Aila Meriluoto: En minä vielä pääty

 

Aila Meriluoto: En minä vielä pääty. Päiväkirja vuosilta 2008 - 2010, Toimittanut Anna-Liisa Haavikko, Siltala 2022, sivumäärä 182.

En minä vielä pääty on Aila Meriluodon (1924 - 2019) postuumisti ilmestynyt päiväkirja, joka hänen toiveestaan toimitettiin Touko Siltalalle. Päiväkirjat ovat vuosilta 2008 - 2010, missä on varsin intiimejä asioita, joista kostumisineen on asiallinen juttu Ilta-Sanomissa (klik). Aila Meriluoto  oli tuolloin 84-86-vuotias, ja muualla asunut miesystävä Antero 75-vuotias. Jätän tämän aiheen Ilta-Sanomien käsiteltäväksi.

Muuten päiväkirjat käsittelevät arkisten asioiden lisäksi (lapset, lastenlapset ja ensimmäinen lapsenlapsenlapsi), vanhenemista, entisiä aviomiehiä, etenkin Lauri Viitaa ja hänen "diagnoosejaan", ja Panu Rajalan kirjaprojektia Lauri Viidasta.

Olen aikoinaan lukenut Aila Meriluodon päiväkirjat 1953-1975, joka julkaistiin nimellä Vaarallista kokea sekä Tällä kohtaa 1975 - 2004 päiväkirjat (täällä).

Kirjapiireihin vihkiytyneille varmasti nämä antavat enemmän, itse en pidä piikittelevistä päiväkirjoista, tässä minusta piikkejä saavat ainakin Panu Rajala, Paavo Haavikko ja tuo "Antero". Tyylinsä kullakin.

Aila Meriluodon läpimurtoteos oli Lasimaalaus (bloggaus). Romaaneista olen blogannut teoksesta Peter Peter (täällä.)

Teoksen on toimittanut Anna-Liisa Haavikko.

Kirja ei ollut kahden euron laarissa, vaan laaarissa, jossa kahden euron kirjoja myytiin viisi viidellä eurolla.

Aila Meriluoto: Pahat unet

 

Aila Meriluoto: Pahat unet, WSOY 1958, sivumäärä 82.

Pahat unet on Aila Meriluodon (1924 - 2019) kolmas runokokoelma. Edellisiä tummempi ja modernimpi kokoelma. Aila Meriluoto löi itsensä läpi esikoisrunokokoelmallaan Lasimaalaus. Sairas tyttö oli Meriluodon toinen kokoelma ja Pahat unet siis kolmas.

Alku on hyvinkin perinteistä Runo Tämä -runo alkaa:

Käden alla aaltoaa
hengityksen meri.
Lämmin, levollinen maa.
Syvällä kiertää veri

Runossa Inkvisitio puhutaan synnyttämisestä ja kivusta

Yhdeksän kuuta tai yhdeksänkolmatta vuotta
tämä on minussa ollut, kasvanut minussa.
Aika on täysi: se syntyy nyt.

...

Kipu on alhaista, suonsilmäke liejuinen,

hurpahtaa kuin veltto suu ja imee kaiken,

Hajalle se ehjän myllertää,

vellon raskaasti ja nostaa joskus pintaan

kappaleita ilman merkitystä,

Aila Meriluoto on kirjoittanut runon Abisagista, josta kerrotaan Kuninkaiden kirjassa, sivuilla 47-49 on 8 säkeistön mittainen  runo, joka päättyy

Ei hän neitsyyteeni koske, vanha mies.
Toinen koskee, se, se kylmä, se, se viimeinen.
Tähdet säkenöivät, joka yö on hääyö,
joka yö sen kanssa kisailen,
sen syvimmän, sen joka nousee,
kuoleman mahla, vanhan miehen kuivaan runkoon.

Aila Meriluoto runoili aikana, jolloin yhteiskunta oli enemmän patriarkaalinen. Runon aihe löytyy Vanhan Testamentin ensimmäisestä Kuninkaiden kirjasta: (1 Kun 1-4)

Sunemilainen Abisag
Kuningas Daavid oli käynyt vanhaksi, ja vaikka häntä kuinka peiteltiin, hänen ei ollut lämmin. Hänen palvelijansa sanoivat hänelle: »Sinulle, herramme ja kuninkaamme, pitäisi etsiä tyttö, neitsyt, joka olisi luonasi ja hoitaisi sinua. Kun hän makaa sylissäsi, sinulla, herramme ja kuninkaamme, on lämmin.» He etsivät kaunista tyttöä kautta koko Israelin ja löysivät sunemilaisen Abisagin. He toivat hänet kuninkaan luo. Tyttö oli hyvin kaunis, ja hän alkoi hoitaa ja palvella kuningasta. Mutta kuningas ei yhtynyt häneen.

Aila Meriluodon kolmas kokoelma päättyy runoon Wallis. Sen viime rivit:

Runoilijan hauta // tuulinen, harmaa.

Olen blogannut myös Aila Meriluodon Tällä kohtaa 1975 - 2004 päiväkirjoista täällä, ja romaanista Peter, Peter  täällä.

Aila Meriluoto: Sairas tyttö tanssii

 

Aila Meriluoto: Sairas tyttö tanssii, WSOY 1953. Sivumäärä 88.

Aila Meriluoto (1924 - 2019) löi itsensä läpi esikoisrunokokoelmallaan Lasimaalaus. Sairas tyttö on Meriluodon toinen kokoelma. Runojen tyyli on muuttunut modernimmaksi. Meriluoto avaa runolla Miikal, jonka avaus säkeet:

Jumala, miten halveksin.
Kapein huulin, hiuksineen kiiltävin
minä seison ja halveksin.

Ja Daavid, Daavid tanssii. 

Runo jatkuu kuuden säkeistön verran. Miikal tai Mikal esiintyy Vanhassa testamentissa. Hän oli Saulin tytär, ja yksi Daavidin vaimoista. Mikal paheksui Daavidin riehakkuutta, mutta jäi lapsettomaksi. Daavid nousi kuninkaaksi Saulin jälkeen.

Menevä on kokoelman kolmas runo tässä sen ensimmäinen säkeistö, yhteensä runossa on kolme säkeistöä

Ei, älä tahdo estää, 
suo minun tänään mennä.
On turhaa rajuutes tää,
jo mykkyyteni kestää.
Suo minun hiljaa mennä ..

Toisessa osassa on runo Puuseppä. Meriluodon aviomies Lauri Viita oli alkujaan kirvesmies. Meriluoto erosi Viidasta, jolla oli ongelmia mielenterveytensä kanssa.

Viides osa Meriluodon kokoelmasta käsittää itävaltalaisen Rainer Maria Rilken (1838 - 1906) runoja, jotka Meriluoto on kääntänyt.

Olen blogannut myös Aila Meriluodon Tällä kohtaa 1975 - 2004 päiväkirjoista täällä, ja romaanista Peter, Peter  täällä. Seuraavaksi Aila Meriluoto julkaisi kokoelman Pahat unet.

Harry Martinson: Aniara

Harry Martinson: Aniara, En revy in människan i tid och rum, 1956,  Bonnier Pocket 2016.

Aniara on upea runoteos ja uudenlainen scifi-kertomus aluksesta, joka matkalla Marsiin poikkeaa peruuttamattomasti kurssiltaan ja jatkaa äärettömästi kohti ei mitään, keskellä pimeää ja tyhjää avaruutta.

Martinson julkaisi teoksen vuonna 1956. Suomeksi runoteoksen on kääntänyt Aila Meriluoto, joka kirjoittaa, että työhön meni kolme vuotta. Meriluoto on Martinsonin tahdonilmauksen johdosta säilyttänyt runojen rytmin ja tinkinyt tarvittaessa riimeistä. Selasin Meriluodon teoksen, ja näin tosiaan on. Käännös on ollut vaikeaa, mutta Meriluoto on minusta selvinnyt hyvin. Luin kuitenkin Aniaran parin kertaan ruotsiksi, ensin selaillen ja sitten runo runolta ja säkeistö kerrallaan.

Aniarasta on sekä suomenkielisessä että ruotsinkielisessä wikipediassa laajat juoni- ja henkilöselvitykset. Vaikka ne pitävät paikkaansa, juoni ja henkilöt eivät ilmene suoraan vaan runouden kautta. Runot luotaavat jo tapahtunutta, nykyhetkeä kun matka pisin ääretöntä avaruutta jatkuu ja jatkuu. Aniara koostuu 103:sta runosta, joissa on osin loppusointuja aina ei. Lyhimmät runot ovat muutamia säkeistöjä, osa on kuuden sivun mittaisia

Ensimmäisen runon neljännessä säkeistössä ilmenee suoraan alkuperäinen "osoite" ja epäsuorasti (teko)syy matkalle

Till vilken del av Mars ni då vill komma
till östra eller västra tundran preciseras här.
Att icke strålningsmittad jord i kruka
skall föras med av alla anges där
Minst tre kubikfot skall av mig förseglas
och bokas in för varje resenär
Marsin tundralle on matka, eikä sinne saa viedä ruukuissa saastunutta maata.

Kolmannessa laulussa todetaan "Vi missade pä Mars", matkustaja luottavat Mimaan, joka heijastaa ruudulle kuvia, aluksessa tanssitaan. mutta vähitellen aavistetaan, että kurssinmuutos on kohtalokas
Vi börjar ana att vär vilsegång
är ännu djupare än först vi trott
att kunskap är en blå naivitet
Ennen onnettomuutta on järjestys, "aika" on jaettu päiviksi jä öiksi, Paniikki vaihtuu hiljalleen apatiaksikin, alukseen tulee kultteja ja riitteihin, joihin avaruuden kovuus ajaa. Paluun mahdollisuuteen uskotaan jonkin  aikaa, ja keinoja etsitään, mutta mitään ei ole tehtävissä.

Mitä Marsissa olisi ollut? Tundraa ja pakkotyötä kaivoksissa. maassa on sodittu, ja Maasta muutto olisi päättynyt pakkotyöhön. Aluksessa on "åttatusen själar". Ihminen jatkaa elämäänsä ja "där finns livet kvar i Mimas salar"
¨Bland mörka skuggor dränktes denna saga
av strömmar som ej mimam kan förjaga

Och vi åter huttrande och svaga

Teos avautuu hitaasti, ja kertoja paljastuu Miman käyttäjäksi, henkilöitä on lisäksi naispilotti Isagel, tanssija Daisi Doody, sokea runotar Rindistä, kulttijohtaja Libidel ja paha Chefone, joka on synnyinmaailmassaan tehnyt kansanmurhan.

Miiman hajottua kulttiutuminen pahenee. Muistoja kerrotaan muista maailmoista. Ilmeisesti kertojalla on jäänyt rakas maailmansodan jalkoihin, fototurbisodan seurauksena säteily sairastutti kaikki sen alle jääneet.

Chefone heittää kertojan tyrmään, josta pääsee pois, Chefone kuolee, vaginakultin Libidel kuolee, itse asiassa alus on sargofagi, jonne kaikki lopulta menehtyvät. Ainoa juhla vietetään, kun matkaa on kestänyt kaksi vuosikymmentä.

Aila Meriluoto on jättänyt monissa kohdin loppusoinnit pois rytmityksen vuoksi, alkuteoksessa on jopa Aniara -sanaa on käytetty loppusoinnillisena, vastinsanoina ovat fara, svara, vara, skara ...

Mutta aina kun on mahdollista Meriluoto säilyttää rytmin ja riimin, Libidella -runon ensimmäinen säkeistö:
Koirani tie sinun lehtoosi vie
Libidella.
Kissani viekas ja unessa lie
kehräävä Libidella

Ruotsiksi
Nosar min hund i din aftonlund
Libidella.
Sover min katt i sin lömska blund
spinnande Libidell.
Meriluoto on saanut ensimmäisen säkeen rimmaamaan tie  -- vie -parilla, kun Martinsonilla rimmaa hund -- aftonlund -pari, kolmas elementii Meriluodolla on lie, kun se ruotsiksi on blund.


Myös Karjalan "kunnaita" muistellaan runossa 72. Kova on kaipuu, mutta kovat ovat olleet ajatkin, puukolla on täytynyt pitää etäisyyttä isäpuoleen, joka on koittanut impeä ahdistella.

Aniara on mahtava runoteos, jonka teeman ja "juonen" voi helposti selittää. Sen sijaan runojen rytmiä ja loppusointeja voi vain ymmärtää silloin, kun teosta lukee. Suositan ruotsinkielistä painosta, vaikka totean, että en aivan kaikkia sanoja tuntenut enkä merkityksiä tajunnut, mutta nautittava runoteos, todellinen eepos.

***
Harry Martinson (1904- 1978) jakoi Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1974 toisen ruotsalaisen Eyvind Johnsonin kanssa.

Harry Martinsonia pidetään runoilijana, ja hänen tunnetuin teos on Aniara.

Martinsonin isä kuoli ja äiti lähti, joten pikku-Harry kiersi orpokodeissa, ja Harry lähti 15-vuotiaana merille. Martinson vietti muutenkin kiertolaisen elämää. Hän oli kahdesti naimisissa. Martinsonin mainitaan vuonna 1939 olleen Suomen puolella siis fyysisesti ja aatteellisesti, johon viittaa Karjala-runokin. Vuonna 1949 hänet valittiin Ruotsin akatemiaan ja siis meritoitiin Nobelin palkinnolla 1974.

Martinson luokitellaan modernistiksi. Teoksesta Kulkijan pilvilinnat on bloggaus täällä.

Aila Meriluoto: Lasimaalaus

Aila Meriluoto: Lasimaalaus, runoja, ensimmäinen painos 1946, 2010 WSOY, sivumäärä 114 ja sisällys.

Aila Meriluoto (1924 -2019) voitti WSOY:n nuorten runoilijoiden kilpailun vuonna 1946. Lasimaalaus -kokoelma on tämän kilpailun voittoteos.

Teoksen sisäkannessa on V.A. Koskenniemen arviointi "Suuri runotapaus, harvinainen ilmestys. Niin itsenäistä lyyrillistä debyyttiä on suomalainen runous tuskin vielä kokenut." Tämä on julkaistu Uudessa Suomessa 1947. Koskenniemen arvioinnit ovat minusta aina ylidramaattisia ja siksi usein vain mielipiteitä, joita ei perustella. VAK:n mielestä joko runot ovat SUURIA lyyrikon lyyrillisiä säkeitä tai sitten ne eivät ole mitään, VAK:lla ei tuntunut olevan mitään välimuotoa.

Olen blogannut Aila Meriluodon Tällä kohtaa 1975 - 2004 päiväkirjoista täällä, siellä Aila Meriluoto puuskahtaa Lasimaalauksesta "44 vuoden takaisia lapsellisuuksia". Tämä on nähtävä myös taustaa vastaan. Ylen sivuilla Satu-Lotta Peltola (täällä) kirjoittaa, että V.A. Koskenniemen yletön kehuminen kostautui Aila Meriluodolle myöhemmin.

Minusta nämä runot eivät ole aiheiltaan lapsellisuuksia, monessa runossa puhutaan kuolemasta ja Jumalasta, vakavia traagisia ja iättömiä aiheita.

Koko teos alkaa säkeistöllä

Kuoleman ankarat kasvot
kauan tunsin jo ennen
kuin minä rahtua tiesin
millainen elämä on

Runossa on neljä säkeistöä. Tässä ensimmäisessä säkeistössä on sanajärjestyksellä leikitelty.

Haluan olla rehellinen. Luin tätä todella kokoelmaa kauan, yli kaksi kuukautta. Eräät runot koskettivat minua ja ne olivat hienoja ja osuivat. Ilmaisu oli raikasta, mutta vielä osin kypsymätöntä eli Aila Meriluoto kehittyi paljon uransa aikana.

Ajatelkaa itse, teette kokoelman kilpailuun, kuinka voitte hioa sitä ja onko siihen aikaa. Jotkut säkeistöt tai riimit olivat hyvin oivaltavia, mutta minusta tässä oli vielä liikaa yritystä tai lian vähän aikaa. Minusta montaa runoa olisi voinut lyhentää.

Runo Jälkeenpäin on yksi loistavista runoista

Olen polkuni päässä,
tuhansittain erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt taa.

Seuraava säkeistö on minusta hieno ja runon ydin

- Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jäi taakse
ja muualla tuuli soi

Runossa on vielä kaksi säkeistöä. Tässä on osin loppusointua, kuten monessa muussakin runossa.

Onni -runossa on käytetty "riimejä" juureen/suureen sekä huiman sinen/ ihmeellinen ja toistolla kehän/kehän sekä kehään/kehään, monesti toisto toimii paremmin  kuin huono riimipari.

Kuljen luonnossa ja havainnoin.

Kaksi maljaa:
...Olen vain kukkanen lähellä maata, 
lehti ei kanna, ei irtoa juuri.
Taivas on ylläni
tajuamattoman suuri....

Tässäkin on riimipari suuri/juuri. Minusta on hyvä ratkaisu pitää toinen pari vapaana.

Meri ja Ranta -runossa on riimipari monta/kahleetonta sekä taivaan/laivaan, veikin/leikin sekä uuden/kaukaisuuden.

Aila Meriluoto voitti ja kokoelmassa on mahtavia runoja seitsemässä eri osassa, kaikki huipentuu viimeiseen Lasimaalaus -runoon. Kaikki kehitymme, minusta Aila Meriluodon muut lukemani kokoelmat ovat vielä parempia. Toisaalta huomautan, että itse pidän voimakkaammasta ja synkemmästä ilmaisusta. Tämä on rankoista aiheistaan huolimatta varsin kesäinen ja kaunis, jopa kuten V.A. Koskenniemi kirjoittaa lyyrillinen. Suomen mittakaavassa kärkitasoa. Suosittelen

*****
Yläkuvassa on kännykällä ottamani valokuva, missä on runoteoksen kansi ja taustana on lyijylasityö, joka ei siis ole lasimaalaus. Lyijylasityön valmistustekniikkia on erilainen. Lasimaalaus maalataan lasiin, lyijylasityössä liitetään erivärisiä "lasin palasia" yhteen. Ottamani valokuva on varsin surkea taiteellisesti ja teknisesti. Vaikka sekä kansi että teos ovat hyviä, mutta ne eivät sovi yhteen, mittakaavakaan ei toimi.

Aila Meriluodon Lasimaalauksessa tyyli on vakaa, sanat helisevät kauniisti. Lasimaalaus luultavasti puhuttelee lyyrillisiä ihmisiä kymmenvuotiaasta lähtien, koska se kuvaa pääosin aurinkoista maailmaa, jossa on myös varjoja.

*****
Aila Meriluodon (1924 - 2019)  oli öoistava runoilija ja rohkea valinnoissaan. Olen blogannut romaanista Peter, Peter bloggaukseni on täällä.

Edit 22.10.2019. Aila Meriluoto on poissa, mutta hänen runoutensa elää.