Yrjö-Koskinen: Nuijasota, sen syyt ja tapaukset

 

Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen: Nuijasota, sen syyt ja tapaukset, Otava, Helsinki, 1929.

Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen (1830 - 1903) oli suomalainen historioitsija, professori ja senaattori. Hän oli ristimänimeltään Georg Zacharias Forsman, ja Jaakko Forsmanin (1839 -1899) veli. Täten tulee rastittua Helmet 2022 lukuhaasteen kohdat 47 ja 48.

Yrjö Koskinen oli hyvin perehtynyt Nuijasotaan, ja tämän kirjan ensimmäinen painos on vuodelta 1877, tämä (1929) on kolmas painos, joka on julkaistu postuumisti. Ilmeisesti ensimmäinen versio oli Yrjö Koskisen väitöskirja, joka oli ensimmäinen suomenkielinen väitöskirja Suomessa.

Nuijasota käytiin 25.11.1596 - 24.2.1597, jolloin talonpojat nousivat aatelia ja ratsutilallisia vastaan. Ensimmäisen aallon johtaja oli Jaakko Ilkka, jonka Klaus Flemingin joukot kukistivat 1596 lopulla Nokialla. Jaakko Ilkka teloitettiin 1597. Tämän jälkeen tuli uusi kapina-aalto.

Sodan syyt olivat kuitenkin Ruotsin valtataistelussa.  Pitkäviha Ruotsin ja Venäjän välillä (1570-1595) päättyi Täyssinän rauhaan 1595. Talonpoikien rasitus ei kuitenkaan päättynyt, vaan jatkui. Ruotsissa (ja Suomessa)  oli tapahtunut uskonpuhdistus. Kustaa Vaasa hallitsi vuosina 1523 -1560, jonka jälkeen valtaistuimelle istahti Vaasan vanhin poika Eerik XIV. Yrjö Koskisen mukaan vallan ja alueiden jakaminen myös muille pojille heikensi kuninkaan asemaa.

Eerik sittemmin kukistettiin tämän naitua aatelittoman Kaarina Maununtyttären.  Valtaistuimelle nousi 1568 pikkuveljensä Juhana III, joka kuoli 1592, ja oli nostanut Klaus Flemingin Suomen käskynhaltijaksi.  Ruotsin hallitsijaksi tuli Sigismund, joka puolestaan joutui taistelemaan asemastaan Kustaa Vaasan kuopuksen Kaarlen kanssa. Kiistoihin liittyi avioliitot, läänityksiä ja uskokin. Nuijasota liittyi myös ylläolevaan  valtataisteluun Ruotsin valtaistuimesta. 

Nuijasodan ensimmäisessä aallossa Jaakko Ilkan mukana oli 1500 - 2000 miestä, jotka Klaus Flemingin joukot löivät helposti. Klaus Fleming (1535 -1597) kunnostautui Pitkän Vihan aikana ja pääsi urallaan eteenpäin. Takapakkiakin tuli, mutta Klaus Fleming tuki Juhanaa ja Kaarlea veljeään Eerikiä vastaan. Klaus Fleming sai valtaneuvoksen tittelin. Klaus Fleming asettui myöhemmässä valtataistelussa  Sigismundin puolelle. Fleming sai Suomessa paljon valtaa, läänityksiä, virkoja ja oli käskynhaltija. Täyssinän rauhan jälkeen hän ei hajottanut sotajoukkoja, joka synnytti katkeruutta. Fleming toimi liian itsenäisesti ja sai Kaarle-Herttuan vastaansa. Pian tämän jälkeen syttyi Nuijasota, jonka Fleming tukahdutti ja edessä oli välien selvittely Kaarlen kanssa. Tätä ennen Klaus Fleming, jota Yrjö-Koskinen kutsuu marskiksi, kuitenkin kuoli sairauteen.

Yrjö-Koskisen teos kattaa 21 lukua ja "loppukatsahduksen", josta yli puolet käsittää edeltäviä tapahtumia. Luvussa 13 päästään pohjalaisten ensimmäiseen kapinaan, luvussa 14 Hämeen ja Savon kapinoihin ja luvussa 15 pohjalaisten toiseen kapinaan. Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen oli fennomaani, ja hänen teoksensa alku on jo siihen viittaava:

Olen ottanut kertoakseni siitä kapinasta, jonka Suomen talonpojat 16:nnen vuosisadan lopulla nostivat maamme senaikuista hallitusmiestä, Klaus Eerikinpoika Flemingiä, vastaan -- joka meteli vielä Nuijasodan nimellä haamottaa kansan mielessä riutuvaisena muistona. Olen aikonut siirtyä kolmesataa vuotta taapäin selittämään Nuijakapinan syitä juuriltansa sekä kertomaan sen vaiheita ja siihen liittyviä tapauksia, niinkuin ne aikojen hämärästä astuvat näkyviin. Suomen miehille olen katsonut tiedon näistä muinaisista seikoista rakkaaksi ja tärkeäksi, jos kohta niiden arvo yleiselle maailman historialle ei olisikaan aivan suuri. Niinkuin korsi ei kanna heteitä, ei hedelmiä, ellei se juuriensa
nojassa rehoita, samoin ei Suomenkaan kansallinen olemus voi uudistua, ellemme historiasta opi kansamme muinaisuutta tuntemaan. On siis määräni johdatella noita entisajan haahmoja näkyville, kuuluville, jotta ne nuoremmalle ajalle puhuisivat neuvojansa.

Alkuluvuissa pohjustetaan Suomen kansaa, kuten: "Suomen kansan tila ei ollut palvelijan alamaisuutta, vaan nuoremman veljen nöyryyttä, joka ei vielä ollut miehistynyt itsenäiseen valtakunnalliseen oloon. Tämän luulen kylliksi selkiävän, kun lähden Suomen kansan luonnetta ja viljelystä sekä maamme

hallitusseikkoja näillä ajoin likemmältä katsastamaan".

Teksti on hyvinkin asenteellista, eikä liity kovastikaan Nuijasotaan:

Mutta maan omistaminen alkaa vasta maata viljellessä, ja syystä taidamme siis sanoa, että nämä takamaat eivät olleet oikein Suomen omia, ennen kuin Suomen pojat kuokkinensa, auroinensa muuttivat niihin asumaan. Tämä voitollinen valloitusretki, joka siitä asti, kun kansamme alkoi muuttaa Suomen niemelle, on kestänyt hamaan nykyaikaan asti, on Suomen historiassa kenties etevimpiä lukuja, jota en tässäkään saa mainitsematta heittää. Ja sinuakin, kovaonninen Lapin kansa, jonka jo peräti unohdin Suomen asukkaita luetellessani -- sinuakin täytyy minun muutamalla sanalla muistaa, jos ei muuksi, niin kumminkin kovien kärsimystesi sovittamiseksi. Kohta jo olet vainajaksi vaipunut, kun et voinut käsittää historian vaatimuksia, joka kansakunnille saarnaa edistymistä, uudistumista. Mutta kuinkahan olisitkaan voinut luopua somien porojesi seurasta, huolettomasta elämästäsi raittihin tähtitaivaan alla! Ennemmin sinä pakenit pakenemistasi toimellisemman veljesi auran tieltä etkä kuitenkaan saanut rauhassa nauttia vähäonnista osaasi. Voimallisempi veljesi, Suomen kansa, otti valtaansa nekin erämaat, joita hän ei itse vielä joutunut viljelemään, eikä säästänyt sinun köyhää olentoasikaan vallanhimostansa. Vähitellen, mutta välttämättömästi raukesit kansakuntien joukosta -- ja tähän aikaan, jolloin suomalaisille puhdistettua oppia saarnattiin, silloin sinä, pakanana vielä, astuit viimeisiä askeleitasi Savon, Hämeen ja Satakunnan pohjoisilla salomailla.

Tässä yllämainittua Klaus Flemingin (marski)  ja Kaarlen (herttua)  eripuraa:

Huomattavaa on, että tähän aikaan ei enää ollut mitään kysymystä rahvaan vapauttamisesta linnaleirin kuormasta. Asian laita näkyy olleen, että Sigismund Ruotsissa käydessään oli kumonnut herttuan antamat uudet säännöt sotaväen palkkaamisesta, ja Kaarlen siis täytyi jättää tämä seikka sillensä. Mutta vaikka siis linnaleiriperuste ei enää ollut kiistanalaisena, syttyi kuitenkin useissa eri kohdissa

eripuraisuutta herttuan ja marskin välillä sotaväen elättämisen suhteen. Ensiksikin herttua jo aikaisin syksyllä 1594 oli Pohjanmaan asukkaille vahvistanut heidän entisen, Juhana kuninkaan aikana suodun

vapautensa ratsuväen linnaleiristä; mutta marski, joka ei katsonut mahdolliseksi elättää Suomeen sijoitettua sotavoimaa, elleivät kaikki maakunnat kantaisi tasaista kuormaa, pakotti pohjalaiset suorittamaan linnaleiriä niinkuin muutkin. Tästä seikasta syntyi ennen pitkää erinäinen sarja rettelöitä, jotka tahdon edempänä yhdessä jaksossa kertoa. Ylipäänsä ei voinut ennen rauhanteon päättymistä tulla mitään kysymystä siitä, että Suomeen sijoitettu sotavoima vähennettäisiin; päinvastoin oli Kaarle herttua, kuten edellisessä jo kerrottiin, lähettänyt sekä ratsuväkeä että jalkaväkeä Ruotsista Suomeen vieläpä valtuuttanut Suomen knaappilipullisten päälliköitä enentämään joukkojansa. Fleming puolestansa tosin katsoi lisäväen varsin tarpeelliseksi, mutta arveli, että olisi tarvinnut elatusvarojakin

Ruotsista saada; sillä entinenkin sotaväki jo kärsi sanomatonta puutetta ja kurjuutta. "Ovathan hekin ihmisiä", hän kirjoitti tämän johdosta herttualle, lisäten: "Teidän Ruht. Armonne on aina tapana

sanoa, että väki tulee minulle tottelemattomaksi ja vastahakoiseksi, vaan tämmöisestä syystä se jo saattaakin vastahakoiseksi tulla kelle hyvänsä."[258] Selvä asia oli, että Ruotsista tullut väki oli takaisin lähetettävä, niin pian kuin rauhansovinto olisi päätetty, ja koska toivottiin tämän tapahtuvan jo talvella, oli herttua säätänyt, että jokin osa saisi tulla Itäpohjan ja Länsipohjan kautta, mutta muut olivat muka Suomessa linnaleiriin majoitettavat sulan veden aikaan asti. Klaus Fleming tämän johdosta tahtoi käyttää tilaisuutta, veroittaaksensa näiden kaukaisten maakuntain rahvasta ja lähetti Pikkalasta jouluk. 15 p. 1594 sinne erään palvelijansa ilmoittamaan, että kahdeksan- tai yhdeksänsataa Ruotsin ratsumiestä, jotka lähetetään pohjan tietä, ovat matkallansa kestittävät, ellei rahvas tahtoisi suorittaa sen vertaa apua rahassa, että väki voitaisiin talven yli Suomessa elättää. Mutta kun Länsipohjan miehet tulivat asiata valittamaan herttualle, tämä vapautti heidät kaikesta rahanmaksusta, ilmoittaen, että sotaväen läpikulku riippui rauhan tulosta eikä missään tapauksessa ollut niin monia satoja hevosia, kuin Klaus herra oli uskotellut. Näin marskin verotustuuma oli estetty. Vaan sen sijaan hän nyt sijoitti toistasataa hevosta samasta Ruotsin ratsuväestä Pohjanmaalle linnaleiriin, arvellen, että herttua itse oli niin tahtonut.

Jaakko Forsman: Tietoja maailman kansoista, heidän tavoista, uskonnoista ja vaiheista

 

Jaakko Forsman: Tietoja maailman kansoista, heidän tavoista, uskonnoista ja vaiheista, luettu gutenberg.org -palvelussa, mistä myös tuo kirjan kansi.

Jaakko Forsman (1839 -1899)  oli rikosoikeuden ja oikeushistorian professori ja  Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen veli  ja siksi bloggaan tästä kirjasta, jotta saan rastittua Helmet 2022 lukuhaasteen kohdat 47. ja 48. eli kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun.

Forsmanin näkemys on hyvin vanhahtava ja nykytiedon mukaan asenteellinen, mutta kirjoitan kuitenkin jotain lukemastani, mutta jätän suurimman osan pois.

Forsmanin mukaan ihmiskunta jakautuu seuraavasti: kaukasolainen ihmisluokka, mongolilainen, aitiopilainen, amerikkalainen ja malajilainen. Forsman käyttää Raamattua "lähteenä", ja arvelee eedenin olleen Keski-Aasiassa, mistä ihminen olisi levittäytynyt. Suomalaiset luokitellaan mongolilaisiksi. Forsmanilla alkaa minusta keulia jo hyvin varhain "Suomalaiset ovat tässä luokassa melkein ainoat, jotka ovat päässeet korkeampaan sivistykseen".

Forsman päättelee, että veden paisumuksen jälkeen Nooan pojat olisivat ihmiskunnan kantaisät, ja olisi ollut yhteinen kieli. Tämän jälkeen hän luettelee kansoja kuten heprealaiset, intialaiset, ekyptiläiset, phoinikialaiset .... ja roomalaiset, eli kansat ennen Kristuksen syntymää, sekä jälkeiset kuten germanialaiset, frankilaiset, normannilaiset, slavilaiset, arapialaiset, japanesit ja sitten se ikävä n-sana. erikseen hän erottaa Amerikan alkukansat.

Suomalaiset hän mainitsee Ural-altailaisiksi. Suomalaiset tulivat Urali-tunturien yli, seuduille joita asuttivat lappalaiset. 

Suoraa lainausta: "Nämä Permalaiset olivat nähtävästi Karjalaisia, heidän sivistyksensä ei ollut suinkaan alhainen, ja ihanat runot Väinämöisestä, Ilmarisesta ja Lemminkäisestä näyttävät niitten seassa syntyneen. Etelä-puolella heitä asuivat Hämäläiset Äänisen (Oniegan) järven paikoilla, ja kolmas heimokunta, Kainulaiset eli Kaihnulaiset oli jo 9:nnellä vuosisadalla siirtynyt Pohjanlahden rannoille, joka heistä kutsuttiin Kainun-mereksi. Vähitellen siirtyivät Hämäläisetkin länteen päin, mutta jakaantuivat samassa kahteen osaan kahden puolen Suomen-lahtea, jotta virolaiset (muuk. Estit) tulivat Viroon ja Hämäläiset (Tavastit) Suomeen. Heidän jälkiinsä seurasi Karjalaisiakin Suomeen, olletikkin kun vanhan Perman valta ja kukoistus lannistui Venäläisten yhä leviävän vallan alle".

Tunnustan tietämättömyyteni, en tiedä miten ja koska suomalaiset tulivat, mutta osa kaiketi tuli Viron kautta, enkä tiedä oliko suomalaiset eri heimoja.

Forsmanin mukaan suomen kielessä oli ollut sanat: ohra, nisu (vehnä), pellava ja papu. Ohrasta tehtiin oloa eli olutta, ja siitä olisi tullut ruotsiin öl?

Suomalaiset "takoivat taitavasti rautansa sota-aseiksi ja muiksi tarpeiksi, he kehräsivät villansa ja pellavansa värttinällä ja kutoivat sitten monenlaisia kankaita, palttinoista, aivinaista ja sarkaa, he hoitelivat kimalaisiaan (mettiäisiä, mehiläisiä), joista simaa kokosivat, ja kaiken tämän ohessa osasivat Väinämöisen opetuksesta soittaa kanteletta ja runoilla ikävänsä karkoittaa. Mutta, jos sepät ja runoniekat eroitamme, ei ollut heillä mitään muuta eroitusta työ-virassa, vaan kukin teki itse tarpeensa. Sana: "kauppa" on saksasta lainattu ja sana: "raha" merkitsee oikeastansa oravan-nahkaa, koska tätä nähtävästi tavarain vaihetuksessa käytettiin välin-tekiäisiksi. Moni uusi tapa ja uusi oppi tuli vasta kristinuskon kautta. Kynttilä on latinainen sana candela ja nähtiin ensin uuden uskon latinaisella kirkonmenolla. Suutari (sutor) on toinen nimi, jonka vasta kristin-uskon papit lienevät mukaansa tuoneet. Muuta säädyn eroitusta ei Suomalaisilla ollut kuin orjan ja vapaan; isänsä hallitsi perhe-kunnassaan, ja kun yhteisiä asioita piti keskusteltaman, kokoontuivat perheen-isännät käräjiin. Mutta kuningasta tai ruhtinasta ei lie heillä ollut; sillä nämä sanat ovat Germanilaisten kielistä otetut. 

Forsmanin mukaan: "Suomalaisten muinainen usko näkyy aikojen kuluessa monella tavalla muuttaneen muotonsa. Taivaan Jumala, jonka ääni kuului ukkosen ilman juminassa, näyttää ensinnä saaneen heidän palveluksensa. Hänen nimittivät Ukoksi, josta ukkonen on saanut nimensä. Ukolla näyttävät alussa ajatelleen olevan akkansakin ja muun perheensä varsin ihmisten tavan mukaan, ja kun sitten rupesivat ajattelemaan eri haltian meressä asuvaksi, nimeltä Ahto eli Ahti, luulivat hänelläkin olevan vaimonsa, Vellamon. Viimein oli heidän mielestänsä joka paikka täynnänsä haltioita ja luonnottaria. Metsässä hallitsi Tapio emäntänensä tyttärinensä, Mannun eukko oli maan emäntä, ja vainajien valtakunnassa hallitsi Tuoni tylynä isäntänä. Mutta ukko kuitenkin kaikkien ylinnä oli; hän oli yli-jumala, ilman kaiken kannattaja, puhki pilvien puhuja, hattarojen hallitsija. Luultavaa on, että Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen myöskin olivat alkuperäänsä olleet jumalia, Väinämöinen ehkä maan haltia, Ilmarinen ilman ja taivaan, ja Lemminkäinen meren, vaikka Kalevalan runoissa ovat ainoastaan ylenluonnollisilla voimilla varustetuita uroita, jotka taioillansa tekivät kansansa mahtavaksi. --"

Yllä oleva antaa käsityksen miten kirja on rakentunut. Siinä on omat kohokohdat, mutta tutkimus on tarkentanut monia tietoja, eikä kaikki pidä paikkaansa.

Musse Pigg och Mimmi har sportlov

 

Musse Pigg och Mimmi har sportlov, Walti Disney's Stjärnböcker.

Mikki Hiiren ja Minnin hiihtoloma on ruotsinkielinen Disneyn kuvakirja  joka meillä oli pienenä. Äiti oli suomentanut sen. 

Tarinassa Mikki vie Minnin hevosten vetämillä rattailla luistelemaan. Kalle Kani tyttöystävänsä Liisan  kanssa seuraa hiiriparin esimerkkiä. Alkuun kaikki luistaa kunnes Minni kaatuu ja Mikistä se on hauskaa. Minni uhriutuu, mököttää ja lähtee Mikin luota. Samoin käy kanipariskunnalle

Minnin ja Liisan askel käy heikoille jäille. Jää hajoaa ja tytöt pelastautuvat jäälautalle, joka ajautuu kohti koskea. Mikki ja Kalle ryntäävät perään, mutta he eivät saa tyttöjä pois jäälautalta.

Linnut ovat neuvokkaita, he päästävät hevoset valjaista, ja hevoset pelastavat Minnin ja Liisan.

Mikki ja Kalle lentävät lumihankeen, ja Minni toteaa Mikille hänen olevan kuin lumiukko ja nauraa!

Mahtaako Mikki uhriutua ja mököttää. 

Ei sentään kaikki on taas hyvin.

Helmet haasteen kohta 21, kirja kuuluu lapsuuteeni.