tiistai 18. heinäkuuta 2017

William Shakespeare: Kuningas Juhana



William Shakespeare: Kuningas Juhana, näytelmää esitetty tiettävästi ensimmäisen kerran 1596-97 ja näytelmä painettiin vuonna 1623, Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi suomeksi vuonna 1901.

Kuningas Juhana -näytelmä on runomuotoinen, siinä on viisi näytöstä ja yhteensä 16 kohtausta. Ensimmäisessä näytöksessä on vain yksi kohtaus Juhanan palatsissa Englannissa, toinen näytös tapahtuu Ranskassa, jossa Englannilla oli silloin alueita ja niille on monia ottajia.

Jotta näytelmän ymmärtää paremmin on hyvä hahmottaa historiallinen viitekehys.
Juhana (1166 - 1216) nousi valtaistuimelle vuonna 1199 veljensä Rikhard Leijonamielen jälkeen. Juhanan  nosti valtaistuimelle tiettävästi Richard Leijonamieli, eli hän päätti seuraajansa.  Näytelmän kannalta on olennaista, että Juhanan vanhemman veljen Gottfriedin poika Arthur katsoo kruunun kuuluvan hänelle. Tässä pyrkimyksessä Gottfriedin leski Constance häntä kannustaa. Arthur liittoutuu Ranskan kuninkaan Filipin (Cajanderin suomennoksessa Philip) kanssa. I
Juhana sai lisänimen Maaton, koska  ei saanut perintömaata isältään, toisaalta Juhana menetti kyllä alueitakin Normandiasta Ranskasta.
Sekä Arthurin äiti Constance, että isoäiti Eleonoora eli Juhanan äiti kytkeytyy näytelmään, mutta historian mukaan Arthur olisi kaapannut oman isoäitinsä Eleonooran. Juhana ottaa kiinni Arthurin, joka ei herätä myönteistä palautetta oman maan aatelisissa.
Juhanalla oli valtataistelu myös paavi Innocentius III:n kanssa. Innocentius III (paavina 1198 - 1216) oli ehkä kaikkien aikojen mahtavin paavi. Juhana uhitteli, mutta joutui perääntymään.
Väitetään, että Juhanan kruununjalokivet olisivat painuneet suohon. Juhana kuoli tämän jälkeen kuumetautiin, ja näytelmässä näin tapahtuu ja valtaistuimelle kohoaa hänen nuori poikansa Henrik, jonka kuningas-nimi oli Richard III, kuninkaana hän oli vuosina 1216 - 1272.

Shakespeare on mestari ja näytelmä on traaginen, vaikka tämä ei minusta ole hänen paras näytelmänsä.

Ensimmäisessä näytöksessä Arthur Plantagenet vaatii maita, ja Philip Ranskan kuningas avittaa häntä tässä vaateessa pelaten tietysti omaa peliään. Arthurin äiti Constance on kova sekaantumaan asioihin. Juhana varustaa joukkoja ja on lähdössä Ranskaan, ja kulut hän maksattaa hiippakunnilla ja luostareilla. Ensimmäisessä näytöksessä ja koko näytelmässä esiintyy Bastardi, joka on Richard Leijonamielen avioton poika. Bastardi on uskollinen Juhanalle. Juhana lyö hänet ritariksi. Myös Bastardin äiti Lady Faulconbridge tunnustaa Leijomielen vierailleen aviosängyssään:


Isäsi oli Richard Leijonamieli.
Tulisen, pitkän viettelyksen jälkeen
Aviovuoteeseen ma hänet päästin


Bastardi on varsin tyytyväinen isästään, ja kiittää siitä äitiään:
Kautt' auringon! Jos voisin jälleen siitä,
Parempaa isää toivoa en voisi.
On oikeutettujakin syntejä,
Ja niit' on teidän; hupsuntyöt' ei työnne:
Yleän lemmen alamaisuusuhriks
Sydämmen altistua täytyi hälle,
Jonk' urhontarmoa ja raivoisuutta[6]
Niin säihkyi uljas leijona, ett' antoi
Kuninkaan-sydämmensä Richardille.
Ken leijonalta riistää sydämmen,
Naissydämmenkin hevin voittaa. Äiti,
Sydämmen kiitos sulle isästäni!
Ken sanoo, että väärä oli työ
Sun tekosi, sen nielköön hornan yö!
Tule, äiti; suvulle sun näytän nyt;
Saat kuulla, että synti ollut oisi,
Jos Richardin sa oisit hyljännyt.
Se valhehtii, ken toista väittää voisi.

Cajander käyttää paljon termejä horna sekä portto. Hornaa tosin käytetään vain kuusi kertaa, ja porttoa vain yhden vaivaisen kerran. Tämä on näytelmänä sellainen, että sanoja ei käytetä.

Niin, Ranska Juhanan ja onnettaren,
Niin, valtaajan ja porton parittaa. —


Alkuun asiat sujuvat suosiollisesti Juhanalle, Arthur vaatii kruunua. Toisaalta Bastardihan on Leijonamielen poika, mutta Juhana pysyy vallassa. Juhana naittaa Castilian tyttären Blancan Philippin pojalle Louisille. Sopu syntyy, mikä varsinkin Arthurin äitiä korpeaa. Tässä seuraavassa hän puhuu pojalleen alkuun kirpeästi, sitten hunajaisesti

Jos sinä, tyyntäjäni, ruma oisit,
Kuvaton, äitis kohdun häväistys,
Rivoa tahraa, inhaa vammaa täysi,
Hupelo, rampa, kyssä, rujo, musta,
Pisoilla, luomill' yltä ryvetetty,
En siitä huolisi, vaan tyyni oisin;
Et silloin mulle rakas oisi, etkä
Ois syntysi ja kruunun arvoinen.
Mut kaunis olet; kehdossas jo, armas,
Sua suosi yhdess' onnetar ja luonto.
Luonnolta puoleks auenneen sait ruusun
Ja liljan hohdon. Ah! Mut onnetar
Se muuttui, viettyi pois ja sulta vietiin;
Juhana setäs kanssa nyt se kiemaa,
Ja käsin kultaisin se Ranskan lahjoi
Kuninkaan arvon maahan tallaamaan
Ja parittajaks teki majesteetin.
Niin, Ranska Juhanan ja onnettaren,
Niin, valtaajan ja porton parittaa. —
Mies, eikö tehnyt väärää valaa Ranska?
Sanoilla hänet myrkytä, tai mene,
Ja jätä yksin tuskat nää, jotk' yksin
Mun kantaa täytyy.


Kun tilanne rauhoittuu, paikalle tulee Paavin lähettiläs Pandulph.

Juoni menee eteenpäin. Juhanan äiti vangitaan, mutta kaikki kääntyy Arthurin vangitsemiseksi. Juhana yrittää tapattaa Arthurin, mutta hän pääsee vapaaksi. Seuraaviin runoihin viitataan Sophie Hannahin kirjassa Suljettu Arkku.

KUNINGAS JUHANA.
Palata eikö loordit tahtoneet,
Kun kuulivat, ett' Arthur vielä elää?

BASTARDI.
Kuolleena hänet kadull' äkkäsivät,
Vain tyhjän lippaan, josta hengen helmen
Kirottu käsi oli ryöstänyt
.


Hannahin kirjassa on käytetty ihmisen ruumiista samaa vertauskuvaa eli  "arkkua", joka tässä on käännetty tosin lippaaksi.

KUNINGAS JUHANA.
Tuo Hubert konna sanoi: Arthur elää.

BASTARDI.
Niin, mut ei, jumalauta, muuta tiennyt!
Vaan miksi allapäin ja murheissanne?
Suur' olkaa työssä niinkuin aatteessakin,
Ja silmää kuninkaallist' älköön mailma
Pelon ja tuskan valtaamana nähkö.
Kuin aika valpas olkaa: tuli tulta
Ja uhka uhkaa vastaan; hirmun korskaan
Korskalla vastatkaa! Alemman silmä,
Jok' isoisilta lainaa ryhtinsä,
Isoksi kasvaa esimerkistänne
Ja ottaa päälleen uljaan sankarhengen.
Pois! Välkkykää kuin sodan jumala,
Kun sotakenttää kaunistaa hän aikoo!
Rohkeutta vain ja mieltä ylevää!
Kuin? Leijonaako pesäst' etsittävä?
Ja siellä pelkoon säikytettävä?
Ei, se ei kelpaa. Pystyyn vain! Ja tuhoon
Käsiksi käykää kodist' etäämmällä;
Päin syöskää, ennenkuin se liki pääsee!


KUNINGAS JUHANA.
Tääll' äsken kävi paavin lähetti;
Tein hänen kanssaan onnellisen rauhan;
Dauphin'in sotajoukon kotiin laittaa
Hän lupasi.

Näin onnelliseen lopputulokseen ei päästä. Juhana häviää Ranskan maita, ja lopussa siis kuolee.

****

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Moliere: Saituri



Moliére: Saituri, alkuteos L'Avare, viisinäytöksinen komedia, ensi esitys 1668.

Molieren klassikkonäytelmä Saituri on hauska ja mainio, ja ihmiskuvauksessaan ajaton.

Päähenkilö eli Harpagon on kuusikymppinen pohjattoman itara leskimies. Poika Cléante ja tytär Elise ovat hänen lapsensa. Cleante ja Elisa ovat molemmat rakastuneet ja haluavat naimisiin. Tielle asettuu itara isä, joka haluaa naittaa tyttärensä rikkaalle Anselmelle, sillä mies ei halua myötäjäisiä. Harpagon on piilottanut ison rahapussukan puutarhaansa ja venyttää penniä.

Yllättäen leskimies Harpagon haluaa avioitua nuoren Marianen kanssa. Mariane on puolestaan hänen poikansa lemmitty. Harpagon on iskenyt silmänsä siis Marianeen, ja " on palkannut" Frosinen pehmittämään Marianea kosintaa varten.

Näytelmässä tulee ilmi toistuvasti Harpagonin pohjaton itaruus. Cleanten on pakko lainata rahaa, jota hän saa välittäjän (Simon) kautta kiskurikorolla 25%, ja osa summasta olisi vielä tavaraa. Toisessa näytöksessä selviää, että koronkiskoja olisi oma isä, ja rahan lainaaja olisi oma poika, asiasta syntyy hieno dialogi, jossa sanat kimmotetaan kuin seinästä, ja isä ja poika ovat peilikuvia toisilleen

Simon (osoittaen Cléantea). Tämä herra on se, joka mielii lainata teiltä nuo 15,000 frangia, joista olen puhunut.
Harpagon: Poikani!
Cléante: Isäni!
Harpagon: Mitä, hirtehinen! Sinäkö teet itsesi syypääksi näin hirveään tuhlaukseen? 

Cléante: Mitä, isäni, tekö ilkeätte ruveta näin häpeälliseen kiskomiseen?
Harpagon: Cléante.
Harpagon: Sinäkö se olet, joka tahdot köyhtyä noilla kirottavilla lainoilla?
Cléante: Tekö se olette, joka koetatte rikastua noilla laittomilla koroilla?
Harpagon: Uskallatko vielä tulla silmieni eteen?
Cléante: Uskallatteko vielä näyttää silmiänne maailmalle?
Harpagon: Etkö laisinkaan häpeä kurjaa elämääsi! Kuinka uskallat noin kevytmielisesti tuhlata, mitä vanhempasi ovat koonneet otsansa hiessä?
Cléante:  Ettekö häpeä häväistä säätyänne tuommoisilla kaupoilla, uhrata kunnianne ja maineenne tuon pohjattoman rahan himon tähden ja korkojen saamiseksi käyttää kujeita, mitä mainioimmat koronkiskurit koskaan ovat keksineet?
Sanapingis jatkuu kunnes tyrehtyy. Sen sijaan itaruus jatkuu. Isä ja poika ottavat sanaharkassa kaksi lisäerää.

Naima-aikeensa järkevyyttä Harpagon kysyy  Valerelta, joka puolestaan on hänen tyttärensä rakastaja. Valere, joka toimii ilmeisesti Harpagonin hovimestarina,  haluaa myötäillä tulevaa appeea, eikä vävyksi haluava Valére halua vastustaa avoimesti Harpagonia.

Näytelmässä tapahtuu vielä kaksi mullistavaa tapahtumaa. Harpagonin rahalipas "löytyy" ja katoaa Harpagonin hallusta, Harpagon pillastuu ja hän käyttää näytelmän pisimmän repliikin. Harpagon epäilee Valerea, ja vaatii tunnustusta. Valere tunnustaa, mutta rakkautensa Harpagonin aarteeseen. Valerelle aarre on Elise, herralle rahat.

Lopullinen käännekohta on Anselmen saapuminen, ja Valeren paljastuminen hänen pojakseen.

Erinäisten hupaisten heittojen jälkeen saadaan nuorten kesken tuplahäät.

Myös Harpagonilla pyyhkii hyvin, sillä kulungit tulevat Anselmen kukkarosta.

Näytelmä päättyy Harpagonin kiljahdukseen: "Ja minä riennän katsomaan armaita rahakultiani -- Missä ne ovat?" Harpagonin hahmo on kyllä ikimuistettava ja tragikoominen ja lähipiirille hyvin raskas.

Klassikkonäytelmät ovat iättömiä ja loistavia. Valitettavasti tällaisia ei ole enää vuosisatoihin kirjoitettu. Onko tv tylsistyttänyt näytelmäkirjailijan kynän?