perjantai 12. syyskuuta 2014

Aila Meriluoto: Lasimaalaus



Aila Meriluoto: Lasimaalaus, runoja, ensimmäinen painos 1946, 2010 WSOY, sivumäärä 114 ja sisällys.

Aila Meriluoto voitti WSOY:n nuorten runoilijoiden kilpailun vuonna 1946. Lasimaalaus -kokoelma on tämän kilpailun voittoteos.

Teoksen sisäkannessa on V.A. Koskenniemen arviointi "Suuri runotapaus, harvinainen ilmestys. Niin itsenäistä lyyrillistä debyyttiä on suomalainen runous tuskin vielä kokenut." Tämä on julkaistu Uudessa Suomessa 1947. Koskenniemen arvioinnit ovat minusta aina ylidramaattisia ja siksi usein vain mielipiteitä, joita ei perustella. VAK:n mielestä joko runot ovat SUURIA lyyrikon lyyrillisiä säkeitä tai sitten ne eivät ole mitään, VAK:lla ei tuntunut olevan mitään välimuotoa.

Olen blogannut Aila Meriluodon Tällä kohtaa 1975 - 2004 päiväkirjoista täällä,
Siellä Aila Meriluoto puuskahtaa Lasimaalauksesta "44 vuoden takaisia lapsellisuuksia". Tämä on nähtävä myös taustaa vastaan. Ylen sivuilla Satu-Lotta Peltola (täällä) kirjoittaa, että V.A. Koskenniemen yletön kehuminen kostautui Aila Meriluodolle myöhemmin. Minusta nämä runot eivät ole aiheiltaan lapsellisuuksia, monessa runossa puhutaan kuolemasta ja Jumalasta, vakavia traagisia aiheita.

Koko teos alkaa säkeistöllä

Kuoleman ankarat kasvot
kauan tunsin jo ennen
kuin minä rahtua tiesin
millainen elämä on

Runossa on neljä säkeistöä. Tässä ensimmäisessä säkeistössä on sanajärjestyksellä leikitelty. Itse en pidä leikittelyä välttämättä osuvana.

Haluan olla rehellinen. Luin tätä todella kokoelmaa kauan, yli kaksi kuukautta. Runot eivät koskettaneet minua juuri lainkaan, muutamia runoja lukuunottamatta, jotka olivat hienoja ja osuivat. Ilmaisu oli raikasta, mutta vielä osin kypsymätöntä.

Ajatelkaa itse, teette kokoelman kilpailuun, kuinka voitte hioa objektiivisesti sitä ja onko siihen aikaa. Jotkut säkeistöt tai riimit olivat hyvin oivaltavia, mutta minusta tässä oli vielä liikaa yritystätai lian vähän aikaa. Minusta montaa runoa olisi voinut lyhentää.

Runo Jälkeenpäin on yksi loistavista runoista

Olen polkuni päässä,
tuhansittain erään
- ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt taa.

Seuraava säkeistö on minusta hieno ja runon ydin

- Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jäi taakse
ja muualla tuuli soi

Runossa on vielä kaksi säkeistöä. Tässä on osin loppusointua, kuten monessa muussakin runossa.

Minusta jotkut runot kärsivät loppusoinnutuksesta. Onni -runossa on käytetty "riimejä" juureen/suureen sekä huiman sinen/ ihmeellinen ja toistolla kehän/kehän sekä kehään/kehään, monesti toisto toimii paremmin  kuin huono riimipari.

Kuljen luonnossa ja havainnoin. En kuitenkaan pidä luonnosta kertovista runoista

Kaksi maljaa:
...Olen vain kukkanen lähellä maata, 
lehti ei kanna, ei irtoa juuri.
Taivas on ylläni
tajuamattoman suuri....

Tässäkin on riimipari suuri/juuri. Minusta on hyvä ratkaisu pitää toinen pari vapaana.

Meri ja Ranta -runossa on riimipari monta/kahleetonta sekä taivaan/laivaan, veikin/leikin sekä uuden/kaukaisuuden.

Aila Meriluoto voitti ja kokoelmassa on mahtavia runoja seitsemässä eri osassa, kaikki huipentuu viimeiseen Lasimaalaus -runoon. Kaikki kehitymme, minusta Aila Meriluodon muut lukemani kokoelmat ovat vielä parempia. Toisaalta huomautan, että itse pidän voimakkaammasta ja synkemmästä ilmaisusta. Tämä on rankoista aiheistaan huolimatta varsin kesäinen ja kaunis, jopa kuten V.A. Koskenniemi kirjoittaa lyyrillinen. Suomen mittakaavassa kärkitasoa. Suosittelen

*****
Yläkuvassa on kännykällä ottamani valokuva, missä on runoteoksen kansi ja taustana on lyijylasityö, joka ei siis ole lasimaalaus. Lyijylasityön valmistustekniikkia on erilainen. Lasimaalaus maalataan lasiin, lyijylasityössä liitetään erivärisiä "lasin palasia" yhteen. Ottamani valokuva on varsin surkea taiteellisesti ja teknisesti. Vaikka sekä kansi että teos ovat hyviä, mutta ne eivät sovi yhteen, mittakaavakaan ei toimi.

Aila Meriluodon Lasimaalauksessa tyyli on vakaa, sanat helisevät kauniisti. Lasimaalaus luultavasti puhuttelee lyyrillisiä ihmisiä kymmenvuotiaasta lähtien, koska se kuvaa pääosin aurinkoista maailmaa, jossa on myös varjoja.

*****
Aila Meriluodon (s.1924)  romaanista Peter, Peter bloggaukseni on täällä.

2 kommenttia:

  1. Nuo runot, joita mainitsit ovat saaneet suuren suosion myös muisto- ja kuolinilmoituksien runoina. Riimitys ja loppusoinnut ovat tyylikeinoja, tässä hyvin onnistuneesti, loppusoinnut ovat rasittavia jos ne ovat itse tarkoitus. Minusta valokuva oli oikein sopiva tähän.

    VastaaPoista