sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Edgar Allan Poe: Korppi



Edgar Allan Poe: Korppi, runo 1845.

Runo on mystinen 18 säkeistöä pitkä kauhutarina, jossa runon kirjoittanut mies halajaa rakasta Lenooraansa takaisin. Turhaan, eikä saa myöskään rauhaa häntä piinaamaan tulevasta korpistakaan.

Kaksi viimeistä säkeistöä kuuluu seuraavasti englanniksi sekä  Valter Juvan suomennoksena, runo on julkaistu myös Niilo Idmanin  loistavana suomennoksena.

E.Poe
  “Be that word our sign of parting, bird or fiend!” I shrieked, upstarting—
“Get thee back into the tempest and the Night’s Plutonian shore!
    Leave no black plume as a token of that lie thy soul hath spoken!
    Leave my loneliness unbroken!—quit the bust above my door!
Take thy beak from out my heart, and take thy form from off my door!”
            Quoth the Raven “Nevermore.”

Valter Juva:
»Pois, sa hornanviesti uusin, lintu, paholainen!» huusin,
»ulos myrskyyn jälleen lähde, öiseen maahas kamalaan!
Ei saa höyhen jäädä tuonne, – pois sun valhees joka juonne!
  Jätä rauhaan tämä huone! – patsaan päältä pois nyt vaan!
  Et saa sydäntäni raastaa, – ulos ikkunasta vaan! –
       Korppi huus: »Ei milloinkaan.»

Juva puhuu öisestä maasta kamalasta, Niilo Idman puhuu ikiyöstä, Pluto on roomalaisessa jumaltarustossa manalan jumala.

Niilo Idman:
"Valhetta sun kieles valaa! Lähde, ikiyöhös palaa -
sinne väisty, missä myrsky yhä kiihtää raivoaan !
Nokkas sydämeeni hamaan iskit -henkeni löit lamaan -
silmäs tuskaan yhteen, samaan naulitse mun taiallaan !
Häivy, ettei ykskään sulka käynnistäs jää kertomaan !"
Korppi huus: "Ei milloinkaan".

E.Poe
And the Raven, never flitting, still is sitting, still is sitting
On the pallid bust of Pallas just above my chamber door;
And his eyes have all the seeming of a demon's that is dreaming,
And the lamplight o'er him streaming throws his shadow on the floor;
And my soul from out that shadow that lies floating on the floor
Shall be lifted—nevermore!

Liikkumatta korppi siellä yhä vielä, – aina vielä, –
Pallaan valjun kuvan päällä istuu tyynnä paikallaan.
Aavemaisen kiillon luovat korpin silmät pahansuovat,
kun lyö lampun valojuovat linnun varjon lattiaan.
Ja mun sieluni, min varjo lannistaa on lattiaan,
    ei voi nousta – milloinkaan.

Juva toista sanaa vielä (still), Idman rakentaa sanaparin armahdusta - musta ja ilmaisee still sanan ilmaisulla järkkymättä ja myöhemmin verbillä hievahda.

Niilo Idman:
Turhaan pyydän armahdusta - järkkymättä korppi musta
istuu päässä veistokuvan, hievahda ei paikaltaan.
Unelmisissaan vain se mailla hornan liikkuu irvokkailla,
kun sen varjo aaveen lailla illoin kasvaa lattiaan -
varjo synkkä, raskas, josta sieluni ei nousemaan
pääse enää milloinkaan.

Idman ja Juva rakentavat lopun eri tavalla. Runon käännöksiä voi vertailla vaan lukemalla koko säkeistön ja tajuta sen sisältö, loppusoinnit ja sanojen rytmin ja lausunnan painot.

4 kommenttia:

  1. Luin juuri äsken Satu Grunthalin toimittaman Säkeilyvaaran. Siinä oli räppäri Asan runo, jota Silvia Hosseini ruoti esseessään Mielenrauhan musta lintu tms. Asan räp pohjautui Hosseinin mukaan tähän Poen runoon. Tuo on kiva kirja, sinua varmaan kiinnostaisi.

    VastaaPoista
  2. Tuota runoa joskus humalapäissäni tai muuten kuohuksissa paatoksella lausun, joskus aiheesta -joskus aiheetta. Idman _on_ loistava

    VastaaPoista