Moliere: Saituri

Moliére: Saituri, alkuteos L'Avare, viisinäytöksinen komedia, ensi esitys 1668.

Molieren klassikkonäytelmä Saituri on hauska ja mainio, ja ihmiskuvauksessaan ajaton.

Päähenkilö eli Harpagon on kuusikymppinen pohjattoman itara leskimies. Poika Cléante ja tytär Elise ovat hänen lapsensa. Cleante ja Elisa ovat molemmat rakastuneet ja haluavat naimisiin. Tielle asettuu itara isä, joka haluaa naittaa tyttärensä rikkaalle Anselmelle, sillä mies ei halua myötäjäisiä. Harpagon on piilottanut ison rahapussukan puutarhaansa ja venyttää penniä.

Yllättäen leskimies Harpagon haluaa avioitua nuoren Marianen kanssa. Mariane on puolestaan hänen poikansa lemmitty. Harpagon on iskenyt silmänsä siis Marianeen, ja " on palkannut" Frosinen pehmittämään Marianea kosintaa varten.

Näytelmässä tulee ilmi toistuvasti Harpagonin pohjaton itaruus. Cleanten on pakko lainata rahaa, jota hän saa välittäjän (Simon) kautta kiskurikorolla 25%, ja osa summasta olisi vielä tavaraa. Toisessa näytöksessä selviää, että koronkiskoja olisi oma isä, ja rahan lainaaja olisi oma poika, asiasta syntyy hieno dialogi, jossa sanat kimmotetaan kuin seinästä, ja isä ja poika ovat peilikuvia toisilleen

Simon (osoittaen Cléantea). Tämä herra on se, joka mielii lainata teiltä nuo 15,000 frangia, joista olen puhunut.

Harpagon: Poikani!
Cléante: Isäni!
Harpagon: Mitä, hirtehinen! Sinäkö teet itsesi syypääksi näin hirveään tuhlaukseen? 

Cléante: Mitä, isäni, tekö ilkeätte ruveta näin häpeälliseen kiskomiseen?
Harpagon: Cléante.
Harpagon: Sinäkö se olet, joka tahdot köyhtyä noilla kirottavilla lainoilla?
Cléante: Tekö se olette, joka koetatte rikastua noilla laittomilla koroilla?
Harpagon: Uskallatko vielä tulla silmieni eteen?
Cléante: Uskallatteko vielä näyttää silmiänne maailmalle?
Harpagon: Etkö laisinkaan häpeä kurjaa elämääsi! Kuinka uskallat noin kevytmielisesti tuhlata, mitä vanhempasi ovat koonneet otsansa hiessä?
Cléante:  Ettekö häpeä häväistä säätyänne tuommoisilla kaupoilla, uhrata kunnianne ja maineenne tuon pohjattoman rahan himon tähden ja korkojen saamiseksi käyttää kujeita, mitä mainioimmat koronkiskurit koskaan ovat keksineet?

Sanapingis jatkuu kunnes tyrehtyy. Sen sijaan itaruus jatkuu. Isä ja poika ottavat sanaharkassa kaksi lisäerää.

Naima-aikeensa järkevyyttä Harpagon kysyy  Valerelta, joka puolestaan on hänen tyttärensä rakastaja. Valere, joka toimii ilmeisesti Harpagonin hovimestarina,  haluaa myötäillä tulevaa appeea, eikä vävyksi haluava Valére halua vastustaa avoimesti Harpagonia.

Näytelmässä tapahtuu vielä kaksi mullistavaa tapahtumaa. Harpagonin rahalipas "löytyy" ja katoaa Harpagonin hallusta, Harpagon pillastuu ja hän käyttää näytelmän pisimmän repliikin. Harpagon epäilee Valerea, ja vaatii tunnustusta. Valere tunnustaa, mutta rakkautensa Harpagonin aarteeseen. Valerelle aarre on Elise, herralle rahat.

Lopullinen käännekohta on Anselmen saapuminen, ja Valeren paljastuminen hänen pojakseen.

Erinäisten hupaisten heittojen jälkeen saadaan nuorten kesken tuplahäät.

Myös Harpagonilla pyyhkii hyvin, sillä kulungit tulevat Anselmen kukkarosta.

Näytelmä päättyy Harpagonin kiljahdukseen: "Ja minä riennän katsomaan armaita rahakultiani -- Missä ne ovat?" Harpagonin hahmo on kyllä ikimuistettava ja tragikoominen ja lähipiirille hyvin raskas.

Klassikkonäytelmät ovat iättömiä ja loistavia. Valitettavasti tällaisia ei ole enää vuosisatoihin kirjoitettu. Onko tv tylsistyttänyt näytelmäkirjailijan kynän?