maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pertsan ja Kilun matkassa

Pertsan ja Kilun matkassa on Väinö Riikkilä Seura ry:n 25-vuotis -juhlajulkaisu. Se on julkaistu 2011 Suomen yliopistopainon painamana ja vastaava päätoimittaja on ollut Mirja Laukkanen. Sivuja on 202, joissa on juttuja, artikkeleja, valokuvia, ja lopussa muutama sivu mainoksia, kirjaan kuuluu CD-levy, jossa kuulee Väinö Riikkilän ääntä. Minulla ei ole kirjaa, tämän lainasin Turun kaupungin kirjastosta.

Omaan lapsuuteeni kuuluvat Väinö Riikkilän kirjat, joista olen suurimman osan lukenut, ja Pertsa ja Kilu -kirjoista on bloggaus Jokken kirjanurkassa täällä.

Väinö Riikkilä syntyi 10.6.06 Loviisassa ja asui lapsuutensa  Helsingissä Tämän teoksen luettuaan tajuaa, että Väinö Riikkilän lapsuus oli varsin ankea, ja isä kaatui kansalaissodassa. Hän alkoi kirjoitella ollessaan yövartijana. Hän asui Karhulassa (nykyisin osa Kotkaa) 1930- ja 1940-luvulla ennen kuin muutti Raumalle jossa asui elämänsä loppuun asti 6.9.1969. Hän avioitui vuonna 1932 ja hänellä oli kaksi poikaa, vaimo asui Suulisniemessä, joka on Pertsan ja Kilun seikkailumiljöö. Väinö Riikkilä asui Raumalla kirjoittaessaan nuorten kirjansa, ja oli töissä konepajalla esimiehenä ja varastossa, hän oli ollut töissä myös soittajana, tukinuitossa ja merenkulkualalla. Väinö Riikkilä on kirjoittanut 15 kirjaa, joista suurin osa on nuorten kirjoja, siteeratuin ja analysoiduin on kuitenkin tässä teoksessa viimeinen eli Pojan muistelmat, joka luotaa ilmeisesti Väinön lapsuutta varsin syvältä ja koskettavasti.

Pertsa ja Kilu -teokset ovat julkaistu 1950-luvulla eli järjestyksessään  Viimeiset kaanit,  Pertsa ja Kilu, Saarelta nousi savua, Pertsa ja Kilu merellä, Pertsa ja Kilu kippareina ja Adventuren viimeinen lasti. Hän on kirjoittanut myös muista Suulisniemen pojista eli Iikka ja Vili, Punapää Iikka, Repa ja Väiski sekä Repa puskee sisulla. Kuten kirjassa analysoidaan Pertsan ja Kilun maailmaa ei ole, vaan se on ideaalinen. Itse olen huomannut, että Viimeiset kaanit tapahtuu jo ennen sotaa, sillä puhutaan Viron rahasta ja Viipuriin menevästä tiestä. Tämä kirja ei tue omaa havaintoani, eli kirjat on kirjoitettu sodan jälkeen. Teoksessa ei tueta toistakaan ajatustani, eli Väinö Riikkilä on isäksi tultuaan katsellut pikkupoikien touhuja herkällä silmällä ja ammentanut kokemuksista havaintoja. Niin tai näin hienoja kirjoja Riikkilä kirjoitti.

Jos haluat tutustua Väinö Riikkilään tutustu netissä Väinö Riikkilän elämäkertaan Väinö Riikkilä Seura r.y:n sivut ovat hyviä ja wikipedian tiedot ovat minusta oikeat, tämä kirja on myös hyvä lisä.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Selkänahka paukkuu


Veronmaksajan venyvä selkänahka
on yhteiskunnan tukiranka

Selkänahka venyyyyyyyyyyyy
mutt' nyt myös paukkuu


Nyt tuli itku isä
leikkautui lapsilisä

Nousi bensavero
Ei auta edes avioero

YH-lisäkin poistui

yhteiskuntasopimuksen tukiranka
on työntekijän selkänahka

Lisää töitä ja vähemmän rahaa
tilonsiirto työnanatajille
onko tässä mitään pahaa?

On osinkomassi vaan paisuu
ja niin myös omistajan lompakko ja maha




torstai 27. maaliskuuta 2014

Kalle Tamminen: Elämä, sarja katkenneita hetkiä



Kalle Tamminen: Elämä, sarja katkenneita hetkiä, 2013, Kustannusosakeyhtiö Hai.

Runoteos on viisiosainen ja 64-sivuinen. Se on hyvin arkisen maskuliininen.

Runoteoksen I-osan ainoassa  Täällä-runossa lukija niitataan tänne, missä kulissit sortuvat, naapuri paiskaa ovensa kiinni ja koruja helistellään juoksumatolla. Jos pitäisi valita yksi runo koko teoksesta, Täällä olisi minun valintani. Rehellinen, hyvin rehellinen runo.

II-osassa eletään kevättä ja kesää, oikeasti, läsnä hiekkapölyssä, spuget pummaavat euroa, eikä se vituta (ei minuakaan). Näkökulma on runon minun, kuten kolmannessakin osassa.

Runoteoksen neljäs osa puhuu pienesti parisuhteesta. Arkisista huomioista kipupisteistä, alemmuuskompekseista, ja lopusta. Tästä osiosta erityisesti pidin. Tamminen on sanallistanut sanattoman suhteen kaaren.

V-osa kertoo jo pitkiä tarinoita, joissa vilahtavat Melleri, Carver ja Bukowski.

Runot ovat loppusoinnuttomia, mutta soivat rytmillä. Tamminen käyttää vaihtelevasti riveillä eri määrää sanoja. Joskus runot alkavat kolmen sanan ryppäinä:
Pyhäpäivä, tuoli ja parveke,
Kissa katselee ikkunalaudalla,
J osti kämpän 

Nimirunokin alkaa kolmisanaisesti
Kahvilassa vasten tapojani
istun kaverin kanssa ...

Elämä on. Sarja katkenneita hetkiä. Tammisen runoteokset sopivat niihin tai niiden väliin.
*****
Kirjan kannesta ja taitosta vastaa Jussi Virratvuori, tyylikäs kansi, joskaan ei liity suoraan teokseen.

Kalle Tamminen debytoi mainiolla esikoiskokelmalla Pygmi, arvio täällä.

Valkeakosken Sanomat on kirjoittanut hänestä Pygmin aikoina näin. Tamminen on löytänyt esikuvakseen Charles Bokowskin, jonka karheaa tyyliä olen analysoinut täällä.

Tammisen neljäs kokoelma Enkelten baari on arvioitu täällä.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Jorgos Seferis, kirjallisuuden nobelisti vuonna1963

Kreikkalainen Jorgos Seferis (Seferiadis) (1900 - 1971) voitti kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1963. Pariisissa oikeustiedettä opiskellut tuleva Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja palveli toisen maailmansodan aikana vapaata Kreikkaa. Hän on kääntänyt myös toisia Nobel-voittajia kuten Yeatsia ja T.S Eliotia, joka mainitaan hänen esikuvakseen. Seferis on etsinyt innostusta myös antiikista, ja palkinnon perusteluissa sanotaankin "for his eminent lyrical writing, inspired by a deep feeling for the Hellenic world of culture".

Aale Tynnin toimittamassa kirjassa s.256 on runo Hydra, jonka on kääntänyt Eeva-Liisa Manner.

Hydran toinen säkeistö on erittäin lyhyt mutta hyvin lyyrinen

Valkeat purjeet ja valo ja tippuvat airot
löivät rummun rytmein tyyntyneeseen aaltoon.

Asinen kuningas -runon on kääntänyt Aale Tynni, runossa ilmenee Kreikan saariston kauneus sekä helleeninen perinne, toisen säkeistön alku kuuluu näin

Auringon puolella pitkä avara ranta,
valo isoilla muurinseinillä jalokiviä hangaten,
ei elollista, villikyyhkyset paenneet,
ja Asinen kuningas, etsimämme jo kaksi vuotta
yhä tuntematon ja kaikkien unhottama, Homeroksenkin, 

...


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Wisława Szymborska: Täällä


Wisława Szymborska: Täällä, Savukeidas 2011. Runokokoelma sisältää kaksikymmentäviisi runoa, yhdeksäntoista kokoelmasta Täällä ja kuusi kokoelmasta Kaksoispiste, sivumäärä 64, johon sisältyy suomentajan Martti Puukkon alkusanat ja loppusanat.

Wisława Szymborska on nobelisti ja hieno runoilija. Tämä kokoelma lienee erilainen eli tästä "analyysista" et voi päätellä runottaren muusta tuotannosta mitään, ne pätkät, mitkä olen aiemmin lukenut ovat aivan mahtavia. Nämä runot ovat kuin kertomuksia, ja ovat ei-loppusoinnullisia runoja. Minulla ei ole analyysiavaimia näihin.

Runoista en siis kirjoita vaan niistä ajatuksista mitä niissä on tai mitä ajatuksia minussa herää luettuani Szymborskan runoteoksen.

1. Näissä paistavat vanhan ihmisen ajatukset
-Luonnonvoimat väsyvät
-Luonto -väsyneenä työhönsä
-Ehkä luonnonkin on huijattava
-Vaikeaa yhteiselämää  muistin kanssa (=runon nimi)
-mutta hänen (teini-ikäisen) maailmassa lähes kaikki ovat elossa
ja minun maailmassani ei juuri kukaan

2. Oivalluksia
-Tietämättömyys paiskii täällä ylitöitä

asento -ihmiset ovat pahoja
lepo -ihmiset ovat hyviä
Asennon aikana luodaan autiomaita ...

Yksittäisistä runoista pidin paljon runosta UNET ja jälkimmäisessä kokoelmassa runosta LABYRINTTI, jonka tempo on aivan hengästyttävä, ja rivit ovat kuin oikean labyrintin käytäviä, ja pian on eksyksissä. Kirjoittamalla yksittäisen rivin tekisi vääryyttä kokonaisuudelle.

Runoteokset sivistävät. Erässä runossa mainitaan Juliuz Slowacki, puolalainen kuulu (itse en ollut kuullut) runoilija.

Vermeer -runo sivuaa Johannes Vermeerin taulua Maitotyttö. Vermeerin julkkistaulu on nykyisin Tyttö ja helmikorvakoru, alkuperäinen nimi lienee Turbaanipäinen tyttö.

Esimerkiksi otan esimerkki-runon, jonka nimi on siis Esimerkki. Runosta on pakko jättää hieman pois tekijänoikeudellisista syistä, ja runo ei ehkä ihan aukea.

ESIMERKKI

Puhuri
repi yöllä puun kaikki lehdet
lukuun ottamatta yhtä
jonka se jätti

...
Väkivalta näyttää,
että sekin
pilailee joskus mielellään

***
Puolalainen Wisława Szymborska (1923-2012) voitti vuonna 1996 kirjallisuuden Nobelin palkinnon. Hän on runoilija, mutta myös esseisti ja kääntäjä. Puolan historia on monia traagisia käänteitä täynnä vuosien 1923 ja 2012 välillä, esimerkiksi 1939 - 1945 toinen maailmansota, tämän jälkeen kommunismin aika, Solidaarisuusliike, Neuvostoliiton hajoaminen sekä itäblogin hajoaminen  ja sittemmin Puolan liittyminen EU:hun.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Gabriela Mistral, Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja vuonna 1945

Gabriela Mistral (1889 - 1957) voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1945. Hän oli diplomaatti ja sitä aiemmin opettaja. Hänen oikea nimi oli  Lucila Godoy y Alcayaga, joskin nimestä on vielä pidempikin versio. Tynnin kirjassa hänet mainitaan traagisen rakkauden kokeneeksi runottareksi.

Balladi, suomentanut Aale Tynni teoksessa 21 nobel-runoilijaa.
Hän kulki toisen kanssa
ja itse sen näin!
Oli tuuli yhä tyyni,
tie rauhaan jäi.
Oi nämä silmäraukat
joilla se näin!"

   Rakas hänelle on  toinen
miten maa vihannnoi!
ja laulu lopun sai.
Rakas hänelle on toinen
ja maa vihannoi!

sekä seitsemäs ja viimeinen säkeistö

ja jos olet kuollut, tuulkoot
värit kaikki raivotarten
ja viskattakoon meidät
pois rannalle siunatulle.
Me tahdomme laskea lahdet
ja kuolla saariin sinne.

Pitkä lainaus, mutta halusin edes nostaa tämän rakkauden traagisuuden esiin.

***
Nobel-palkinnon sivuilla hänen palkintoaan on perusteltu
"for her lyric poetry which, inspired by powerful emotions, has made her name a symbol of the idealistic aspirations of the entire Latin American world"


torstai 13. maaliskuuta 2014

Muumilaakson marraskuu ylioppilastehtävänä


Muumilaakson marraskuu ylioppilastehtävänä

Keväällä 2014 yo-kokelaat olisivat voineet valita äidinkielen essee-kokeen kirjoitustehtäväksi seuraavan ”Mitä Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu -kirjan luku (s. 6–8) kertoo peloista ja niiden hallinnasta?”

Katkelma on kolmannesta luvusta Vilijonkan ikkunan pesusta, joka johtaa katolle … katkelma alkaa sanoin ” Eräänä marraskuisena torstaipäivänä sade lakkasi ja Vilijonkka päätti pestä ullakkokerroksen ikkunat…”

Jos olisin kokelas, kommentoisin myös kirjan piirrosta, jossa Vilijonkka on katolla. Keho on jännittynyt, jalat näyttäisivät tärisevän ja silmät ovat laajenneet. Ainakin kehon jäykkyys, jalkojen asento ja silmät osoittavat pelkoa.

Vilijonkka ajautuu katkelman mukaan katolle liian nopeasti ötökkäkammonsa ja puhtausviettinsä vuoksi. Hän häätää kiusallisen ötökän pois, ja menee pesemään ikkunaa ulkoa päin katolle, jolloin hän joutuu jopa hengenvaaraan.

Pelkoa kuvaavat ilmaisut on helposti löydettävissä:
Päätä huimaavan sekunnin ajan hän kiisi vatsallaan pitkin kattoa, töppöset tömähtivät päin räystästä, ja siinä hän sitten makasi. Ja nyt Vilijonkka säikähti. Pelko ryömi varpaista kuonon nipukkaan ja karvasteli kurkussa musteenmakuisena. Vilijonkka sulki silmänsä mutta näki maan kaukana alapuolella, ja hämmästys ja pelko salpasivat hänen leukapielensä niin ettei hän voinut edes huutaa…”

Tummennettuna on tuntemuksia ehkä jo huimaus kuvastaa pelkoa, "säikähti" on ensimmäinen joka kuvaa pelon alkupistettä, Vilijonkka myös maistaa pelon, ja hänen näköhavaintonsa on pelottava.
Toiminnalla Vilijonkka ottaa tilannetta haltuun, mutta pian ovat uudet pelot edessä, jota Tove Jansson kuvaa mestarillisesti:
Nyt hän tunsi tassunsa hipaisevan ukkosenjohdatinta, hän takertui siihen henkensä edestä ja luisui hitaasti silmät ummessa toiseen kerrokseen, eikä maan ja taivaan välillä ollut mitään muuta kuin ohut rihma ja muuan rihman varassa kiikkuva vilijonkka”.

Seuraavat ilmaisu minusta myös kuvaavat pelon fyysisiä tuntemuksia.
polvien tutina ja Vilijonkan sydän alkoi pompottaa.
Pelko siis ilmenee tärinänä ja pulssin kohoamisena.

En saa katsella en ajatella,…yli äkkijyrkän katon … putouksen tyhjyyteen, ja jalkoja alkoi taas vapisuttaa ja maailma kieppui, nyt alkoi huimaus. Se riuhtaisi hänet irti seinästä, puureunus kävi tassujen alla soukaksi kuin sirppi, ja yhden ainoan loputtoman silmänräpäyksen ajan..

Viimeinen tummennettu kohta tarkoittaa ajantajun muuttumista, mitä selitetään jatkossa ja  jota voimistetaan ilmaisulla ”siihen hän jähmettyi toisen lyhyen ikuisuuden ajaksi …”  Voimistaminen tapahtuu ilmaisulla lyhyt ikuisuus. Myös jähmettyminen kuvaa pelon lamaavaa vaikutusta.

Vilijonkka pääsee katolta ja ”Nyt alkoi jo tuntua paremmalta.
Vilijonkka ei menettänyt pelostaan huolimatta toimintakykyään eikä edes kekseliäisyyttään. Hän pitää silmiään kiinni ja yrittää olla ajattelematta. Hän hokee mielessään asioita.

Tilanteen lauettua hän ottaa tilannetta haltuun pohtimalla. Hän näkee tilanteen uusin silmin, ja päättää hakeutua muiden ihmisen seuraan eli muumimamman. (Muumimamma on tekstissä kirjoitettu pienellä).

Vilijonkka pohtii myös kuolemaa ja tavaraa, hänen ensimmäinen ajatus on omituinenEnhän minä kuole ensinkäänHän tajuaa olevansa ympäröity turhalla tavaralla, hän haluaa vapautua tavarasta, ja ajatuksistaan, alitajuisesti hän tuntee tavaran olevan turhaa, ja hänen on tajuttava myös kuoleman välttämättömyys.

Hieno katkelma, jonka keskimmäistä kuvaakin kannattaa kommentoida pelon ilmentäjänä.

Koska kyse on esseevastauksesta kannattaa pohtia, kuinka paljon viittailee tekstiin, tämä ei ole tekstitaitovastaus.

******
Tove Jansson kirjoitti ruotsiksi eli kääntäjä Kaarina Helakisa on tehnyt hienoa työtä.
Muumilaakson marraskuusta olen blogannut täällä.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

W.B Yeats nobelisti vuonna 1923.

Irlantilainen William Butler Yeats (1865 - 1939) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1923. W B Yeats oli Irlannin suuri runoilija ja iiriläisen kulttuurin edistäjä.

Irlanti sai vapaavaltion aseman vuonna 1921, se itsenäistyi vuonna 1949 ja liittyi EEC:hen 1973, Yeats oli Eiren senaattorina vuosina 1922-1928.

Gutenbergissä on Yeatsin runoja, josta esimakua säkeistön verran.

THE LAKE ISLE OF INNISFREE
I will arise and go now, and go to Innisfree,
And a small cabin build there, of clay and wattles made:
Nine bean rows will I have there, a hive for the honey bee,
And live alone in the bee-loud glade.


Jonka Aale Tynni on hienosti kääntänyt, mutta runouden kääntäminen muuntaa aina hieman, sillä alkuperäisessä riimit made ja glade, sekä free ja bee, suomenkielessä haluan ja istutan sekä tupasen ja kuuntelen.

INNISFREEN JÄRVISAARI
Nyt nousen, Innisfreelle nyt mennä haluan
ja savesta ja oksista teen tupasen,
panen kennot mehiläisille ja pavut istutan
mehiläisiäni yksin kuuntelen

Palkinnon perustelut kuuluvat, ja tässä ilmenee tämä "kelttiläisyys".
for his always inspired poetry, which in a highly artistic form gives expression to the spirit of a whole nation

torstai 6. maaliskuuta 2014

Salvatore Quasimodo kirjallisuuden nobelisti vuonna 1959

Italialainen Salvatore Quasimodo (1901 - 1968) voitti kirjallisuuden Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1959. Palkinnon perusteluissa sanotaan: "for his lyrical poetry, which with classical fire expresses the tragic experience of life in our own times". Quasimodoa pidetään myös modernistina perusteluista huolimatta..

Minulle Quasimodo oli varsin tuntematon, ja nämä seuraavat tiedot löytyvät netistä helposti:

Yleisin tai siteeratuin Quasimodon runon nimi suomeksi on "Ja äkkiä on ilta" italiaksi
Ed è subito sera è una. Netistä löytyy koko runo eri versioin pelkillä hauilla ensimmäinen rivi kuulunee: "Jokainen yksinään maan sydämellä"  ja runo on itse asiassa hieno ja on kolmirivinen.

Seuraavaksi yleisin on Harakka nauraa, musta appelsiinipuissa eli italiaksi, Ride la gazza, nera sugli aranci  
runo alkanee sanoilla 
Ehkä juuri tämä on elämän merkki 
italiaksi
Forse è un segno vero della vita: 

Aale Tynnin toimittama 21 nobel runoilija -teos vahvistaa tiedot. Quasimodo syntyi Sisiliassa rautatieläisen lapseksi ja muutti Roomaan ja hankki leipänsä tieinsinöörinä. Kirjalliset harrastukset alkoivat Milanossa, ja 1929 alkoi julkaista runoja. Modernismin Tynni vahvistaa, teoksessa on Quasimodolta peräti kymmenen runoa ensimmäisenä Aale Tynnin kääntäminä Ja äkkiä on ilta ja on myös Harakka nauraa, mustana oranssipuussa (huomaa oranssipuussa eli appelsiinipuussa), myös Elli-Kaija Köngäs on kääntänyt Quasimodon runoja ja runon Lempeät eläimeni Mirjam Polkunen.

Jo on sade kanssamme -runon kääntänyt  Elli-Kaija Köngäs sen ensimmäinen säkeistö loppuu näin

Pääskyset liukuvat raukeiden vetten yllä
Lombardian järvillä,
lentävät pienten kalojen päällä kuin lokit;
puutarha-aitauksista heinä tuoksuu

Aale Tynnin kääntämässä Pajunoksissa -runo päättyy

Pajunoksissa riippuivat meidänkin kantelemme,
ripustettuina uhrilahjoiksi, hiljaa
ne liikkuivat tuulessa surullisessa.


*****
Olen lukenut italiaa ja italia on minusta kaunis rytmikäs kieli, minusta yllättävän vähän Suomessakin luetaan runoja italiaksi. Minusta on varsin suuri ero riveillä

Harakka nauraa, musta appelsiinipuissa

Ride la gazza, nera sugli aranci 

Itse en osaisi kääntää paremmin, sillä italian kielen rytmiä ja sujuvuutta ei pysty kääntämään. Pidän suomen kieltä loistavana kielenä, jonka hienous tulee puolestaan esiin Kalevalassa, minusta millekään muulle kielelle ei voi kääntää Kalevalaa sen runollisessa mielessä. Tämä asia tuli mieleen Pajunoksissa -runossahan puhutaan kantelesta.

Pitkähkö lainaus Kalevalan alusta Gutenbergistä osoittamaan, että vaikeaa tätä olisi italiaksi ilmaista.

Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan,
saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan,
lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat,
puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät,
hampahilleni hajoovat.
Veli kulta, veikkoseni,
kaunis kasvinkumppalini!
Lähe nyt kanssa laulamahan,
saa kera sanelemahan
yhtehen yhyttyämme,
kahta'alta käytyämme!