Kirjallisuuden nobelisti 1910: Paul Heyse

Wackerlos ja Rinaldo ???

Kirjallisuuden Nobelin palkinto vuonna 1910  myönnettiin saksalaiselle Paul Heyselle.

Paul Heyse (1830 - 1914) oli etenkin novellisti. Maximilian II Bayernin kuningas (s.1811 - k.1864) lahjoitti Heyselle professuurin vuonna 1854 ja siitä alkanut aikakausi oli Heyselle kirjoittamisen suhteen otollinen.

Otavan Nobel-kirjailijat 1 -teoksessa on pitkä novelli Anniina, joka on traaginen rakkauskertomus. Minulle sen lukeminen oli tervanjuontia (rehellinen kommentti), koko ajan katsoin, montako sivua jäljellä, sillä jo alussa kerrottiin, mikä on lopputulos, eli Anniina kuolee. Käännös on hyvä, se on Helmi Setälän.

Annina-novelli pähkinänkuoressa:
Saksalainen taidemaalari Hans on Roomassa, jossa hän on maalaavinaan mutta etupäässä oleilee. Ulkoiluttaessan Wackerlos-koiraansa se (koira) tutustuu toiseen koiraan Rinaldoon, jota ulkoiluttaa Annina. Hans on myyty ja hän ramppaa Anninan asunnon ulkopuolella, mistä ei Anninan kihlattu erityisemmin pidä. Tämä alku on hyvin lupaava. Juonta ei minusta kehitellä erityisen hyvin, sillä Annina vain mystisesti kuolee.

Laitan lainauksen alusta, joka kertoo nuorena kuolemisen ja runouden yhteydestä:

"... mielestäni kuolema, kun se riistää nuoren ja kauniin olennon, on ikäänkuin runoilija, joka ikuistaa täydellisyyden kuvan muistoissamme ja estää vuosia kuluttamasta suloista olentoa. Elämä on raaka ja väkivaltainen".

Kirjallisuuden nobelisti 1908: Rudolf Eucken

Kirjallisuuden Nobelin kirjallisuuden palkinto myönnettiin 1908 saksalaiselle filosofille Rudolf Euckenille.

Rudolf Eucken (1846 - 1926) kehitti oman persoonallisuusfilosofian, hän oli opiskellut filosofiaa, klassista filologiaa ja antiikin historiaa, Hän solmi avioliiton, hänellä oli lapsia, ja työelämässä useita professuureja

Otavan Nobel-kirjailijat 1 -teoksessa on näyte Elämää koskevat johtopäätökset, jonka on alunperin suomentanut Lauri Hendell. Tekstissä on useita viittauksia Goetheen.

Essee loppuu johtopäätökseen:

"Meidän on löydettävä työlle tarkoitus, mutta emme löydä sitä, jollemme ammenna syvemmältä kuin mitä välitön olemassa olo tarjoaa". sivu 171.

Kirjallisuuden nobelisti 1904: Jose Echegaray y Eizaguirre

Kirjallisuuden Nobelin kirjallisuuspalkinto myönnettiin vuonna 1904 espanjalaiselle Jose Echegaray y Eizaguirrelle ja ranskalaiselle Frederik Mistralille.

Jose Echegaray y Eizaguirre (1832 - 1916) oli alkujaan matematiikan professori, myöhemmin talousministeri, (herra on ollut 1000 pesestan setelissäkin) mutta vanhempana hän "antautui" näytelmäkirjalijaksi.Hän on Otavan Nobel-kirjalijoiden mukaan sukujuuriltaan baski. Samassa kirjassa on näyte Suuri Galeoto -näytelmästä (1881, suomentanut Tyyni Tuulio).

Näytelmässä Ernesto yrittää kirjoittaa näytelmää, mutta luominen on yhtä kaukana kuin huominen. (oma lattea kielikuva ei Tuulion)

Aikansa pohdittuaan Ernesto keksii nimen Suuri Galeato.

Lainaus: "Yö, suojele sinä minua, sinun pimeyteesi piirtyvät  inspiraaton loistavat hahmot paremmin kuin päivän sinivaippaan. ... Ensimmäinen lehti: se ei enää ole tyhjää ...  ... siinä on jo nimi (Kirjoittaa) SUURI GALEOTO. (Kirjoittaa kuumeisesti)."  sivu 109 Nobel-kirjailijat 1, 1977 Otava.

Mainitaan, että lainaus on neljännestä kohtauksesta, ei ensimmäisestä.

Homeroksen Ilias

Homeros on kirjoittanut teosparin Ilias ja Odysseia. Eepos on syntynyt viimeistään 700 eKr, jolloin Homeros eli. Homeros oli sokea runonlausuja tai -laulaja. Se, kirjoittiko Homeros eepokset itse, on epäselvää, mutta ne kertovat ajasta n 1600 - 1200 eKr. Kantta on hieman muokattu.

Ilias

Ilias -eepos on saatavana verkossa Pentti Mannisen käännöksenä ja se alkaa

Laulaos, oi runotar, viha Peleun poian Akhilleun
turmiokas, mi akhaijeja löi lukemattomin tuskin,
monta mi Hadeen luo väkivoipaa sielua syöksi
sankarien, heist' itsestään teki koirien riistan,
lintujen eineen — Zeun sepä täyttihe neuvo ja päätös,
kerta kun ensistään sopurikkoon Atreun poika,
miesten valtias, riitautui sekä aimo Akhilleus.

Noin kuka kuolematon vihakiistaan kiihteli heidät?
Leton poika ja Zeun. Näet närkästyin kuninkaaseen
laittoi leiriin hän ruton hirveän, löi kato kansaa,
Khryses-pappia herjannut kun ol' Atreun poika.
Tullut akhaijein näät oli laivain luo merinopsain
tyttären noutaakseen kera lunnahien luvutonten
Khryses; sauvalleen asetettuna lehvät Apollon
kultaiselle, hän pyysi akhaijien kaikkien eessä,
itsepä Atreun poikien muist' yli, kansojen päitten:

Ilias kertoo kymmenvuotisen sodan loppuvaiheesta ja koostuu  kahdestakymmenestäneljästä laulusta. Alkuun Khryses tulee hakemaan tytärtään kreikkalaisilta, jota ei luovuteta. Selvittelyissä Akhilleus alkaa murjottaa, ja hänen äitinsä rukoilee troijalaisten voittoa. Kreikkalaisten niskaan ammutaan ruttonuolia. Tämän jälkeen käydään jatkuvia taisteluja.

Ilias on minusta kuvaus kreikkalaisten ja troijalaisten taisteluista. Sota lienee alkanut kauniin Helenan ryöstöstä.

Jumalat ottavat osaa hyvinkin paljon sekä välillisesti että suoraan taisteluihin. Pallas Athene ja Here ovat kreikkalaisten puolella. Apollo. Artemis ja minusta myös Zeus ovat troijalaisten puolella.
Agamemnon on kreikkalaisten nokkamiehiä kuten Odysseuskin. Hektor on merkittävin sotapäällikkö troijalaisista.

Akhilleus murjottaa kunnes hänen ystävänsä Patroklos kuolee tai tapetaan, kaveri minusta tuppautui taisteluun. Akhilleus lähtee rintamalle ja lopulta surmaa Hektorin. Hän ei suostu luovuttamaan ruumista. Troijalainen Priamos pyytää Akhileukselta Hektorin ruumista. Eepos päättyy Hektorin hautajaisiin, sillä Akhilleus suostuu luovutuspyyntöön. Hektorille järjestetään sankarin hautajaiset.


Virkki, ja valjastain härät, muulit kohta he kaikki
ulkona kaupungist' oli koolla jo rattahinensa.
Päiviä yhdeksän nyt tuotiin puit' ylen paljon;
vaan valoks ihmisien kun kymmenes ilmeni Eos,
uhkuvin kyynelin kannettiin ulos urhea Hektor,
nostettiin roviolle ja tuiskattiin tuli puihin.
Mutta kun huomensynty jo nous rusosorminen Eos
niin roviollepa taas jalon Hektorin riensi jo kansa.
Konsa he kertynehet oli sinne ja kaikki jo koolla,
kaasivat sammuttain roviolle he viiniä tummaa
ylt'yli, kunneka vain oli yltänyt valkean valta.
Luutpa jo valjenneet uron veljet, kumppanit surren
talteen korjasivat, moni poskill' uhkuva kyynel.
Arkkuun kultaiseen luut kootut laskivat sitten,
kons' oli verhonneet he ne lauhkein purppuraliinoin;
arkkupa hautaan koht' asetettiin, onkalohonsa
valtavin harkoin peitettiin, kate paasinen pantiin
Joutuen luotiin kumpu; ja eempänä vartiat istui
jott' äkin yllättää ei vois varusääret akhaijit.
Kons' oli kumpu jo luotu, he lähtivät taas sekä sitten
suuriin, kuuluihin surujuhliin atrian ääreen
kertyivät Priamon jumalaisen valtiaslinnaan.
Noin jalot vietettiin hevonsuistajan Hektorin peijaat.

Kuten loppurunon lopustakin havaitaan on Pentti Mannisen käännös loistava, runomitassa mennään. Nykybloggaajalle luku-urakka on minusta miltei liiankin vaativa.

Tämä kuuluu Ompun David Bowien suosikkikirjahaasteeseen täällä.

Kirjallisuuden Nobelpalkinto vuonna 1917 jaettiin tanskalaisille Karl Gjellerupille ja Henrik Pontoppidanille

Kuvan lähde Nobelprize.org sivusto täällä.

Kirjallisuuden Nobelin palkinto jaettiin vuonna 1917 tanskalaisille Karl Gjellerupille ja Henrik Pontoppidanille

Karl Gjellerup  1857 - 1919  oli papin poika, joka itsekin opiskeli teologiaa. Hän avioitui Saksaan, ja kirjoitti sekä tanskaksi että saksaksi.

Kertomuksessaan Käärmekivi Narada-ruhtinaan luo  nainen lapsineen tulee hakemaan turvaa, villit ovat polttaneet taloja, varastaneet karjaa ja uhranneet lapsia.. Ruhtinas rakastaa rauhaa, mutta alue on ehkä liian iso. Iäkäs  neuvonantaja Mahimsasa menee sotimaan ruhtinaan sijasta, jotta ei tulisi sijaishallitsijaa. Tarinassa Mahimsasa voittaa villit, ja heidän palvomansa suuren käärmeen ja tuo luolasta pois jalokiven. Rauha on palannut.
*****

Henrik Pontoppidan (1857 - 1943) oli silloisen  nyky-Tanskan kuvaaja.  Hän oli papin poika, joka opiskeli insinööriksi, mutta keskeytti opinnot, opetti matematiikkaa ja fysiikkaa ennen kuin alkoi kirjailijaksi.

Rakkausseikkailu on Pontoppidanin yli 50 sivun tarina, jonka on kääntänyt Risto Kautto. Tarina on eheä ja minusta loistavasti kirjoitettu, vaikka se on tragedia.

Filosofian tohtori Gabriel Vadom käyskentelee vuorilla Ingrid-rouvan kanssa Sveitsissä ympärillä riehuu ensimmäinen maailmansota. Kaikki on kaunista ja rakkaus roihuaa. Heidän rakkautensa alkoi vuosi sitten. Ingrid oli ja on papin rouva. Hän on jättänyt miehensä ja lapsensa. Ingrid kaipaa lapsia ja haluaa mennä tapaamaan niitä Tanskaan. Aviomies ei tuo lapsia Ingridin nähtäväksi, eikä anna myöskään avioeroa. Tarina ei etene näin suoraan, mutta susipari palaa Sveitsiin, mutta Ingrid on henkisesti hajalla ja sairastuu ja kuolee. Aviomies vaatii ruumiinkin Tanskaan.

Juoniselostuksesta huolimatta minusta tämä oli erittäin kiinnostavasti ja uskottavasti kirjoitettu.