tiistai 18. lokakuuta 2022

Bloggaamattomat kirjat

 


En enää bloggaa kaikista lukemistani kirjoista, ja tässä muuta bloggaamaton.

Rock-tähdet - elämää kulissien takana jäi bloggaamatta. Heta Hyttinen oli haastatellut rokkareita uraunelmista, uran alusta, julkisuudesta ja somesta. Näkemyksiään kertoivat Alexi Laiho, Anssi Kela, Michael Monroe, Lauri Tähkä, Samu Haber, Maija Vilkkumaa, Tuomas Holopainen, Mira Luoti, ja Eicca Toppinen. Kirja oli mukava lukea, muta ei minulla ollut asiaan mitään lisättävää, joten jäi bloggaus.


En blogannut  Marie-Helene Baylacin kirjasta Agatha Christien  arvoituksellinen elämä, koska se ei tuonut mitään uutta omaan tietämykseen, enkä halunnut kirjoittaa Agathan elämästä. Olen blogannut Agathan tuotannosta lähes kaiken, myös muistelmat TÄÄLLÄ.

Geoffrey Cainin Totaalinen poliisivaltio käsittelee uiguurivähemmistöalueen valvontamenetelmiä. En koennut tarpeelliseksi blogata tästä, tämäkään ei tuo mitään uutta esimerkiksi lehtijuttuihin, joita on julkaistu.


Syyskuussa oli Kirjan päivät, jolloin yli 15 euron kirjaostoksesta sai kirjan, joka oli Matti Rönkän on  Automiesten kylä. Matti Rönkä oli onnistunut pienoisromaanissaan Automiesten kylä. Rönkä kertoo omista autoistaan ja perheen ja suvun ja sen lisäksi tarinoita, jotka esipuheen mukaan ovat fiktiivisiä. En blogannut tästä, koska en  ole itse kiinnostunut autoista. Omistan auton itse vain siksi, että perhe tarvitsee sitä. Liikun paljon pyörällä.


Mark Twain: Tom Sawyer salapoliisina, 87 s.

Teos on jatkoa Tom Sawyerin ja  Huckleberry Finnin seikkailuille enemmän jälkimmäiselle, sillä Tom ja Huck lähtevät Mississippijokea pisin Arkansasiin Silas-sedän luo, jolla on naapurien Dunlappien kanssa vaikeuksia.  Tom ja Huck selvittävät timanttivarkauden ja Jupiter Dunlapin murhan, josta syytetään Silas-setää. Tom sai jo jokilaivalla, selville, että yksi Dunlapeista on timanttivaras ja oikeudenkäynnin aikana hän tajusi ovelan suunnitelman, saada Silas hirteen. Dunlapit eivät tosin murhanneet perheenjäsentä (Jupiterin kaksoisveljeä), mutta lavastivat Silaksen syylliseksi. Oikeudenkäynti on samantyyppinen kuin Tom Sawyerin seikkailussa, jossa Muff Potter oli lavastettu syylliseksi ja Intiaani-Joe todellinen murhaaja oli naamioitunut kuuromykäksi, kuin tässä Jupiter Dunlap.

 


Outsider: Pekka Lipponen kaukomailla, Aviador kustannus 2021, sivumäärä 285.

Outsider eli Aarne Haapakoski (1904 - 1961) kirjoitti Kalle-Kustaa Korkista ja Pekka Lipposesta kuunnelmia vuosina 1945 - 1960, kirjoja 15,  ja sen lisäksi 100-sivuisia vihkoja. Kun Haapakoski kuoli, Seppo  Tuisku (s. 1935 -2020) jatkoi "Outsiderina". Tuisku kirjoitti 125 pienoisromaanin  esittäytyi vasta  vuonna 1965. Tuisku kirjoitti vuodesta 1968 alkaen  Jerry Cottonia. 

Tämä upeakantinen kirja sisältää Tapani Baggen esseen Outsiderin kahdet kasvot ja tarinat Suezin sulttaani, Kuubalainen serenadi, ja Etelämeren hirviö. Suezin sulttaani käsittelee Suezin kanavaa, tai Kalle Kustaa Korkin työnantajan Kansainvälisen öljy-yhtiön halua ostaa Suezin kanava ja turvata öljykuljetukset. Pekka on mukana ja päätyy tapahtumien ytimeen. Tarina on Haapakosken, ja muut tarinat ovat Tuiskun.

En blogannut tästä sillä, olen blogannut aiemmin aiheesta täällä.


Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni.

Kirjan alussa mainitaan autopommi-isku, johon palataan lopussa. Sen välinen soitot veljilleni on hyvin sekavia.

 Sekava kirja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti