torstai 25. joulukuuta 2014

Moriarty, mustan älyn mestari



Sherlock Holmes mainitsee professori Moriartyn pahimmaksi vihamiehekseen. Viimeinen tapaus -tarinassa, joka tapahtuu vuonna 1891 Holmes ja Moriarty ottavat yhteen. Sherlock Holmes kuvailee 24.4.1890 luultavasti ensimmäisen kerran tohtori Watsonille professori Moriartya. Professori Moriartylla on veli eversti James Moriarty, joka julkisesti puolustaa veljeään. Myös Sherlockilla on veli Mycroft, josta on kosolti hyötyä.

Sherlock Holmesin mukaan Moriarty on kaikkialla läsnä, mutta kukaan ei pääse hänen jäljilleen. Hän on koonnut ison organisaation, joka järjestelee asiakirjojen anastuksia, murtoja, ihmisten katoamisia, ja murhia. Hän on hämähäkki verkkojen keskellä.

Moriarty teki 21-vuotiaana "tutkielman" binomiväittämästä ja sai professorin viran pienestä yliopistosta, jonka viran hän jätti, kun maa alkoi polttaa jalkojen alla. Hän siirtyi Lontooseen, jossa antoi matematiikan opetusta sotakoulun opiskelijoille, mutta johti myös kasvavaa rikollisliigaa. Binomiväittämä saattaa olla binomilause, joka kertoo miten (x + y) potenssiin n kehitetään, tässä käytetään pascalin kolmiota ainakin nykyisin.

Holmes kuvailee häntä rikollisten Napoleoniksi, hän tuntee miestä kohtaan syvää inhoa, mutta myös ihailua. Moriarty on liian ovela ja havaitsee kaikki Holmesin tutkimukset. Moriarty on pitkä, laiha, hänellä on korkea ja leveä otsa. silmät syvällä päässä, hän on myös kalpea, parraton ja hieman kuihtunut ja on vielä "professorin näköinen".

Moriarty tapaa Sherlock Holmesin ja luettelee tapauksia, joihin Holmes on sekaantunut ja ilmoittaa, että tämän pitää väistyä, tai hänet murskataan. Tapaamisen jälkeen Sherlock Holmesia yritetään murhata ajamalla tämän päälle vaunuilla, rautapampuilla ja tiilillä. Holmes yhdessä poliisin kanssa pidätyttää liigan jäseniä, mutta liigan johto pääsee pakenemaan. Holmesinkin pitää paeta, hän matkustaa naamioituneena mannermaalle Meiringeniin yhdessä Watsonin kanssa. Rosenlavin pienessä kylässä Holmes joutuu kamppailemaan elämästään Moriartyn kanssa 4.5.1891.  Itse jutussa Holmes katoaa, Watson luulee, että Holmes on pudonnut Reichenbachin putoukseen ja kuollut.

Arthur Conan Doyle olisi halunnut "tappaa" Sherlock Holmesin, mutta lukijat olivat toista mieltä ja Sherlock Holmes palasi, paluujuttu oli Autio talo.

Muutamia vuosia on kulunut. Watson yrittää tutkia Lontoossa Ronald Adairin murhaa. Tutkimusten yhteydessä Sherlock Holmes ilmaisee itsensä valepukuisena Watsonille. Hän on selvinnyt putouksista. Jiujitsu-taitojensa avulla hän on heittänyt Moriartyn kuolemaan. Moriartyn kätyri on nakellut kiviä ja yrittänyt tappaa Holmesia. Holmes on selvinnyt ja kierrellyt maailmaa, käynyt Tiibetissä ja Ranskassa sekä Persiassa.

Holmes virittää ansan jättäen huoneeseensa vahakuvan. Paikalle tulee Moriartyn kakkosmies eversti Sebastian Moran brittiupseeri Intiasta, kuulu tiikerinmetsästäjä. Hän ampuu erikoisvalmisteisella vahakuvaa ilmakiväärillä, jolla surmasi Adairin pelivoittojen ja väärinpeluun vuoksi. Moran, joka oli syntynyt 1840, oli myös siirtynyt rikolliseksi, hänellä oli filosofin otsa, nautiskelijan alaleuka, julmat silmät ja irstaat luomet. Hän oli ennen upseeriuraa opiskellut sekä Etonissa että Oxfordissa.

Lähde: Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut, yhteisnide 1099 sivua. Bon-dekkari. WSOY 2014. Pokkarin kuva postauksen yläosassa.

Sherlock Holmesista olen postannut täällä.
Avaustarinoista olen blogannut täällä.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Niko, Lentäjän poika



Hannu Tuomainen: Niko, Lentäjän pojan tarina Gummerus 2009, sivumäärä 142.

Hannu Tuomaisen Niko, Lentäjän pojan tarina on ensimmäisen Niko-elokuvan perusteella kirjoitettu 142-sivuinen elokuvan juonen mukaan etenevä seikkailu. Hannu Tuomainen on toinen elokuvan käsikirjoittaja, toiseksi on mainittu Marteinn Thorisson.

Niko, pikku poro,  asuu Kotolaaksossa yhdessä äitinsä Oonan kanssa vapaassa porolaumassa. Porolaumaa vaanii nälkäinen susilauma johtajanaan Musta Susi. Susilaumassa on kasvissyöjä, jäkälän syönnin puolesta puhuva Rimppa. Musta Susi sen  sijaan haluaa syödä Joulupukin porot. Varsinkin Rimppa hahmona on mainio.

Niko haaveilee tapaavansa isänsä ja osaavansa lentää. Isä kuuluu Joulupukin lentojoukkoihin.

Niko yrittää opetella lentämään, mutta se ei suju. Hän lähtee laumasta yhdessä liito-orava Juliuksen kanssa. Matkalle joukkoon tulee Lumikko Wilma. Susilaumaan tulee trimmattu puudeli Essie, jota filmissä sanotaan Vaahtokarkiksi. Sekä Nikon ja Susilauman taival suuntautuvat Korvatunturille, lentojoukkojen tyköön.

Tämä on siis hyvän ja pahan kamppailu sekä Nikon kasvutarina. Kaikki lopulta päättyy hyvin. Tämä kirja osaltaan syventää filmin tarinaa.




Hyvää joulua kaikille Nikon ystäville, filmistä on tullut jo jatko-osakin.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

William Shakespeare: Rikhard III


William Shakespeare: Kuningas Richard kolmas, Paavo Kajanderin suomennoksena. Löytyy gutenbergistä TÄÄLTÄ. Alla olevat lainaukset myös sieltä.

Taustaa
Shakespearen Rikhard III on näytelmänä hyvä ja "runoteoksena" väkevä, mutta luultavasti historiallisesti pitkälti sepitettä ja pohjautuu lähteisiin, jotka lienevät mustanneet Richard III:n mainetta. Richard III:n mainetta ovat puhdistaneet monta tahoa myös Josephine Tey dekkarissaan The Daughter of Time 1951, suomeksi Ajan tytär, bloggaus täällä.

Ruusujen sodan aikana valtaistuimen haltija vaihtui, milloin York, milloin Lancaster. Henrik VI oli kahteen otteeseen kuninkaana, kuten myös Richard III:n veli Edvard IV, jonka kuoleman jälkeen muutaman kuukauden jälkeen kruunattiin Rikhard III (1452 - 1485) ja hän oli kuninkaana vuosina 1483 - 1485, jonka jälkeen kuninkaaksi tuli Henrik VII, joka hallitsi vuosina 1485 - 1509, hän ei ollut ei York eikä Lancaster vaan Tudor. Joten Rikhard III on sikäli merkittävä kuningas, että hänen kuolemaansa päättyy Ruusujen sota, ja hän oli viimeinen York ja viimeinen Plantagenet.

Rikhard III:sta on tehty historiassa raaka kuningas ja hänen on väitetty hänen murhauttaneen veljensä Edvard IV:n alaikäiset pojat.

Teyn salapoliisi Grant päätyy näkemykseen, että ennemminkin Henrik VII (Tudor) raivasi tieltään kaikki yorkit ja mahdolliset vallantavoittelijat, myös pojat. Lisäksi Henrik VII nai poikien siskon Elisabetin ja sulki heidän äitinsä luostariin. Rikhardin suhde veljeen oli sen sijaan Teyn dekkarin mukaan rehti, eikä hän ollut vallan tavoittelija, Rikhard III:n maine oli hyvä hallitusaikanaan, mutta sen jälkeen se mustattiin, ja "Grantin" mukaan sen suoritti sir Thomas More ja eräät muut, jotka eivät olleet edes aikalaisia, vaan olivat lapsia Rikhard III:n hallitusaikana. Koulujen historiankirjoissa Rikhard III:sta on tehty lastenkamarien kauhu, jolla oli kyttyräselkä ja käppyräkäsi. Tämä on kumottu avaamalla Rikhard III:n hauta.

Valitettavasti Teyn mukaan William Shakespearen näytelmä on ollut omiaan tahraamaan Rikhard III:n mainetta. Jo ensimmäisessä repliikissä Shakespeare nostaa tämän ulkomuotoasian esiin
GLOSTER, joka on siis tuleva Rikhard III:
Niin, minä, viekkaan luonnon vikamuoto,
Somuuden sopusuhtaa vaille jäänyt,
Kuvaton, keskoinen ja ennen aikaa
Puol'eräisenä henki-ilmaan tuotu,
Niin muodoton ja rampa, että koirat
Mua haukkuvat, kun niiden ohi liikkaan, —

Minä en tähän löyhään rauhan aikaan
Muull' aikaani voi huventaa kuin sillä,
Ett' auringossa varjoani katson
Ja omaa jolsuuttani julki laulan.
Sen vuoks, kun rakastajana en saata
Sukoilla tätä sulosuista aikaa,
Ruveta konnaks olen päättänyt
Ja ajan turhan ilon vihaajaksi.
Viritin paulat, kudoin julmaa juonta,
Unilla, kirjeill', ennustuksilla
Kuningasta ja Clarence veljeäni
Veriseen vihaan yllyttääkseni;

Ja jos on Edward kuningas niin suora
Kuin minä luihu, kavala ja viekas,
Niin vielä tänään Clarence tyrmään joutuu.
On, näet, ennustettu, että Y
Edwardin suvulle on surman syy.

Sukella sieluun, aatos: Clarence tulee. —


Rikhard III siis panettelee veljeään Georgea (on tämä Y eli Yrjö) Edvard IV:n kimppuun.

Myöhemmin Tyrrell junailee lasten murhat Rikhard III:n käskystä, siis Shakespearen mukaan.

Tyrrel tulee

TYRRELL:.
Työ verinen ja hirveä on tehty,
Ilettävin ja kauhistavin murha
,
Mik' Englannin on syyksi koskaan tullut.
Dighton ja Forrest, jotka ostin tähän
Kamalaan tappotyöhön, vaikka ovat
Pääkonnia ja verikoiria, sulivat säälistä ja hellyydestä,
Kuin lapset itkein murhenäytelmälle.
"Noin", sanoi Dighton, "makasivat piskut" —
"Noin", sanoi Forrest, "vyöttäin toisiansa
Puhtailla alabaster-kätösillään,
Ja huulet, niinkuin neljä ruusukukkaa
Yhdellä varrella, ne toinen toistaan
Kesäisess' upeudessaan suutelivat.
Rukouskirja oli pieluksella:
Tuo", sanoi Forrest, "oli muuttaa mielen;
Mut paholainen" — siihen päätti konna.
Ja Dighton jatkoi näin: "Me tukautimme
Täydellisimmän taitotyön, min luonto
On luomispäiväst' alkain aikaan saanut
."
Niin tunnonvaivoiss' olivat, ett'eivät
Puhua voineet; silloin heidät jätin

Tässä piirroksia sukupuista. 

Murhatut lapset lienevät olleet kymmenen vuoden molemmin puolin (9- ja 12-vuotiaat, riippuen murhahetkestä). Kuka heidät murhasi jää arvoitukseksi, sir James Tyrrell kuitenkin teosta teloitettiin, mutta Teyn mukaan vasta noin parinkymmenen vuoden päästä katoamisesta, murhan todellista ajakohtaakaan tiedetä. Pojat oli julistettu aviottomiksi, eivätkä ilmeisesti uhanneet Rikhardin asemaa. Murhatut prinssit olivat Towerissa, joka tuolloin oli asuinpaikka, mikä minusta ei ilmene oikein Shakespearen näytelmästä. Aviottomuusasia lienee asiakirjassa nimeltään Titulus Regius, jonka hallussapidosta Henrik VII teki laittoman, eli Teyn dekkarin mukaan Henrik VII ei ollut (itsekään) puhtoinen. Henrik sai kruunun lisäksi ranskalaisten tuella.

Kaikki muutkin tapahtumat ilmenevät vääntyneinä myös Shakespearen näytelmästä.
Ensin on panetteluja ja kuningatarten ruikutusta. Gloster eli tuleva Richard III palkkaa murhamiehiä, Clarence kuolee eli veli George murhataan. Edvard IV kuolee tosin ilman avustusta. Sen sijaan Richard osoittaa Edvardin olleen äpärän, sillä isä oli ollut Ranskassa sotimassa. Mikään ei tunnu riittävän näytelmässä rujolle Richardille, sillä pikkupoikien päämenoksi lausutaan "äpärille tahdon surman". Tyrrell saa pestin. Tapahtumat etenevät ja kapinalliset tulevat ja Richardin kuolo koittaa. Ruusujen sota päättyy.
Osa viimeisestä repliikistä:

RICHMOND:
...
Puna- ja valkoruusun yhdistämme:
Hymyile, taivas, näiden sovinnolle,
Joidenka eripuraa kauan karsoit! —
....
Nyt yhtykööt Elisabeth ja Richmond,
Kummankin heimon tosiperilliset!



Tarinasta huomasin hauskan sivuseikan. Kapinallisten eli siis tarinan hyviin kuuluu sir James Blunt.
BLUNT:
Pelosta vaan he ystäviään ovat;
Hänestä luopuvat, kun kovaan ottaa
Nykyisin James Blunt tuo mieleen musiikin. Itse omistan herran levyistä neljä. Nimen aitoutta tai alkuperää en tiedä. Wikipedian mukaan nimi on James Blount, missä muodossa nimi on näytelmän alkuesittelyssä. Wikipedian mukaan suku on ollut armeijan palveluksessa vuodesta 995 saakka, kuten myös laulaja ja muusikko James Blunt.