lauantai 4. huhtikuuta 2020

Kalervo Kalevalassa


Kalevalan traaginen Kullervo on Kalervon poika, joka tuhoaa Untamon suvun ja surmaa itsensä.

Miekka mietti miehen mielen,
arvasi uron pakinan.
Vastasi sanalla tuolla:
"Miks' en söisi mielelläni,
söisi syyllistä lihoa,
viallista verta joisi?
Syön lihoa syyttömänki,
juon verta viattomanki."
Kullervo, Kalervon poika,
sinisukka äijön lapsi,
pään on peltohon sysäsi,
perän painoi kankahasen,
kären käänti rintahansa,
itse iskihe kärelle.
Siihen surmansa sukesi,
kuolemansa kohtaeli.
Se oli surma nuoren miehen,
kuolo Kullervo urohon,
loppu ainakin urosta,
kuolema kovaosaista
.


Muta kuka oli Kalervo? Kalervo oli Untamon veli, ja veljesriita alkoi hyvin pienestä. Untamoinen laski verkot Kalervon kalavesiin, ja Kalervo katsoi verkot ja pölli kalat. Untamo puolestaan pui Kalervo kaurat. Tilanne muuttuu täydelliseksi sodaksi, jossa Untamon joukot tappavat kaikki Kalervon suvusta, paitsi piian, joka vatsassa kasvaa Kullervo Kalervon poika.


Untamo uhittelevi
Kalervolle veljellensä,
surmata su'un Kalervon,
lyöä suuret, lyöä pienet,
koko kansan kolhaella,
tuvat polttoa poroksi.
Laittoi miehet miekka vyölle,
urohot ase kätehen,
pojat pienet piikki vyölle,
kaunot kassara olalle;
läksi suurehen sotahan
vasten veljeä omoa.

Kalervoisen kaunis minjä
istui ikkunan lähellä.
Katsoi ulos ikkunasta,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Onko tuo savu sakea
vai onpi pimeä pilvi
noien peltojen perillä,
kujan uuen ulkopäässä?"
Ei ollut ume umakka
eikäpä savu sakea:
ne oli Untamon urohot,
tulla suorivat sotahan.

Tuli Untamon urohot,
saivat miehet miekka vyöllä.
Kaatoivat Kalervon joukon,
su'un suuren surmasivat,
talon polttivat poroksi,
tasoittivat tantereksi.

Jäi yksi Kalervon impi
kera vatsan vaivaloisen.
Senpä Untamon urohot
veivät kanssansa kotihin
pirtin pienen pyyhkijäksi,
lattian lakaisijaksi.
Oli aikoa vähäisen;
syntyi pieni poikalapsi
emollen osattomalle.
Miksi tuo nimitetähän?
Emo kutsui Kullervoksi,
Untamo sotijaloksi.
Pantihinpa poika pieni,
orpolapsi laitettihin
tuutuhun tutajamahan,
kätkyehen liekkumahan.
Liekkui lapsi kätkyessä,
lapsi liekkui, tukka löyhki.

Liekkui päivän, liekkui toisen;
jopa kohta kolmantena,
kun tuo poika potkaisihe,
potkaisihe, ponnistihe,
katkaisi kapalovyönsä,
pääsi päälle peittehensä,
särki liekun lehmuksisen,
kaikki riepunsa revitti.
Nähtihin hyvä tulevan,
keksittihin kelpoavan.
Untamola vuottelevi
tätä tästä kasvavaksi,
mieltyväksi, miestyväksi,
oike'in urostuvaksi,
saavaksi sataisen orjan,
tuhantisen turpuvaksi.

Kasvoi kuuta kaksi, kolme.
Jopa kuuna kolmantena
poika polven korkeuisna
alkoi itse arvaella:
"Kunpa saisin suuremmaksi,
vahvistuisin varreltani,
kostaisin isoni kohlut,
maksaisin emoni mahlat!"

Saipa kuulla Untamoinen.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Tästä saa sukuni surma,
tästä kasvavi Kalervo!"
Urohot ajattelevat,
akat kaikki arvelevat,
minne poika pantanehe,
kunne surma saatanehe.
Pannahanpa puolikkohon,
työnnetähän tynnyrihin;
siitä vieähän vetehen,
lasketahan lainehesen.
Käyähänpä katsomahan
kahen, kolmen yön perästä,
joko on hukkunut vetehen,
kuollut poika puolikkohon!
Ei ole hukkunut vetehen,
kuollut poika puolikkohon!
Poika oli pääsnyt puolikosta
- istui aaltojen selässä
vapa vaskinen käessä,
siima silkkinen perässä;
onkivi meren kaloja,
merivettä mittoavi:
melke'in meressä vettä,
kun on kaksi kauhallista;
oisko oike'in mitata,
osa kolmatta tulisi.
Untamo ajattelevi:
"Mihin poika pantanehe,
kunne tuo tuhottanehe,
kusta surma saatanehe?"
Käski orjansa kerätä
koivuja, kovia puita,
honkia satahavuja,
tiettäviä tervaksia
yhen poian polttimeksi,
Kullervon kaottimeksi.
Koottihin, keräeltihin
koivuja, kovia puita,
honkia satahavuja,
tiettäviä tervaksia,
tuohia tuhat rekeä,
sata syltä saarnipuita.
Tuli puihin tuiskattihin,
roviohon roiskattihin,
siihen poika paiskattihin
keskelle tulen palavan.
Paloi päivän, tuosta toisen,
paloi päivän kolmannenki.
Käytihin katsastamahan:
poik' oli porossa polvin,
kypenissä kyynäsvarsin,
hiilikoukkunen käessä,
millä tulta kiihottavi,
hiiliä kokoelevi,
katomatta karvankana,
kutrisen kähertymättä!
Untamo ä'itteleikse:
"Mihin poika pantanehe,
kunne tuo tuhottanehe,
surma tuolle saatanehe?"
Poika puuhun hirtetähän,
tammehen ripustetahan.
Kului yötä kaksi, kolme,
saman verran päiviäki.
Untamo ajattelevi:
"Aik' on käyä katsomahan,
joko Kullervo katosi,
kuoli poika hirsipuuhun."
Laittoi orjan katsomahan.
Orja toi sanan takaisin:
"Ei ole Kullervo kaonnut,
kuollut poika hirsipuuhun!
Poika puuta kirjoittavi
pieni piikkonen käessä.
Koko puu kuvia täynnä,
täynnä tammi kirjoitusta:
siinä miehet, siinä miekat,
siinä keihä'ät sivulla."
Mitäs autti Untamoisen
tuon pojan katalan kanssa!
Kuinka surmat suoritteli,
kuinka kuolemat sukesi,
poika ei puutu surman suuhun
eikä kuole kuitenkana.
Piti viimeinki väsyä
suorimasta surmiansa,
kasvatella Kullervoinen,
orja poikana omana.
Sanoi Untamo sanansa,
itse virkki, noin nimesi:
"Kun elänet kaunihisti,
aina siivolla asunet,
saat olla talossa tässä,
orjan töitä toimitella.
Palkka pannahan jälestä,
ansiosta arvatahan:
vyöhyt vyöllesi korea
tahi korvalle kolahus."
Kun oli Kullervo kohonnut,
saanut vartta vaaksan verran,
tuopa työlle työnnetähän,
raaolle rakennetahan,
lapsen pienen katsontahan,
sormi pienen souantahan:
"Katso lasta kaunihisti,
syötä lasta, syö itseki!
Rievut virrassa viruta,
pese pienet vaattehuiset!"
Katsoi lasta päivän, kaksi:
käen katkoi, silmän kaivoi.
Siitä kohta kolmannella
lapsen tauilla tapatti,
rievut viskoi virran vieä,
kätkyen tulella poltti.
Untamo ajattelevi:
"Ei tämä tähän sopiva
lapsen pienen katsontahan,
sormi pienen souantahan!
En tieä, kuhun panisin,
kulle työlle työnteleisin.
Panenko kasken kaa'antahan?"
Pani kasken kaa'antahan.
Kullervo, Kalervon poika,
tuossa tuon sanoiksi virkki:
"Äsken lienen mies minäki,
kun saan kirvehen kätehen,
paljo katsoa parempi,
entistäni armahampi:
lienen mies viien veroinen,
uros kuuen-kummallinen."
Meni seppolan pajahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi on seppo veikkoseni!
Taos mulle tapparainen!
Tao kirves miestä myöten;
rauta raatajan mukahan!
Lähen kasken kaa'antahan,
solkikoivun sorrantahan."
Seppä tarpehen takovi,
kirvehen kerittelevi.
Saip' on kirves miestä myöten,
rauta raatajan mukahan.
Kullervo, Kalervon poika,
hioi siitä kirvehensä;
päivän kirvestä hiovi,
illan vartta valmistavi.
Suorihe kasken ajohon
korkealle korpimaalle,
parahasen parsikkohon,
hirveähän hirsikköhön.
Iski puuta kirvehellä,
tempasi tasaterällä:
kerralla hyvätki hirret,
pahat puolella menevi.
Vihoin kaatoi viisi puuta,
kaiketi kaheksan puuta.
Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"Lempo tuota raatakohon!
Hiisi hirret kaatakohon!"
Kavahutti kannon päähän,
niin huhuta heiahutti,
vihellytti, viuahutti.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Sini kaski kaatukahan,
koivu solki sortukahan,
kuni ääni kuulunevi,
kuni vierrevi vihellys!
"Elköhön vesa venykö,
elköhön koretko korsi
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kullan valkeana
kaskessa Kalervon poian,
otoksessa oivan miehen!
"Ottaisiko maa orahan,
nousisiko nuori laiho,
sekä korsi korteuisi,
jotta varsi varteuisi,
elköhön tereä tehkö,
varsi päätä valmistako!"
Untamoinen, mies utala,
kävi tuota katsomahan
kaskea Kalervon poian,
ajamoa uuen orjan:
ei kaski kaselle tunnu,
ajamaksi nuoren miehen.
Untamo ajattelevi:
"Ei tämä tähän sopiva!
Hyvän hirsikön pilasi,
kaatoi parsikon parahan!
En tieä, kuhun panisin,
kulle työlle työnteleisin.
Panenko aitojen panohon?"
Pani aitojen panohon.
Kullervo, Kalervon poika,
jopa aitoa panevi.
Kohastansa kokkahongat
aiaksiksi asettelevi,
kokonansa korpikuuset
seipähiksi pistelevi;
veti vitsakset lujahan
pisimmistä pihlajista;
pani aian umpinaisen,
veräjättömän kyhäsi.
Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"Ku ei lintuna kohonne,
kahen siiven siuotelle,
elköhön ylitse pääskö
aiasta Kalervon poian!"
Untamo osaelevi
tulla tuota katsomahan
aitoa Kalervon poian,
sotaorjan sortamoa.
Näki aian aukottoman,
raottoman, reiättömän,
jok' oli pantu maaemästä,
ylös pilvihin osattu.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei tämä tähän sopiva!
Pani aian aukottoman,
veräjättömän kyhäsi,
tuon on nosti taivosehen,
ylös pilvihin kohotti:
en tuosta ylitse pääse
enkä reiästä sisälle!
En tieä, mihin panisin,
kulle työlle työnteleisin.
Panenko puimahan rukihit?"
Pani puimahan rukihit.
Kullervo, Kalervon poika,
jo oli puimassa rukihit:
pui rukihit ruumeniksi,
olet kaunaksi kaotti.
Tulipa isäntä tuohon,
kävi itse katsomahan
puintoa Kalervon poian,
Kullervoisen kolkintoa:
rukihit on ruumenina,
olet kaunoina kahisi!
Untamo ä'itteleikse:
"Ei ole tästä raatajasta!
Kulle työlle työntänenki,
työnsä tuhmin turmelevi.
Joko vien Venäehelle
tahi kaupin Karjalahan
Ilmariselle sepolle,
sepon paljan painajaksi?"
Möi siitä Kalervon poian,
pani kaupan Karjalahan
Ilmariselle sepolle,
takojalle taitavalle.
Minpä seppo tuosta antoi?
Äijän seppo tuosta antoi:
kaksi kattilarania,
kolme koukun puoliskoa,
viisi viikatekulua,
kuusi kuokan kuolioa
miehestä mitättömästä,
orjasta epäpäöstä.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Haastekoonti, joka päivä on naistenpäivä




Mitä luimme kerran -blogissa on ollut haaste  Joka päivä on naistenpäivä, jonka tarkoitus on nostaa esiin naisten kirjoittamia klassikoita.

Oma listani
Minna Canth: Köyhää kansaa
J.K Rowling: Kuoleman varjelukset haasteaikana bloggasin viidestädestä Rowlingin Potterista ja näytelmästä Kirottu lapsi
Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
Ursula K. Le Guin: Tehanu, bloggasin muistakin sarjan teoksista
Dorothy L. Sayers: In the teeth of evidence, haasteen aikana bloggasin seitsemästä Sayersin teoksesta
Margaret Atwood: Orjattaresi sekä Oryx ja Crake
L.M Montgomery: Tie eiliseen
Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär
Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
Leena Lander: Tummien perhosten koti
Eeva Kilpi: Tamara

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Aino Suhola: Rakasta minut vahvaksi


Aino Suhola: Rakasta minut vahvaksi, Atena kustannus Oy 1991, sivumäärä 144.

Aino Suholan (s. 1950) Rakasta minut vahvaksi on intensiivisen voimakas runoteos, joka on myös Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla.

Aino Suhola nimeää itsensä takakannessa filosofian maisteriksi, sanomalehden toimittajaksi ja rakkauden matkasaarnaajaksi. Teoksessa onkin saarnaamisen elementtejä  ensimmäisessä osassa Ihminen minussa yksin ryvetään kärsimyksessä,  raamatullisin  vertauksin pitkäperjantai piinaa ja kärsitään pitkin Via dolorosaa. Pahan olo pelkistyy tulosvastuuksi, status-taisteluksi ja yksin jäämiseksi. Kärsimystä lisää annokset rajattoman itsekkyyden sappea. Saarnaaja tulee myös mieleen ilmauksissa "ei sijaa majatalossa" ja "lisääntykää ja täyttäkää maa" sekä "on polvistuttava".

Runoista monet ovat yhdistelmiä perinteisistä runoista ja siihen liittyvistä teksteistä. Runoteoksessa on paljon luettava, ja se sisältää paljon oivalluksia, joista yksi parhaimmista on: "Älyn vastakohta ei ole tunne vaan tyhmyys".

Yksi teema on typerä elintasokilpailu, johon liittyy kehuskelu läheisten saavutuksilla, ja missä "silmät ovat pullollaan kun Harkimon purje".

Aina jonkun muun pitää antaa ja järjestää itselle etuja, ja päästää vaikka sitten oma lapsi Jypin junnuihin. Tästä seuraa teoksen ydin. Rikkinäisyys, joka johtuu loppujen lopuksi haluamisesta, vaatimuksesta ja oravanpyörästä.

Rikkinäisyys olisi hyvä tunnustaa, ja antautua rakastettavaksi.

lauantai 4. tammikuuta 2020

Markus Leikola: Naamakirja



Markus Leikola: Naamakirja, Schildts, 2012, sivumäärä 109.

Markus Lekolan runokirja Naamakirja on ollut oivaltava vuonna 2012, se kokosi Facebookin kliseet runoteokseen.

Facebook levisi Suomeen 2007, ja perustin tilin samoihin aikoihin 2008 loppuvuonna, pistin tilinin kiinni jo kesäkuussa 2009. Facebook levisi varsinkin keski-ikäisille, ja on nykyisin suhteellisen varttuneiden ihmisten sosiaalisen median  palvelu, Sitä ikäluokkaa on myös Markus Leikola, joka kirjan ilmestyessä on ollut 52-vuotias.

On hienoa, että keski-ikäiset ihmiset voivat olla noin tohkeissaan lomakuviensa jakamisista ja postausten tykkäämisistä.

Kirjan ilmestymisvuonna 2012 Facebook ylitti miljardin kuukausikävijän rajan ja kirja sai paljo myönteistä huomiota, ja varmasti se kertoo keski-ikäistyvän some-elämän saloja.

Ehkä Leikola tavoitttaa jotain olennaista kesi-ikäisen isän kysymyksellä "voiko Facebookista poistua?" ... "mutta  millä saisin poikani lähtemään mukaani ....".

Meillä työpaikalla Facebook on levinnyt vasta viime vuosina, kuten instagram. Minulla on insta, mutta blogien kautta, joten en osallistu keski-ikäisten setien ja tätien näennäiselämän ihmettelyyn ja tykkäilyyn. Loppurunossa Leikola kirjoittaa:

minä kommentoin sinua
sinä kommentoit minua
kaikki näkevät kuinka
onnellisia me olemme ... s.109

Teoksen anti minulle on muutama slummimaininta Korsosta
jossakin Korson kupeessa
heräsin kylmästä kaksiosta
kahvia vailla
en jäänyt hissiä odottamaan
en ovikylttiä vilkaissut ...40

Lisäksi jos saatte teoksen käsiinne voitte lukea ajatuksia hallituksesta eroamisesta ja ydinvoimasta, sivulta 23.

Markus Leikolan Naamakirja on suunnattu keski-ikäiselle keskiluokalle keskinkertaisin riimein. Someilu latistaa kaikki paitsi tunteet, jotka alkavat kiehua.

Markus Leikolan Matkalla tänne on blogattu täällä.