lauantai 2. tammikuuta 2021

Maria Jotuni: Miehen kylkiluu

 


Maria Jotuni: Miehen Kylkiluu, kolminäytöksinen komedia, 1914.

Maria Jotuni (1880 - 1943) valmistui ylioppilaaksi 1900 ja toimittajan työn kautta tuotteliaaksi kirjailijaksi. Miehen kylkiluu näytelmä on julkaistu 1914, ja komedia on filmattu 1937, pääosassa Helena Kara. 

Jotunin näytelmä on aviofarssi. Tarina alkaa apteekkari Jussi Ollenbergin talosta. Jussi on naimisissa Ellin kanssa. Jussi on täyttämässä 30 vuotta, ja hän flirttailee apteekissa harjoittelevan Aina Zinckin kanssa.
Tuomas Lukasson on apteekin renki, hänestä ovat kiinnostuneita kaksi emännöitsijää apteekin Amalia, sekä tohtorin Miina. Jussi on ollut perso väkijuomille, mutta väittää raitistuneensa. Amalian tarjoama viini kuitenkin maistuu.
Tohtori Yrjö Kallio viettää poikamiespäiviä, poikamies on myös Amalian veli Topias.

Elli epäilee Jussin rakkautta häneen, ja rehvastelee aiemmilla ihastumisillaan ja tenttaa Jussin ihastuksia. Jussi mainitsee katsellensa Aina Zinckiä.  Jussi tunnustaa Ellille solmineensa avioliiton rahan takia, mutta rakastuneensa Elliin. Parin välit lientyvät kunnes Elli tulkitsee väärin, kun Jussi sanoo "nyt tiedän vasta, mitä on onni, kun sain sinut, rakas, rakas aina. Elli kilahtaa Aina! Elli pakkaa tavaransa ja muuttaa tohtorin luo.

Näytelmä on kepeä ja hauska. Tuomaksesta kisaavat Miina ja Amalia, ja molemille Tuomas vannoo rakkautta. Tulee kahdet häät, eli Miina ja Amalia pääsevät alttarille.

Elli tapaa Jussin kolmen viikon jälkeen, ja avioliitto on kypsä jatkumaan, kun Ainalla on muualla sulhanen.

Miehen kylkiluu luonnollisesti käännetään, sillä tässä näytelmässä naiset pyörittävät miehiä:

AMALIA: Tottahan. Mitenkä muuten valtakunnatkaan pystyssä pysyisivät?
(Kääntyen Elliin.) Olen aina sanonut, että kun nainen on nerokas,
omansa se ottaa ja omansa pitää ja hallitsee.

TUOMAS: Vaan kukas häntä hallitsee? Muistelepas vihkikaavaa, mamma.

AMALIA: No, sanoi tuo pappi siellä äsken, jotta mies on vaimon pää,
sen kylkiluustakin kun muka on tehty. Vaan minä sanon: Ei ole ollut
näkijää, paremmin tuo vaimon kylkiluusta lienee koko mies tehty.

Osallistun näytelmän bloggauksella Jotakin syötäväksi kelpaamatonta -blogin Shakespearen sisarukset -lukuhaasteeseen täällä

Yläkuva on Käsityöläismuseosta, Apteekin porstuassa käy näytelmän aikana aikamoinen kuhina ja kohina.

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteen koonti

 

Mai asetti haasteen, lukea omasta kirjahyllystä kirjoja (Kirjahyllyn aarteet 2), listaan alle, mitkä ovat alun alkaen ostamiani kirjoja jotka ovat hyllyssä pölyttyneet. Hyllystäni luin vuoden 2020 aikana:

Tammikuu
1. Veijo Meri Manillaköysi
2. Richard Scarry: Kani kuriton
3. Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys
4. KO Knausgård: Taisteluni toinen kirja

Helmikuu
6. Leena Lander: Tummien perhosten koti

Maaliskuu
7.  C.S Lewis: Prinssi Kaspian
8. Jukka Parkkinen: Kaupungin komein lyyli

Huhtikuu
9.  C.S Lewis: Hopeinen tuoli 

Toukokuu
10. Margaret Atwood: Herran tarhurit
11. C.S Lewis: Hevonen ja poika 
12. C.S Lewis: Taikurin sisarenpoika  
13. KO Knausgård: Taisteluni neljäs kirja

Kesäkuu
14. Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa
15. Rex Stout: Samppanjaa yhdelle

Heinäkuu
18. Riikka Pulkkinen: Vieras
19. C.S Lewis: Narnian viimeinen taistelu 

Elokuu
20. Jorma Ollila ja Harri Saukkomaa: Mahdoton menestys

Syyskuu
21. Sirpa Kähkönen: Graniittimies

Lokakuu
22. Asko Sahlberg: Pimeys -trilogia
23. Enid Blyton: Viisikko-sarja

Marraskuu
24. Santtu Luoto: Tiimalasin santaa
25. Arvid Järnefelt: Minun Marttani

Joulukuu
26. John Fowles: Neitoperho

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Gutenberg- haaste, eli haaste lukea Gutenbergistä kirjoja

 


Haaste on lukea netin Gutenberg-palvelusta e-kirjoja. Guteberg.org palvelussa on paljon kirjoja, myös suomalaisia kirjoja, ja suomen kielelle käännettyjä. Erityisesti runoja on palvelussa. Suomalaisista J.H Erkko L. Onerva, Eino Leino , Aario Hellaakoski, Kalvala, Kanteletar ...

Gutenbergissä on kirjoja, joiden tekijänoikeus on "raennut" taloudellisessa mielessä eli tekijät ovat kuolleet yli 75 vuotta sitten,. Näitä kirjoja ahkerat kirjojen ystävät digitoivat.  
Palvelu on maksuton, mutta sinne voi lahjoittaa.

Laitan  alle laitan marraskuun 2020 TOP 100 listan kirjailijoista, jotta näette setin kirjailijoita, suomeksi on Aleksis Kiveä, Runebergiä, Juhani Ahoa, Minna Canthia  eli laatua löytyy. 

Haasteaika alkaa 1.12.2020 ja haaste päättyy 31.3.2022. Ilmoittautuminen tähän bloggaukseen. Osallistujien kesken arvon jonkun palkinnon, esim. lahjakortin. Kuvaa saa käyttää.

TOP 100 ladatuimmat kirjailijat  Gutenberg Authors  viimeiset 30 päivää (lista on 29.11.2020 klo 2020 mukaan)

Dickens, Charles (101493),  
*A Christmas Carol ja A Tale of Two Cities (myös suomeksi), David Copperfield (myös suomeksi)

Austen, Jane (76243)
*Pride and Prejudice (löytyy myös suomeksi), Emma, Sense and Sensibility. 

Shelley, Mary Wollstonecraft (66816)
*Frankenstein

Twain, Mark (52054)
*Tom Sawyerin seikailut (myös suomeksi), Huckleberry Finnin seikkailut (myös suomeksi)

Doyle, Arthur Conan (51334)
*Sherlock Holmesin seikailut (joitain myös suomeksi), Baskervillen koira (myös suomeksi)

Wilde, Oscar (46462)
Hawthorne, Nathaniel (41251)
Stevenson, Robert Louis (36858)
Leech, John (35484)
Carroll, Lewis (33816)
Poe, Edgar Allan (31544)
Shakespeare, William (31180)
Foote, Mary Hallock (30262)
Anthony, A. V. S. (Andrew Varick Stout) (30175)
Ipsen, Ludvig Sandöe (30175)
Ibsen, Henrik (29936)
Gilman, Charlotte Perkins (29256)
Swift, Jonathan (25813)
Wells, H. G. (Herbert George) (25635)
Dostoyevsky, Fyodor (24009)
Kafka, Franz (23018)
Melville, Herman (22370)
Rizal, José (21181)
Plato (21067)
Wyllie, David (Translator) (21004)
Homer (20903)
Nietzsche, Friedrich Wilhelm (20877)
Tolstoy, Leo, graf (20432)
James, Henry (20272)
Irving, Washington (20067)
Robertson, James Alexander (20050)
Jowett, Benjamin (19893)
Conrad, Joseph (18809)
London, Jack (18771)
Machiavelli, Niccolò (18595)
Blair, Emma Helen (18256)
Burnett, Frances Hodgson (18176)
Bourne, Edward Gaylord (18092)
Joyce, James (17636)
Baum, L. Frank (Lyman Frank) (17398)
Garnett, Constance (17386)
Marriott, W. K. (William Kenaz) (17302)
Kipling, Rudyard (17215)
Dante Alighieri (17165)
Hall, J. Lesslie (John Lesslie) (17134)
Rand, Ayn (16855)
Thoreau, Henry David (16842)
Grimm, Wilhelm (16518)
Grimm, Jacob (16518)
Doré, Gustave (16478)
Stoker, Bram (16104)
Shaw, Bernard (15899)
Dumas, Alexandre (15298)
Verne, Jules (15152)
Montgomery, L. M. (Lucy Maud) (15108)
Alcott, Louisa May (14186)
Douglass, Frederick (14129)
Kemble, E. W. (Edward Windsor) (14020)
Hugo, Victor (13928)
Lang, Andrew (13909)
Pope, Alexander (13728)
Brontë, Charlotte (13362)
Barrie, J. M. (James Matthew) (13283)
Chopin, Kate (13110)
Cervantes Saavedra, Miguel de (13084)
Russell, Bertrand (12892)
Du Bois, W. E. B. (William Edward Burghardt) (12730)
Defoe, Daniel (12665)
Chesterton, G. K. (Gilbert Keith) (12118)
Chekhov, Anton Pavlovich (12073)
Townsend, F. H. (Frederick Henry) (11964)
Hotten, John Camden (11853)
Morley, Henry (11810)
Widger, David (11335)
Wharton, Edith (11093)
Christie, Agatha (10986)
Derbyshire, Charles E. (10497)
Goethe, Johann Wolfgang von (10413)
Maude, Louise (10294)
Mill, John Stuart (10266)
Maupassant, Guy de (10242)
Maude, Aylmer (10132)
Franklin, Benjamin (9861)
Voltaire (9673)
Craig, Austin (9446)
Burton, Richard Francis, Sir (9434)
Stowe, Harriet Beecher (9415)
Bierce, Ambrose (9227)
Hardy, Thomas (9220)
Butler, Samuel (8963)
Potter, Beatrix (8826)
Cary, Henry Francis (8825)
Hapgood, Isabel Florence (8821)
Buckley, Theodore Alois (8731)
Eliot, George (8684)
Ormsby, John (8595)
Balzac, Honoré de (8576)
Scott, Walter (8410)
Rhead, Louis (8283)
Hesse, Hermann (8149)


torstai 8. lokakuuta 2020

Kirjallisuuden Nobelin palkinto 2020 Louise Elisabeth Glückille


 (Kuvan linkki https://www.nobelprize.org/prizes/literature/2020/gluck/facts/ sekä © Nobel Media. Ill. Niklas Elmehed)

Kirjallisuuden Nobelin palkinto 2020 myönnettiin Louise Elisabeth Glückille. Louise Elisabeth Glück on syntynyt 1943, ja on runoilija ja myös esseisti. Hän sai Pulizer-palkinnon jo vuonna 1993, ja Tomas Tranströmer palkinnon aiemmin tänä vuonna. Glückiä luonnehditaan merkittäväksi nykyrunoilijaksi, ja tyyliä masentuneelta ja vieraantuneelta, mutta mielenkiintoiselta.

Tässä runo Tyhjä lasi ja siitä muutama ensimmäinen säkeistö

The Empty Glass

I asked for much; I received much.
I asked for much; I received little, I received
next to nothing.

And between? A few umbrellas opened indoors.
A pair of shoes by mistake on the kitchen table.

O wrong, wrong—it was my nature. I was
hard-hearted, remote. I was
selfish, rigid to the point of tyranny.

Laitan tähän runon alun ja viimeisen säkeistön, sillä koko runo nauttii tekijänoikeuden suojaa, ja tämä on vuoden 2001 kokoelmasta The Seven Ages, kustantaja HarperCollins Publishers.

And I think in the end this was the question
that destroyed Agamemnon, there on the beach,
the Greek ships at the ready, the sea
invisible beyond the serene harbor, the future
lethal, unstable: he was a fool, thinking
it could be controlled. He should have said
I have nothing, I am at your mercy.

Wikipediasta (täältä) etsin runoteokset. 
Firstborn (The New American Library, 1968)
The House on Marshland (The Ecco Press, 1975)
Descending Figure (The Ecco Press, 1980)
The Triumph of Achilles (The Ecco Press, 1985)
Ararat (The Ecco Press, 1990)
The Wild Iris (The Ecco Press, 1992)
The First Four Books of Poems (The Ecco Press, 1995)
Meadowlands (The Ecco Press, 1997)
Vita Nova (The Ecco Press, 1999)
The Seven Ages (The Ecco Press, 2001)
Averno (Farrar, Strauss and Giroux, 2006)
A Village Life (Farrar, Strauss and Giroux, 2009)
Poems: 1962-2012 (Farrar, Strauss and Giroux, 2012)
Faithful and Virtuous Night (Farrar, Strauss and Giroux, 2014)


Suomeksi Glückin oli käännetty neljä runoa jo ennen Nobelin palkintoa, ne ovat Anni Sumarin suomentamassa  kokoelmateoksessa Meren vaahdon palatsi, jossa esitellään yhdysvaltalaisia nykyrunoilijoita.

Runossa Kertomus Glück kääntää Salomonin tuomion toisin päin tyttäret saavat uhraamalla itsensä todistaa, että ovat oikeita tyttäriä, tässä runon loppuosa
"Kuvittele että
näkisit äitisi
jota kaksi tytärtä repii itselleen:
mitä voisit tehdä
pelastaaksesi hänet paitsi
suostua tuhoamaan
itsesi - hän tulisi tietämään
kumpi oli oikea lapsi
se joka ei voinut kestää
ajatusta äidin jakamisesta"

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Arvo Turtiainen: Laulu ajasta ja rakkaudesta


Arvo Turtiainen: Laulu ajasta ja rakkaudesta, Tammi 1954, sivumäärä 126.

Runoilija Arvo Turtiainen (1904 - 1980) julkaisi parisenkymmentä runoteosta. Tämä Laulu ajasta ja rakkaudesta on ensimmäinen kokoelma, jossa on valittuja runoja viidestä runoteoksesta 1936 - 1950.

Villikuu-runo avaa teoksen
Kun halkeavat jäät
ja painuvat sohisten merien syliin
Keeroo keväästä, kuten runo Kevätkaipuu, joka alkaa:

Käy jätkän rintaan keväthuu,man poltto
hän viinapullon ostaa toikkaroi ...


Esikoiskokoelmassa hän pohti Työttömän kesää
Selälläni ruohikossa makaan
Vanhan paitani
olen pessyt rantakiven välissä
- tuolla se nyt puun oksalla heiluu

...
Hoh hoijaa! Olisipa aina kesä !
Mutta talvi tulee: paitasi on likainen.
ei ole muurahaisia, ei auringonpaistetta
jossa tyhjää vatsaasi lämmittäisit

Turtiainen huomaa jo, että sivistys ja kulttuuri väistyy markkinatalouden tieltä, Arvo Turtiainen oli vasemmistolainen ja kommunisti tai ainakin kuului SKP:hen, kun se laillistettiin.

Proletaarilaulu päättyy:
Ken orja on, hän kuolkoon orjan lailla.
Nyt proletaarit puutteen, nälän mailla,
nyt, proletaarit, nouskaa vapauteen,
kuin myrskytuuli nouskaa Vapauteen.


Turtiainen kuului Tulenkantajiin, ja astui sotapalvelukseen,

Tulee sota
ja minun on lähdettävä,
Älä unohda minua !

Turtiainen palveli hyvin Talvisodassa, mutta ei osallistunut jatkosotaan, ja sai vankeustuomion
He heittivät minut vankilaan
he eivät tienneet houkat
että vapaata sielua ei mikään kahli

Turtiainen runoilee  punarinnasta
Laula, punarinta,
vankilan pihakoivussa ...

Turtiainen vertailee omaa vankeuttaan tai vapauttaan vartijaan.

Kokoelmassa on paljon runoja, ja tässä vielä palataan kevääseen:

Kevät
Kevät hypähti puun oksalle
Silmu bapsahtivat auki
katselemaan kummaa
Kevät lauloi niille laulun
ja ne rakastuivat kevääseen.
...

Arvo Turtiainen oli sotien jälkeen arvostettu kulttuurihenkilö ja helsinkiläinen Stadin Arska.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Henrik Tikkanen: Över fjärden är himlen hög



Henrik Tikkanen: Över fjärden är himlen hög, Ab Lindqvists Förlag, 1959.

Jag tog båten och rodde ett stycke ut på fjärden. Jag drog in årorna och lade mig på trallarna mellan bänkarna, med huvudet  lutat mot akterbänken.

Minusta kirja on hyvin tunnelmallinen, ja pidän kuvista ja tunnelmien sanallisesta kuvaamisesta.


Tässä kerrotaan veneen kuolemasta. Vene on kuin ihminen eli vanhetessaan tulee vähemmän rakastetuksi.

Henrik Tikkasen kynänpiirto luo kesäisiä tunnelmia.

Tässä linkit Henrik Tikkasen osoitetrilogian teoksiin.

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Scifi-haaste




Scifi-haaste on ajalla 1.6.2019 - 31.5.2020

Itse luin nuorempana scifiä enemmänkin kuin nyt, mutta vuoden saldoni oli yhdeksän teosta:
Douglas Adams: Linnunrata.

Isaac Asimov: Aamunkoiton robotit
Isaac Asimov: Robotit ja imperiumi

Margaret Atwood: Orjattaresi
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Margaret Atwood: Herran tarhurit
Margaret Atwood: Uusi maa

Fred ja George Hoyle: Viides planeetta
Pohl ja Kornbuth: Avaruuden kauppamiehet

Stanislaw Lem: Solaris

Kiitos haasteesta.