William Shakespeare: Rikhard III

William Shakespeare: Kuningas Richard kolmas, Paavo Kajanderin suomennoksena. Löytyy gutenbergistä TÄÄLTÄ. Alla olevat lainaukset myös sieltä.

Taustaa
Shakespearen Rikhard III on näytelmänä hyvä ja "runoteoksena" väkevä, mutta luultavasti historiallisesti pitkälti sepitettä ja pohjautuu lähteisiin, jotka lienevät mustanneet Richard III:n mainetta. Richard III:n mainetta ovat puhdistaneet monta tahoa myös Josephine Tey dekkarissaan The Daughter of Time 1951, suomeksi Ajan tytär, bloggaus täällä.

Ruusujen sodan aikana valtaistuimen haltija vaihtui, milloin York, milloin Lancaster. Henrik VI oli kahteen otteeseen kuninkaana, kuten myös Richard III:n veli Edvard IV, jonka kuoleman jälkeen muutaman kuukauden jälkeen kruunattiin Rikhard III (1452 - 1485) ja hän oli kuninkaana vuosina 1483 - 1485, jonka jälkeen kuninkaaksi tuli Henrik VII, joka hallitsi vuosina 1485 - 1509, hän ei ollut ei York eikä Lancaster vaan Tudor. Joten Rikhard III on sikäli merkittävä kuningas, että hänen kuolemaansa päättyy Ruusujen sota, ja hän oli viimeinen York ja viimeinen Plantagenet.

Rikhard III:sta on tehty historiassa raaka kuningas ja hänen on väitetty hänen murhauttaneen veljensä Edvard IV:n alaikäiset pojat.

Teyn salapoliisi Grant päätyy näkemykseen, että ennemminkin Henrik VII (Tudor) raivasi tieltään kaikki yorkit ja mahdolliset vallantavoittelijat, myös pojat. Lisäksi Henrik VII nai poikien siskon Elisabetin ja sulki heidän äitinsä luostariin. Rikhardin suhde veljeen oli sen sijaan Teyn dekkarin mukaan rehti, eikä hän ollut vallan tavoittelija, Rikhard III:n maine oli hyvä hallitusaikanaan, mutta sen jälkeen se mustattiin, ja "Grantin" mukaan sen suoritti sir Thomas More ja eräät muut, jotka eivät olleet edes aikalaisia, vaan olivat lapsia Rikhard III:n hallitusaikana. Koulujen historiankirjoissa Rikhard III:sta on tehty lastenkamarien kauhu, jolla oli kyttyräselkä ja käppyräkäsi. Tämä on kumottu avaamalla Rikhard III:n hauta.

Valitettavasti Teyn mukaan William Shakespearen näytelmä on ollut omiaan tahraamaan Rikhard III:n mainetta. Jo ensimmäisessä repliikissä Shakespeare nostaa tämän ulkomuotoasian esiin
GLOSTER, joka on siis tuleva Rikhard III:
Niin, minä, viekkaan luonnon vikamuoto,
Somuuden sopusuhtaa vaille jäänyt,
Kuvaton, keskoinen ja ennen aikaa
Puol'eräisenä henki-ilmaan tuotu,
Niin muodoton ja rampa, että koirat
Mua haukkuvat, kun niiden ohi liikkaan, —
Minä en tähän löyhään rauhan aikaan
Muull' aikaani voi huventaa kuin sillä,
Ett' auringossa varjoani katson
Ja omaa jolsuuttani julki laulan.
Sen vuoks, kun rakastajana en saata
Sukoilla tätä sulosuista aikaa,
Ruveta konnaks olen päättänyt
Ja ajan turhan ilon vihaajaksi.
Viritin paulat, kudoin julmaa juonta,
Unilla, kirjeill', ennustuksilla
Kuningasta ja Clarence veljeäni
Veriseen vihaan yllyttääkseni;
Ja jos on Edward kuningas niin suora
Kuin minä luihu, kavala ja viekas,
Niin vielä tänään Clarence tyrmään joutuu.
On, näet, ennustettu, että Y
Edwardin suvulle on surman syy.
Sukella sieluun, aatos: Clarence tulee. —

Rikhard III siis panettelee veljeään Georgea (on tämä Y eli Yrjö) Edvard IV:n kimppuun.

Myöhemmin Tyrrell junailee lasten murhat Rikhard III:n käskystä, siis Shakespearen mukaan.

Tyrrel tulee

TYRRELL:.
Työ verinen ja hirveä on tehty,
Ilettävin ja kauhistavin murha,
Mik' Englannin on syyksi koskaan tullut.
Dighton ja Forrest, jotka ostin tähän
Kamalaan tappotyöhön, vaikka ovat
Pääkonnia ja verikoiria, sulivat säälistä ja hellyydestä,
Kuin lapset itkein murhenäytelmälle.
"Noin", sanoi Dighton, "makasivat piskut" —
"Noin", sanoi Forrest, "vyöttäin toisiansa
Puhtailla alabaster-kätösillään,
Ja huulet, niinkuin neljä ruusukukkaa
Yhdellä varrella, ne toinen toistaan
Kesäisess' upeudessaan suutelivat.
Rukouskirja oli pieluksella:
Tuo", sanoi Forrest, "oli muuttaa mielen;
Mut paholainen" — siihen päätti konna.
Ja Dighton jatkoi näin: "Me tukautimme
Täydellisimmän taitotyön, min luonto
On luomispäiväst' alkain aikaan saanut."
Niin tunnonvaivoiss' olivat, ett'eivät
Puhua voineet; silloin heidät jätin

Tässä piirroksia sukupuista. 

Murhatut lapset lienevät olleet kymmenen vuoden molemmin puolin (9- ja 12-vuotiaat, riippuen murhahetkestä). Kuka heidät murhasi jää arvoitukseksi, sir James Tyrrell kuitenkin teosta teloitettiin, mutta Teyn mukaan vasta noin parinkymmenen vuoden päästä katoamisesta, murhan todellista ajakohtaakaan tiedetä. Pojat oli julistettu aviottomiksi, eivätkä ilmeisesti uhanneet Rikhardin asemaa. Murhatut prinssit olivat Towerissa, joka tuolloin oli asuinpaikka, mikä minusta ei ilmene oikein Shakespearen näytelmästä. Aviottomuusasia lienee asiakirjassa nimeltään Titulus Regius, jonka hallussapidosta Henrik VII teki laittoman, eli Teyn dekkarin mukaan Henrik VII ei ollut (itsekään) puhtoinen. Henrik sai kruunun lisäksi ranskalaisten tuella.

Kaikki muutkin tapahtumat ilmenevät vääntyneinä myös Shakespearen näytelmästä.
Ensin on panetteluja ja kuningatarten ruikutusta. Gloster eli tuleva Richard III palkkaa murhamiehiä, Clarence kuolee eli veli George murhataan. Edvard IV kuolee tosin ilman avustusta. Sen sijaan Richard osoittaa Edvardin olleen äpärän, sillä isä oli ollut Ranskassa sotimassa. Mikään ei tunnu riittävän näytelmässä rujolle Richardille, sillä pikkupoikien päämenoksi lausutaan "äpärille tahdon surman". Tyrrell saa pestin. Tapahtumat etenevät ja kapinalliset tulevat ja Richardin kuolo koittaa. Ruusujen sota päättyy.
Osa viimeisestä repliikistä:

RICHMOND:
...
Puna- ja valkoruusun yhdistämme:
Hymyile, taivas, näiden sovinnolle,
Joidenka eripuraa kauan karsoit! —
....
Nyt yhtykööt Elisabeth ja Richmond,
Kummankin heimon tosiperilliset!

Tarinasta huomasin hauskan sivuseikan. Kapinallisten eli siis tarinan hyviin kuuluu sir James Blunt.
BLUNT:
Pelosta vaan he ystäviään ovat;
Hänestä luopuvat, kun kovaan ottaa
Nykyisin James Blunt tuo mieleen musiikin. Itse omistan herran levyistä neljä. Nimen aitoutta tai alkuperää en tiedä. Wikipedian mukaan nimi on James Blount, missä muodossa nimi on näytelmän alkuesittelyssä. Wikipedian mukaan suku on ollut armeijan palveluksessa vuodesta 995 saakka, kuten myös laulaja ja muusikko James Blunt.