torstai 25. lokakuuta 2018

Pansio ja Perno mainettaan parempia


Pansio on asuinalue Turun ja Raision rajalla. Kuvassa oleva Turun Pansion Lumikontien rakennus on peruskorjattu. Isovanhempani asuivat juuri kuvan talossa ensimmäisessä kerroksessa, ja olen pitänyt aluetta hyvänä ja viettänyt aikaa aika paljon varsinkin viikonloppuisin.


Tässä se talo on vielä korjaamatta


Yllä on karttakuva Pansion alueesta. Harmaalla on teollisuusalueita, niitä on Pansio-Perno -alueen eteläosissa, ja luoteisosissa, jossa on Meyerin Telakka. Olen ollut Telakalla kesätyössä. Pansiossa on myös Armeijan Laivastoasema, jossa olin varusmiesaikana,

Pansio on  siis Turkua, ja on Ruissalosta pohjoiseen. Alueen luonto on hienoa, mutta toisen maailmansodan jälkeen, aluetta on pala palalta rakennettu.

Telakka rakennettiin Pernoon 1970-luvulla, alue oli alkujaan Raision, mutta se liitettiin Turkuun. Laivatyöt Wärtsilän Pernon telakalla alkoivat vuonna 1975, ja ensimmäinen laiva luovutettiin vuonna 1978, mutta Wärtsilän Turun telakka toimi 1980-luvun alkuvuosille asti! Wärtsilän telakkatoiminnat yhdistettiin Valmetin kanssa, Wärtsilä Meriteollisuudeksi,  Valmetin telakka Pansiossa lopetettiin, tai osia siirrettiin Pernoon. Telakka-alalla oli vaikeuksia jatkossakin, ja toiminta siirtyi lopulta Wärtsilä Meriteollisuudesta Kvärner Masa-Yardisille, sitten Aker Finnyardsille ja edelleen STX Europelle mutta se on nyt saksalaisen Meyerin alaisuudessa, ja toiminta kukoistaa.


Tässä on Pansion koulu, se oli ensin kansakoulu, nyttemmin alakoulu. Äitini (joka on valitettavasti jo kuollut) on käynyt tätä koulua (ja oppi lukemaan sekä laskemaan). Hän oli kirjakaupassa töissä, mutta ei Pansiossa.


Lumikonkadun taloja siis remontoidaan, ne valmistuivat 1960-luvun lopussa.


Tässä on Pernon lukio, joka on nyttemmin lakkautettu. (Olen ollut lukion tiloissa urheilutreeneissä, oli hyvä koulu muistaakseni teollisuuspainotus, mutta loppuvaiheessa oli sisäilmaongelmia).



 Tähkiökadun talo näkyy vasemmalla


Noora Vallinkosken kirjan Perno Mega City päähenkilö asui Tähkiönkadulla, tämä on yksi Tähkiönkadun taloista.

Tässä on Jalostajan tehdas (olen ollut kesätöissä rakennuksessa), se on Pansioon tultaessa, alueella on lääketehdas, pitkään Leiraksen nimellä, sekä lähellä on Marlin tehdas. Alueella on muitakin teollisuusalueita, mutta myös kerrostaloja, rivitaloja, sekä omakotitaloja.

Noora Vallinkoski puhuu tornista, joka ohjasi lentokoneita, se näkyy kartassa ylänuolen kohdalla.
Alanuolen kohdalla on kaupparakennus, siinä on ollut eri nimisiä kauppoja. (Olen suunnistanut kartalla, ja alue on ihan kulkukelpoista ja turvallista),