Harry Martinson: Aniara

Harry Martinson: Aniara, En revy in människan i tid och rum, 1956,  Bonnier Pocket 2016.

Aniara on upea runoteos ja uudenlainen scifi-kertomus aluksesta, joka matkalla Marsiin poikkeaa peruuttamattomasti kurssiltaan ja jatkaa äärettömästi kohti ei mitään, keskellä pimeää ja tyhjää avaruutta.

Martinson julkaisi teoksen vuonna 1956. Suomeksi runoteoksen on kääntänyt Aila Meriluoto, joka kirjoittaa, että työhön meni kolme vuotta. Meriluoto on Martinsonin tahdonilmauksen johdosta säilyttänyt runojen rytmin ja tinkinyt tarvittaessa riimeistä. Selasin Meriluodon teoksen, ja näin tosiaan on. Käännös on ollut vaikeaa, mutta Meriluoto on minusta selvinnyt hyvin. Luin kuitenkin Aniaran parin kertaan ruotsiksi, ensin selaillen ja sitten runo runolta ja säkeistö kerrallaan.

Aniarasta on sekä suomenkielisessä että ruotsinkielisessä wikipediassa laajat juoni- ja henkilöselvitykset. Vaikka ne pitävät paikkaansa, juoni ja henkilöt eivät ilmene suoraan vaan runouden kautta. Runot luotaavat jo tapahtunutta, nykyhetkeä kun matka pisin ääretöntä avaruutta jatkuu ja jatkuu. Aniara koostuu 103:sta runosta, joissa on osin loppusointuja aina ei. Lyhimmät runot ovat muutamia säkeistöjä, osa on kuuden sivun mittaisia

Ensimmäisen runon neljännessä säkeistössä ilmenee suoraan alkuperäinen "osoite" ja epäsuorasti (teko)syy matkalle

Till vilken del av Mars ni då vill komma
till östra eller västra tundran preciseras här.
Att icke strålningsmittad jord i kruka
skall föras med av alla anges där
Minst tre kubikfot skall av mig förseglas
och bokas in för varje resenär
Marsin tundralle on matka, eikä sinne saa viedä ruukuissa saastunutta maata.

Kolmannessa laulussa todetaan "Vi missade pä Mars", matkustaja luottavat Mimaan, joka heijastaa ruudulle kuvia, aluksessa tanssitaan. mutta vähitellen aavistetaan, että kurssinmuutos on kohtalokas
Vi börjar ana att vär vilsegång
är ännu djupare än först vi trott
att kunskap är en blå naivitet
Ennen onnettomuutta on järjestys, "aika" on jaettu päiviksi jä öiksi, Paniikki vaihtuu hiljalleen apatiaksikin, alukseen tulee kultteja ja riitteihin, joihin avaruuden kovuus ajaa. Paluun mahdollisuuteen uskotaan jonkin  aikaa, ja keinoja etsitään, mutta mitään ei ole tehtävissä.

Mitä Marsissa olisi ollut? Tundraa ja pakkotyötä kaivoksissa. maassa on sodittu, ja Maasta muutto olisi päättynyt pakkotyöhön. Aluksessa on "åttatusen själar". Ihminen jatkaa elämäänsä ja "där finns livet kvar i Mimas salar"
¨Bland mörka skuggor dränktes denna saga
av strömmar som ej mimam kan förjaga

Och vi åter huttrande och svaga

Teos avautuu hitaasti, ja kertoja paljastuu Miman käyttäjäksi, henkilöitä on lisäksi naispilotti Isagel, tanssija Daisi Doody, sokea runotar Rindistä, kulttijohtaja Libidel ja paha Chefone, joka on synnyinmaailmassaan tehnyt kansanmurhan.

Miiman hajottua kulttiutuminen pahenee. Muistoja kerrotaan muista maailmoista. Ilmeisesti kertojalla on jäänyt rakas maailmansodan jalkoihin, fototurbisodan seurauksena säteily sairastutti kaikki sen alle jääneet.

Chefone heittää kertojan tyrmään, josta pääsee pois, Chefone kuolee, vaginakultin Libidel kuolee, itse asiassa alus on sargofagi, jonne kaikki lopulta menehtyvät. Ainoa juhla vietetään, kun matkaa on kestänyt kaksi vuosikymmentä.

Aila Meriluoto on jättänyt monissa kohdin loppusoinnit pois rytmityksen vuoksi, alkuteoksessa on jopa Aniara -sanaa on käytetty loppusoinnillisena, vastinsanoina ovat fara, svara, vara, skara ...

Mutta aina kun on mahdollista Meriluoto säilyttää rytmin ja riimin, Libidella -runon ensimmäinen säkeistö:
Koirani tie sinun lehtoosi vie
Libidella.
Kissani viekas ja unessa lie
kehräävä Libidella

Ruotsiksi
Nosar min hund i din aftonlund
Libidella.
Sover min katt i sin lömska blund
spinnande Libidell.
Meriluoto on saanut ensimmäisen säkeen rimmaamaan tie  -- vie -parilla, kun Martinsonilla rimmaa hund -- aftonlund -pari, kolmas elementii Meriluodolla on lie, kun se ruotsiksi on blund.


Myös Karjalan "kunnaita" muistellaan runossa 72. Kova on kaipuu, mutta kovat ovat olleet ajatkin, puukolla on täytynyt pitää etäisyyttä isäpuoleen, joka on koittanut impeä ahdistella.

Aniara on mahtava runoteos, jonka teeman ja "juonen" voi helposti selittää. Sen sijaan runojen rytmiä ja loppusointeja voi vain ymmärtää silloin, kun teosta lukee. Suositan ruotsinkielistä painosta, vaikka totean, että en aivan kaikkia sanoja tuntenut enkä merkityksiä tajunnut, mutta nautittava runoteos, todellinen eepos.

***
Harry Martinson (1904- 1978) jakoi Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1974 toisen ruotsalaisen Eyvind Johnsonin kanssa.

Harry Martinsonia pidetään runoilijana, ja hänen tunnetuin teos on Aniara.

Martinsonin isä kuoli ja äiti lähti, joten pikku-Harry kiersi orpokodeissa, ja Harry lähti 15-vuotiaana merille. Martinson vietti muutenkin kiertolaisen elämää. Hän oli kahdesti naimisissa. Martinsonin mainitaan vuonna 1939 olleen Suomen puolella siis fyysisesti ja aatteellisesti, johon viittaa Karjala-runokin. Vuonna 1949 hänet valittiin Ruotsin akatemiaan ja siis meritoitiin Nobelin palkinnolla 1974.

Martinson luokitellaan modernistiksi. Teoksesta Kulkijan pilvilinnat on bloggaus täällä.