sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Mauri Kunnas: Koiramäen joulukirkko


Mauri Kunnas: Koiramäen joulukirkko, Otava julkaistu 1997, tämä painos  2006, sivumäärä 12.

Mauri Kunnaksen Koiramäen joulukirkko oli vuoden Suomen satavuotisjuhlien vuoden 1997 kirja.


Kirjan tuotto on luovutettu Tyrvään Pyhän Olavin kirkon jälleenrakennustyöhön.  Kirkko on rakennettu 1500-luvun alussa. Kirkko sijaitsee nykyisessä Sastamalassa. Hienon kirkon turmeli yhden ihmisen vääryys eli tuhopoltto. Tuhopolton syy oli täysin käsittämätön, eli omien varkausjälkien peittely, lähde täällä.

Kirja ilmestyi jouluksi. Mauri Kunnas teki kirjan "nopeasti", mutta huolellisesti, otettu 25000 kappaleen painos, loppui heti  ja seuraava painos oli myös 25000. Kirja tuotti yli miljoonaa markkaa.

Tarina on koiramäkeläinen, eli äiti herättää Killen ja Elsan aamupuurolle ja reellä kirkkomatka taittuu, joulukirkossa välkkyvät kynttilät, saarnaa kuunnellaan, ja jouluevankeliumia luetaan. Joulukirkon jälkeen kiiruhdetaan kotiin. Koiramäen talossa esittelee koko Koiranmäen yhteisön.

Koiramäen joulukirkossa ei ole mitään liikaa, eikä siitä myöskään mitään puutu, kuvat tukevat tarinaa.

Hyvää Joulua Koiramäelle.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Tomas Mikael Bäck: Fantasi C-dur



Tomas Mikael Bäck: Fantasi C-dur, Dikter, Schildts 2010, 107 sidor.

Tomas Mikael Bäcks denna samling av dikter är korta.

Insektsliv dirrar - 
ton av flugsnapparflöjt?

Jag tycker, att Bäcks dikter är goda till mig. Jag kan inte berätta av dem, därför, att mitt modersmål är finska. Jag förstår inte alla åsikter.

Resa hem eller resa bort?
Själen breder ut sig
över dessa flacka slätter,
Ett odramatiskt - nästan tyglat

Det är svårt att fatta nyanser av livet i främmande spräk, men det är möjligt.

****
Tomas Mikael Bäck föddes 1946.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Eppu Normaali Kaikki sanat




Eppu Normaali Kaikki sanat, Siltala 2017, sivumäärä 256.

Eppu Normaali on yksi lempiyhtyeistäni, ja minulla on ensimmäistä levyä Akne poppia lukuunottamatta kaikki yhtyeen äänitteet. Olen lukenut (mutten blogannut) bändistä kertovan Tiimalasin santaa teoksen. En varmastikaan osaa sanoa Epuista tai sanoista mitään, mitä ei olisi jo tiedetty, mutta haluan kertoa, että mielestäni lyriikat pesevät ja linkoavat kyllä ns. suomalaisen nykyrunouden.

Tässä opuksessa Eppu Normaali Kaikki sanat on Eppu Normaali -yhtyeen kaikkien laulujen sanoitukset. Aluksi Eppuijen sanoitusvastuu oli Mikko Saarelalle. Nykyään opettajana työskentelevä herra lähti yhtyeestä jo 1979. Olen Mikko Saarelasta blogannut lyhyesti TÄÄLLÄ. Saarela on tehnyt sanat esimerkiksi biiseihin Puhtoinen lähiö, Puhtoiset vesistömme ja Suomi-ilmiö (lue aiempi postaus :). Mikko Saarela teki tekstejä myös Pantse Syrjän kanssa, esimerkiksi biiseihin Myrkkyä, Njet Njet ja Martti Syrjän kanssa biisit Kuka ön Pertti Ström? sekä Nuori poika

Tämä kaikki hieno alkoi siis Ylöjärveltä, ja tekstejä oli jo ennen Eppuja, kuten Mikko Saarelan Himaan Pispalaan, laitan ensimmäisen säkeistön

Jo Hesan duuneista mä tarpekseni sain
Jo Ruotsistakin kovasti mä töitä hain
Nyt saa kaikki jäädä mä palaan himaan Pispalaan
Palaan, palaan Pispalaan

Laitetaan tässä Saarelan viimeisimpiä sanoituksia Epuille eli Warsova.
Warsova  (kolmas säkeistö)
Warsovan ghetto
Ympärillä Wehrmacht
Jolle koskaan et oo
Ase kourassa mahtava
Ympärillä Paavot, Ulfit
Vielä päällä Focke-Wulfit
Vaatii uljautta uutta,
Verrata verta veteen näin,
Siis eteenpäin

Sanoitusvastuu siirtyi hiljalleen Martti Syrjälle, jonka korkeakoulu oli albumi Tie vie. Martti Syrjästä on kasvanut koko Suomen rock-genressä ehkä paras sanoittaja (Jokken mielestä :) kaikki alkoi sangen vaatimattomasti punk-henkisesti.

Teen sinusta muusia
Pyysin sinut mukaani
Kun olin lähdössä ulos
Tein sen vain kerran
Ja tällainen on tulos

Tämä oli siis  alku, ja viimeinen Martin sanoittama biisi kirjassa on nimeltä Minkä teit, joka alkaa:

Syvä iskuni on
Ei voitettava vähempää
Kuin vihasi voittamaton
Sä pudotit mun
Pommin pudotit
Mun elämääni tähän
Ehkä toivun kun
Mä jäätyvän
Nään helvetin tän

Minusta hyvä jo runonakin.

En halua toistaa itseäni vaan Martti Syrjästä olen blogannu täällä. Tuolloin olen hehkuttanut Murheellisten laulujen maata, ja se on kyllä jotenkin niin suomalaista todellisuutta:
Syyttömänä syntymään sattui hän
tähän maahan pohjoiseen ja kylmään,
..
Lumihanki kutsuu perhettä talvisin,
vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin
..
Niin Turmiolan Tommi taas herää henkiin
ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin
..

Keskeltä kumpujen, mullasta maan
isät ylpeinä katsovat poikiaan
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe

Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa
jonka tuhansiin järviin juosta saa


Martti ja Mikko eli Pantse Syrjä ovat sanoittaneet esimerkiksi kappaleen Kuulen parran kasvun, ja biisin Tie vie. Afrikka sarvikuonojen maan sanat on tullut myös Syrjän veljesten kynästä (riimi: 'pitää kaivostrustia ja kusee silmään mustia' on surullisen totta).

Mikko Syrjä sanoitti ja sävelsi kappaleen Argentiina, kappaleen viimeinen säkeistö on hyvin oivaltava:
On yllämme raitapaidat Argentiinan
On pelimme nopeata, kiihkoisaa
Jos palkinnoksi toivomme me Malviinan
Emme paitsiosääntöä voi noudattaa
Oi kenraali sä seisot Evitan parvekkeella
ja kuorot tahdistetut huuman nostattaa
Vain kadonneiden kuoro vaikeneva
Vain kadonneitten kuoro vaikeneva.

Kappaleessa puhutaan siis Argentiinan tunkeutumisesta Falkland saarille, joka oli ja on Brittien aluetta. Argentiinassa oli sotilasvalta, ja ihmisoikeusloukkauksista puhuttiin, Argentiinan jalkapalloilijoilla on raitapaidat. Mikko Syrjän kynästä on syntynyt biisi Ei säästä perheen koiraakaan. Baarikärpänen, jonka Mikko Syrjä laulaa, on Martin tekstittämä.

Eppujen Lainelautailevan lehmänmaha rock'n rollin on sanoittanut Jyrki Huotari, joka tietää, että lehmällä on "verkkomaha, pötsi ja satakerta".

Kaikki oikeudet runoihin ja sanoihin on sanoittajilla, yhtyeellä tai levy-yhtiöllä. Olen jakanut tämän vain ylistääkseni sekä Mikko Saarelaa, Martti Syrjää että Eppu Normaalia. Yhtyeen sanoja on lähtenyt myös Mikko Syrjän kynästä. Yhtyeen diskogarfia löytyy TÄÄLTÄ

Upea kirja, upeat 186 tekstiä.

Minusta Eppu Normaalin huonoin levy on Aku ja köyhät pojat, ja minusta asia on minusta sama jopa tekstitasolla, pidän tosin Balladista kaiken turhuudesta, joka toimii tekstitasolla.
Hänen kanssaan muuten selviä en
Aina korvissani kuulen tuon loukkauksen 
Hänet hengiltä otan jos onneni suo ...

lauantai 11. marraskuuta 2017

Bockarna Bruse



Bockarna Bruse kuvittanut Anna Friberger, pixi-bok, Bonnie Carlsen pixi-bok 2017.

Det var en gång tre bockar, och alla hette Bocken Bruse. Tämä on Ruotsista Göteborgin rautatieasemalta ostamani minikirja, jotta pääsen kolikoistani eroon.

Tarina lienee norjalainen ja kertoo kolmesta pukista, joiden pitää ylittää silta ja varoa ilkeää peikkoa. Peikko aikoo popsia pikku pukin, mutta pikku pukki sanoo, että isompi pukki on tulossa. Toinen toimii samoin, kun kolmas isoin pukki kohtaa peikon, hän puskee peikon pois.

Syötyään riittävästi laitumella pukit menevät sillan kautta kotiin. Lapsille hyvä tarina, ja kirja ei ole ainakaan liian iso, ja peikko saadaan kuriin.

Mukava tarina, jonka opetusta en kylläkään ymmärrä, onko se niin, että kiipelistä pääsee puhumalla, ja kannattaa omata vahvoja kavereita.

Jos tiedät sadun opetuksen kerro, minullekin kommentissa.

torstai 9. marraskuuta 2017

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta, Blad  ur höstens arkiv 2011, suomentanut Caj Westerberg, Otava 2012, sivumäärä 206.

Syksyn lehtiä arkistosta penkoo vanhuuden vaivoja kokeva viisas ja hiipuva minäkertoja, syyskuusta marraskuuhun on lyhyitä parin sivun oivaltavia tekstejä yhteensä 101.

Bo Carpelan kuvaa pelottavan hyvin vanhuutta, pelottavan hyvin siksi, että se meillä on kaikilla edessä, ellei elämän syksy korjaa meitä jo ennen sitä, kuten kertojan äidin. Äiti on aavistanut, että syksy on hänen viimeisensä, ja tämä jäi myös Bo Carpelanin (5.10.1926 - 11.2.2011) viimeiseksi teokseksi.

"Onko se, minkä näen ja kuulen, yhteydessä vanhuuteeni? Juuri nyt, kun näkö heikkenee ja kuulokojeet käyvät ajankohtaisiksi, kiristän itseeni kohdistuvia vaatimuksia pysyä mukana aistimaailmassa, katsomisessa, kuuntelemisessa, nuuskimisessa, hapuilemisessa, kun olemassaolo vaatii jaksamista, kamppailua, tasapainoa". s. 12.

Muistikaan ei enää toimi, kuten ennen "En muista mitä syötiin, lähimuisti on lähestulkoon mennyt, sen sijaan äly toimii.

Teos on laadukas, jossa tarkkaillaan nykyhetkessä luonnon ilmiöitä, lintujen ääntelyä, ja muistellaan mennyttä elämää, ihmisiä, mutta tehdään nykyhetkestä teräviä huomioita. Kun miljonäärin ökyvene lipuu kesällä laiturin lähistölle, paikalliset pakenevat, mutta iltapäivälehdet alkavat päivystää.

Merkinnöistä ilmenee, että sattuma ja suunnitelmasta poikkeamat toivat parhaimmat kokemukset elämässä! Bo Carpelan on monesti palkittu kirjailija, joka on saanut ainoana kirjailijana kahdesti Finlandia-palkinnonkin vuosina 1993 ja 2005. Bo Carpelanin Lehtiä syksyn arkistosta on hyvin kääntynyt suomeksi Caj Westerbergin käsissä, teoksena se on apean upea.

"Me olemme se aine, josta unet on kudottu. Kun me heräämme uuteen päivään ja uni on ohi, heräämmekö silloin elävien vai kuolleiden seuraan? Onko selvää rajaa? Ihminen hengittää - ja äkkiä hiljaisuus". s. 204

perjantai 20. lokakuuta 2017

Jumalten keinu, kun keinuu, keinuuu



Jumalten keinu, tai tuo jumalien keinu Eino Leinon runottama termi on noussut puheisiin uudestaan. Anni Kytömäen romaanissa Kivitasku Helena kärsii Jumalten keinusta eli isoista mielialan vaihteluista.

Alkuperäinen Eino Leinon termi tai runo on peräisin vuodelta 1902.

Jumalien keinu, Eino Leino, teoksessa Kangastuksia, 1902

Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta,
eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,
he heittävät häntä
välillä taivaan ja maan--
siksi kuin järjen valon häneltä ne vievät.

Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on,
hän tänään pilvien ääriä kulkee,
ja huomenna makaa
maassa niin syvällä
kuin koski, mi vuorten
kuilussa kuohuu.

Kuka keinussa jumalien keinuu,
ei hällä elon aika pitkä ole.
Syyn, syyttömyyden
hän huiput nähköön--
sitten tulkohon tumma yö.

Tässä runossa toinen säkeistö kertoo olennaisen mielialasta, ja omasta olosta, mutta kolmas säkeistö on lohduton.

Suomen ykkös räppäri Cheek on kirjoittanut minusta vielä mahtavammin, en laita kaikkea biisiä, mutta biisi alkaa


Keinu, Cheek, 2015

Joka keinussa jumalten keinuu
väliä taivaan ja helvetin heiluu
hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
kun keinuu

Joka selässään ristinsä kantaa
kohtalon haltuun itsensä antaa
hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu
kun keinuu


Biisin alussa siis Cheek kertoo minusta samaa kun Leino toisessa säkeistössä. Tämän jälkeen oleva pitkä säkeistö, jota en tähän laita on loistava, ja teknisesti vaikea räpätä. Se on voinut herättää ristiriitaisia tunteista, sillä säkeistö sisältää termin kohdan:

"hän on hiphopjumalan poika
iskuja viskoo kuin salamoita"

.. Biisi jatkuu sitten ....

hän tunsi sen vahvana sisällään
mitä saanut oli lahjana isältään
se samalla ikuisen kirouksen sisältää
tulevaa kuolemaan suruun ja ikävään
tiensä on oleva lukittu, hänen tiensä on oleva tutkittu
siitä on kuhistu, jupistu, mutistu
mut ennen kun saaga on valmis hän ei luhistu
häntä on kivitetty rehtorin nähden
nimitetty lennoksi tähden
hän on nähnyt omien kääntyvän
sillalla katsellu jokien jäätyvän
silti uskoo valon voittavan vielä
vaikka tietää pimeyden koittavan
mukanaan suun soittajan viedä

Erityisen vaikea kohta on räpätä:
"tiensä on oleva lukittu, hänen tiensä on oleva tutkittu
siitä on kuhistu, jupistu, mutistu
mut ennen kun saaga on valmis hän ei luhistu "

Ja  kertosäe:

joka keinussa jumalten keinuu
väliä taivaan ja helvetin heiluu
hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu kun keinuu
hän, joka selässään ristinsä kantaa
kohtalon haltuun itsensä antaa
hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu kun keinuu

sitten biisissä vielä yksi pitkä säkeistö ja vielä kertsit.

Minusta lyyrikkona Cheek yltää korkeammalle tasolle, kuin useimmat nykyrunoilijat.


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Tomi Kontio: Vaaksan päässä taivaasta



Tomi Kontio: Vaaksan päässä taivaasta, Runoja Teos 2004.

Tomi Kontio on hyvä runoilija, joka sai jo 1993 parhaan esikoisteoksen J.H Erkon palkinnon.

Vaaksan päässä taivaasta - on eheä runoteos, jonka nimi tulee ensimmäisestä runosta, jossa on kuusi säkeistöä, tähän lainaan vain ensimmäisen ja viimeisen:

Perhospinni on jalkakäytävällä, vaaksan päässä
voikukasta, oikukasta
on nousta siiville, lentoon keltaista valoa
metistä vetistä
kun on kerran letistä langennut
...

että annan se on olla ja olla ja olla
muistelolla, vaaksan päästä taivaasta

Runo perustuu osittain äänneasujen toistoon voikukasta, oikukasta, metistä vetistä, letistä
olla, olla, olla, muistelolla.

Runoteos ei kuitenkaan jatka sanaleikkejä, vaan pyörii tässä maailmassa, toisessa osassa ollaan Kontulankaarella:

Heräsin siihen kun vaimoni painoi polvea kurkulleni,
en ajatellut mitään, katsoin tupakan kellastamaan
kattoon syntyviä värillisiä galakseja.

Tämän ensimmäisen säkeistön jälkeen, vaimo kommunikoi:
"Jonain yönä tapan sinut", vaimo sanoi
"Ja silloin heräät vain sen verran,
että tiedät nukahtavasi, lopullisesti."

Runoteoksessa on neljä osaa, yhtä kiihkeissä tunnelmissa ei jatketa.... vaan on kaihoa, kuolemaa, syksyä ...

Saturnus-runon toinen säkeistö on hieno on itsessään

Hatun lieri nielee viimeiset valonrippeet
ojassa makaa kottarainen
syksyn peittelemänä.

Etelänmatka jäi sinä syksynä kottaraiselta väliin.



lauantai 16. syyskuuta 2017

Turku Korhosen kirjojen näyttämönä




Seuraava bloggaus liittyy Riku Korhosen kirjan Emme enää usko pahaan (WSOY 2016) sekä Kahden ja yhden tarinoita (Sammakko 2003) maisemiin, tai niiden kirjaversioihin. 

Kirjailija  Riku Korhonen on syntynyt nettitietojen mukaan Turussa vuonna 1972, ja opiskellut itsensä Turun yliopistossa filosofian maisteriksi. 

Turku on hyvin teoksissa esillä, ja Riku Korhonen tavoittaa monesti kerronnallaan paikan luonteen.

Itsellekin paikat ovat tuttuja. 

Yläkuva on Kuuvuoren huipulta otettu  kirjan julkaisuvuonna 2016. Kuuvuorella asui 1990-luvun alkuun asti päähenkilö Eero Viitasen kaveri Lari, joka katseli sieltä maisemia, Nummen urheilukenttää sekä Pyhän Katariinan kirkkoa, josta on kuva alla. Asuin itsekin 1990-luvulla seitsemän kuukautta Kuuvuoren kupeessa Nummenpuistokadulla. Olen asunut myös lyhyen jakson YO-kylässä, joka on Pyhän Katariinan kirkon vieressä.



Pyhän Katariinan Kirkko näkyy Larin ikkunaan Kuuvuoren kupeelle. Tässä on kirkko kuvattuna edestä läheltä.


Yllättäen kirkko näkyy myös Kuuvuorelta.

Tässä suunnistuskartan osa. Katso punaista nuolta,


Koska Pyhän Katariinan kirkosta on puhetta


Niin tässä vielä lähikuvat.




Lari kävi Aurajoen urheilulukiota, joka toimi valkoisessa rakennuksessa, jossa on nykyisin Nummen koulun toimintaa.



Larin isä joutui muuttamaan Elinantien kerrostaloihin, jotka ovat Kuuvuoren lähellä, Elinantie toinen pää on Nummenpuistokadulla, toinen on Hakakadulla.

Tarinan päähenkilö Eero Viitanen asuu Ispoisten kiertotiellä, joka näkyy alemmassa kartassa punaisella.




Perhe Viitanen asuu kuvausten mukaan "meren äärellä" Ispoisissa.


Tekstin mukaan he asuvat Ispoisten kiertotiellä sen länsiosassa, josta on melkoisesti matkaa merelle ja välissä on jopa liikenneväylä eli Rykmentintie.

Paikat voi mieltää monella nimellä. Teoksessa juostaan lenkkiä Paavo Nurmen stadionin ympäri kolme kertaa, kyseessä on  Karikon lenkki, joka on noin 1500 metriä pitkä. Lari on käynyt Nummen kirjastossa, joka oli tuolloin (ja nyt) Töykkälänkadun päässä, mutta kirjavalikoima on minusta niukempi silloin ja nyt kuin kirjassa.

Puhutaan myös Laukkavuoresta, yli päätään metsästä ja kallioista. Kaikki Turun ruutukaava-alueen viereiset metsät ovat "pilalla", eli kalliot ovat roskaisia, täynnä tupakantumppeja, ja kaljatölkkejä ja lasinsiruja. Suunnistan lähiömetsissä, ja eniten juuri Ispoisten Ilpoisten alueella. Metsäpohjat ovat huonossa kunnossa.

Hirvensalo ja Satava ovat tuttuja paikkoja. Itse kutsun Papinsaaren risteystä Kaistarniemen risteykseksi, aiemmin siinä oli kyltti, jossa luki Kaistarniemi, tien nimi on Kaistarniementie, joka lähtee Kakskerrantieltä, ei Papinsaarenkatu tulee vasta myöhemmin.

Satavassa on kirjassa Tammivalkama, joka on Satavansillan vieressä. Minusta voi puhua myös Ekvallan uimarannasta. Tammivalkaman "hotelli" on Ekvallassa.

Tienhaarassa on pitkään lukenut vain Ekvalla.


Tietä oikaistiin, kun uusi silta rakennettiin 1980-luvun lopussa.

Tammivalkama oli alkuun hotelli, mutta nyt rakennus on muussa käytössä. Alun alkaen Ekvallassa oli talo, jossa oli kesäsiirtola. Talo purettiin, ja hotelli rakennettiin tilalle.

Friskalassa on tosiaan kesäisin lihakarjaa, kirjan mukaan sonneja, lehmiä ja vasikoita.



Satavasta Hirvensaloon näkyy tosiaan Satavasta, kirjassa puhutaan vuokramokistä.


Hennala on Satavassa, se on seurakunnan tila, esimerkki Satavan arkkitehtuurista.


Aino kaapataan "vuokramökkiin" Myllynkylänpuolelle, ja järven rantaan. Mökissä on vanha Kakskerran vaakuna. Kakskerran kunta pakkoliitettiin Turkuun 1960-luvun lopulla. Kunnan vaakunassa oli kaksi tiilivenettä. En tiedä vaakunan symboliikkaa, mutta Kakskerran kunta koostui ainakin kahdesta isosta "pääsaaresta" Satavasta ja Kakskerrasta.


Tässä kuva  Kakskerranjärven rannasta.



Aino ja Eero käyvät teoksessa Matkakodissa, joka on edelleen Turun Lemminkäisenkadulla, eli Aino ja Eero lemmiskelivät Lemminkäisenkadulla.




Ihmettelin hieman, missä Eero ja Lari käyvät uimassa. Ispoisten uimaranta on nuolen kohdalla, jonka alapuolella on soutu- ja melontakeskus.

Kuten kartastakin ja yläkuvasta näkyy, osa rannasta on kaislikkoa jo Ispoisissa


Katariinanlaaksossa on vielä enemmän kaislikkoa, valkoinen rakennus on Soutu- ja melontakeskus. Kuva otettu Hirvensalon puolelta.

Teoksessa puhutaan Rusthollinmäestä ja puutarhasirpalealueesta ja uimasta tullessa kävellään Ispoisten puistotietä, joka on karttapalan itäreunassa punaisen viivan vieressä, tie vaihtuu Rykmentintien risteyksessä  Eteläkaareksi, minusta jokin tässä ei stemmaa.


Teoksessa puhutaan harjoitusalueesta Piikkiössä, nämä kuvat ovat Raadelmaantien vierestä


Piikkiöstä, missä on harjoitus-alueet


Ainakin paintballia voi harrastaa.

Kahden ja yhden tarinoita
Miljöö on Tora-alhontie, mitä Turussa ei ole, niinkuin ei kaikkia muitakaan paikkoja?

Tarinan sijoitan Turkuun,, sillä paikoista löytyy Ruissaloa, Itäistä Rantakatua, Hansatoria ja IV-osassa on tarkkoja osoitteita, mutta itse sijoittaisin miljöön muualle, hieman idemmäksi. Miljöökuvauksessa eivät etäisyydet eivätkä paikat stemmaa, välillä ollaan meren rannalla, välillä ikkunasta näkyy Aurajoki, sitten on vanha kaatopaikka, miljööksi olisi kannattanut valita kuvitteellinen Tursenki.


Missä on Tora-alhontie?
Turussa Ilpoisissa on Tora-alhonkatu ja Tora-alhonpolku, joka päättyy umpikujaan ja kallion kautta pääsee Lauklähteenkadelle. Molemmat paikat ovat arvokkaita omakotitaloalueita, joissa on vanhoja omakotitaloja.



Tora-alhonkatu lähtee Rautsuonkadulta. Tora-alhontietä siis ei ole. Kuvan kaappasin Turun seudun opaskartasta, nuolet sentään taiteilin itse ja tekstin

Teoksen sivun 215 kuvauksen perusteella Tora-alhontie tuntuisikin olevan Ilpoisen, Haritun tai Uittamon suunnalla, mutta vain Uittamolta näkyy merelle ja korkeilta kallioilta, tämä on otettu Ilpoisten kalliolta.


Uittamo ei ole mitenkään huono asuinalue, kuten ei tietenkään Ilpoinenkaan, ja siellä on siirtolapuutarhaalue. Siirtolapuutarha kirjassa mainitaan.

Luolavuoren Petreliuksen ja Ilpoisten välillä on "kukkula", joka on ollut 1960-luvulla jonkin näköinen kaatopaikka, ainakin maa-ainekselle, Luolavuoressa lienee ollut ampumarata, tosin eri paikassa. Paikalla on lisäksi laaja avokallioalue, jossa on paljon jääkautista kivikkoa. Olen suunnistanut ja lenkkeillyt alueella todella paljon, ja se on hyvä alue, enkä ole kenenkään nähnyt hyppivän taloista alas, enkä ole nähnyt muutakaan oheistoimintaa.

Kerrostaloja on Lauklähteentiellä, ja siellä asuu mukavia ihmisiä, tunnen heitä monia henkilökohtaisesti.


Puhutaan myös Dynamosta, joka on Linnankadulla pääkirjastoa vastapäätä, jonne tulee kirjan mukaan nuoria Pansion, Jyrkkälän lähiöistä, Pansiossa asuu vähän ihmisiä, viereisessä Pernossa enemmän, (toiset isovanhempani asuivat Pansiossa). Mihin unohtuikaan Härkämäki, Varissuo ja Lauste ja Ylioppilaskylä?

perjantai 8. syyskuuta 2017

Rikinkeltaisia yksityiskohtia


Kjell Westön (s.1961) vuonna 2017 julkaistussa romaanissa Rikinkeltainen taivas on paljon yksityiskohtia.

Kirjan ydin on kertojan ystävyys Rabellien perheeseen, saman ikäiseen poikaan Alexiin ja tämän pikkusiskoon Stellaan. Ystävyys alkaa Rabellien kesäpaikassa Ramsvikissa, ja jatkuu talvisin Helsingissä, jossa pojat käyvät ruotsinkielistä oppikoulua Den Tredje Läroverketia. Kirjan tapahtumat ajoittuvat vuosille 1969 - 2016.

Seuraava ei paljasta kirjan juonta, mutta yksityiskohtia henkilöistä
Kertoja, jonka nimeä ei paljasteta, on syntynyt 4.7.1959, kymmenenvuotislahjaksi hän saa polkupyörän, joka on kirjan kansikuvassa. Kirjailija mainitsee, että Alexin luo Ramsvikiin on 7 km matka, toisaalta takaisin on myöhemmin vain 6 km. Kertoja mainitsee seisovansa pyörän päällä, eli hän polkee seisaallaan, ja aurinko paistaa sivulta poskeen, eikä niin kuin kirjan kannessa, jossa poika ajaa ilman käsiä. Varjo on kuvassa 'sivulla', missä on siis aurinko?

Päähenkilö mainitsee lapsuuden lukemisekseen Jack Londonin kirjat ja Välskärin kertomuksia. Don Camillo-filmejä katsotaan tv:stä. Päähenkilö on perheen ainoa lapsi, käy partiossa Haukoissa, mutta inhoaa sitä ja lopettaa. Alex on myös partiossa ja johtaja. Minulle jäi käsitys, että kertoja ei myöskään (ilmeisesti) käy armeijaa, päättelin sen siitä, että asiasta ei ole yhtään mainintaa, sen sijaan Alex varmasti kävi armeijan. Kertoja rehvastelee sänkyilyistään Stellan ja Lindan kanssa, lisäksi muita nimettömiä naitavia on liukuhihnalla, tähän asepalvelus olisi asettanut omia katkoksiaan. Kertoja on koirasperhonen, joka hyörii Stellan 'hameen alaisessa kukinnossa' ja sen ollessa poissa 'käytöstä' vierailee muiden lakanoissa. Stella antaa myös muiden perhosten vierailla edellä mainitussa paikassaan.

Kertoja natisee joskus rahapulasta, mutta matkoja tehdään toisaalta Ulleville asti, myöhemmin manner-Eurooppaan asti. Kirjoitettuaan kirjan hän elää sen tuotoin ja apurahoin, ja myöhemmin jatkaa opetusuraansa. Ihmettelin väitettä, että hän ryhtyy apulaisrehtoriksi rahan takia. Minusta apulaisrehtori on tavallinen opettaja, joka saa vain "tunteja" avustaessaan rehtoria, joka tekee hallinnolliset päätökset, jos hän apulaisrehtori on kokonaistyöajassa, vapaa-aikaa on vähemmän, eikä palkka ole juurikaan parempi.

Kertoja ei perusta omaa perhettä eikä kanna vastuuta muista. Sen sijaan hän kirjoittaa "tätä rikinkeltaista kirjaa". Kirjailijan esikoisteos on vuonna 1998 ilmestynyt  Sepänpuiston uneksija, joka sai hyvät arvostelut ja möi hyvin. Kirjailija eli rojalteilla ja saa apurahoja, kunnes toinen romaani Jälkiä hiekassa floppaa. Kirjailija opettaa sijaisena kouluissa, valmistuu lopulta filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, gradu käsittelee Risto Rytiä ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä, jota ei kirjassa avata, (mutta joka oli seurausta Rytin Ribbentropin kanssa tekemästä sopimuksesta, joka antoi aikaa Suomelle, ja "varusteita". Sotasyyllisyystuomio ei perustunut "mihinkään" tekoaikana olleen lain rikkomukseen vaan jälkeen päin säädettyyn sotasyyllisyyslakiin. Ryti sai kymmenen vuoden kuritushuonetuomion, josta pääsi pois terveyden romahdettua. Ryti kuoli 1956). Kirjoittajan kolmas romaani Sodanjälkeiset sunnuntait, liittyy tähän tematiikkaan, mutta on edelleen huono. Sen sijaan Soita minille Galveston, sai hyvät arviot ja sitä myytiin. Alexin elämänlerta Tuhannen elämän mies, oli siloiteltu, eikä ole kertojan kirjoittama, mutta sitä myytiin hyvin.

Kertojan autona on rättisitikka, joka myydään lopulta Algarvella, missä kertoja yritti kirjoittaa suhteestaan Rabelleihin Facit -kirjoituskoneella. Ilmeisesti Algarvella kertoja on myös väkivaltainen, ja käy vähintään ilotalossa. Stellan isoisä Poa kehottaa kertojaa ajamaan itselleen kuorma-autokortin. Poa hoitaa myös työpaikan hänelle, ennen kuin antaa lähtöpassit nahjuksena pitämälleen velttoilijalle. Poa on syntynyt 1902 ja kuolee 1990, ja hautajaiset pidetään 11.9.1990. Poasta halutaan leipoa konna kaikella tavalla.

Stellasta voisi mainita paljonkin yksityiskohtia, mutta kirjassa väitetään hänen jo teini-iässä käyttäneen hashista. Stellan ja kertojan ensimmäinen suuri periaatteellinen riita juontuu Stellan länsisaksalaisten terroristien ymmärtämisestä. Myös suhde leirikoulussa tanssikaveri Sebastian Asklöfiin rapauttaa luottamusta. Sebastian pelmahtaa kirjan loppupuolella kuvioon. Stellan tytär on minusta perinyt sosiaalisesti äidin asenteita, joskin vangitsee myös todellisuutta kameraansa.

Kertojan isän nimi on  Tage, hän on hetken apulaismyymäläpäällikkönä kodinkoneliike Träskman ja Antellilla, kunnes Antellin poika Hankenilta tulee tilalle, Tage saa myöhemmin kenkää ja on lopulta rautakaupan myyjä. Tage vuokraa vuonna 1969 Metsätorpan 25 vuodeksi. Vuokra-aika loppuu vuonna 1994, johon Tage saa vuoden jatkoajan. Tagella on ensin autonaan Simca, ja sitten Ford Escort. Kertojan isä ja äiti eroavat, ja molemmilla on uusia suhteita.

Kertojan äiti Ellinor on kotoisin Pohjanmaalta. Hän on miestään koulutetumpi, ja on töissä seurakunnan kansliassa, sittemmin hyväntekeväisyysjärjestössä. Äidillä on lopulta myös osakeomaisuutta, jolla kertoja pönkittää kirjailijan uraa äitinsa kuoltua 2010-luvulla (ajankohtaa ei kerrota). Äiti  tuntee jo kertojan lapsuudessa Metsätorpalla usein väsymystä ja  päänsärkyä! Äidillä on myöhemmin toinen. Äidin isä lepää sankarihaudassa Pohjanmaalla.

Stellan tytär Sandrine, Alexin  tytär Thea sekä Lindan ja Klasun poika Tommi syntyvät vuonna 1988. Kirjasta on blogeissa minusta kummia arvioita ja mielipiteitä, eräässä blogikirjoituksessa puhutaan laman lapsista. Thea saa 19-vuotislahjaksi Mitsubishi Pajeron, ihmettelin Thean sakkoja. Suomessa sakot riippuvat tuloista, eli nehän maksettiin rahasto-osuuksista, miksi, jos tuloja on, niin eikö ole likviidejä varoja? Sandrine piehtaroi kaikenlaisessa yltäkylläisyydessä, ja on yhtä näsäviisas kuin rikas ja rakas äitinsä. Tommi saa potkut varastosta, eikä lähde korkeakouluun opiskelemaan, ja armeijasta hänelläkään ei ole mainintaa! Kaikki elävät viime kädessä perheensä rahoin, eivät siis ole mitään perinteisiä laman lapsia.

Yhtä kummallinen väite on minusta se, että kertoja olisi humanisti tai humaani (en tiedä, mitä tällä tarkoitetaan, mutta ihmisystävällinen ja suvaitsevainen lienevät synonyymeja), kertoja vinoilee äidilleen, ketkä 1950-luvun näyttelijöistä ovat olleet kaapissa. Tällainen henkilö on hyvin kaukana humaanista, humaani ihminen kantaa vastuutaan ja hyväksyy ihmiset sellaisena kuin nämä ovat.

Kertoja puhuu väreistä ja tuoksuista ja niitä romaanin alkuosassa mainitaankin esimerkiksi Rikinkeltaisen taivaan lisäksi appelsiinin värinen, punainen valo, Stellan lehmuksen vihreät tapetit ja vielä ainakin syvänmeren sininen, minusta värejä lopulta oli sangen vähän.

torstai 31. elokuuta 2017

Stefan Zweig: Shakkitarina



Stefan Zweig: Shakkitarina, Die Schachnovelle 1942, suomentanut Marja Wich, Germenia-kustannus 2017, sivumäärä 78.

Zweigin Shakkitarinan tapahtumapaikka on valtamerilaiva. Shakin maailmanmestari Mirko Czentovic matkustaa New Yorkista Buenos Airesiin. Kertoja haluaa tutustua kuuluisuuteen, shakin maailmanmestariin  Mirko Czentoviciin, joka on hyvin koppava. Czentovic on ollut lukutaidoton talonpoika, joka on seurannut papin pelaamista, ja oivaltanut nappuloiden liikkeet ja kehittynyt nopeasti huippupelaajaksi ja maailmanmestariksi. Hän on nero vain shakkilaudan ääressä.

Laivalla on rahvas skottimiljonääri McConnor, joka haluaa haastaa maailmanmestarin, joka pyytää pelistä 250 000 dollaria. Mestari voittaa laivaporukan leikiten, kunnes paikalle tulee neuvomaan Tohtori B, joka kertoo, että ei ole pelannut 25 vuoteen laudalla shakkia.

Tohtori B. on toiminut perheen lakitoimistossa, ja joutunut Gestapon pidättämäksi. Hänet on suljettu hotellihuoneeseen ja joutunut kuulustelumyllyyn. Hotellihuone on ollut täysin virikkeetön, kunnes B. onnistuu varastamaan shakkimestarien pelikirjan. Hän alkaa pelata leivänmuruilla pelejä, kunnes kaikki  on moneen kertaan käyty läpi. Lopulta murusiakaan ei tarvita, pelit pyörivät B:n mielessä. Mania kasvaa, sen jälkeen B:n aivot 'jakautuvat' valkeaksi ja mustaksi puoleksi, jotka käyvät loputtomia shakkiotteluita. B. sekoaa ja pääsee vankilasta.

B:n mania alkaa kasvaa ja hän suostuu haastaamaan Czentovicin otteluun ja onnistuu voittamaan ensimmäisen pelin, ennen kuin shakkimopo uudelleen keulia ja uhkaa karata ...

Kirja viittaa Pistyanerissa vuonna 1922 käytyyn tasapelimittelöön Alehin ja Bogoljubovin välillä (s.27). En löytänyt tällaista peliä, mutta Alexander Alekhinen ja Efim Bogoljubovin ottelun, jonka eräs erä meni seuraavasti:
1. e4 e5 2. Nf3 Nc6 3. Bb5 a6 4. Ba4 Nf6 5. O-O Be7 6. Nc3 b5 7. Bb3 d6 8. a4 b4 9. Nd5 Na5 10. Ba2 Nd5 11. Bd5 c6 12. Ba2 c5 13. c3 Rb8 14. Bd5 O-O 15. d4 ed4 16. cd4 c4 17. Be3 Be6 18. Be6 fe6 19. d5 e5 20. Rc1 Qd7 21. Ng5 Bg5 22. Bg5 Rbc8 23. Qe2 h6 24. Bh4 Rf7 25. Bg3 Qa4 26. f4 ef4 27. Bf4 Qb5 28. Bh6 c3 29. Qg4 Qd7 30. Qd7 Rd7 31. bc3 bc3 32. Bd2 Rdc7 33. Bf4 Nb3 34. Bd6 Rf7 35. Rf7 Nc1 36. Rf1 Nd3 37. Ba3 c2 38. d6 Kh7 39. h4 Rc4 40. e5 Ne5 41. Bb2 Rc8 42. Rc1 Nd7 43. Kf2 Kg6 44. Ke3 Rc6 45. Bd4 Nf6 46. Kd3 Rd6 47. Rc2 (Pelin siirrot "kopioin" TÄÄLTÄ).
Minusta kyse on espanjalaisesta avauksesta. En ole shakkitietäjä, mutta minun oli eräässä vaiheessa pakko pelata shakkia, jolloin opettelin eri avaukset huolellisesti juuri shakkikirjoista, espanjalainen avaus ei ollut lemmikkini, aloitin usein valkealla d-sotilaalla, ja vastaavasti yritin Nimzo-intialaista puolustusta mustalla eli siirtää ratsua Rf6, yritin kaikin keinoin pitkittää peliä, ja "tukkia" keskustaa ja linjoja useinkaan onnistumatta. Ellen väärin muista e-sotilaalla avaus johti monesti nappuloiden vähenemiseen, ja avasi peliä minun taidoilleni liikaa, joskin muistaakseni daamigambiitti sopi tähän. Olin suhteellisen surkea shakissa, ja pidin tammesta enemmän. Viime aikoina en ole pelannut edes tietokonetta vastaan.

****
Stefan Zweig (1881 - 1942) oli itävaltalainen kirjailija, joka muutti maasta vuonna 1934.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Henning Mankellin tarina Mies rannalla selkokirjana



Henning Mankellin Mies rannalla on julkaistu 54-sivuisena selkokirjana vuonna 2012.

Tietokonealan yrittäjä Göran Alexandersson on kuollut taksiin Ystadissa. Rikoskomisario Kurt Wallander ja rikospoliisi Hansson alkavat tutkia miehen kuolemaa. Ensin he käyvät hotellissa, mutta mitään ei selviä. Tutkimusten mukaan mies kuoli myrkytykseen, mutta ottiko hän itse myrkyn vai antoiko joku toinen sen? Se on koko tarinan tärkein kysymys.

Kurt Wallander löytää  ratkaisun rannalta, tai paremminkin rannalla olevista taloista.

Tämä tarina on kokonaisuudessaan Mankellin kokoomateoksessa Pyramidi. Tämän murhan syy löytyy menneisyydestä.

Tämä selkokirja sopii aikuiselle.

Teoksen tiedot:
Kirjoittanut: Henning Mankell
Selkomukautus: Johan Werkmäster
Suomennos: Ari Sainio
Sivumäärä on 54, teksti on suurta.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

William Shakespeare: Kuningas Juhana



William Shakespeare: Kuningas Juhana, näytelmää esitetty tiettävästi ensimmäisen kerran 1596-97 ja näytelmä painettiin vuonna 1623, Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi suomeksi vuonna 1901.

Kuningas Juhana -näytelmä on runomuotoinen, siinä on viisi näytöstä ja yhteensä 16 kohtausta. Ensimmäisessä näytöksessä on vain yksi kohtaus Juhanan palatsissa Englannissa, toinen näytös tapahtuu Ranskassa, jossa Englannilla oli silloin alueita ja niille on monia ottajia.

Jotta näytelmän ymmärtää paremmin on hyvä hahmottaa historiallinen viitekehys.
Juhana (1166 - 1216) nousi valtaistuimelle vuonna 1199 veljensä Rikhard Leijonamielen jälkeen. Juhanan  nosti valtaistuimelle tiettävästi Richard Leijonamieli, eli hän päätti seuraajansa.  Näytelmän kannalta on olennaista, että Juhanan vanhemman veljen Gottfriedin poika Arthur katsoo kruunun kuuluvan hänelle. Tässä pyrkimyksessä Gottfriedin leski Constance häntä kannustaa. Arthur liittoutuu Ranskan kuninkaan Filipin (Cajanderin suomennoksessa Philip) kanssa. I
Juhana sai lisänimen Maaton, koska  ei saanut perintömaata isältään, toisaalta Juhana menetti kyllä alueitakin Normandiasta Ranskasta.
Sekä Arthurin äiti Constance, että isoäiti Eleonoora eli Juhanan äiti kytkeytyy näytelmään, mutta historian mukaan Arthur olisi kaapannut oman isoäitinsä Eleonooran. Juhana ottaa kiinni Arthurin, joka ei herätä myönteistä palautetta oman maan aatelisissa.
Juhanalla oli valtataistelu myös paavi Innocentius III:n kanssa. Innocentius III (paavina 1198 - 1216) oli ehkä kaikkien aikojen mahtavin paavi. Juhana uhitteli, mutta joutui perääntymään.
Väitetään, että Juhanan kruununjalokivet olisivat painuneet suohon. Juhana kuoli tämän jälkeen kuumetautiin, ja näytelmässä näin tapahtuu ja valtaistuimelle kohoaa hänen nuori poikansa Henrik, jonka kuningas-nimi oli Richard III, kuninkaana hän oli vuosina 1216 - 1272.

Shakespeare on mestari ja näytelmä on traaginen, vaikka tämä ei minusta ole hänen paras näytelmänsä.

Ensimmäisessä näytöksessä Arthur Plantagenet vaatii maita, ja Philip Ranskan kuningas avittaa häntä tässä vaateessa pelaten tietysti omaa peliään. Arthurin äiti Constance on kova sekaantumaan asioihin. Juhana varustaa joukkoja ja on lähdössä Ranskaan, ja kulut hän maksattaa hiippakunnilla ja luostareilla. Ensimmäisessä näytöksessä ja koko näytelmässä esiintyy Bastardi, joka on Richard Leijonamielen avioton poika. Bastardi on uskollinen Juhanalle. Juhana lyö hänet ritariksi. Myös Bastardin äiti Lady Faulconbridge tunnustaa Leijomielen vierailleen aviosängyssään:


Isäsi oli Richard Leijonamieli.
Tulisen, pitkän viettelyksen jälkeen
Aviovuoteeseen ma hänet päästin


Bastardi on varsin tyytyväinen isästään, ja kiittää siitä äitiään:
Kautt' auringon! Jos voisin jälleen siitä,
Parempaa isää toivoa en voisi.
On oikeutettujakin syntejä,
Ja niit' on teidän; hupsuntyöt' ei työnne:
Yleän lemmen alamaisuusuhriks
Sydämmen altistua täytyi hälle,
Jonk' urhontarmoa ja raivoisuutta[6]
Niin säihkyi uljas leijona, ett' antoi
Kuninkaan-sydämmensä Richardille.
Ken leijonalta riistää sydämmen,
Naissydämmenkin hevin voittaa. Äiti,
Sydämmen kiitos sulle isästäni!
Ken sanoo, että väärä oli työ
Sun tekosi, sen nielköön hornan yö!
Tule, äiti; suvulle sun näytän nyt;
Saat kuulla, että synti ollut oisi,
Jos Richardin sa oisit hyljännyt.
Se valhehtii, ken toista väittää voisi.

Cajander käyttää paljon termejä horna sekä portto. Hornaa tosin käytetään vain kuusi kertaa, ja porttoa vain yhden vaivaisen kerran. Tämä on näytelmänä sellainen, että sanoja ei käytetä.

Niin, Ranska Juhanan ja onnettaren,
Niin, valtaajan ja porton parittaa. —


Alkuun asiat sujuvat suosiollisesti Juhanalle, Arthur vaatii kruunua. Toisaalta Bastardihan on Leijonamielen poika, mutta Juhana pysyy vallassa. Juhana naittaa Castilian tyttären Blancan Philippin pojalle Louisille. Sopu syntyy, mikä varsinkin Arthurin äitiä korpeaa. Tässä seuraavassa hän puhuu pojalleen alkuun kirpeästi, sitten hunajaisesti

Jos sinä, tyyntäjäni, ruma oisit,
Kuvaton, äitis kohdun häväistys,
Rivoa tahraa, inhaa vammaa täysi,
Hupelo, rampa, kyssä, rujo, musta,
Pisoilla, luomill' yltä ryvetetty,
En siitä huolisi, vaan tyyni oisin;
Et silloin mulle rakas oisi, etkä
Ois syntysi ja kruunun arvoinen.
Mut kaunis olet; kehdossas jo, armas,
Sua suosi yhdess' onnetar ja luonto.
Luonnolta puoleks auenneen sait ruusun
Ja liljan hohdon. Ah! Mut onnetar
Se muuttui, viettyi pois ja sulta vietiin;
Juhana setäs kanssa nyt se kiemaa,
Ja käsin kultaisin se Ranskan lahjoi
Kuninkaan arvon maahan tallaamaan
Ja parittajaks teki majesteetin.
Niin, Ranska Juhanan ja onnettaren,
Niin, valtaajan ja porton parittaa. —
Mies, eikö tehnyt väärää valaa Ranska?
Sanoilla hänet myrkytä, tai mene,
Ja jätä yksin tuskat nää, jotk' yksin
Mun kantaa täytyy.


Kun tilanne rauhoittuu, paikalle tulee Paavin lähettiläs Pandulph.

Juoni menee eteenpäin. Juhanan äiti vangitaan, mutta kaikki kääntyy Arthurin vangitsemiseksi. Juhana yrittää tapattaa Arthurin, mutta hän pääsee vapaaksi. Seuraaviin runoihin viitataan Sophie Hannahin kirjassa Suljettu Arkku.

KUNINGAS JUHANA.
Palata eikö loordit tahtoneet,
Kun kuulivat, ett' Arthur vielä elää?

BASTARDI.
Kuolleena hänet kadull' äkkäsivät,
Vain tyhjän lippaan, josta hengen helmen
Kirottu käsi oli ryöstänyt
.


Hannahin kirjassa on käytetty ihmisen ruumiista samaa vertauskuvaa eli  "arkkua", joka tässä on käännetty tosin lippaaksi.

KUNINGAS JUHANA.
Tuo Hubert konna sanoi: Arthur elää.

BASTARDI.
Niin, mut ei, jumalauta, muuta tiennyt!
Vaan miksi allapäin ja murheissanne?
Suur' olkaa työssä niinkuin aatteessakin,
Ja silmää kuninkaallist' älköön mailma
Pelon ja tuskan valtaamana nähkö.
Kuin aika valpas olkaa: tuli tulta
Ja uhka uhkaa vastaan; hirmun korskaan
Korskalla vastatkaa! Alemman silmä,
Jok' isoisilta lainaa ryhtinsä,
Isoksi kasvaa esimerkistänne
Ja ottaa päälleen uljaan sankarhengen.
Pois! Välkkykää kuin sodan jumala,
Kun sotakenttää kaunistaa hän aikoo!
Rohkeutta vain ja mieltä ylevää!
Kuin? Leijonaako pesäst' etsittävä?
Ja siellä pelkoon säikytettävä?
Ei, se ei kelpaa. Pystyyn vain! Ja tuhoon
Käsiksi käykää kodist' etäämmällä;
Päin syöskää, ennenkuin se liki pääsee!


KUNINGAS JUHANA.
Tääll' äsken kävi paavin lähetti;
Tein hänen kanssaan onnellisen rauhan;
Dauphin'in sotajoukon kotiin laittaa
Hän lupasi.

Näin onnelliseen lopputulokseen ei päästä. Juhana häviää Ranskan maita, ja lopussa siis kuolee.

****

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Moliere: Saituri



Moliére: Saituri, alkuteos L'Avare, viisinäytöksinen komedia, ensi esitys 1668.

Molieren klassikkonäytelmä Saituri on hauska ja mainio, ja ihmiskuvauksessaan ajaton.

Päähenkilö eli Harpagon on kuusikymppinen pohjattoman itara leskimies. Poika Cléante ja tytär Elise ovat hänen lapsensa. Cleante ja Elisa ovat molemmat rakastuneet ja haluavat naimisiin. Tielle asettuu itara isä, joka haluaa naittaa tyttärensä rikkaalle Anselmelle, sillä mies ei halua myötäjäisiä. Harpagon on piilottanut ison rahapussukan puutarhaansa ja venyttää penniä.

Yllättäen leskimies Harpagon haluaa avioitua nuoren Marianen kanssa. Mariane on puolestaan hänen poikansa lemmitty. Harpagon on iskenyt silmänsä siis Marianeen, ja " on palkannut" Frosinen pehmittämään Marianea kosintaa varten.

Näytelmässä tulee ilmi toistuvasti Harpagonin pohjaton itaruus. Cleanten on pakko lainata rahaa, jota hän saa välittäjän (Simon) kautta kiskurikorolla 25%, ja osa summasta olisi vielä tavaraa. Toisessa näytöksessä selviää, että koronkiskoja olisi oma isä, ja rahan lainaaja olisi oma poika, asiasta syntyy hieno dialogi, jossa sanat kimmotetaan kuin seinästä, ja isä ja poika ovat peilikuvia toisilleen

Simon (osoittaen Cléantea). Tämä herra on se, joka mielii lainata teiltä nuo 15,000 frangia, joista olen puhunut.
Harpagon: Poikani!
Cléante: Isäni!
Harpagon: Mitä, hirtehinen! Sinäkö teet itsesi syypääksi näin hirveään tuhlaukseen? 

Cléante: Mitä, isäni, tekö ilkeätte ruveta näin häpeälliseen kiskomiseen?
Harpagon: Cléante.
Harpagon: Sinäkö se olet, joka tahdot köyhtyä noilla kirottavilla lainoilla?
Cléante: Tekö se olette, joka koetatte rikastua noilla laittomilla koroilla?
Harpagon: Uskallatko vielä tulla silmieni eteen?
Cléante: Uskallatteko vielä näyttää silmiänne maailmalle?
Harpagon: Etkö laisinkaan häpeä kurjaa elämääsi! Kuinka uskallat noin kevytmielisesti tuhlata, mitä vanhempasi ovat koonneet otsansa hiessä?
Cléante:  Ettekö häpeä häväistä säätyänne tuommoisilla kaupoilla, uhrata kunnianne ja maineenne tuon pohjattoman rahan himon tähden ja korkojen saamiseksi käyttää kujeita, mitä mainioimmat koronkiskurit koskaan ovat keksineet?
Sanapingis jatkuu kunnes tyrehtyy. Sen sijaan itaruus jatkuu. Isä ja poika ottavat sanaharkassa kaksi lisäerää.

Naima-aikeensa järkevyyttä Harpagon kysyy  Valerelta, joka puolestaan on hänen tyttärensä rakastaja. Valere, joka toimii ilmeisesti Harpagonin hovimestarina,  haluaa myötäillä tulevaa appeea, eikä vävyksi haluava Valére halua vastustaa avoimesti Harpagonia.

Näytelmässä tapahtuu vielä kaksi mullistavaa tapahtumaa. Harpagonin rahalipas "löytyy" ja katoaa Harpagonin hallusta, Harpagon pillastuu ja hän käyttää näytelmän pisimmän repliikin. Harpagon epäilee Valerea, ja vaatii tunnustusta. Valere tunnustaa, mutta rakkautensa Harpagonin aarteeseen. Valerelle aarre on Elise, herralle rahat.

Lopullinen käännekohta on Anselmen saapuminen, ja Valeren paljastuminen hänen pojakseen.

Erinäisten hupaisten heittojen jälkeen saadaan nuorten kesken tuplahäät.

Myös Harpagonilla pyyhkii hyvin, sillä kulungit tulevat Anselmen kukkarosta.

Näytelmä päättyy Harpagonin kiljahdukseen: "Ja minä riennän katsomaan armaita rahakultiani -- Missä ne ovat?" Harpagonin hahmo on kyllä ikimuistettava ja tragikoominen ja lähipiirille hyvin raskas.

Klassikkonäytelmät ovat iättömiä ja loistavia. Valitettavasti tällaisia ei ole enää vuosisatoihin kirjoitettu. Onko tv tylsistyttänyt näytelmäkirjailijan kynän?

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Aleksander Pushkin: Patarouva



Aleksander Pushkin: Patarouva, alkuteos julkaistiin 1834.

Aleksandr Puškinin Patarouva on lyhyt kertomus korttipelin maailmasta.

Päähenkilö on Herman, jota sanotaan sukujuuriensa vuoksi saksalaiseksi. Mies on insinööri-upseeri, ja kiinnostunut korttipeleistä. Hän seuraa pelejä, mutta ei koskaan itse pelaa.

Hermanilla on kuitenkin pelurin sielu, hän on kiinnostunut tietystä korttikombinaatiosta, joka voittaa. Hän luulee, että se on vanhalla kreivittärellä. Herman alkaa lähetellä rakkauskirjeitä kreivittären seuraneidille Lisaveta Ivavnovalle, ja tunkeutuu vanhan kreivittären asuntoon. Hän ei ole suinkaan kiinnostunut Lisavetasta, vaan vanhan kreivittären "korttiyhdistelmästä". Yöllä kreivittären makuukammarissa Herman onkii tietoja, lopulta pistoolin kanssa. Kreivitär kuolee järkytykseen.


Kreivitär ilmestyy Hermanille unessa. Hän sanoo, että yhdistelmä on kolmonen, seiska ja ässä, ja pelaa kahdesti ja nai kasvattini Lisaveta.

Herman joutuu kuitenkin mielisairaalaan, ja Lisaveta pääsee hyviin naimisiiin kunnollisen miehen kanssa. Herman tosin voitti pelipäydällä kahdesti, mutta ei aio naida Lisavetaa, vaan meni pelaamaan kolmannen kerran. Hän luuli saaneensa kolmosen, seiskan ja ässän, mutta käännettäessä kortteja ässän sijasta patarouva vilkuttaa silmää.

Tarinan opetus lienee ainakin se, että ahneus vie turmioon, ja paha saa palkkansa.

****
Aleksandr Sergejevitš Puškin (1799 - 1839) oli venäläisen kirjallisuuden kultakauden airut, hänet muistetaan runoilijana ja kirjalijana.

torstai 18. toukokuuta 2017

Tiinalla on hyvä sydän



Anni Polva: Tiinalla on hyvä sydän, Suomi sata -kirjat

Anni Polvan Tiinalla on hyvä sydän oli yksi Suomen satavuotisjuhla juhlakirjoista. Luin kirjan sähköisestä palvelusta, ja minusta se oli yksi parhaita Tiina-kirjoja.

Lukuvuosi on loppumassa, ja kouluun on tullut kirje, jossa toivotaan maalle seuraa "yksinäiselle vanhukselle". Tiina viittaa, ja saa rehtorilta matkarahat.

Kotona kertominen pelottaa, mutta Tiina pääsee matkaan, ja matkustaa alkuun Juhan kanssa, joka on menossa enonsa maatilalle. Tiina saapuu kirkonkylään. Hän tarjoilee eväitään bussissa, ja tutustuu kunnanlääkäriin. Tiina on käsityksessä, että hänen pitäisi löytää köyhä ja kipeä Minna. Vain Miina-muori on köyhä ja kipeä, ja  kirkonkylällä on muutakin kurjuutta. Tiina organisoi Miina-muorin taloustyöt, keittelee kahvia, tekee halkoja, ja hakee ruokatavaroita ja lääkkeitä. Seudulla on rikas lehtori Johansson, joka on aikamoinen lohikäärme. Hän odottaa seuraneitiä. Tiina kuitenkin puuhailee Miinan matalassa mökissä, ja ystävystyy reippaan kyläkiusatun Heikin kanssa, jonka äiti on yksinhuoltajana kunnan elätti. Tiina sopeutuu Miinan luo "me jutellaan ja nauretaan... Miinalla on seinäkello, jossa on ruusuja ja sydämiä. Aamulla, kun minä nousin ylös, oli koko piha täynnä kastehelmiä ja hämähäkinverkkoja ..."

Tiina pelastaa Heikin pulasta, kietoo kunnan lääkärin pauloihinsa, iso tilallinen lahjoittelee Miinalle Tiinan vuoksi ruokaa ja tavaraa. Tiina ja Heikki kalastelevat, ja Tiina pelastaa hukutettavat kissanpennut.

Tämän jälkeen selviää, että lehtori Johansson upporikas moraalinvartija, etunimeltään Minna on Tiinan oikea kesäkohde. Itara ihminen on vaikeampi sulatettava kuin kiltit, kunnolliset, köyhät ja kurjat, mutta siinäkin Tiina onnistuu.

Kun kuukausi on takana, Tiina ostelee kylän köyhille läksiäislahjoja. Kotona Juha elvistelee jostakin salaman sytyttämästä tulipalosta, ja on tavoilleen tutusti mustasukkainen Heikistä. Koulukiusaaja Leila on matkannut Eurooppaan, josta muisti rehvastella jo ennakolta paljon.

Minusta juuri tässä kirjassa Tiina on vahvimmillaan, hän touhuaa, häärää ja voittaa ihmiset puolelleen. Hän on Heikin tukena kiusaajiaan vastaan. Myös kansankynttilän ja hurskaan lehtorin osoittaminen suvaitsemattomaksi saituriksi on Polvalta ollut oiva oivallus. Muutenkin kirkonkylän dynamiikka tulee ilmi hienosti.

Linkkejä Tiina-kirjojen bloggauksiin.

20.7.2017 Tiinalla on hyvä sydän oli Suomi 101-kirjaa käsittelyssä. Kirjailija Kirsti Manninen minusta vihjasi, että Tiina on ikään kuin (pikku) Lotta -perinteen jatkaja. Ehkä näin, mutta sen positiivisessa mielessä. Tiina on reipas!

maanantai 8. toukokuuta 2017

Saima Harmaja: Huhtikuu




Saima Harmaja (1913-1937) on yksi Suomen tunnetuimpia runoilijoita. Saima Harmajasta on omat sivut täällä.

Hänen teoksensa löytyvät Project Runebergistä täällä.

Harmaja oli tunnettu tuskan kuvaajana Huhtikuu -runoteoksen runossa Sairas on neljä eri aikaan kirjoitettua säkeistöä, laitan  vain ensimmäisen ja toisen, joka on kirjoitettu ajallisesti ensin.

Sairas
I
    Pienet ja kärsivät tähdet
    katsovat kaupunkiin.
    Olen niin väsynyt tänään
    tuskiini hiljaisiin.

    Kerran, kauan sitten
    palavaa unta näin.
    Taivaalla hulmusi tähdet
    ylleni syöksähtäin.

    Siitä on liian kauan.
    -- Nyt minä rukoilen
    vain, että tänään saisin
    nukkua vähäsen.

               27.11.1931
II

    Vain eläimet valittavat,
    minä en saa valittaa.
    On pimeä, pimeä maa.
    Ja kuolema hiipii ympäri
    ja saalistaa.
    Minä olen ihminen. Rinnassa hirveä nyyhkytys
    kuuntelen, kuuntelen kulkua kahisevaa.
    Minä olen ihminen. Kuulkoon Jumala sydämeni huudon,
    kuolema, hiipivä kuolema ei sitä kuulla saa.

                               14.3.1931

Taottu sydän on kokoelman loppuosan runoja.

Taottu sydän

    Tuskan ahjossa kerran suli
    sydämeni kova ja hiljainen.
    Sitä liekit söi, sen puhdisti tuli,
    ja itse kuolema takoi sen.

    Niin, elämä: aseellas raskaimmalla
    lyö, iske! Enää en murtua voi.
    Minun sydämeni helisee moukarin alla,
    mitä kipeämmin lyöt, sitä syvemmin se soi.

                           21.11.I931


Saima Harmaja vaikka nukkui nuorena pois, on siis yksi johtavista suomalaisista runoilijoista.

(Tämän bloggauksen linkeistä pääset tutustumaan itse Saima Harmajan runoihin, se on tämän bloggauksen tarkoitus 8.5 on hänen syntymäpäivänsä, olen itse blogannut Saima Harmajasta ja runoteoksesta Hunnutettu TÄÄLLÄ.).

V.A. Koskenniemi kuvaa Saima Harmajaa: "Kuolemantaudin ansari-ilma joudutti Saima Harmajan ehkä vieläkin nopeampaan varhaiskypsyyteen  sekä … näkemään yhden alkuperäisemmistä lyyrillistä elämäntöistä …"

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Lauri Kokkonen: Viimeiset kiusaukset


Lauri Kokkonen: Viimeiset kiusaukset, 1960. Näytelmä, Gummerus, 102 sivua.

Viimeiset kiusaukset -näytelmä tapahtuu Paavo Ruotsalaisen kuolinvuoteella 1852. Näytelmän kantaesitys oli 3.12.1959 Tampereen Työväen Teatterissa. Veikko Sinisalo esitti Paavo Ruotsalaista,

Riitta Ollikainen on Paavon ensimmäinen vaimo, ja häntä esitti Elna Hellman, Juhanaa heidän tapettua poikaansa esittää Stig Fransman, Rauni Ikäheimo esitti Paavon toista vaimoa Anna Loviisa Savolaista, seppä Jaakko Högmanin osan näutteli Ahti Kuoppala.

Näytelmä tapahtuu Nilsiän Aholansaaressa 27.1.1852

Näytelmän keskushenkilö on Paavo Ruotsalainen (1777 - 1852). Paavo Ruotsalainen oli herännäisliikeen (herännäisyyden) keskushenkilö.

Näytelmä valottaa Paavo Ruotsalaisen elämää ja valintoja, ja perhe-elämän solmukohtia, näytelmä sisältää neljätoista kohtausta.

Alkuun valottuu Anna Loviisan asema, hän hoiti sairasta Riittaa, ja avioitua pian Riitan kuoleman jälkeen Paavon kanssa. Anna Loviisa on lapseton, joten hänelle tulee lähtö, Riitta tulee maagisesti mukaan näytelmään. Ilmenee, että hän on synnyttänyt Paavolle seitsemän lasta, nettilähteistä katsoin, että Paavolla olisi ollut poika ja seitsemän tytärtä, joista yksi olisi kuollut nuorena, joten olisikohan kuoro nyt väärässä.

Kahden henkilön dialogin täydentää kuorojen osuus, on kolmen miehen ja kolmen naisen kuoro.

Riitta-vaimo tapaa sepän, joka antoi Paavolle ohjeen "Yksi sinulta puuttuu ja sen ohessa kaikki Kristuksen sisäinen tunteminen". Seppä on muutenkin opillisesti keskeinen, hän on antanut Paavolle "Hunajan pisara" -kirjan. Luultavasti annettu kirja on Thomas Wilcoxin Kalliit hunajan pisarat, suomennettu 1779.

Paavolla on näytelmässä kiusauksia ja hankaluuksia, hän tietää, että "Taivaan puomille on mentävä yksin". Yksi kiusaus on omat ylpeät ajatukset.

Riitta kertoo sepälle, että hän on ollut Paavon matkojen vuoksi paljon lasten kanssa yksin, ja Paavonkin lähtemistä on ollut riitaa. Paavokin kokee, että vaikeaa on, ja Juhanan tapon jälkeen, hän toteaa, että hän on "lyöty rautaruoskalla".

Kalajoen käräjillä Paavoa myös koetellaan. Itse asiassa näytelmän juonesta saa hyvän käsityksen Wikipedian oopperan juonikuviosta, siinä on tosin kaksi näytöstä ja kohtaukset ovat rytmitetty toisella lailla.

Loppu kohtaa ja Paavo huutaa, että "Herra Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua syntistä". Riittaa hoputtaa Paavoa Saareen, "muuten toivostasi tulee toivottomuutesi, uskostasi epäusko".

Paavo kohtaa vielä promootio, jota Paavo vierastaa, ja siellä soitetaan hänen virttään, jota Paavo aivan lopussa laulaa "Sinuhun turvaan Jumala".

Näytelmä oli hyvin uskonnollinen. Kuoroille on kirjoitettu paljon osia, ja muutkin vuorosanat on pystytty laulamaan, sen Joonas Kokkosen ooppera todistaa.

****
Joonas Kokkonen (1921 - 1996) on tehnyt tämän pohjalta oopperan, jonka kantaesitys oli 1975. Lauri Kokkonen (1918 - 1965) oli näytelmäkirjailija ja professori. Joonas ja Lauri olivat pikkuserkuksia.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Katso pohjoista taivasta runoja Suomesta



Katso pohjoista taivasta, runoja Suomesta, toimittanut Jenni Haukio, Otava 2017, sivumäärä 463.

Otava on julkaissut runoilija Jenni Haukion toimittaman  teoksen täynnä suomalaisia runoja.

Kansikuvassa on yksi Suomen kansallismaisema, eli Koli, ja maalaus on Eero Järnefeltin.

Teoksen aloittaa runsaan neljän sivun mittainen Jenni Haukion saate, jossa hän avaa haaveestaan koota Suomen satavuotisjuhlavuodeksi suomalainen runouden antologia.

Runoteoksessa on 367 runoa, eri runoilijoita on 160.

Vastaavia kirjoja  kerätty ennenkin, itse olen blogannut Gummeruksen upeasta Suuresta Runokirjasta, joka on jo vuodelta 1981, joten uuteen kirjaan oli kysyntää. Tämän tyyppisessä teoksessa ei siis ole mitään uutta, mutta päivitys oli tarpeen, ja jos haluaa lukea suomalaisia runoja, tässä hyvä teos ja lopussa on uudempaa runoilijakaartia, ja uudenlaista runoutta.

Itse olen harrastanut runojen lukemista ja oikeastaan sisällössä ei ollut minulle mitään uutta tai yllättävää  laitan linkkejä bloggauksiini, runonurkasta on monista runoilijoista bloggaukset.

Runokirjan kuvituksena on maalauksia, jotka ovat upeita, ja samoin runot itse.

Ensimmäinen osan nimi on Maa Kunnasten ja laaksoen, joka viittaa ensimmäiseen runoon Suomenmaan alkuun, Aleksis Kivi on siis äänessä, Salomaasta hehkuttaa Paavo Cajander, Jaakko Juteini runoilee Laulu Suomessa: "Arvon mekin ansaitsemme/Suomen maassa suuressa.

Sitten ääneen pääsee J.H Erkko "Olet maamme armahin Suomenmaa", sitten tulee Paavo Cajanderin suomennos J.L Runebergin Maamme -runosta,

Eino Leinolta on useita runoja, tutuin ihmisille lienee Laulu Onnesta tai Hyvä on hiihtäjän hiihdellä tai ehkä tunnetuin on sittenkin Veskun laulama  Lapin kesä,

Ilmari Kiannolta on Nälkämaan laulu.

Ensimmäistä osaa koristavat myös Valter Juvan runo Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, myös V.A Koskenniemeltä on runoja ja on lopulta kolmannessa osassa se tuttu runo Koulutie.

Kakkososassa on muuten Heikki Nurmion Jääkärin marssi, ja Katri Valan Kukkiva maa.

Runot on jaettu kahteentoista osaan, ja muutamia muita runoilijoita ovat: L. OnervaAila Meriluoto, Aale Tynni, Lasse Heikkilä,  Kaarlo Sarkia, Eeva-Liisa Manner, Uuno Kailas, Aaro Hellaakoski,   Saima Harmaja,  Helvi Hämäläinen, Eeva Kilpi, Hannu Kankaanpää, Paavo Haavikko,  Kirsi Kunnas, Mirkka RekolaArto Melleri, Tuomas Anhava sekä Tommy Tabermann.

Sekä uudempaa polvea eli Henriikka Tavi, Lappi Arto,   Joni Pyysalo, Tomi Kontio, Tapani Kinnunen, Mikko Rimminen, Kari Levola, Johanna Venho, Heli Laaksonen, ja  Pauliina Haasjoki,

Hakemistoja on useita. Aakkosellinen hakemisto on luokiteltu sukunimen mukaan aakkosissa, mutta nimet ovat muotoa: Etunimi Sukunimi, mikä on minusta hyvin hakemisen kannalta hankalaa ja outoa. (Risto Ahti, Claes Andersson, Tuomas Anhava, Kari Aronpuro, Paavo Cajander, Bo Carpelan, Elmer Diktonius, J.H. Erkko,  ....).

Sivujen 320 ja 321 välissä on valokuva Marcus Collinin maalauksesta Puutavaran kuljetus (1934), siinä kaksi hevosta vetää puutavararekeä, mutta myös kaksi ihmistä työntää rekeä. Viereisellä sivulla on Eeva Kilven loistava runo, missä rukoillaan eläinten puolesta. Minusta puutavarareen kulkua avittaa kaksi hevosta ja kaksi ihmistä, kaksi ihmistä kävelevät reen vieressä ohjaten hevosia. Minusta sekä hevoset, että ihmiset ovat työssä. Minusta kuvien linkitys runoihin ei tässä toimi. Alla Eeva Kilven  runon päätös: "Avaa häkkien ovet, katko kalterit/ käännä kasvosi eläinten puoleen, / tottele runoilijoita "

Ihmettelin myös sitä, että ruotsinkielisiä runoilijoita oli käännetty turhaan suomeksi, minusta Bo Carpelan, Tua Forström, Edith Södergran sekä Märta Tikkanen ansaitsevat tulla kirjaan ihan ruotsiksi. Suomi on kaksikielinen tasavalta, Suomesta on tullut ja tulee runoja ruotsiksi. Minusta Maamme -runon kääntäminen oli kylläkin perusteltua, mutta senkin olisi voinut painaa myös ruotsiksi. No samalaista on kyllä ollut aiemminkin, eräissä 'itsenäisyysjuhlissa' 6.12.2013 luettiin Muumipappa ja meri -kirjaa yllättäen suomeksi.