Edgar Allan Poen Kultakuoriainen on julkaistu 1843 nimellä The Gold Bug, olen lukenut sen Yrjö Kivimiehen käännöksenä, teoksesta Korppi ja Kultakuoriainen, Trendi-klassikot Kustannus Oy Forma, WSOY 1990.
Kultakuoriaisen tarina on minusta esiaste Arthur Conan Doylen tarinalle Dancing Men, missä Sherlock Holmes selvittää ikkunalaudalle ilmestyvien tanssivien miesten salaisuuden. Holmes-tarinassa koodin selvittäminen liittyi rikollisuuteen, Holmes kutsuu konnan tapaamiseen piirtämällä itsekin pikku-ukkoja. Kultakuoriainen tarinassa koodin avaaminen on ensimmäinen askel kohti merirosvo Kiddin aarretta.
Tarinan kertoja kuvaa erakkomaista William Legrandia, joka asuu mustan palvelijansa Jupiterin ja koiransa kanssa. Legrand kalastelee ja kerää harvinaisia hyönteisiä. Löytäessään kultakuoriaisen rannalta hän saa haavan. Samalla hän tulee ottaneeksi pergamentin, jota lämmittämällä selviää salainen koodi
53±±+305))6*;48626)±.)4± .... ±?;
Kirjoitin siis koodin alun ja lopun
Legrand ratkaisee koodin samalla tavalla kuin Sherlock Holmes, eli englannin kielen yleisin kirjain on e, sitten a, o, i ja d (lähde Poen teksti :)
Merkkiä 8 on eniten, joten Legrand päättelee sen olevan e:n. Lisäksi hän päättelee viestissä olevan joitain kertoja sana the, eli siten hän saa kirjaimet t ja h. Merkki 5 on a.
Kryptinen viesti aukeaa "A good glass in the ...".
Tarinan "salapoliisi" Legrand on muutenkin paljolti Holmesin esiaste. Ratkoessaan ongelmaa hän työskentelee vimmassa, kasvot kalpeana ja silmät kiiluen syvissä kuopissa. Arvoituksen ratkettua hän avaa aarrearkun myös verbaalisti ja selvittää kertojalle neronleimauksensa.
Edgar Allan Poeta (1809 - 1849) on sanottu dekkarin daddyksi eli salapoliisikertomusten isäksi, mutta tämä salapoliisi on Dubin, johon Sherlock Holmesin luoja sir Arthur Conan Doyle monesti viittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti