Aino Kallas: Sudenmorsian hiidenmaalainen tarina, Otava 1928.
Aino Kallas (1878-1956) syntyi Kiiskilässä, kävi koulunsa Helsingissä ja avioitui virolaisen Oskar Kallaksen kanssa. Aino Kallaksen elämä oli tapahtumarikas, ja hänellä oli "side" myös runoilija Eino Leinon kanssa.
Aino Kallaksen Sudenmorsian valittiin Suomen satavuotisvuonna 101 kirjaa listaan. Jokaiselta vuodelta oli valittu yksi kirja, ja Sudenmorsian oli vuoden 1928 kirja. Tarinan juoni on kuvattu tiivistetysti heti teoksen alussa:
Sudenmorsian "on tarina Aalosta, Priidik metsävahdin aviovaimosta, joka Saatanalta sudenhahmoon saatettiin, ja näin Ihmissutena vihityn miehensä viereltä korpiin karkasi, siellä metsänpetojen ja Diabolus sylvarum'in elikkä Metsändaimonin kanssa kanssakäymistä pitäen, ja sentautta maarahvaalta Sudenmorsiameksi kutsuttu. Herra, hyvästi varjele meidän sielumme ja ruumiimme kaikelta vaaralta ja vahingolta, niinkuin hopiaisella haarniskalla, kusta Kiusaajan nuolet kilpistyvät, nyt ja hamaan ijankaikkisuuteen!"
Mutta näin visusti tosin Perkele oveluudessansa sudennahan ihmisen ylle sovittaapi, että kynnet ynnä hampaat, niin myös korvat itsekukin tulevat heidän oikialle kohdallensa, niinkuin olisi ihminen jo äitinsä kohdusta Lycanthropuksena elikkä Ihmissutena maailmaan tullut.
Vaan suden hahmon mukana heräsivät Aalossa samalla muotoa myös kaikkinaiset suden himot ja halut, niinkuin verenjano ja raatelemisen riemu, sillä hänen verensä myöskin sudenvereksi vaihdettiin, niin että hän oli niinkuin yksi heistä.
Niin hän villillä ja riemullisella ulvonnalla toisten susien seuraan liittyi, niinkuin kauvan kaivattujensa, että hän vihdoin viimein oli kaltaisensa löytänyt, ja toiset kuorossa ulvoen häntä sisareksensa tervehtivät.
Kuudes luku
Niin tänä valkiana Juhannusyönä Priidik metsävahdin Aalo, vihitty vaimo, ensimmäistä kertaa ihmissutena juoksi.
»Kuinka voi piskuinen Piret?»
Ja kohta Aalo jo kehdolle kumartui, otti lapsen kepiästi ja sen rinnoillensa asetti.
Niin Aalo istui akkunan alla lavitsalla, kussa hän ennen sadat kerrat oli istuskellut, ja lauloi lapsellensa:
»Emoseni, emoseni,
Ruoki lasta rinnoillasi,
Juutas lastasi imetti:
Hevosrieskaa huomenella,
Keskipäivin kehrävartta,
Itkuvettä illan tullen.»
Yhteisön paine vie tarinaa kohti vääjäämätöntä loppua:
Aino Kallas kuitenkin kuvaa teoksessaan uuden aikakauden naiseuden muutosta, naisen haluja ja naisen oikeutta tehdä valintoja.
Tarinan huippukohta tulee viidennen luvun alussa, joka jatkuu kuudennen luvun alussa:
Mutta näin visusti tosin Perkele oveluudessansa sudennahan ihmisen ylle sovittaapi, että kynnet ynnä hampaat, niin myös korvat itsekukin tulevat heidän oikialle kohdallensa, niinkuin olisi ihminen jo äitinsä kohdusta Lycanthropuksena elikkä Ihmissutena maailmaan tullut.
Vaan suden hahmon mukana heräsivät Aalossa samalla muotoa myös kaikkinaiset suden himot ja halut, niinkuin verenjano ja raatelemisen riemu, sillä hänen verensä myöskin sudenvereksi vaihdettiin, niin että hän oli niinkuin yksi heistä.
Niin hän villillä ja riemullisella ulvonnalla toisten susien seuraan liittyi, niinkuin kauvan kaivattujensa, että hän vihdoin viimein oli kaltaisensa löytänyt, ja toiset kuorossa ulvoen häntä sisareksensa tervehtivät.
Kuudes luku
Niin tänä valkiana Juhannusyönä Priidik metsävahdin Aalo, vihitty vaimo, ensimmäistä kertaa ihmissutena juoksi.
Kirjan päähenkilön persoona jakautuu yö- ja päivähahmoon. Asetelma kuvastaa minuuden erilaisia puolia, jotka pyrkivät esiin. Ihminen ei ole yksiselitteinen.
Aalo jatkaa elämäänsä kahdessa hahmossa ...
Aalo jatkaa elämäänsä kahdessa hahmossa ...
Niin hän kuuli vaimonsa Aalon kysyvän, ihmisen äänellä:
»Kuinka voi piskuinen Piret?»
Ja kohta Aalo jo kehdolle kumartui, otti lapsen kepiästi ja sen rinnoillensa asetti.
Niin Aalo istui akkunan alla lavitsalla, kussa hän ennen sadat kerrat oli istuskellut, ja lauloi lapsellensa:
»Emoseni, emoseni,
Ruoki lasta rinnoillasi,
Juutas lastasi imetti:
Hevosrieskaa huomenella,
Keskipäivin kehrävartta,
Itkuvettä illan tullen.»
»Se on synti ja häpiä, että tainkaltaista sallitaan Pühalepassa. Lapsella on noidanluoma rinnan alla niinkuin äidillänsäkin! Polttakaa ihmissusi penikkansa kanssa, ennenkuin hän ennättää enempätä tuhoa tehdä!»
Tämä on minusta mestariteos, upea tarina joka on kerrottu kiehtovalla tavalla arkaaista kieltä käyttäen. Lumouden aina kun luen sitä uudelleen, nytkin näitä sitattaattejasi lukiessa.
VastaaPoista