Kukaan ei mene Jumalan luo muuten kuin murtuneena, täysin murtuneena, omien syntiensä ja pahuutensa murtamana. Ei ole kysymys anteeksiannosta, kysymys on siitä, että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Pahat teot särkivät jotain, tuhosivat, pilasivat jotain, tappoivat jotain. Ei sitä voi korjata. Rikottua ei saa ehjäksi, tapettua eläväksi. Tämä tieto, sen tunteminen murtaa ihmisen. Kun muut menevät iloisina, luottavaisina Jumalan luo, murtunut syntinen raahautuu lähistölle ja kurjistelee jossain nurkassa kiroten itseään ja rukoillen, jos rukoilemaan pystyy - armoa, hyvitystä niille, joille on tehnyt pahaa.
Mitä sitten tapahtuu? Sitä mina en tiedä. Tahtoisin vain uskoa että Jumala eheyttää toisten ihmisten repimät, ottaa pois toisten aiheuttamat kivut, herättää eloon, mitä toisten aiheuttamat kivut, herättää eloon, mitä toiset ihmiset ovat tappaneet.
Tämä on synnintekijän rukous.
(AT -2007)
Liikuttava rukous, tähän oli helppo samaistua. Vasta nyt huomasin nämä äitisi kirjoittamat tarinat ja runot 💛
VastaaPoistaKiitos. Pohdin pitkään laitanko nämä.
Poista