Ville Pohjalainen: Saimaan takana boogie, BoD 2022, sivumäärä 123.
Ville Pohjalaisen seitsenosainen runoteos Saimaan takana boogie on BoD:n mukaan hänen viides. Tekijä on kolmikymppinen mies ja runot ovat huutoja lähiöasunnosta Saimaan rannalta.
Luin netistä Pohjalaisen Nelieliön Viivi Koom arvion ja siihen verrattuna nämä yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta henkivät runot olivat suorastaan toivoa herättäviä, sikäli että näissä on löydetty paikka ikuisessa lähiöluupissa: "lopulta olen ymmärtänyt/ kaiken turhuuden / ja kaiken ihanuuden".
Pohjalaisella on huomioita sometykkäyksistä joita etenkin koirakuvat saavat, kuvia on ihmisistäkin tosin yleisimmin laihoista ja lihaksikkaista. Koira on muuten monen lähiöasukkaan ainoa tosiystävä.
Runojen minä alkaa sopeutua lähiölokeroon, joka on monen kohtalo. Runoteos on minimalistinen, ei saatteita, ei takakansitekstiä, kansi ensi näkemältä tapettia. Mutta runoissa on oma logiikkansa ja lukija pääsee sisälle lähiön tunnelmaan.
Olen blogi-urallani loppulaskussa enkä enää osaa sanoa kenelle tämä sopii, mutta teos kuvaa oikeasti monen tilaa, lähiöelämää väenpaljoudesta yksin, somea selataan, tinderillä heitetään täkyä mutta merkityksellisyys on jossain muualla. Löytääkö ihminen sen, jää arvoitukseksi.
