Arvo Turtiainen: Laulu ajasta ja rakkaudesta

Arvo Turtiainen: Laulu ajasta ja rakkaudesta, Tammi 1954, sivumäärä 126.

Runoilija Arvo Turtiainen (1904 - 1980) julkaisi parisenkymmentä runoteosta. Tämä Laulu ajasta ja rakkaudesta on ensimmäinen kokoelma, jossa on valittuja runoja viidestä runoteoksesta 1936 - 1950.

Villikuu-runo avaa teoksen
Kun halkeavat jäät
ja painuvat sohisten merien syliin
Keeroo keväästä, kuten runo Kevätkaipuu, joka alkaa:

Käy jätkän rintaan keväthuu,man poltto
hän viinapullon ostaa toikkaroi ...


Esikoiskokoelmassa hän pohti Työttömän kesää
Selälläni ruohikossa makaan
Vanhan paitani
olen pessyt rantakiven välissä
- tuolla se nyt puun oksalla heiluu

...
Hoh hoijaa! Olisipa aina kesä !
Mutta talvi tulee: paitasi on likainen.
ei ole muurahaisia, ei auringonpaistetta
jossa tyhjää vatsaasi lämmittäisit

Turtiainen huomaa jo, että sivistys ja kulttuuri väistyy markkinatalouden tieltä, Arvo Turtiainen oli vasemmistolainen ja kommunisti tai ainakin kuului SKP:hen, kun se laillistettiin.

Proletaarilaulu päättyy:
Ken orja on, hän kuolkoon orjan lailla.
Nyt proletaarit puutteen, nälän mailla,
nyt, proletaarit, nouskaa vapauteen,
kuin myrskytuuli nouskaa Vapauteen.


Turtiainen kuului Tulenkantajiin, ja astui sotapalvelukseen,

Tulee sota
ja minun on lähdettävä,
Älä unohda minua !

Turtiainen palveli hyvin Talvisodassa, mutta ei osallistunut jatkosotaan, ja sai vankeustuomion
He heittivät minut vankilaan
he eivät tienneet houkat
että vapaata sielua ei mikään kahli

Turtiainen runoilee  punarinnasta
Laula, punarinta,
vankilan pihakoivussa ...

Turtiainen vertailee omaa vankeuttaan tai vapauttaan vartijaan.

Kokoelmassa on paljon runoja, ja tässä vielä palataan kevääseen:

Kevät
Kevät hypähti puun oksalle
Silmu bapsahtivat auki
katselemaan kummaa
Kevät lauloi niille laulun
ja ne rakastuivat kevääseen.
...

Arvo Turtiainen oli sotien jälkeen arvostettu kulttuurihenkilö ja helsinkiläinen Stadin Arska.