Abdulrazak Gurnah voitti vuoden 2021Nobelin kirjallisuuden palkinnon.

 

Zanzibarilla 1948 syntynyt Abdulrazak Gurnah voitti vuoden 2021Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Palkintoa on perusteltu Gurnahin "tinkimättömästä ja myötätuntoisesta porautumisessa ​​kolonialismin vaikutuksiin ja pakolaisen kohtaloihin eri kulttuurien ja mantereiden välisissä kuiluissa".

Teoksessa A Twentieth-Century Litterature Reader, (julkaistu 2005) on pari Gurnahin esseetä koskien jälkikolonialismia sekä Idea mennesstä⁰

Postkolonialistinen kirjallisuus käsittelee kolonialismia, mutta hyvin paljon englanniksi. Harvemmin kirjoitetaan kolonialismin aikaisia kokemuksia paikallisilla kielillä, ja miten ylipäätään puhutaan ei-eurooppalaisista kulttuureista? Englanniksi tai eurooppalaisilla kielillä?

Esseissä Gurnah toteaa, että on kotoisin Zanzibarista jonka eurooppalaiset vapauttivat arabien orjakaupalta. Englanti taas hallinnoi saaria, monien vaiheiden jälkeen Sansibarin saaret kuuluvat nyt Tansanialle. Miten Itä-Afrikan vapautumisesta pitäisi kirjoittaa ja millä kielellä? Gurnah itse kirjoittaa englanniksi, ja muutti pakolaisena Englantiiin jo vuosikymmeniä sitten

Zanzibar on ollut osa Omanin sulttaanikuntaa. Kun Gurnah luki kymmenvuotiaana nigerialaisen kirjalija Chinua Acheben teoksen Kaikki hajoaa, hän oli ymmällään ja teksti tuntui kaukaiselta, mutta tajusi, että se on osa hänen kokemustaan. Hän viittaa myös Ngugi wa Thiongin teksteihin, jotka kuvasivat Mau Maun nousua Keniassa 1950-luvulla. On ilmeisesti hankala nostaa esille Mau maun tapaisia liikkeitä, koska ne ovat olleet brittihallintoa vastustavia järjestöjä. Tämä liittyy suoraan koloanilismiin, ja afrikkalaisten solidarisuuteen.

Ylipäätään se mitä kerrotaan menneisyyttä, miten ja millä kielellä, muovaa ihmisten maailmankuvaa. Jokaisella ryhmällä on oma totuus menneisyydestä, joka vaikuttaa nyt ja tulevaisuudessa.

Jatkan tätä joskus - tai ehkä en, tämä on tässä. Gurnahilta bloggasin kirjan Den sista gåvan

Rudolf Eucken: Elämän tarkoitus ja arvo

Rudolf Eucken: Elämän tarkoitus ja arvo, alkuteos Der Sinn Wert des Lebens, 1908, suomentanut Lauri Hendell, Otava 1910, luettu Gutenbergistä, jonka saksankielisestä tiedostosta on kirjan kannen kuva.

Saksalainen filosofi Rudolf Eucken (1846 - 1926) sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1908. Euckenilta on suomennettu tämä teos Elämän tarkoitus ja arvo, sekä teos Suurten ajattelijain elämänkatsomukset: Ihmiskunnan elämänprobleemin kehityshistoria nykyaikaan asti. 

Elämän tarkoitus ja arvo on minusta filosofis-historiallinen teos, joka pohtii kysymystä, onko elämällä tarkoitusta ja arvoa. Vanhimmat elämän tarkoitusta ja arvoa koskevat pohdinnat ovat olleet pääosin uskonnollisia.  Parhaimmillaan "Uskonto loi itsenäisen sisäisen maailman ja sen mukana antoi korkean ja ehdottomasti itsenäisen arvon puhtaalle mielenlaadulle, se antoi elämälle vakavuutta ja ylevyyttä".

Tekniikan ja luonnontieteen kehittyessä uskonnollinen maailmankuva on asetettu kyseenalaiseksi. On kuitenkin ajateltu, että elämässä olisi näkyvä ja näkymätön puoli, jota Eucken kuvasi immanenttiseksi idealismiksi. Osa ihmisistä ovat hylänneet uskonsa näkymättömään, ja saavat elämän tarkoituksensa työnteosta, toisaalta jos työ on elämäntarkoitus sen arvoa pohtimatta, se luo tyhjyyttä. Toisaalta se, että "luonto kulkee kulkuaan täysin välinpitämättömänä hengen asettamista tarkoitusperistä ja kohtalo ei tee mitään eroa hyvän ja pahan välillä", niin tämä vie uskoa  vanhurskauden ja rakkauden valtakunnasta. Mikä on siis elämän tarkoitus ja arvo?

Toisaalta Eucken päättelee, "että meissä kohoaa esille itsenäinen hengenelämä", sitä "eivät kumoa ympäröivästä maailmasta kohoavat ankarimmatkaan vastukset". 

Näin myöskin historian antama kokemus osoittaa, että ympäröivän maailman vaikutus kokonaisvakaumukseen olennaisesti on riippuvainen siitä, minkä verran hengenelämällä on ollut asetettavana henkistä sisällystä ja suunnanvarmuutta sitä vastaan. Niinpä esim. muinaisajan kristityltä maailmankaikkeuden salaisuudet kietoutuivat mitä täydellisimpään hämäryyteen; ettei tämä hämäryys voinut järkyttää hänen uskonsa lujuutta, johtui siitä, että hänen elämäänsä vallitsi sisäinen välttämättömyys, joka kohotti hänen elämänsä kauas yläpuolelle ulkoapäin tulevien vaikeuksien ja pulmien. Päinvastoin taas eivät useinkaan sellaiset aikakaudet, jotka ovat tarjonneet loistavia saavutuksia ja hämmästyttävää voimainkehitystä, ole voineet torjua epäilyksiä, koska niiden elämä ei ole voinut kohota eheään kokonaiskäsitykseen ja saavuttaa alkuperäistä syvyyttä. 

Rudolf Eucken puolustaa hengenelämää ja haluaa uskoa siihen, ja pohtii, voiko elämä jatkua "kuoleman jälkeen".

Täytyy sanoa, että tämä oli minulle sangen raskas lukukokemus, johtuen ehkä siitä, että teksti on käännetty saksasta, ja kieli on vanhahtavaa, sen sijaan itse kysymys "mikä on elämän tarkoitus ja elämän arvo", on mitä kiinnostavin.

W. B. Yeats: Selected Poetry

 

W. B. Yeats: Selected Poetry, PAN 1962, tämä laitos 1974, sivumäärä 232. Toimittanut A. Norman Jeffares.

Irlantilainen William Butler Yeats  (1865 - 1939) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1923. W B Yeats oli Irlannin suuri runoilija ja iiriläisen kulttuurin edistäjä, Yeats olii lähtöisin taiteilijaperheestä. 

Irlannin historia muistuttaa Suomen historiaa. Englanti valtasi maan 1100-luvulla. Irlannissa oli itsenäispyrkimyksiä 1800-luvun lopulla. Vapaussota käytiin 1919 - 1921. Irlanti sai vapaavaltion aseman vuonna 1921, se itsenäistyi vuonna 1949 ja liittyi EEC:hen 1973, Yeats oli Eiren senaattorina vuosina 1922-1928. Irlanti on nykyään tasavalta.

Tässä teoksessa on Yeatsin runoja kaikkiaan 14 runoteoksesta, eli teokseen on valittu runoja vuosilta 1889 - 1939.

Yeatsin runoista The Lake Isle of Innisfree on tunnetuimpia, avaussäkeistö

THE LAKE ISLE OF INNISFREE
I will arise and go now, and go to Innisfree,
And a small cabin build there, of clay and wattles made:
Nine bean rows will I have there, a hive for the honey bee,
And live alone in the bee-loud glade.

Jonka Aale Tynni on hienosti kääntänyt, mutta runouden kääntäminen muuntaa aina hieman, sillä alkuperäisessä riimit made ja glade, sekä free ja bee, suomenkielessä haluan ja istutan sekä tupasen ja kuuntelen.

INNISFREEN JÄRVISAARI

Nyt nousen, Innisfreelle nyt mennä haluan

ja savesta ja oksista teen tupasen,

panen kennot mehiläisille ja pavut istutan

mehiläisiäni yksin kuuntelen

Teoksessa on aivan viimeisiä runoja, kun maailmansota se toinen kolkuttaa ovelle, ja Yeats kuoli 28.1.1939, toinen maailmasota alkoi 1.9.1939 Saksan hyökättyä Puolaan. Italian sotatoimet alkoivat jo huhtikuussa 1939 Albaniassa, Saksahan liitti Itävallan itseensä 12.3.1938. Neuvostoliitto miehitti Puolan itäosat syyskuussa 1939. Espanjan sisällissota käytiin 1936-1939, tasavaltalaiset hävisivät Francolle maaliskuussa 1939. Espanja ei osallistunut toiseen maailmansotaan.

Politics

How can I, that girl standing there,

My attention fix

On Roman or on Russian

Or on Spanish politics?

Yet there's travelled man that knows

What he talks about.

And there's a politician

That has read and thought,

And maybe what they say is true

Of war and war's alarms,

But O that I were young again

And held her in my arms!

Louise Glück: Descending Figure

 

Louise Glück: Descending Figure, The Ecco Press 1980, sivumäärä 48

Kirjallisuuden Nobelin palkinto 2020 myönnettiin Louise Elisabeth Glückille. Louise Elisabeth Glück on syntynyt 1943, ja on runoilija ja myös esseisti. Hänen ensimmäinen kokoelma on Firstborn. Hän sai Pulizer-palkinnon jo vuonna 1993, ja Tomas Tranströmer palkinnon  vuonna 2020. Glückiä luonnehditaan merkittäväksi nykyrunoilijaksi, ja tyyliä masentuneelta ja vieraantuneelta, mutta mielenkiintoiselta.

Descending Figure on Glückin kolmas runokokoelma, ja se avataan runolla hukkuneet lapset, rajussa runossa lapset hukkuvat jäihin ja lähteisiin. Vesi on sinistä ja pysyvää. 

Descending Figure runo alkaa The Wanderer -osuudella, 
At twilight i went into the street.
The sun hung low in the iron sky,
ringed with cold plumage.
If it could write to you 
about this emptinesss - 

Runossa on Glückille usein toistuva teema, sisaren kuolema. Hämärässä hän näkee paikan, jossa äitinsä leikkii siskonsa kanssa, siskonsa, jonka kuolema teki hänet niin yksinäiseksi. 

Lapsen ja oman siskon kuolema on runoissa toistuva teema.

Long ago, at this hour, my mother stood at the lawn’s edge, holding my little sister.

Ilmeisesti Glückin sisar on kuollut, mutta ennen Louisen syntymää, mutta on jättänyt varmasti kotiin kaipuun.

Everyone was gone; I was playing 
in the dark street with my other sister,
whom death had made so lonely...

Runossa on kolme erillistä osaa. Toinen osa on The Sick Child

... And the child relaxes in her mother's arms
The mother does not sleep
she stares ...

Kolmas osa runosta on For My Sister
Far away my sister is moving in the crib
The dead ones are like that,
always the last to quiet ...

Wikipediasta (täältä) etsin Louise Glückin runoteokset.
Firstborn (The New American Library, 1968)
The House on Marshland (The Ecco Press, 1975)
Descending Figure (The Ecco Press, 1980)
The Triumph of Achilles (The Ecco Press, 1985)
Ararat (The Ecco Press, 1990)
The Wild Iris (The Ecco Press, 1992)
The First Four Books of Poems (The Ecco Press, 1995)
Meadowlands (The Ecco Press, 1997)
Vita Nova (The Ecco Press, 1999)
The Seven Ages (The Ecco Press, 2001)
Averno (Farrar, Strauss and Giroux, 2006)
A Village Life (Farrar, Strauss and Giroux, 2009)
Poems: 1962-2012 (Farrar, Strauss and Giroux, 2012)
Faithful and Virtuous Night (Farrar, Strauss and Giroux, 2014)

Louise Elisabeth Glück: Firstborn

Louise Glück: Firstborn, The Ecco Press 1983, alun perin The New American Libraryn julkaisema1968, sivumäärä 55.

Vuoden 2020 kirjallisuuden nobelisti Louise Glückin esikoisrunokokoelma Firstborn on jaettu osiin, yhteistä on minä-muotoinen kerronta, ja modernius. Loppusointuja on vähän, jos ollenkaan, enemmänkin rytmiä. 

Runoteos on omistettu Stanley Kunitzille amerikkalaiselle runoilijalle, joka eli yli 100-vuotiaaksi (1905 - 2006).

Firstborn on jaettu kolmeen osaan Egg, Edge ja Cottonmouth Country.

Ensimmäinen runo The Chicago Train kertoo vaikutelmia junamatkasta

The Chicago Train
Jätän runosta ensimmäisen rivin pois.
hardly stirred: just Mister with barren
skull across arm-rest while the kid
got his head between his mama's legs and slept. The poison
That replaces air took over.
and they sat - as though paralysis preceding death 
Had nailed them there. The track bent south.
I saw her pulsing crotch ... the lice in that baby’s hair.

En todellakaan osaa kääntää runoa, mutta referoin ja lyhennän

Chicagon junassa vastapäätä on herra, ja uinuva lapsi, jolla on pää äitinsä jalkojen välissä 

Myrkky, joka korvaa ilman

ja he istuivat  - niin kuin halvaus edeltää kuolemaa

Heidät oli naulittu  sinne. Rata taipui etelään.

Näin äidin sykkivän haarat ja täit tuon vauvan hiuksissa.

Muut runot ovat paljolti saman tyylisiä.

Runot tuntuvat rytmisiltä, jopa maanisilta

The Wound -runon ensimmäinen säkeistö

The air stiffens to a crust
from bed i watch
clots of flies, crickets
frisk and titter. Now
the weather in such grease.
all day I smell thw roasr´td
like precences. You
root into your books
You do your stuff
in here ,y bedroom walls
are paisley, like a ploof embroys. I lie here, 
Waiting for its kick.
My love. My tenant.
I watched you clutch your blank.
They're both Nembutal,
The killer pill

Amerikka on lääkinnän luvattu maa.

Scraps -runossa on sana Firstborn (=esikoinen)

We had codes
in our home. Like
Locks, they said
We never locks...

And lyrical
Above his firstborn's empty face.
The usual miracle

Louise Glückin Firstborn on hänen kauniin ruma esikoiskokoelmansa.

*****

Louise Elisabeth Glück on syntynyt 1943, ja on runoilija ja myös esseisti. Hän sai Pulizer-palkinnon jo vuonna 1993, ja Tomas Tranströmer palkinnon 2020 vuonna. Glückiä luonnehditaan merkittäväksi nykyrunoilijaksi, ja tyyli vaikuttaa masentuneelta ja vieraantuneelta, mutta mielenkiintoiselta. Descending Figure on hänen toinen kokoelmansa.

Wikipediasta (täältä) etsin runoteokset. 

Firstborn (The New American Library, 1968)

The House on Marshland (The Ecco Press, 1975)

Descending Figure (The Ecco Press, 1980)
The Triumph of Achilles (The Ecco Press, 1985)
Ararat (The Ecco Press, 1990)
The Wild Iris (The Ecco Press, 1992)
The First Four Books of Poems (The Ecco Press, 1995)
Meadowlands (The Ecco Press, 1997)
Vita Nova (The Ecco Press, 1999)
The Seven Ages (The Ecco Press, 2001)
Averno (Farrar, Strauss and Giroux, 2006)
A Village Life (Farrar, Strauss and Giroux, 2009)
Poems: 1962-2012 (Farrar, Strauss and Giroux, 2012)
Faithful and Virtuous Night (Farrar, Strauss and Giroux, 2014)

Kirjallisuuden Nobelin palkinto 2020 Louise Elisabeth Glückille

 (Kuvan linkki https://www.nobelprize.org/prizes/literature/2020/gluck/facts/ sekä © Nobel Media. Ill. Niklas Elmehed)

Kirjallisuuden Nobelin palkinto 2020 myönnettiin Louise Elisabeth Glückille. Louise Elisabeth Glück on syntynyt 1943, ja on runoilija ja myös esseisti. Hän sai Pulizer-palkinnon jo vuonna 1993, ja Tomas Tranströmer palkinnon aiemmin tänä vuonna. Glückiä luonnehditaan merkittäväksi nykyrunoilijaksi, ja tyyliä masentuneelta ja vieraantuneelta, mutta mielenkiintoiselta.

Tässä runo Tyhjä lasi ja siitä muutama ensimmäinen säkeistö

The Empty Glass

I asked for much; I received much.
I asked for much; I received little, I received
next to nothing.

And between? A few umbrellas opened indoors.
A pair of shoes by mistake on the kitchen table.

O wrong, wrong—it was my nature. I was
hard-hearted, remote. I was
selfish, rigid to the point of tyranny.

Laitan tähän runon alun ja viimeisen säkeistön, sillä koko runo nauttii tekijänoikeuden suojaa, ja tämä on vuoden 2001 kokoelmasta The Seven Ages, kustantaja HarperCollins Publishers.

And I think in the end this was the question
that destroyed Agamemnon, there on the beach,
the Greek ships at the ready, the sea
invisible beyond the serene harbor, the future
lethal, unstable: he was a fool, thinking
it could be controlled. He should have said
I have nothing, I am at your mercy.

Wikipediasta (täältä) etsin runoteokset. 

Firstborn (The New American Library, 1968)

The House on Marshland (The Ecco Press, 1975)

Descending Figure (The Ecco Press, 1980)
The Triumph of Achilles (The Ecco Press, 1985)
Ararat (The Ecco Press, 1990)
The Wild Iris (The Ecco Press, 1992)
The First Four Books of Poems (The Ecco Press, 1995)
Meadowlands (The Ecco Press, 1997)
Vita Nova (The Ecco Press, 1999)
The Seven Ages (The Ecco Press, 2001)
Averno (Farrar, Strauss and Giroux, 2006)
A Village Life (Farrar, Strauss and Giroux, 2009)
Poems: 1962-2012 (Farrar, Strauss and Giroux, 2012)
Faithful and Virtuous Night (Farrar, Strauss and Giroux, 2014)

Suomeksi Glückin oli käännetty neljä runoa jo ennen Nobelin palkintoa, ne ovat Anni Sumarin suomentamassa  kokoelmateoksessa Meren vaahdon palatsi, jossa esitellään yhdysvaltalaisia nykyrunoilijoita.

Runossa Kertomus Glück kääntää Salomonin tuomion toisin päin tyttäret saavat uhraamalla itsensä todistaa, että ovat oikeita tyttäriä, tässä runon loppuosa

"Kuvittele että

näkisit äitisi

jota kaksi tytärtä repii itselleen:

mitä voisit tehdä

pelastaaksesi hänet paitsi

suostua tuhoamaan

itsesi - hän tulisi tietämään

kumpi oli oikea lapsi

se joka ei voinut kestää

ajatusta äidin jakamisesta"

Rabindranath Tagore: Uhrilauluja

Rabindranath Tagoren Uhrilauluja on käännetty suomeksi Eino Leinon toimesta, ja painettu 1917 (Kustannusosakeyhtiö Kirja) ja löytyy Projeksti Lönnrotin sivuilta TÄÄLTÄ.

Uhrilaulujen ensimmäinen laulu kuuluu:

Sinä teit minut äärettömäksi, sinua miellytti tehdä niin. Tämän hauraan
astian sinä tyhjensit jälleen ja jälleen ja täytit sen aina tuoreella
elämällä.

Tämän pienen ruokohuilun sinä kiidätit yli laaksojen ja kukkuloiden ja
puhalsit sen kautta aina uusia säveliä.

Sinun kättesi kuolematon kosketus saattaa pienen sydämeni rajat riemuun
raukenemaan ja se synnyttää sanoja, joita ei voi lausua ihmiskieli.

Sinun äärettömät lahjasi otan minä vastaan vain näillä varsin
vähäisillä käsilläni. Aikakaudet vierivät, ja sinä vuodatat yhä
edelleen, ja aina on tilaa täyttämiselle.
*****
Intialainen Rabindranath Tagore (1861 – 1941) sai  Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1913 juuritästä runoteoksesta Uhrilauluja. Uhrilauluja sisältää 103 laulua.

F.E Sillanpää: Hiltu ja Ragnar

F.E Sillanpää: Hiltu ja Ragnar, 1923, teoksessa Hurskas kurjuus ja kansalaissodan kirjoitukset, Suuri suomalainen kirjakerho, 1988, kirjan kuvien oikeudet Ulla Rananen 1988. Kansi on kirjan, olen korvannut  Hurskas kurjuus ja kansalaissodankirjoitukset -tekstin Hiltu ja Ragnar -tekstillä. Pitkä novelli on sivuilla 309 -381.

F.E. Sillanpään Hiltu ja Ragnar liittyy hänen teokseensa Hurskas kurjuus, jossa Juha Toivolan vaimo Riina kuolee syöpään, ja vanhin tytär Hiltu lähetetään Pyynikille rehtorskan luo ja kuten Hurskaassa kurjuudessa ilmenee Hiltu hukuttautuu kesällä 1906 Pyhäjärveen.

Hiltu ja Ragnar on pitkä novelli tai pienoisromaani, ja sen alussa ilmenee Hiltun (tai Sillanpää käyttää termiä Hildun) palveluksen päättyneen "järven kuutamoisiin laineisiin".

Rehtorska eli rouva Palmerus on rikas leskirouva, joka suojelee 20-vuotiasta polyteekkari poikaansa Ragnaria.Äiti ja poika puhuvat ruotsia keskenään. Rehtorska on vaihtanut piikaa monesti. Kun Hiltu, epävarma juuri ripiltä päässyt pelokas tyttö, tulee palvelukseen, Ragnar, joka on suojeltu lapsi, iskee silmänsä Hiltuun. Ragnar onnistuu manipuloimaan äitinsä matkalle, ja hänellä on kolme kuutamoista yötä aikaa Hiltun kanssa. Ensimmäinen menee hapuillessa, molempien tunteet ailahtelevat. Hiltu pelkää Ragnaria, hän on tunnustanut rakastavansa Hiltua, jonka naiseus on puhkeamassa. Pelon lisäksi asia kiehtoo. Ragnar lähtee aamulla pois talosta ja tapaa opiskelukaverinsa Murtomäen, jonka kanssa siemailee punssia. Hän tulee kotiin syömään, mutta ei lähesty Hiltua, joka sitä kaipaa ja kammoksuu:
"Syötyään hän meni ulos päässään tuo ihmeellinen valkoinen tupsulakki, jota hän ei kotona koskaan käyttänyt". Lakki on Teekkarilakki, joka oli saanut nykyisen muotonsa ennen kirjan tapahtuma-aikaa eli vuotta 1906. Ragnar opiskeli Polyteknillisessä opistossa Helsingin Hietalahden vieressä. Hiltu värisee ajatuksissaan "Ragnarhan on minun kultani ja minä olen Ragnarin heila". Ragnar jatkaa opiskelutoveriensa kanssa viinin juontia. Toisena kuutamoyönä, kun vieraat ovat lähteneet, Ragnar on vietellyt värisevän Hiltun ennen lopullista päätepistettä, Murtomäen ikkunaan koputus estää nuorten aikeet. Ragnar päättää toimia kolmantena kuutamoyönä. Hiltussa on tapahtunut muutos, joka kummastuttaa Ragnaria. Myöhemmin Ragnar havaitsee Hiltun hukuttautuneen Pyhäjärveen.

Motiivi on nykymittapuun mukaan ehkä vähäinen, mutta Hiltu tuntee olevansa sairas ja saastainen. Hänellä on oireita ja luulee äitinsä taudin häneen tarttuneen.

F. E. Sillanpään Ragnar ja Hiltu on herkkä tarina, jossa tunnelma on kerrottu taiten. Hiltun ja Ragnarin motiivit tulevat hyvin ilmi. Lisäksi nykylukijalle ilmenee yhteiskunnan luokkajako ja ajankuva.


Kirjassa esiintyy myös Hiltun isoveli Kalle, joka lähti kotitorpastaan, vaurioitettuaan pikkuveljensä Villen selkärangan. Hän on vossikka, eli vuokra-ajuri eli kyyditsee rattailla (reellä?) ihmisiä. Hän radikalisoituu, mikä ilmenee Hurskaassa kurjuudessa.


Tästä on blogannut myös Paula, hän on tiivistänyt kirjan teeman ja tunnelman hyvin osuvasti täällä.
*****
Frans Emil Sillanpää (1888 - 1964) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1939. SKS:n biografiakeskuksen webbisivujen mukaan "Sillanpää varmisti Siljan tarinalla asemansa eurooppalaisena kertojana, ja sen myötä hän myös ponnahti vuotuisten Nobel-veikkausten eturiviin". Eli tämän mukaan FES-taata olisi ollut tyrkyllä palkinnon saajaksi vuodesta 1933 saakka. Silja -hahmo on luullakseni teoksessa Nuorena nukkunut vuodelta 1931.

Sillanpää syntyi siis Hämeenkyrössä, kävi koulunsa Tampereella, opiskeli Helsingissä.

Hurskas kurjuus, joka ilmestyi vuonna 1919, oli Sillanpään kolmas romaani.

F.E. Sillanpään pääteoksina pidetään 1930-luvun alussa ilmestyneitä Nuorena nukkunut. (1931), Miehen tie (1932), ja Ihmiset suviyössä (1934), ne on minulta  lukematta, sen sijaan olen lukenut elämänkerrallisen teoksen Poika eli elämäänsä.

1/100 #satasuomalaista täällä.

Harry Martinson: Aniara

Harry Martinson: Aniara, En revy in människan i tid och rum, 1956,  Bonnier Pocket 2016.

Aniara on upea runoteos ja uudenlainen scifi-kertomus aluksesta, joka matkalla Marsiin poikkeaa peruuttamattomasti kurssiltaan ja jatkaa äärettömästi kohti ei mitään, keskellä pimeää ja tyhjää avaruutta.

Martinson julkaisi teoksen vuonna 1956. Suomeksi runoteoksen on kääntänyt Aila Meriluoto, joka kirjoittaa, että työhön meni kolme vuotta. Meriluoto on Martinsonin tahdonilmauksen johdosta säilyttänyt runojen rytmin ja tinkinyt tarvittaessa riimeistä. Selasin Meriluodon teoksen, ja näin tosiaan on. Käännös on ollut vaikeaa, mutta Meriluoto on minusta selvinnyt hyvin. Luin kuitenkin Aniaran parin kertaan ruotsiksi, ensin selaillen ja sitten runo runolta ja säkeistö kerrallaan.

Aniarasta on sekä suomenkielisessä että ruotsinkielisessä wikipediassa laajat juoni- ja henkilöselvitykset. Vaikka ne pitävät paikkaansa, juoni ja henkilöt eivät ilmene suoraan vaan runouden kautta. Runot luotaavat jo tapahtunutta, nykyhetkeä kun matka pisin ääretöntä avaruutta jatkuu ja jatkuu. Aniara koostuu 103:sta runosta, joissa on osin loppusointuja aina ei. Lyhimmät runot ovat muutamia säkeistöjä, osa on kuuden sivun mittaisia

Ensimmäisen runon neljännessä säkeistössä ilmenee suoraan alkuperäinen "osoite" ja epäsuorasti (teko)syy matkalle

Till vilken del av Mars ni då vill komma
till östra eller västra tundran preciseras här.
Att icke strålningsmittad jord i kruka
skall föras med av alla anges där
Minst tre kubikfot skall av mig förseglas
och bokas in för varje resenär
Marsin tundralle on matka, eikä sinne saa viedä ruukuissa saastunutta maata.

Kolmannessa laulussa todetaan "Vi missade pä Mars", matkustaja luottavat Mimaan, joka heijastaa ruudulle kuvia, aluksessa tanssitaan. mutta vähitellen aavistetaan, että kurssinmuutos on kohtalokas
Vi börjar ana att vär vilsegång
är ännu djupare än först vi trott
att kunskap är en blå naivitet
Ennen onnettomuutta on järjestys, "aika" on jaettu päiviksi jä öiksi, Paniikki vaihtuu hiljalleen apatiaksikin, alukseen tulee kultteja ja riitteihin, joihin avaruuden kovuus ajaa. Paluun mahdollisuuteen uskotaan jonkin  aikaa, ja keinoja etsitään, mutta mitään ei ole tehtävissä.

Mitä Marsissa olisi ollut? Tundraa ja pakkotyötä kaivoksissa. maassa on sodittu, ja Maasta muutto olisi päättynyt pakkotyöhön. Aluksessa on "åttatusen själar". Ihminen jatkaa elämäänsä ja "där finns livet kvar i Mimas salar"
¨Bland mörka skuggor dränktes denna saga
av strömmar som ej mimam kan förjaga

Och vi åter huttrande och svaga

Teos avautuu hitaasti, ja kertoja paljastuu Miman käyttäjäksi, henkilöitä on lisäksi naispilotti Isagel, tanssija Daisi Doody, sokea runotar Rindistä, kulttijohtaja Libidel ja paha Chefone, joka on synnyinmaailmassaan tehnyt kansanmurhan.

Miiman hajottua kulttiutuminen pahenee. Muistoja kerrotaan muista maailmoista. Ilmeisesti kertojalla on jäänyt rakas maailmansodan jalkoihin, fototurbisodan seurauksena säteily sairastutti kaikki sen alle jääneet.

Chefone heittää kertojan tyrmään, josta pääsee pois, Chefone kuolee, vaginakultin Libidel kuolee, itse asiassa alus on sargofagi, jonne kaikki lopulta menehtyvät. Ainoa juhla vietetään, kun matkaa on kestänyt kaksi vuosikymmentä.

Aila Meriluoto on jättänyt monissa kohdin loppusoinnit pois rytmityksen vuoksi, alkuteoksessa on jopa Aniara -sanaa on käytetty loppusoinnillisena, vastinsanoina ovat fara, svara, vara, skara ...

Mutta aina kun on mahdollista Meriluoto säilyttää rytmin ja riimin, Libidella -runon ensimmäinen säkeistö:
Koirani tie sinun lehtoosi vie
Libidella.
Kissani viekas ja unessa lie
kehräävä Libidella

Ruotsiksi
Nosar min hund i din aftonlund
Libidella.
Sover min katt i sin lömska blund
spinnande Libidell.
Meriluoto on saanut ensimmäisen säkeen rimmaamaan tie  -- vie -parilla, kun Martinsonilla rimmaa hund -- aftonlund -pari, kolmas elementii Meriluodolla on lie, kun se ruotsiksi on blund.


Myös Karjalan "kunnaita" muistellaan runossa 72. Kova on kaipuu, mutta kovat ovat olleet ajatkin, puukolla on täytynyt pitää etäisyyttä isäpuoleen, joka on koittanut impeä ahdistella.

Aniara on mahtava runoteos, jonka teeman ja "juonen" voi helposti selittää. Sen sijaan runojen rytmiä ja loppusointeja voi vain ymmärtää silloin, kun teosta lukee. Suositan ruotsinkielistä painosta, vaikka totean, että en aivan kaikkia sanoja tuntenut enkä merkityksiä tajunnut, mutta nautittava runoteos, todellinen eepos.

***
Harry Martinson (1904- 1978) jakoi Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1974 toisen ruotsalaisen Eyvind Johnsonin kanssa.

Harry Martinsonia pidetään runoilijana, ja hänen tunnetuin teos on Aniara.

Martinsonin isä kuoli ja äiti lähti, joten pikku-Harry kiersi orpokodeissa, ja Harry lähti 15-vuotiaana merille. Martinson vietti muutenkin kiertolaisen elämää. Hän oli kahdesti naimisissa. Martinsonin mainitaan vuonna 1939 olleen Suomen puolella siis fyysisesti ja aatteellisesti, johon viittaa Karjala-runokin. Vuonna 1949 hänet valittiin Ruotsin akatemiaan ja siis meritoitiin Nobelin palkinnolla 1974.

Martinson luokitellaan modernistiksi. Teoksesta Kulkijan pilvilinnat on bloggaus täällä.

Samuel Josef Agnon, kirjallisuuden nobelisti 1966

Israelilainen Samuel Josef Agnon, hän jakoi vuoden 1966 Nobelin kirjallisuuden palkinnon ruotsalaistuneen Nelly Sachsin kanssa, perusteluina "syvän luonteikkaasta kertomataiteesta teemoineen juutalaiselämästä".  Agnon  on kuvattu  postimerkkiin ja rahaan, se on monesti hyvä mittari kirjalijan arvostukselle.

Samuel Josef Agnon (1888 - 1970) kirjoitti hepreaksi, mutta alkuun jiddishin kielellä. Hän syntyi nykyisen Ukrainan alueella, ja muutti Lähi-Itään ja kuoli Jerusalemissa.

Otavan Nobel-kirjailijat 4 on teos Israelin maan multa, jonka on kääntänyt Jussi Aro. Siinä päähenkilö on käymässä Puolassa, ja tapaa hautausmaan vartijan, joka olisi halunnut lähteä Israelin maahan. Hän ei ollut toteuttanut aiettaan, ja menettänyt omaisuutensa vieraassa maassa. Hänen hartain toiveensa on, että kertoja lähettäisi  hänelle edes Israelin maan multaa. Tarinan kuluessa kertoja käy Öljymäellä hakemassa multaa. Hän menee  postitoimistoon postittaakseen multaa Puolaan:

"Postitoimisto oli täynnä Israelin kansaa ja kaikkia muita kansoja joita asuu Jerusalemissa.  Koska postivirkailijat tekevät työnsä verkkaisesti, minulla oli aikaa ajatella ... Eikö hautausmaan vartijalla ollut tarpeeksi maata omassa kaupungissaan, että hänen piti haluta kourallista Israelin maan multaa".

Pohdinta jatkuu varsin pitkään, mutta postivirkailija ei suostu lähettämään pakettia, ei ensimmäisellä kerralla, eikä toisella, ja asia jää. Mies lukee lehdestä, että eräs postivirkailija on varastanut postipaketeista rahaa, ja paennut ulkomaille. Hän yrittää kerran vielä ja nuori nainen postittaa paketin. Se saapuu juuri ennen kuin vanhus kuolee. Hän on rukoillut Jumalalta maata. Vainajan pojat muuttavat Israeliin ja tulevat tapaamaan kertojaa.

Tarina on minusta eheä ja varmasti uskonnollinen, teema jota yritän välttää blogeissani. Tässä asia on olennainen ja juutalaiselämästä palkinto on myönnettykin. Toivottavasti kirjoituksellani en loukkaa ketään enkä kenenkään uskonnollisia arvoja.

Samuel Agnon syntyi 17.7.1888

Vicente Aleixandre voitti kirjallisuuden Nobelin vuonna 1977

Espanjalainen Vicente Aleixandre (1898 - 1984) voitti kirjallisuuden Nobelin vuonna 1977. Etsin häneltä teoksia, ja runoja, mutta hyvin laihoin tuloksin. Kuva on lainaa monista google-hauista, runoilijasta on julkaistiu postimerkki, ja mitali on lainaa nobelprizen sivuilta.

Vicente Aleixandre on ollut hyvin sodanvastainen. Hän oli tasavallan (republican zone) puolella sisällissodassa, ja joutui vaikenemaan, mutta vuonna 1944 hän julkaisi teoksen " Sombra del paraíso "  lienee suomeksi Paratiisin varjot.

Tällä sivulla lienee hänen runojaan

La Muerte runon löydät sivulta, sen kaksi ensimmäistä säkeistöä kuuluvat

¡Ah! Eres tú, eres tú, eterno nombre sin fecha,
bravía lucha del mar con la sed,
cantil todo de agua que amenazas hundirte
sobre mi forma lisa, lámina sin recuerdo.

Eres tú, sombra del mar poderoso,
genial rencor verde donde todos los peces son como piedras por el aire,
abatimiento o pesadumbre que amenazas mi vida
como un amor que con la muerte acaba.

Espanjan kielen taitoni on olematon, mutta La muerte tarkoittaa kuolemaa, alkuun ollaan ehkä vesielementissä, siihen viittavat sekä meri että vesi, lisäksi puhutaan kaloista, mutta kuolemaan päästään jo toisen säkeistön lopussa, ilmeisesti rakkaus päättyy kuolemaan, tämä on kuitenkin silkkaa arvausta.

Pentti Saaritsa on kääntänyt runon El viejo y el Sol eli Vanhus ja aurinko

Runon ensi rivi kuuluu "Había vivido mucho. Se apoyaba allí, viejo, en un tronco"
Suomennettuna: "Hän oli elänyt kauan. Siellä hän nojaili puunrunkoon"

Suomennoksen ensimmäisen rivin löysin runotietokannasta, ja runon netistä, luultavasti käännös on samasta alusta.

Vicente Aleixradre syntyi 26.4.1898.

Octavio Paz sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1990

Meksikolainen Octavio Paz (1914–1998) voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1990. Hän toimi diplomaattina ja julkaisi runoja.


Netissä täältä löytyy Pazin runoja, tässä Niña -runon alku, eli tämä pohjaa loppusointuihin


Nombras el árbol, niña.
Y el árbol crece, lento y pleno,
anegando los aires,
verde deslumbramiento,
hasta volvernos verde la mirada.

Pazilta on käännetty ainakin neljä teosta, ensimmäinen Piedra de sol:n käänsi Pentti Saaritsa nimellä Aurinkokivi.

Yläkuvan kirja, eli Näin vastaa ihminen, Turun Sanomalehti ja Kirjapaino Oy 1964, sisältää espanjankielisen Amerikan runoutta ja myös Octavio Pazin runoja, Pazilta on yhteensä 16 runoa.

Veitsi -runo alkaa

Veitsi on jäinen lintu
Se välkkyy puhtaana, putoaa, ja ilma hyytyy
kuin huuto hiljaisuuteen
hiuksenhieno viilto, patoutunut veri ...

Näissä käännetyissä runoissa kivi, veitsi ja veri -sanat ovat muutamia kertoja mainittu

Liikettä -runo alkaa

Jos sinä olet ambrainen tamma
     minä olen veren tie


jos sinä olet appelsiinikori
     minä olen kivinen veitsi


Kynnenjälkiä -runo päättyy
...
kaiverran ruuniisi nimeä
kunnes veitseni terästä valuu
veri
    ja kivi huutaa
ja seinästä tihkuu hiki kuin rinnasta.

Nämä kaikki yllä siteeratut runot on suomentanut Matti Rossi (s. 1934).

Derek Walcott: Collected Poems

Derek Walcott: Collected Poems (1948 - 1984), Faber and Faber 1992, sivumäärä 516.

Saint Lucialainen Derek Walcott (s. 1930) sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1992. Walcott kirjoittaa englanniksi näytelmiä ja runoja. Hän toimi professorina USA:ssa. Walcottin pääteoksena pidetään Omerosta, joka on Homeroksen runoelma siirrettynä Karibiaan. Ylläolevassa teoksen runoissa viitataan monesti Hectoriin, Achilekseen, Aeneasiin, Ulyssesiin, Zeukseen, Odysseukseen ja Nausikaaseen.

Luin ylläolevan Kootut runot englanniksi. Walcottin runojen luku vaatii hyvää englanninkielen taitoa. Runot eivät ole loppusoinnillisia, paitsi joskus ne rimmaavat, välillä ollaan minä-muodossa.

Runot ovat laadukkaita hyvin karibialaisuutta esiintuovia

Opus alkaa Prelude -runolla

I, with legs crossed along the daylight, watch
The variegated fists of  clouds ...

Sana nyrkki muuten esiintyy myöhemminkin runon nimessä The Fist,

The fist clenched round my heart
loosens a little, and I gasp
brightness, but it tigthnens
again. When have I ever not loved
the pain of love? But this has moved.

Tässä ensimmäinen kahdesta säkeistöstä. The Fist runo seuraa Endings-runoa, jossa on kuusi kaksi rivistä säkeistöä

Things do not explode
they fail, they fade

Runo jatkaa tätä teemaa, rakkaus hiipuu, kukat kuihtuvat, mutta paljon runollisemmin.

Teoksessa on yli 500 sivua ja yli sata runoa, paljon on paikoista ja henkilöistäkin, ja yksi Jean Rhysistä (1890 - 1979), naisesta joka kirjoitti teoksen Siintää Sargassomeri (1966), joka kirja on täynnä värejä, tunnelmia, ja mystikkaa, minusta kolmisivuinen runo on samantyyppinen

Jean Rhys
,,,
And the sigh of that child
is white as an orchid
on crusted log
in the bush of Dominica,
a V of Chinese white
meant for the beat of a seagull
over sepia souvenir of Cornwall
as white hush between two sentences

Sundays! Their furnace
of boredom after church ..

Tässä näytteessä asia ei ehkä tule ilmi, mutta tässä on värinä valkoinen. Jean Rhys syntyi ja varttui Dominicalla, mutta muutti ilmeisesti vuonna 1909 Englantiin. Hänen elämänsä ei ollut helppo, hienoimman teoksen hän julkaisi vasta viimeiseksi, mutta aiemmatkin ovat ilmeisesti hyviä.

Derek Walcottin teoksen takakannessa on  Joseph Brodskyn ja Seamus Heaneyn "ylistykset", molemmat ovat Nobel-voittajia. Brodsky voitti vuonna Nobelin vuonna 1987 ja Heaney kolme vuotta tämän julkaisemisesta eli vuonna 1995.

Kirjallisuuden nobelisti 1910: Paul Heyse

Wackerlos ja Rinaldo ???

Kirjallisuuden Nobelin palkinto vuonna 1910  myönnettiin saksalaiselle Paul Heyselle.

Paul Heyse (1830 - 1914) oli etenkin novellisti. Maximilian II Bayernin kuningas (s.1811 - k.1864) lahjoitti Heyselle professuurin vuonna 1854 ja siitä alkanut aikakausi oli Heyselle kirjoittamisen suhteen otollinen.

Otavan Nobel-kirjailijat 1 -teoksessa on pitkä novelli Anniina, joka on traaginen rakkauskertomus. Minulle sen lukeminen oli tervanjuontia (rehellinen kommentti), koko ajan katsoin, montako sivua jäljellä, sillä jo alussa kerrottiin, mikä on lopputulos, eli Anniina kuolee. Käännös on hyvä, se on Helmi Setälän.

Annina-novelli pähkinänkuoressa:
Saksalainen taidemaalari Hans on Roomassa, jossa hän on maalaavinaan mutta etupäässä oleilee. Ulkoiluttaessan Wackerlos-koiraansa se (koira) tutustuu toiseen koiraan Rinaldoon, jota ulkoiluttaa Annina. Hans on myyty ja hän ramppaa Anninan asunnon ulkopuolella, mistä ei Anninan kihlattu erityisemmin pidä. Tämä alku on hyvin lupaava. Juonta ei minusta kehitellä erityisen hyvin, sillä Annina vain mystisesti kuolee.

Laitan lainauksen alusta, joka kertoo nuorena kuolemisen ja runouden yhteydestä:

"... mielestäni kuolema, kun se riistää nuoren ja kauniin olennon, on ikäänkuin runoilija, joka ikuistaa täydellisyyden kuvan muistoissamme ja estää vuosia kuluttamasta suloista olentoa. Elämä on raaka ja väkivaltainen".

Kirjallisuuden nobelisti 1908: Rudolf Eucken

Kirjallisuuden Nobelin kirjallisuuden palkinto myönnettiin 1908 saksalaiselle filosofille Rudolf Euckenille.

Rudolf Eucken (1846 - 1926) kehitti oman persoonallisuusfilosofian, hän oli opiskellut filosofiaa, klassista filologiaa ja antiikin historiaa, Hän solmi avioliiton, hänellä oli lapsia, ja työelämässä useita professuureja

Otavan Nobel-kirjailijat 1 -teoksessa on näyte Elämää koskevat johtopäätökset, jonka on alunperin suomentanut Lauri Hendell. Tekstissä on useita viittauksia Goetheen.

Essee loppuu johtopäätökseen:

"Meidän on löydettävä työlle tarkoitus, mutta emme löydä sitä, jollemme ammenna syvemmältä kuin mitä välitön olemassa olo tarjoaa". sivu 171.

Kirjallisuuden nobelisti 1904: Jose Echegaray y Eizaguirre

Kirjallisuuden Nobelin kirjallisuuspalkinto myönnettiin vuonna 1904 espanjalaiselle Jose Echegaray y Eizaguirrelle ja ranskalaiselle Frederik Mistralille.

Jose Echegaray y Eizaguirre (1832 - 1916) oli alkujaan matematiikan professori, myöhemmin talousministeri, (herra on ollut 1000 pesestan setelissäkin) mutta vanhempana hän "antautui" näytelmäkirjalijaksi.Hän on Otavan Nobel-kirjalijoiden mukaan sukujuuriltaan baski. Samassa kirjassa on näyte Suuri Galeoto -näytelmästä (1881, suomentanut Tyyni Tuulio).

Näytelmässä Ernesto yrittää kirjoittaa näytelmää, mutta luominen on yhtä kaukana kuin huominen. (oma lattea kielikuva ei Tuulion)

Aikansa pohdittuaan Ernesto keksii nimen Suuri Galeato.

Lainaus: "Yö, suojele sinä minua, sinun pimeyteesi piirtyvät  inspiraaton loistavat hahmot paremmin kuin päivän sinivaippaan. ... Ensimmäinen lehti: se ei enää ole tyhjää ...  ... siinä on jo nimi (Kirjoittaa) SUURI GALEOTO. (Kirjoittaa kuumeisesti)."  sivu 109 Nobel-kirjailijat 1, 1977 Otava.

Mainitaan, että lainaus on neljännestä kohtauksesta, ei ensimmäisestä.

Kirjallisuuden Nobelpalkinto vuonna 1917 jaettiin tanskalaisille Karl Gjellerupille ja Henrik Pontoppidanille

Kuvan lähde Nobelprize.org sivusto täällä.

Kirjallisuuden Nobelin palkinto jaettiin vuonna 1917 tanskalaisille Karl Gjellerupille ja Henrik Pontoppidanille

Karl Gjellerup  1857 - 1919  oli papin poika, joka itsekin opiskeli teologiaa. Hän avioitui Saksaan, ja kirjoitti sekä tanskaksi että saksaksi.

Kertomuksessaan Käärmekivi Narada-ruhtinaan luo  nainen lapsineen tulee hakemaan turvaa, villit ovat polttaneet taloja, varastaneet karjaa ja uhranneet lapsia.. Ruhtinas rakastaa rauhaa, mutta alue on ehkä liian iso. Iäkäs  neuvonantaja Mahimsasa menee sotimaan ruhtinaan sijasta, jotta ei tulisi sijaishallitsijaa. Tarinassa Mahimsasa voittaa villit, ja heidän palvomansa suuren käärmeen ja tuo luolasta pois jalokiven. Rauha on palannut.
*****

Henrik Pontoppidan (1857 - 1943) oli silloisen  nyky-Tanskan kuvaaja.  Hän oli papin poika, joka opiskeli insinööriksi, mutta keskeytti opinnot, opetti matematiikkaa ja fysiikkaa ennen kuin alkoi kirjailijaksi.

Rakkausseikkailu on Pontoppidanin yli 50 sivun tarina, jonka on kääntänyt Risto Kautto. Tarina on eheä ja minusta loistavasti kirjoitettu, vaikka se on tragedia.

Filosofian tohtori Gabriel Vadom käyskentelee vuorilla Ingrid-rouvan kanssa Sveitsissä ympärillä riehuu ensimmäinen maailmansota. Kaikki on kaunista ja rakkaus roihuaa. Heidän rakkautensa alkoi vuosi sitten. Ingrid oli ja on papin rouva. Hän on jättänyt miehensä ja lapsensa. Ingrid kaipaa lapsia ja haluaa mennä tapaamaan niitä Tanskaan. Aviomies ei tuo lapsia Ingridin nähtäväksi, eikä anna myöskään avioeroa. Tarina ei etene näin suoraan, mutta susipari palaa Sveitsiin, mutta Ingrid on henkisesti hajalla ja sairastuu ja kuolee. Aviomies vaatii ruumiinkin Tanskaan.

Juoniselostuksesta huolimatta minusta tämä oli erittäin kiinnostavasti ja uskottavasti kirjoitettu.

Kirjallisuuden nobelisti 1944: Johannes Vilhelm Jensen

Tanskalainen Johannes Vilhelm Jensen, (1873 -  1950), voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1944. Hän opiskeli alkuun lääketiedettä, mutta ajautui sanomalehtialalle ja kirjallisuuden saralle..

Luin hänen novellinsa Herran puukengät (suomentanut Risto Kautto), jossa pappi, jota vähätellään ja tehdään naurun alaiseksi, saa juhlissa ökyisännältä isot puukengät. Kun pappi hoippuu puukenkien kanssa, häntä naureskellaan ja ökyisäntä  rehvastelee papin saavan tilan, jos kävelee Jyllannin läpi Hampuriin asti puukengillä. Pappi kävelee kärsimysten kautta tilan itselleen. Tarina oli ainoa suomennettu, jonka löysin, teos oli Nobel kirjailijat 3 (Otava 1977)

Jensenin pääteos on Den lange rejse, joka tarkastelee ihmiskunnan kehitystä

Koska tämä on runonurkka kaivoin Gutenbergista Jensenin Kongens fald teoksen (1901) ja siitä loppurunon, joka rimmaa hyvin, kyseessä on säkeistöt 2-4.


No wil a sej Jer Godnæt,
For a er nøj Kon træt.
Og no kan I tru mæ og teg mæ,
No wil a hen og leg mæ.

A sow i Groven far
For Vindens gaboben Dar’,
Og a haar sit i en Svimmel
Vorher’ hans sywend Himmel.

Men no skal a saligen sow
I min ijen suet bette Stow,
I Juen, som er saa wenle
Ved jen, der er søwne og jenle.

Kuvan löysin omista postimerkeistäni. Tämä on leimattu, mutta vain suurmiehet pääsevät postimerkkeihin ja luonnollisesti suurnaiset.

Jaroslav Seifert: Ruttopylväs

Jaroslav Seifert: Ruttopylväs, Morový sloup 1981, WSOY 1985, sivumäärä 100. Suomentanut Hannu Ylilehto

Tässä suomenkielisessä painoksessa on suomentajan Hannu Ylilehdon katsaus Seifertin uraan. Hän on kuulunut tsekkiläiseen avantgardistiseen sukupolveen, joka imi vaikutteita myös Venäjän vallankumouksesta. Seifert syntyi prahalaiseen työläisperheeseen ja julkaisi esikoiskokoelman Kaupunki kyynelissä vuonna 1920, se oli Ylilehdon mukaan proletaarirunoutta, mutta Seifert siirtyi siitä poetismiin.

Tämä kokoelma on kirjoitettu 1960- ja 1970-luvun vaihteessa.

Seifertin Rutto-pylväas runoja on myös rakkausrunojen kokoelmissa:

Altaan reunalla seisoo
valkea marmorijumalatar,
kostea vartalo täyteläisenä väristen
kuin juuri vaahdotettu
tuore kerma

Tämä on ensimmäinen säkeistö, neljäs lyhin päättää runon.

Minä pelkään, mutta sinä uskallat
nouda se lyyra

Runo on viides osiosta Kreivin puutarha (s. 41), se on hyvin kaunis ja rakkauteen keskittyvä kokonaisuus.

Ruttopylväs-osio sisältää neljätoista runoa, joissa käsitellään ruttoa ja kuolemaa.

Sivun 58 runon toinen säkeistö alkaa:

Kun Prahassa riehui paiserutto
koottiin ruumiit kappelin ympärille
sikin sokin useaan kerrokseen...

Samoin sivun 60 runo alkaa rutolla ja toinen säkeistö myös

Rutto raivoaa yhä ja lääkärit
antavat taudille uudelta kjuulostavia nimiä
että vältyttäisiin paniikilta ..

Kokoelman viimeinen runo on loistava, vaikka se vaikuttaa hyvin kankealta

Jääkää hyvästi
Runoja on maailmassa miljoonittain
niihin lisäsin vain pari säettä
Eivät nekään juuri sirkkain siritystä viisampia
Tiedän. Suokaa anteeksi
Pian lopetan.

Tämä oli ensimmäinen viidestä säkeistöstä, ja viimeinen

Mutta en sitä pyytele anteeksi
Uskon, että on parempi etsiä kauniita sanoja
kuin tappaa ja murhata

Olen itsekin pohtinut samaa ongelmaa, näiden runonurkan tökeröjen töherrysten kanssa, kannattaisi vain lopettaa ja jättää latteudet. Toisaalta voisi ajan huonomminkin käyttää. Kenenkään ei ole pakko näitä lukea, ja omaksi ilokseni näitä pohjimmiltani kirjoitan.

Itse asiassa suositan Ruttopylväs -kokoelmaa, tämä bloggaus on tosin lattea lätty, mutta laitan pari linkkiä alle, siellä voi löytyä eri näkökulma tähän teokseen.
*****
Jaroslav Seifert (1901 - 1986) oli tsekkiläinen runoilija (ja kirjailija ja toimittaja), jolle myönnettiin vuoden 1984 Nobelin kirjallisuuden palkinto.

Tästä ovat bloganneet myös hdcanis näin, sekä
Mr Rainfold näin.

Odysseus Elytis: Ylistetty olkoon

Odysseus Elytis: Ylistetty olkoon, To Aksion esti 1959, suomentanut Markku Pääskynen, WSOY, 2010. Sivumäärä 110.

Odysseus Elytiksen  teos Ylistetty olkoon on väkevästi kirjoitettu mytologinen teos, joka on hyvin omintakeinen ja jäi minulle osin hämäräksikin, jonka tässä tapauksessa voi lukea kirjan ansioksi.

Teos alkaa osiolla Genesis, jossa selitetään runomaailman syntyä. Se on kirjoitettu minämuotoon. Minulle ei tullut mieleen Raamatun Genesis vaan jossakin määrin kirjoitusasultaan  Johanneksen ilmestys, joka on varsin väkevä teos kaunokirjallisestikin.

Genesis on yhtä runoa pienin tauoin.
Genesis alkaa:

Alussa valo Ja ensimmäinen hetki
                                               jolloin huulet yhä savessa
                                               maistavat maailman asioita
Vihreä veri maassa ja kultaiset mukulat
Ihana meri unessaan levitti haihtuvat
valkaisemattomat taivaanharsot
johanneksenleipäpuitten ja korkeiden palmujen alla
                                               Siellä tapasin maailman
                                                Yksin
                                               ja huusin ja valitin s.15

Ensimmäinen hymni on kahden sivun mittainen, koko Genesis on 17-sivuinen.

Kärsimys-osio 57-sivun mittainen ja noudattaa kaavaa kaksi psalmia, oodi ja lukukappale.

Minusta lukukappaleet olisivat voineet kertoa toisesta maailmansodasta, sillä ensimmäisessä tarinassa lähdetään sotaan ja kolmisivuinen ensimmäinen Marssi eturintamalle -tarina päättyy

"Vihdoin kaukaisuudessa näkyi kohoavia savuja, taivaanrannassa ensimmäiset punaiset ja kirkkaat valoammukset". s.40.

ja toisessa; "Ja samassa pimeyden halkaisi putoavan kranaatin vihellys" s.48. Tarina on kuitenkin paljon symbolisella tasolla ja lyyrisissä ulottuvuuksissa.

Psalmit ovat omanlaisensa

Näyte Psalmi II:sta:

        Minulle annettiin kreikan kieli
Köyhä talo Homeroksen rannoilla 

kaksi ensimmäistä riviä 29-rivisestä psalmista sivulta 36.

Oodit ovat hyvin rytmisiä, laitan tähän oodi kolmosen, sillä siinä on viitattu alun saveen

Suuni oli yhä savessa         *        kun hän nimesi sinut
ruusuisen vastasyntyneen   *       täplikkään ensikasteen

Lainaus sivulta 37

Ensimmäisessä Oodissa on kolme säkeistöä ja 18 säettä, tässä siis kaksi ensimmäistä,

Bloggauksen *-asteriski-merkkiä korvaa kirjassa pieni "asteri"-kukkanen.

Teos päättyy 15-sivuiseen ylistykseen, joka on kolmiosainen runo.

En ymmärtänyt kaikkea teoksesta, mutta pidin siitä, yllä olevat maistiaiset ohjaavat ehkä eri suuntaan, sillä tämä on varsin mytologisen mystinen teos, josta suomentaja Markku Pääskynenkin toteaa alkusanoissa "Meren, valon ja sanan taikuri" "Myös tulkinnat olen jättänyt lukijalle". s.8.

 Markku Pääskynen varmasti tietää mytologian tulkinnan, tämä bloggari varmasti ei.

*****

Odysseus Elytis (oik. Odysseas Alepoudelis tai paremminkin Οδυσσέας Αλεπουδέλλης) syntyi 2.11.1911 Kreetalla ja perhe muutti ennen ensimmäistä maailmansotaa Ateenaan. Markku Pääskysen alkusanojen mukaan hän opiskeli oikeustiedettä ja alkoi kirjoittaa runoja. Runoilija toimi toisessa maailmansodassa vastarintaliikkeessä. Sodan aikana hän "löi" itsensä myös runoilijana läpi. Häntä on kutsuttu uuden ajan Homerokseksi, jonka tarinoissa kaiketi Odysseia (Odysseus) seikkaili.

Odysseus Elytis sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1979, ja hän menehtyi vuonna 1996.