keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Lukekaamme akkaria ja kirjoja



Lukekaamme akkaria ja kirjoja, kirjoittaa runoilija Jenni Haukio uusimmassa Aku Ankan numerossa 8/2016 - päivättynä 24.2.2016.

Avauksessa Haukio kannustaa lukemaan, koska Aku Ankka on todennut "Tie viisauteen on päällystetty kirjoilla" Korkeakirjallisuutta -sarjassa.

Koko Haukion teksti löytyy Sanoman sivuilta täältä.

Haukio tunnustautuu Aku Ankan ystäväksi, minkä muuten hänen aviomiehensä teki Jörn Donnerin haastattelussa Helsingin kirjamessuilla (olen nähnyt tv-ohjelman tästä).

Meille ei tilattu Aku Ankkaa, kun olin lapsi, joten kävin lukemassa sen Turun kaupungin kirjastossa, jatkosarjat olivat tärkeitä. Sen sijaan lapseni ovat halunneet tilata Aku Ankkkaa, ja se tulee kotiimme. Jossain vaiheessa tuli vastaavalla formaatilla Aku Ankan sarjis-extra (muistaakseni sen niminen), lisäksi jossain vaiheessa tuli Roope Setä. Aku Ankan taskukirjojakin meillä on, lapset ovat ostaneet viikkorahoillaan.

Luen nykyisin jonkin verran kirjoja, vaikka meille ei tilattu Aku Ankkaa. Syy siihen oli selvä, vanhemmat katsoivat, että sarjakuvat tai etenkään Aku Ankka ei ole "lukemista", vaan lukemista on vain "klassikot", joka olikin varsin hyvä karkote olla niitä lukematta, ja olen lukenut nuoruudessani Aku Ankkaa kirjastossa, sarjakuvia samassa paikassa, dekkareita, kioskikirjoja, scifiä, ja nyt on klassikoiden vuoro. Jotkut ovat klassikoista, tai kaikki, mutta joidenkin asemaa voi vähän ravistella.

Tämä meni vähän asian vierestä, eli Haukio toivottaa hyvää Kalevalan päivää eli lainaus gutenbergistä

Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan,
saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan,
lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat,
puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät,
hampahilleni hajoovat.
Veli kulta, veikkoseni,
kaunis kasvinkumppalini!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti