olla nahkurin poika, hän oli näyttelijä ja myöhemmin näytelmäkirjailija. Hänen näytelmiensä "totuudellisuutta" olen niitä lukiessani alkanut välillä pohtia, mutta fiktiona loistavia, joskin tästä hyvinkin asenteellisesta näytelmästä en pidä.

Shakespearen Macbethissa rouva herraans' yllyttää ilkityöhön

Agatha Christien Kurpitsajuhlassa (wsoy 1970  suomentanut Anna-Liisa Laine, sivu ss 219-220/ 227) viitataan lady Macbethiin seuraavasti "Olen aina miettinyt millainen nainen lady Macbeth oikeastaan oli. ... Hän oli kaunis nainen - tarmokas ja etevä - synnynnäinen johtaja - yllättävän hyvä näyttelijä".

Niin millainen nainen lady Macbeth on tai oli? Sitä varten oli pakko lukea koko näytelmä. Myös Christien Kissa kyyhkyslakassa viitataan lady Macbethiin.

*****
Shakespearen Macbeth on lyhyt näytelmä.
Macbeth palaa taistelutantereelta voitokkaana, ja Banquon kanssa kuulevat noitien ennustuksen, että Macbeth kruunataan kuninkaaksi ja niin ikään Banquon jälkeläinen.

Ennustukset toteuttavat itsensä.

Macbeth päästää ilmat vanhasta kuninkaasta.

Lady Macbeth yllyttää siippaansa murhatalkoisiin ja nukuttaa vartijat.

Shakespeare: Macbeth, Kajanderin suomennos 1885:

Lady Macbeth:
Omissa silmissäsi pelkur' olla
Ja sanoa kuin kissa tarinassa:
"Tekisin, jos vaan uskaltaisin."
Macbeth:
Vaiti!
Kaikk' uskallan ma, mitä sopii miehen;
Ken enemp' uskaltaa, ei ole mies.
Lady Macbeth:
Mik' elukka sun pani aikees mulle
Ilmaisemaan? Kun sen sa uskalsit,
Sin' olit mies; ja jos vaan uskaltaisit
Enempää olla, kuin mit' olit, oisit
Enemmän vielä mies. Ei aikaa silloin,
... jonkin aikaa myöhemmin ....
Lady Macbeth:
Mi heidät juovutti, mun rohkaisi;
Mi heidät sammutti, mun tulistutti. —

Macbeth salaa tekonsa ja syy vieritetään muualle. Murhatalkoot jatkuvat ja Banquo ja hänen poikansa ovat seuraavaksi vuorossa. Jälkikasvu pääsee pakenemaan murhamiehiä. Mutta murhatalkoot vielä jatkuvat, Macduff säästyy, mutta perhe ei.

Viidennessä näytöksessä koittaa lady Macbethin loppu. Hän kuivapesee käsiään tuntitolkulla, kädet haisevat kuitenkin vereltä. Mitään ulkopuolista kuoleman aiheuttajaa ei ole. Akka sekoaa.

Macbeth saa tietoonsa ladyn kuoleman, ja Kajanderin mukaan

Seyton:
Kuningatar on kuollut, hyvä herra.

Macbeth:
Hän olis saanut toiste kuolla; aikaa
Kyll' olis ollut sille sanomalle. —
Huomenna, huomenna ja huomenna!
Näin päivä päivält' aika vitkaan mataa
Elämän kirjan viime tavuun asti.
Jokainen eilispäivä synkkään hautaan
On narrin vienyt. Sammu, pikku tuohus!
Elämä vaan on varjo kulkevainen,
Näyttelijä-raukka, joka näyttämöllä
Rajuupi aikansa ja katoo sitten;
Tarina on se, hupsun tarinoima,
Täynn' ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla. —
(Sanantuoja tulee.)
Sa kieltäs tulet pieksemään; no, joutuun!

Macbethin vastainen liittouma voittaa ja näytelmän lopussa Macduff kantaa Macbethin päätä.

****

Agatha Christie (1890-1976)  käyttää siis varsin voimakkaita vertauksia, lady Macbethin lisäksi hän viittaa monesti Yagoon, joka esiintyy Shakespearen Othellossa.

Christien dekkarien lukija saa päätellä ovatko henkilöt todella niin pahoja kuin esikuvansa.

Shakespearen Othello on Jagon juonimista tihkuva tragedia

Shakespearen Othello on viisinäytöksinen kiihkeä tragedia. Seuraava teksti paljastaa yksityiskohtia sen juonesta varsin suoraan. Jos haluat lukea itse näytelmän, älä lue seuraavaa surkeaa sepustusta, jonka olen tehnyt itselleni, sillä Othello on varsin viitattu teos, varsinkin monissa Agatha Christien teoksissa tähän viitataan (esim. Helmeilevä kuolema).

Näytelmän aluksi Othello nai Desdemonan tämän isän Brabantion vastusteluista huolimatta. Othello on kenraali, joka käy voitokkaat taistelut turkkilaisia vastaan. Hän haluaisi viettää laatuaikaa pedissä Desdemonansa kanssa. Valtataistelu vaikeuttaa Othellon onnea. Kateus kalvaa ja mustasukkaisuus myrkyttää. Othello tukahduttaa vaimonsa ja tappaa itsensä.

Miten tämä voi olla mahdollista?
Näytelmän päähenkilö on Jago (myös muodossa Yago), joka on vallanhaluinen vänrikki ja mestarimanipuloija. Jago manipuloi Desdemonan isää vihjaamalla varsin suoraan tyttärensä suhteesta tummaan Othelloon: "vanha musta jäärä astuu valkoista uuhtanne". "Tyttärenne ja mauri par'aikaa leikkivät kaksiselkäistä". "Himokkaan maurin ruokottomaan helmaan".  Isä pitää Desdemonaa kuolleena itselleen, eli Jago saa Desdemonan ja isän välit katkaistuksi.

Tämän jälkeen Othello joutuu vaikeuksiin, mutta avioaikeet onnistuvat. Jago luikertelee Othellon uskotuksi, ja Othello pitää tätä jalona miehenä ja ylimpänä ystävänään.

Rodrigo ja Cassio ovat upseereja ja Jagon vertaisia. Jago manipuloi Rodrigon kiinnostumaan Desdemonasta ja myymään omaisuutensa. Jago levittää perättömiä puheita Cassiosta ja Desdemonasta. Jago manipuloi näytelmän loppuvaiheessa Rodrigon Cassion kimppuun, ja näiden taistellessa Jago tappaa Rodrigon ja haavoittaa Cassiota jalkaaan.

Othello lähtee sotimaan turkkilaisia vastaan. Desdemona ei voi jäädä isän tyköön, joten hän jää Jagon hoiviin. Othello nimittää kelvotonta Jagoa kelvoksi. Jago palkitsee isäntänsä usuttamalla Rodrigoa vikittelemään Desdemonaa. Tämä aie ei johda toivottuun lopputulokseen, mutta köyhdyttää ja katkeroittaa Rodrigon, joka on siis Jagon kilpailija.

Othello saapuu voitokkaana vaimonsa luo. Jago juottaa Cassion juovuksiin, vaikka tietää tämän olevan silloin väkivaltainen. Juovuksissa Cassio riehuu ja menettää muistinsa. Kun Cassiosta tulee kyselyjä, niin Jago on tietämätön miksi Jeppe juo ja riehuu. Jago usuttaa Cassiota Desdemonan luo anomaan armoa. Samaan aikaan hän uskottelee Othellolle, että Cassiolla ja Desdemonalla on suhde. Hän kylvää pieniä epävarmuuksia, ja vihjailuja, ja käyttää hyväksi erästä löytynyttä liinaa. Jos Jagoa epäillään, hän vain toteaa, ehkä erehdyn arveluissani ja vihjailee lisää.

Jago sanoo Othellolle, että varokaa vaimoanne, venetian naisten taipumukset tunnen. Othello vastaa, että on iäti ole kiitollinen. Othello epäilee yhä enemmän vaimoaan. Emilia, joka on Jagon vaimo, joutuu mukaan juonitteluihin.  Cassiolle hankitaan Emilian kautta audienssi Desdemonalle ja vaimo anoo Cassiolle virkaa.  Othello ei alkuun usko Jagoa, mutta manipulointi johtaa mustasukkaisuuteen ja avoimeen raivoon. Tärkeänä osana on Othellolle tärkeä liina, joka on pudonnut maahan ja joka päätyy Cassiolle. Jago väittää Cassion puhuneen unissaan Desdemonasta ja kun Desdemona sanoo viattomasti pitävänsä Cassiosta, huutaa Othello HAA ja murhaa pian vaimonsa.

Jagon manipulointi ei jää pelkästään tähän. Venetiasta on tullut viesti, että Othello kutsutaan takaisin ja Cassiosta tehdään Kypron päällikkö. Jago saa kylvettyä Othelloa vastaan epäluuloa, koska hän on tyly vaimolleen. Jago ei muka tiedä, mistä epäsopu johtuu, ja antaa Othellosta huonon kuvan. Jago manipuloi siis viestin tuoja Lodovigoa ja Rodrigoa, jonka usuttaa Cassion kimppuun. Näiden taistellessa Jago tappaa Rodrigon ja tekee rammaksi Cassion. Othello luulee Jagon olleen sankarillisen.

Jago joutuu tunnustamaan vaimolleen Emilialle, että on saanut aikaan  Desdemonan murhan juoruillaan. Emilia paljastaa Jagon juonittelun, mutta Jago tappaa Emilian. Shakespearelle tyypillisen tapaan murhattu on kuolemassa, mutta osallistuu repliikin tai parin verran näytelmään.

Loppu tulee yhä kiihkeämmäksi Jagoa haavoitetaan ja  Othello tappaa itsensä, ja kaatuu kuolleen vaimonsa päälle.

Motiivit?
Minusta Othellosta ei juuri avata Jagon motiiveja eikä Jago selittele työtään ja tuottamaansa tuonea. Eräissä lähteissä väitetään Jagon vihaavan Othelloa. Ehkä. Siinä tapauksessa hän vihaa minusta kaikkia muitakin. Kateus vaivaa Jagoa, hän on kateellinen kaikille, jotka ovat hänen virkauransa esteenä kuten Cassiota ja Rodrigoa. Jago pystyy manipuloimaan jopa omaa vaimoaan tehokkaasti.

Koska Jago jää eloon, hänelle on tulossa tukalat ajat. Miten tarina päättyy, jää epäselväksi. Jagon tapaisia pahan puhujia on kirjallisuudessa muitakin, eräs mieleen painuvimmista on Lagerkvistin Kääpiö,

****
Lainaukset ja henkilöiden nimet Paavo Kajanderin suomennoksen vuoden 1884 mukaan

William Shakespeare: Rikhard III

William Shakespeare: Kuningas Richard kolmas, Paavo Kajanderin suomennoksena. Löytyy gutenbergistä TÄÄLTÄ. Alla olevat lainaukset myös sieltä.

Taustaa
Shakespearen Rikhard III on näytelmänä hyvä ja "runoteoksena" väkevä, mutta luultavasti historiallisesti pitkälti sepitettä ja pohjautuu lähteisiin, jotka lienevät mustanneet Richard III:n mainetta. Richard III:n mainetta ovat puhdistaneet monta tahoa myös Josephine Tey dekkarissaan The Daughter of Time 1951, suomeksi Ajan tytär, bloggaus täällä.

Ruusujen sodan aikana valtaistuimen haltija vaihtui, milloin York, milloin Lancaster. Henrik VI oli kahteen otteeseen kuninkaana, kuten myös Richard III:n veli Edvard IV, jonka kuoleman jälkeen muutaman kuukauden jälkeen kruunattiin Rikhard III (1452 - 1485) ja hän oli kuninkaana vuosina 1483 - 1485, jonka jälkeen kuninkaaksi tuli Henrik VII, joka hallitsi vuosina 1485 - 1509, hän ei ollut ei York eikä Lancaster vaan Tudor. Joten Rikhard III on sikäli merkittävä kuningas, että hänen kuolemaansa päättyy Ruusujen sota, ja hän oli viimeinen York ja viimeinen Plantagenet.

Rikhard III:sta on tehty historiassa raaka kuningas ja hänen on väitetty hänen murhauttaneen veljensä Edvard IV:n alaikäiset pojat.

Teyn salapoliisi Grant päätyy näkemykseen, että ennemminkin Henrik VII (Tudor) raivasi tieltään kaikki yorkit ja mahdolliset vallantavoittelijat, myös pojat. Lisäksi Henrik VII nai poikien siskon Elisabetin ja sulki heidän äitinsä luostariin. Rikhardin suhde veljeen oli sen sijaan Teyn dekkarin mukaan rehti, eikä hän ollut vallan tavoittelija, Rikhard III:n maine oli hyvä hallitusaikanaan, mutta sen jälkeen se mustattiin, ja "Grantin" mukaan sen suoritti sir Thomas More ja eräät muut, jotka eivät olleet edes aikalaisia, vaan olivat lapsia Rikhard III:n hallitusaikana. Koulujen historiankirjoissa Rikhard III:sta on tehty lastenkamarien kauhu, jolla oli kyttyräselkä ja käppyräkäsi. Tämä on kumottu avaamalla Rikhard III:n hauta.

Valitettavasti Teyn mukaan William Shakespearen näytelmä on ollut omiaan tahraamaan Rikhard III:n mainetta. Jo ensimmäisessä repliikissä Shakespeare nostaa tämän ulkomuotoasian esiin
GLOSTER, joka on siis tuleva Rikhard III:
Niin, minä, viekkaan luonnon vikamuoto,
Somuuden sopusuhtaa vaille jäänyt,
Kuvaton, keskoinen ja ennen aikaa
Puol'eräisenä henki-ilmaan tuotu,
Niin muodoton ja rampa, että koirat
Mua haukkuvat, kun niiden ohi liikkaan, —
Minä en tähän löyhään rauhan aikaan
Muull' aikaani voi huventaa kuin sillä,
Ett' auringossa varjoani katson
Ja omaa jolsuuttani julki laulan.
Sen vuoks, kun rakastajana en saata
Sukoilla tätä sulosuista aikaa,
Ruveta konnaks olen päättänyt
Ja ajan turhan ilon vihaajaksi.
Viritin paulat, kudoin julmaa juonta,
Unilla, kirjeill', ennustuksilla
Kuningasta ja Clarence veljeäni
Veriseen vihaan yllyttääkseni;
Ja jos on Edward kuningas niin suora
Kuin minä luihu, kavala ja viekas,
Niin vielä tänään Clarence tyrmään joutuu.
On, näet, ennustettu, että Y
Edwardin suvulle on surman syy.
Sukella sieluun, aatos: Clarence tulee. —

Rikhard III siis panettelee veljeään Georgea (on tämä Y eli Yrjö) Edvard IV:n kimppuun.

Myöhemmin Tyrrell junailee lasten murhat Rikhard III:n käskystä, siis Shakespearen mukaan.

Tyrrel tulee

TYRRELL:.
Työ verinen ja hirveä on tehty,
Ilettävin ja kauhistavin murha,
Mik' Englannin on syyksi koskaan tullut.
Dighton ja Forrest, jotka ostin tähän
Kamalaan tappotyöhön, vaikka ovat
Pääkonnia ja verikoiria, sulivat säälistä ja hellyydestä,
Kuin lapset itkein murhenäytelmälle.
"Noin", sanoi Dighton, "makasivat piskut" —
"Noin", sanoi Forrest, "vyöttäin toisiansa
Puhtailla alabaster-kätösillään,
Ja huulet, niinkuin neljä ruusukukkaa
Yhdellä varrella, ne toinen toistaan
Kesäisess' upeudessaan suutelivat.
Rukouskirja oli pieluksella:
Tuo", sanoi Forrest, "oli muuttaa mielen;
Mut paholainen" — siihen päätti konna.
Ja Dighton jatkoi näin: "Me tukautimme
Täydellisimmän taitotyön, min luonto
On luomispäiväst' alkain aikaan saanut."
Niin tunnonvaivoiss' olivat, ett'eivät
Puhua voineet; silloin heidät jätin

Tässä piirroksia sukupuista. 

Murhatut lapset lienevät olleet kymmenen vuoden molemmin puolin (9- ja 12-vuotiaat, riippuen murhahetkestä). Kuka heidät murhasi jää arvoitukseksi, sir James Tyrrell kuitenkin teosta teloitettiin, mutta Teyn mukaan vasta noin parinkymmenen vuoden päästä katoamisesta, murhan todellista ajakohtaakaan tiedetä. Pojat oli julistettu aviottomiksi, eivätkä ilmeisesti uhanneet Rikhardin asemaa. Murhatut prinssit olivat Towerissa, joka tuolloin oli asuinpaikka, mikä minusta ei ilmene oikein Shakespearen näytelmästä. Aviottomuusasia lienee asiakirjassa nimeltään Titulus Regius, jonka hallussapidosta Henrik VII teki laittoman, eli Teyn dekkarin mukaan Henrik VII ei ollut (itsekään) puhtoinen. Henrik sai kruunun lisäksi ranskalaisten tuella.

Kaikki muutkin tapahtumat ilmenevät vääntyneinä myös Shakespearen näytelmästä.
Ensin on panetteluja ja kuningatarten ruikutusta. Gloster eli tuleva Richard III palkkaa murhamiehiä, Clarence kuolee eli veli George murhataan. Edvard IV kuolee tosin ilman avustusta. Sen sijaan Richard osoittaa Edvardin olleen äpärän, sillä isä oli ollut Ranskassa sotimassa. Mikään ei tunnu riittävän näytelmässä rujolle Richardille, sillä pikkupoikien päämenoksi lausutaan "äpärille tahdon surman". Tyrrell saa pestin. Tapahtumat etenevät ja kapinalliset tulevat ja Richardin kuolo koittaa. Ruusujen sota päättyy.
Osa viimeisestä repliikistä:

RICHMOND:
...
Puna- ja valkoruusun yhdistämme:
Hymyile, taivas, näiden sovinnolle,
Joidenka eripuraa kauan karsoit! —
....
Nyt yhtykööt Elisabeth ja Richmond,
Kummankin heimon tosiperilliset!

Tarinasta huomasin hauskan sivuseikan. Kapinallisten eli siis tarinan hyviin kuuluu sir James Blunt.
BLUNT:
Pelosta vaan he ystäviään ovat;
Hänestä luopuvat, kun kovaan ottaa
Nykyisin James Blunt tuo mieleen musiikin. Itse omistan herran levyistä neljä. Nimen aitoutta tai alkuperää en tiedä. Wikipedian mukaan nimi on James Blount, missä muodossa nimi on näytelmän alkuesittelyssä. Wikipedian mukaan suku on ollut armeijan palveluksessa vuodesta 995 saakka, kuten myös laulaja ja muusikko James Blunt.

Huumoria ja tunnetta Hamletissa

Shakespearen Hamlet on tragedia, mutta sisältää monia humoristisia kohtia, samaan aikaan tämän kanssa julkaisen kirjanurkan puolella toisen Hamlet bloggauksen.

Hamlet-näytelmä sisältää jo sisällään näytelmän, jonka merkitys on siinä, että se paljastaa setänsä synnit Hamletille, ja aikaansaa kostonhimon....
Näytelmän alku on ilmeisesti liian lyhyt Hamletin mieleen.
HAMLET. Oliko se proloogi vai mielilause sormuksessa?
OPHELIA. Se lyhyt oli.
HAMLET. Kuin vaimon rakkaus
Seuraavassakin Hamletin ja Ophelian vuoropuhelussa saa mukavan kuvan

Hamlet kysyy Ophelialta:
-Saanko maata helmassanne, neiti? (Istuutuu Ophelian jalkain juureen.)

ja Ophelia vastaa
-Ette, prinssi.

- Pää helmassanne, tarkoitan?

- Saatte, prinssi.

- Ajattelitteko minun tarkoittaneen sopimattomia?

-En ajatellut mitään.

-Ihana ajatus maata tyttösen jalkain juuressa.

-Mitä, prinssi?

- Ei mitään.

-Olette hupainen, prinssi hyvä.

-Ken? Minäkö?

- Niin, prinssi hyvä.

Minusta näinkin yksinkertaiseen tuokiokuvaan välittyy oikea ja aito tunne. Hamlet ei ole mitenkään hullu, mutta seuraavassa niin koitetaan kovin väittää. Hullu -sanakin lienee näytelmässä puolensataa kertaa.

Polonius, joka on Ophelian isä pulputtaa Hamletista.

Nyt se toimi päättyi.

Mun herrani ja armollinen rouva,

Selvittää tässä, mit' on majesteetti 
Ja mitä velvollisuus on, ja miksi 
Yö yötä, päivä päivää, aika aikaa, 
Ois päivän, yön ja ajan tuhlaamista. 
Siis, kosk' on lyhyys viisauden sielu 
Ja laajuus vaan sen ruumiin koristetta, 
Niin olen lyhyt. 
Poikanne on hullu: 
Ma sanon hullu; sillä mitä muuta 
On hulluus, jos sen tarkoin määrittelet, 
Kuin ett'et ole muuta kuin vaan hullu. 
Mut olkoon.
Toistolla on tehonsa, ehkä Hamlet siis on hullu Poloniuksen mielestä (näytelmässä ei minusta ollut)

KUNINGATAR. Mutkat pois ja asiaan. (Kuningatar on Hamletin äiti)

Mutta pääseekö Polonius suoraan asiaan pitäisi päästä, mutta päästäänkö tässä?

POLONIUS. 

En käytä, rouva, mutkia, sen vannon. 
Hän hullu on, se totta; totta, että 
Se paha on, ja paha, että totta. 
Hupainen sananväänne; mutta pois se! 
En käytä mutkia. 
Siis myöntäkäämme, 
Ett' on hän hullu. 
Jäljellä nyt, että

Syyn harkitsemme tähän muutokseen, 
Tai oikeammin: puutokseen; näet, tuolla 
Puutteellisella muutoksell' on syynsä. 
Niin siihen jäämme nyt, ja se on jäännös. 
Nyt aatelkaa: On tytär mulla, — on, kosk' on hän mun — 
Jok' antoi, niinkuin lapsen tulee, mulle, 
Huomatkaa, tämän. Päättäkää nyt itse....

Bloggauksen lukija voi päätellä itse, pääseekö Polonius mutkitta asiaan, ja onko argumentaatio muuta kuin toiston toistoa, ja sen toistoa, että toistetaan, ja totuudesta laistetaan.
***

Lopuksi äänneasuhuumoria, joka aukesi vasta minulle selityksien kautta.

Polonius: Do you know me, my lord?

Hamlet: Excellent well; you're a fishmonger*

Polonius: Not I, my lord.

Hamlet: Then I would you were so honest a man…

POLONIUS: Tunnetteko minua, hyvä prinssi?

HAMLET. Erinomaisen hyvin. Olette kalakauppias *

POLONIUS.En suinkaan, hyvä prinssi.

HAMLET. Sitten soisin, että olisitte niin kunniallinen mies.

POLONIUS. Kunniallinen, niinkö, prinssi?...

Polonius valittaa myöhemmin …. ”sanoi minua kalakauppiaaksi*".

*Polonius ei huomannut piikkiä, kuten en minäkään, mutta Hamletin selityksistä avataan tätä (kääntäjän tieto) Fishmonger (kalakauppias) melkein sama-ääninen kuin fleshmonger (parittaja). Poloniushan on Ophelian isä!

--

Lainaukset Gutenbergin kirjoitusasun mukaan, eräistä kohdin olen jättänyt pois puhujan nimen..