sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Aku Ankka ja Karhukopla



Aku Ankka ja Karhukopla on ensimmäinen Aku Ankan taskukirja, jonka olen lukenut, tämän painoksen ostin kirjamessuilta, ja on 1983 painos. Tämä on järjestysnumerolla 2, ja lienee julkaistu ehkä vuonna 1970 ensi kerran. Sivumäärä on 254, suurin osa sivuista on mustavalkoisia.

Kirjan kannessa tapahtuu olennaisin: Aku hypnotisoidaan. Karhukopla palkkaa Ali Hapulan hypnotisoimaan Akun, Karhukoplan motiivina on päästä -Akun kerrottua salaisuutensa- Roopen rahasäiliöön. Nimi on enne, Ali Hapulla eli a lihapulla ei saa selville Roopen rahasäiliön saloja. Tajusinko sanaleikin seitsenvuotiaana, en muista, tämä oli mökillämme ainoa sarjakuvakirja, joten sitä tuli selailtua monta kertaa.

Aika  muistot kultaa
Nykyisyys ne multaa 

Nimittäin en erityisemmin enää syttynyt tarinoille.
Aku Ankka ja Gopos-Gopos -heimon jalokivet -tarina tosin oli sangen mukiinmenevä. Roope Ankka ja Aku etsivät smaradgiluolaa, luola löytyi, mutta smaradgit jäivät. Aku Ankasta leivotaan elokuvatähti viidakossa kuvatun filmin vuoksi.

Aku Ankka Juustomaan rahaministerinä tarina vie Akun Juustomaahan, jossa rahat on loppu. Aku esiintyy Roopena, tai luullaan Roopeksi, ja pian hänelle tarjotaan rahaministerin tointa. Roope tulee paikalle, ja ilmenee, että rahaministerin tehtävä on maksaa valtion velat. Velat taas johtuvat Roope Ankan synteettisestä juustotehtaasta, joka on johtanut maan talousvaikeuksiin. Roope hyötyy myymällä rehua maahan, eli Roope aina nettoaa.

Aku Ankka ja Venetsian aarre
Aku Ankka uhoaa lähtevänsä Venetsiaan, hän puijaa Roopen mukaan, tyhjänpäiväisessä seikkailussa tullaan tyhjin käsin ja unohdettuna takaisin.

Aku Ankka jalkapallosankarina
Roope haluaa rikkikaivoksen, ja ehtona on jalkapallovoitto. Joukkue kuitenkin häviää. Uudessa tilanteessa pitäisi hävitä, mutta Aku Ankka tekee kaksi maalia ja voittavat.

Aku Ankka on liian nokkela, Aku Ankka ja sääkone ja Aku Ankka ja ilmapotkuri
ovat minusta tarinoita, joista en pidä. Aku Ankka yrittää, mutta epäonnistuu aina.

Myös Karhukopla epäonnistuu ja joutuu vankilaan.
Tämä on ilmestynyt yhdessä ykkösosan kanssa kesällä 2014 uusintapainoksena.



Mikki ja viidakon vaarat, Aku Ankan taskukirja 3.
Tämän luin joskus myöhemmin ja nyt uudestaan. Tämä on myös kolmatta painoskertaa 1980-luvulta ja on puoliksi mustavalkoinen. Minni soimaa Mikkiä Esinäytöksessä siitä, että hänelle riittää kiitos, eikä raha kelpaa, tai sitä ei ole. Albumin lopussa tarinat ovat sulattaneet jäätä ja Mikki suutelee Minniä kädelle. Jaksoissa on konnia, ja Mikki hoitelee ne totuttuun tapaan, ja on Poliisimestari Sisua. Mikki ja viidakkokopla -jutussa Roope Ankka, Aku ja veljenpojat tapaavat viidakossa Mikin ja Hessun. Tässä jutussa suhde rahaan tulee selvästi ilmi. Roopelle raha on aina ja vain mielessä, Mikille taas ihmisten pelastaminen.



Tästä on ilmestynyt uusintapainos tuplana. Kaikki sivut ovat värillisiä.



Roope-sedän raha$afari, Aku Ankan taskukirja 79.
Tämäkin on osin mustavalkoinen, tätä en muista aiemmin lukeneeni. Alkuun Roope ja Kroisos Pennonen osallistuvat Televisio Kolmosen aarrejahtiin, eli kaikkien Amazing Racen ja muiden esinäytöstä esitellään. Milla Magia on lempihahmojani, ja hänen himo Roopen onnenkolikkoon, mutta sitä tässä taskukirjassa ei päästä kokemaan.



Taikaviitan tanssiinkutsu, Aku Ankan taskukirja 80.
Kannessa lukee, että nyt kokonaan väreissä, tämä painos on vuodelta 1999, kun aiemmat ovat 1980-luvun alkupuolelta, ensi painokset lienevät 1970-luvun alusta. Tämä ei ole ensimmäinen Taikaviitta-seikkailu, mutta Taikaviitta, kuten Super-Hessu ovat ne tarinat, joista erityisesti pidän. Pelle Peloton tarjoaa Akulle Taikaviitta varusteet, on pyssyä, josta tulee huonoa rokkia ja on tahmapurkkaa, johon konnat tarttuvat. Eräässä jutussa vankilassa vangit ovat ottaneet vallan, ja käyttävät vankilan autoja Roopen rahojen pois kuskaamiseen ja varastoivat vankilaan.

Nykyisin Aku Ankan taskukirjat ovat tosiaan kokonaan värillisiä ja kansista tulee hienoja kuvioita, kun kerää koko sarjan.
***
Jotta saadaan tämä juttu hyvin runonurkkaan häpeämään linkitetään tähän helmi
Hectorin levyltä Hectorock I eli Sarjakuva-rock, joka on Hectorin omaa tuotantoa
tässä ripoteltuna osa säkeistöistä kommentteineen, se on siis tämä runo-osuus.

Kun Roope on kuollut, ken saakaan sen kaiken?
Nuo pankit ja tehtaat, sen pääoman kaiken?
On Akkari työtön, se päivät vain makaa.
Tuo seikkailu yötön, Iines pyrstöään jakaa!
...

On Roope jo vanha mies, se kohta kai kuolee.
Vaan köyhälän lapset silti näppejään nuolee.
On Mortin ja Vertin vielä huoleton olla,
Kun Mikki on Minnin kanssa aivan täys nolla!

Hei lue taas Ankkaa, mami,
Kun Minni saa lapsen tumman.
On elämä rankkaa, mami,
Ja Mikki saa viestin kumman.
...
Minusta biisinä loistava, riimikuvio on varsin sopivan selkeä  kaiken-kaiken, makaa- jakaa, nuolee-kuolee, olla - nolla ja osatoisto mami- tumman, mami-kumman. Riimejä väkevämpää on sanoma, tässä vihjaillaan, että Iineksellä ja Minnillä olisi muutakin elämää, kun mitä sarjakuvassa näytetään. Ankkalinnan tulonjakoon otetaan lisäksi kantaa ja vihjataan lopussa, mitä en kirjannut niihin luokkaristiriitoihin.

Biisi on sanomaltaan varsin osuva, on tosiaan luokkaristiriitoja, joissa Roope on niskan päällä, Mikki ja Aku ovat sangen saamattomia Mikki ja Aku molemmat tyttöystäviensä kanssa, ja työasiat tai raha-asiat voisivat olla paremmin.

Taskukirjojen Mikki hahmosta kyllä pidän, kuten Taikaviitasta, normaali Aku Ankkojen Superhessu on suosikkini.


Yllä olevan kuvan mukaiset jutut ovat hyviä, eli muunnellaan jotain olemassa olevaa tarinaa tässä Maltan haukka on kääntynyt Maltan ankaksi. (Kuva otettu albumin kannesta, siitä johtuu epätarkkuus).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti