Charlotte Bronte 200 vuotta

Charlotte Brontë (21.4.1816 - 31.3.1855) on yksi englannin kuuluisimmista naiskirjailijoista.

Hänen esikoisromaaninsa on Professori, joka tosin julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen  ja kuuluisin teos on Kotiopettattajaren romaani.

Professori on raakilemainen ja pohjana ovat Charlotten omat koulukokemuksensa Belgiasta. Kotiopettajattaren romaani on  täysosuma, sen juoni voittaa nykyajan saippuaoopperat.

Charlotten sisarista myös Emily ja Anne julkaisivat. Emilyn Humiseva Harjun juoni on huikea, ja sen goottilainen tunnelma on ikimuistoinen. Romaanin kerrontaratkaisu on myöskin poikkeava. Emily Bronte kuoli vuonna 1848 vain 30-vuoden ikäisenä. Sisarusten äiti kuoli 1821, kun Emily oli kolmen ja Charlotte viiden, isän kasvatus oli varsin ankaraa. Ilmeisesti poikien veli oli rappioalkoholisti ja viinan lisäksi päihdytti itseään myös oopiumilla. Anne Bronte julkaisi  kaksi romaania, joista tunnetumpi on Agnes kotiopettajatar. Anne kuoli 29-vuotiaana vuonna 1849. Sisarukset julkaisivat yhdessä runokirjan Poems 1846. Anne ja Emily kuolivat tuberkuloosiin, Charlotte raskauden aikana, Charlotte nimittäin avioitui. Sisarusten teokset syntyivät Haworthissa New Yorkshiressä Englannissa. Linkki Haworthin Brontesivuille on TÄÄLLÄ. Brontet muuttivat siis Haworthiin 1820. Kuudesta lapsesta Maria ja Elizabeth kuolivat vuonna 1825, Charlotte meni kouluun 1825, mutta loppu perhe oli 1845 yhdessä, mikä selittää teokset vuosina 1846 ja 1847. Charlotte avioitui vuonna 1854

Charlotte julkaisi kirjojaan salanimellä Currer Bell, ja Emily Ellis Bell

Charlotte kuoli  31.3.1855, mutta hänen teoksensa elävät.
---
(Yllä 200 sanaa eli osallistun 200 sanaa Charlotte Bronte haasteeseen, 21.4 ilmestyy Professori kirjan bloggaus).).

Härkönen: Laskeva Neitsyt

Anna-Leena Härkösen kirja Laskeva neitsyt on kokoelma Anna-lehdessä ilmestyneistä jutuista, ja ne ovat minusta aikakausilehtijuttujen tasoisia, helppolukuisia lyhyitä pinnallisen elämän piinallisia tuokiokuvia.

Laskeva neitsyt tarkastelee nimensä mukaan horoskooppimerkkejä ja ihmisten välisiä kemioita, laskeva oli jutun intensiteettikin. Jutun lisäksi on 22 muuta mukavaa tuokiokuvaa, jonka perusteella

Matkustetaan tai ollaan matkustettu
- El Corte Inglesiin
- Pafokselle
- Phuketiin
- Välimerelle
- "Rakastan hotelleja, lempihotellini on Kreetalla", myöhemmin mainitaan myös gardalainen hotelli, kyproslainen hotelli ...
-Lapselle on luvattu mennä Pariisin Disneylandiin ja mennäänkin toisessa jutussa EuroDisneyhin ja seuraavaksi Kreetalle ja Phuketin reissu mainitaan toisen kerran tai kirjoitetaan toisesta Phuketin reissusta "Kerran paluumatkalla Phuketista ... "

Jutussa matkustellaan, mutta yritetään myydä 30 euron hohtogeelin vajaata putelia seuraavalle? Matkustaminen tuntuu olevan tärkeää (s.64) "Me rahanahneet, itsekkäät hirviöäidit tietysti pilaamme lasten tulevaisuuden käymällä töissä ja tienaamalla rahaa esimerkiksi lapsen harrastuksiin ja perheen lomamatkoihin tai suurempaan asuntoon" .
Minusta kaikki saavat käydä töissä, mutta ihmettelen, miksi pitää olla aina poissa kotoa, ja tienata rahaa lasten harrastuksiin (että lapsi saa olla poissa vanhempien luota) ja lomamatkoihin (jotta ollaan poissa kotoa) ja säästetään (lue: maksetaan suurempaa asuntolainaa) suurempaan asuntoon (jossa ei koskaan ehditä olla), minusta tässä ei ole logiikkaa. Tuntuu olevan juttujen päähenkilöillä ja perheellä  ISO HIILIJALANJÄLKI

Jutuissa haukutaan
-syyllistäjä kusipäät
-vaatemyyjät (kotimaiset)
-kusipäiden kanssa ei kannata keskustella kasvokkain, eli suoraan pomon juttusille vaan

Yhteishyvän mukaan (takakannen tieto) tämä on "Hulppeaa havainnointia", eli samastuuko Annan lukija siihen, että ei keskustella asianomaisen (kusipäiden) kanssa kasvokkain vaan kannellaan pomolle (auttaako se muka?). Mikä on kusipään määritelmä? Onko se, joka on eri mieltä? Onko kusipään mielestä myös se toinenkin kusipää? Onko kusipäitä aina parillinen määrä?

Minusta kokoelma sujuvuudestaan huolimatta oli hyvin elitistinen ja paljon tarinoissa oli äveriään äidin ruikutusta, mikä ei varattomalle vanhemmalle tule edes mieleen. Tosin Annan vuosikertakin jotain maksaa, ilmeisesti yli 200 euroa vuodessa, joten luultavasti tälle kohdejoukolle on kirjoiteltu hotellien hienouksista, päiväkotien pikkumurheista, ja uranaisia piinaavista "paineista", jotka köyhille kanssasisarille ovat yhdentekeviä haihatuksia.

Laskeva Neitsyt  -kirjaan on koottu nippu yhdentekeviä juttuja matkustelusta ja ylemmän keskiluokan turhaa ruikutusta.

Pasi Hirvonen: Irti sanottu mies

Pasi Hirvonen: Irti sanottu mies, Kirjokansi 2016, sivumäärä 98.

Pasi Hivosen Irti sanottu mies on lyhyistä luvuista koostuva jäntevä kertomus irtisanomisen jälkeisestä kituuttamisesta. Parhaimillaan teksti soljuu ja ristiriitainen hämmentävä tunnelma välittyy.

  Tänään on tulossa vieraita.
  Istun sohvalla. Se on aika lämmin.
  Minä en ole.
  Poskeen koskee. Hampaisiin. Vaimo on hylännyt.
Ei tullut yöllä kotiin, vaikka lupasi.
  Hänellä on kai parempi mies. Irtisanomaton
MIES. Puhuu ja pussaa. Nussii ja nai.
  Lepään hetken sohvalla. Vituttaa.
  Irtisanottu mies  s.48


Huonoimmillaan kirja toimii ISOILLA KIRJOITETUISSA RUNON PÄTKISSÄ tai ne ovat luultavasti lauluja sivuilta 22 ja 23 laulun ensimmäinen ja viimeinen säkeistö:

EN KAIPAA MITÄÄN IKÄVÄÄ
EN OVIKELLON PIRINÄÄ
MUT PUHELIN SOI, POMO TÄÄL
TULISITKO TAKAISIN

IRROTKAA, KAIKKI IRTISANOTAAN
VIRASTO KOHTA LAKKAUTETAAN
IHMISET JONOON JA RIVIN LAITETAAN
KUIN SODASSA KONSANAAN (tämä on kai kertosäe, sillä se toistuu kolmesti)

Itse tarina sen sijaan on riittävän konkreettinen, lyhyestä mitastaan huolimatta ehkä liian pitkä lopputulokseen nähden. Toisaalta tässä on näitä ajankohtaisia jahnaamisia, missä minusta yritetään siirtää kaikki verot keskiluokan maksettavaksi, ja leikataan köyhien tulonsiirtoja pois. Tätä asiaa minusta on hyvä tuoda esille. kaupan kassa ei maksa valtion veroa (kunnallisveroa kyllä), tai jos maksaa niin vähän, hän ei hyödy valtion veronkevennyksistä mitään , mutta lomarahan poisotto tai ilmaiset lisätyöt kirpaisevat.

Irti sanottu mies kertoo olleensa "pyykkäri" ja pesseensä keisarin uusia vaatteita.

Minusta nämä yhteiskuntasopimukset, kilpailukykysopimukset ja Suomen mallit ovat juuri niitä. Lamalla on yksinkertainen resepti: Nokian puhelintuotanto loppui, emme selvinneet finanssikriisistä, koska meillä ei ole omaa valuuttaa, olemme rakentaneet liian ison julkisen sektorin verotuloihin nähden ja ensin tuli Venäjä-pakotteet ja sitten vielä ruplan arvo laski ja vienti on varmasti vaikeaa, Lisäksi rikkaiden pääomatulojen "veronminimoinnit" sallittiin. Tätä pohjanoteerausta ei opettajien, sairaanhoitajien tai lastentarhanopettajien lisätöillä tai lomarahojen leikkauksella selvitetä. PAM ei ole kertonut selkeää kantaansa, suostuuko se pesemään keisarin uudet vaatteet, neuvottelut pesu-urakasta jatkuu. Kuka kertoo, missä mennään, onko keisarilla vaatteita ja mitä se niillä tekee?

PS1: Käyn kaupassa vaikka myyjä saisikin pitää lomarahansa.

PS2: Olen huonompaakin proosaa ja runoutta lukenut kuin Irti sanottu mies, jonka bloggaus lähti lapasesta, niin kuin kaikki tässä  vatulonnin virrassa.

Reijo Mäki: Slussen

Reijo Mäki: Slussen,  Otava 2016 sivumäärä 269.

Reijo Mäki on täydentänyt Sakari Roivas kirjat trilogiaksi. Liian kaunis tyttö,  Kruunun vasikka täydentyi kolmen Tukholmassa töissä vietytyn kesän kunniaksi tällä Slussen -teoksella. Slussen on lähin metroasema Tukholmassa Viking Linen terminaalista. Slusssen on liikenteen solmukohta, alueella on nyt (2016) käynnissä yli miljardin euron liikenneurakka, joka vienee vuosia.

Slussen -kirjan päähenkilö on eronnut suomalaistaustainen rikosylikonstaapeli Sakari Roivas, joka tutkii muun poliisikaartin kanssa Tukholmassa varsin kuvottavaa sarjamurhatapausta, uhrit ovat blondeja, ja tekoon liittyy iljettäviä yksityiskohtia.

Roivas eroaa Vareksesta, vaikka yksin asuukin, meno on siistiä ja rutiininomaista. Tutkinta keskittyy murhattujen lähipiiriin ja vääriä polkuja tallataan, ja vasta lopulta tutkimus tunkeutuu oikeaan sylttytehtaaseen.

Kannessa on kissansilmä, kissarakkaus liittyy murhaajaan, mutta ei minusta motiiviin, joka jäi minulle epäselväksi, mutta lienee ollut vain mielenvikaisuus.

Tämä on minusta Reijolta rutiinisuoritus. Tarina tapahtuu vuonna 1995, luultavasti vain siksi, että aiemmat Roivakset on julkaistu vuosina 1992 ja 1994, edellisessä osassa Roivas soluttautui rikollisjengiin, eli tässä oli kyllä vähemmän poliisidramatiikkaa.

Sarjan avausosa Kruunun vasikka on hyvä, se on arvioitu täällä.
Sarjan kakkososa http://joklaaja.blogspot.fi/2017/01/reijo-maki-liian-kaunis-tytto.htmlon vielä parempi, se on arvioitu täällä.
Reijo Mäen "uusin" Vares Tulivuori on myös arvioitu täällä,
Hot Dog on blogattu täällä

Reijo Mäen novellikirjailija Luusalmen Siivellä eläjä on arvioitu täällä.

Kenneth Slawenski: J.D. Salinger, kirjailijan elämä

Kenneth Slawenski: J.D. Salinger, kirjailijan elämä, 2011 kääntänyt Tero Valkonen, Tammi, sivumäärä 498.

Jerome David Salinger syntyi tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1919 ja hän kuoli 27:s päivä tammikuuta 2010. J. D. Salinger on tunnettu kirjastaan Sieppari Ruispellossa. Lisäksi hän on kirjoittanut Glassin perheestä, teos  Franny ja Zooey kertoo Glassin perheen nuorimmista lapsista. Kenneth Slawenski on kirjoittanut kronologisen ja runsaan elämänkerran. Minusta kirja on hyvä.

J.D. Salinger syntyi siis vuoden 1919 ensimmäisenä päivänä, hänellä oli kuusi vuotta vanhempi sisar. Vanhemmat olivat varakkaita, eivätkä kärsineet pörssiromahduksesta vaan muuttivat 1930-luvulla Manhattanille. Siepparin Holdenissa oli paljon Salingeria itseään, eli Jerome, jota sanottiin lapsena Sonnyksi, kävi McBurnleyn opinahjoa ja oli sen miekkailujoukkueen kapteeni, mutta sai potkut koulusta huonojen arvosanojen vuoksi vuonna 1934, hän vaihtoi Valley Forgeyhyn, jossa oli sotilaallinen kuri. Salinger mukautui kuriin, mutta kun hän palasi kotiin, alkoi laiskottelu uudestaan. Salinger vaihtoi myös yliopistoaan. Salinger matkaili 1930-luvun lopussa Euroopassa Itävallassa ja Puolassa,  mistä hänen sukunsa oli kotoisin (Puolan ja Liettuan rajalta). Salinger inhosi falskiutta, ja siksi kritisoi Ursinuksessa kirjallisuuslehdessä joitakin kohtia Tuulen Viemässä tai Scarlettin epäuskottavaa hahmoa ja kritisoi Hemingwayta, johon kuitenkin tutustui sodan aikana.

Maailman tilanteen kiristyessä Salinger ilmoittautui armeijaan, mutta hänellä todettiin lievä sydänvika, eikä hän päässyt armeijaan. Sodan aikana hän kelpasi palveluun, alkuun olivat koulutusjaksot USA:ssa ja Englannissa. Salinger osallistui Normandian maihinnousuun ja Saksan kukistamiseen. Salinger jäi armeijan palvelukseen vielä vuodeksi. Sota jätti häneen traumoja, ja hän oli masentunut kesällä 1945, ja oli sairaalahoidossakin. Hän oli ennen armeija-aikaa tapaillut nobelisti Eugene O'Neillin tytärtä Oonaa, jolle kirjoitteli armeija-aikana. Oona kuitenkin avioitui Charles Chaplinin kanssa. Avioliitosta tuli elinikäinen (tai päättyi Chaplinin kuolemaan), onnellinen ja kahdeksanlapsinen

Salinger solmi Saksassa avioliiton Sylvian kanssa, mutta liitto päättyi pian eroon. Salinger oli kolmasti naimisissa, toisen kerran hän meni naimisiin helmikuussa 1955 (oli julkaissut jo Siepparin), ja esikoinen syntyi joulukuussa 1955 ja toinen lapsi syntyi 1960. Liitto päättyi eroon vuonna 1967, mutta puolisot asuivat naapureina ja heillä oli asialliset välit. Lapset asuivat äidin luona, mutta kävivät isän luona. Myöhemmin Salinger avioitui uudestaan.

Alle kirjoitan Salingerin kirjallisesta urasta, mutta vuoden 1965 jälkeen Salinger ei julkaissut mitään, eikä oikeastaan enää 1960-luvullakaan. Hän halusi olla "rauhassa". Sieppari ruispellossa oli kuitenkin suosittu kirja, joka möi valtavasti. Tiedotusvälineet olivat kiinnostuneita, Salinger vetäytyi yhä enemmän. Lisäksi hänen kirjeistään ja Sieppari ruispellossa "piraattijatko-osaan" 60 vuotta jälkeen käytiin oikeusjuttuja. Asiaa on selvitetty kirjassa varsin laveasti.

Vaikka Jeromen koulu ei sujunut kiitettävin arvosanoin, hän oli sinnikäs kirjoittelija ja lahjakas. Opettaja Whit Burnett, joka oli hänen opettajana ja kustannustoimittajana, vaikutti Salingerin uraan, myöhemmin heille tuli välirikko, jota Salinger koitti kirjan mukaan "pehmitellä".

Salinger kirjoitti alkuun lyhyitä tarinoita The New Yorkeriin, useat tarinat kertoivat Caulfieldin perheestä, näitä juttuja oli kaikkiaan yhdeksän. Slawenskin mukaan Holden on kuin kirjailija. Eräässä jutussa Holden vie Sally Fieldin treffeille Radio Cityn luistinradalle (missä oltiin myös Siepparissa), Holden sanoo inhoavansa koulua, teatteria, uutissähkeitä... ja lopulta  Holden menee murjottamaan vessaan (kuten Franny menee novellissa Franny). Tarina päättyy, kun Holden koristelee Sallyn kanssa joulukuusta. (Sieppari ruispellossa niin ikään päättyy jouluun).

Salinger paljastaa tuntemansa Manhattanin yläluokan tyhjän elämän, sota-aikana se on tietenkin yhdentekevää valitusta, eikä tarinoita kaikkia julkaistu.

Sota vaikutti Salingeriin mullistavasti, Normandian maihinnousu ja Saksan "valtaus" olivat traumaattisia kokemuksia. Monien vaiheiden jälkeen hän päätti kirjoittaa Siepparin valmiiksi, ja lopulta hän eristäytyi ja sai sen valmiiksi. Se oli katarsis, eli puhdistautuminen, tunnustus, rukous ja valaistuminen (siis Slawenskin mukaan). Vaikka kirja on klassikko ja myyntimenestys, sillä oli ristiriitainen vastaanotto. Sitä ei julkaistu The New Yorkerissa, mutta lopulta se julkaistiin ja valittiin kuukauden kirjaksi kirjakerhoon. Menestys oli valtaisa ja vei Salingerin yksityiselämän lopullisesti julkisuuteen. Salinger muutti Connecticutiin, jossa asui lopun elämäänsä. Salinger muuten inhosi kirjan kantta, jossa Holden oli punainen hattu päässään. Kun sopimukset loppuivat, hän suunnitteli punaruskean kannen, jossa on vain kirjan nimi ja kirjailijan nimi. Siepparia on 1960-luvulla paheksuttu kielensä vuoksi, lisäksi se on liitetty eräiden hullujen tempauksiin. (Tästä en kirjoita enempää). Sieppariin päättyi myös Caulfieldin perheen tarina. Alley, joka on Holdenin leukemiaan kuollut veli, tulee kirjan mukaan sanasta liittoutunut, eli kuvaisi ehkä sodassa kuolleita liittoutuneiden sotilaita tai siis Salingerin sotakavereita?

Tämän jälkeen Salinger kirjoitteli uskonnollisia tekstejä, mikä teema on myös Glassin perhettä käsittelevissä teoksissa, joista tunnetuimmat ovat suomeksikin julkaistut "novellit"  Franny ja Zooey.

Kirjan mukaan Buddy Glass on Salingerin oma kuva, hän on erakoitunut Frannyssa ja Zooeyssa, mutta Buddy Glass on pääosissa kahdessa myöhemmässä Seymoor Glassia käsittelevissä teoksissa. Seymoor oli tehnyt itsemurhan häämatkalla, mutta kuoltuaankin vaikuttaa perheeseen painostavasti. Seymoor oli hyvin uskonnollinen. Kirjan mukaan Glassien koti oli kuvattu kuin Salingerien (siis Jeromen vanhempien) koti.

Kenneth Slawenskin teos J.D. Salinger, kirjailijan elämä on hyvin kiinnostava. Slawenskin mukaan Jacqueline Kennedy yritti houkutella Salingeria julkkistilaisuuteen, mutta Jerome kieltäytyi. Hän itki vuolaasti vuoden päästä John F. Kennedyn salamurhan jälkeen. Taas yksi ihanne oli tuhoutunut.