Arthur Rimbaud (1854-1891) on runoilijana varsin suuressa maineessa, vaikkei kirjoittanut mitään vuoden 1875 jälkeen. Postauksessa on lyhyt esittely runoteoksista Kausi helvetissä ja Illuminaatioita.
Kausi helvetissä, alkuteos Une saison en enfer, 1873, suomennos Einari Aaltonen, Sammakko 2003, sivumäärä 80.
Rimbaud oli äidin kasvattama, isä oli häipynyt jo pienenä. 17-vuotiaana Rimbaud lähti runoilija Paul Verlainin kanssa Eurooppaan. Siihen liittyykö nämä runot jälkipyykkiin en osaa sanoa, enkä edes arvata, mutta runot ovat vahvasti minä-muotoisia, ja minusta saa aikaan lukijassa tunteita..
Paha veri -runo
....
Gallialaiset olivat aikansa kelvottomimpia eläinten nylkijöitä ja ruohojen polttajia.
Olen perinyt heiltä: epäjumalan palvonnan ja rakkauden pyhäinhäväistyksen - ah! kaikki paheet, kiivailun, irstauden - irstaus on suuremmoista - ja varsinkin valheellisuuden ja laiskuuden. ....
Pakanallinen veri tulee takaisin! Henkiin lähellä miksei Kristus auta minua.....
Nyt olen kirottu, kammoan isänmaata. Parasta on nukkua humalassa rantahiekalla.
Olen liian huvittelunhaluinen, liian heikko
Helvetin yö -runo
.. helvetin ilma ei virsiä siedä... uskon olevani helvetissä
Minulla pitäisi olla oma helvetti vihalle, oma helvetti pöyhkeydelle - ja hyväilyjen helvetti; helvettien konsertti.
Kuolen uupumukseen. Edessä on hauta, lähden matojen syötäväksi, kauhujen kauhu! Saatana, senkin ilveilijä, haluat tehdä minusta lopun tenhollasi. Vaadin. Minä vaadin! Hangon iskua, pisaran tulta. ....
s. 33
Illuminaatio-teoksessa (julkaistu 1875 ja Sammakko 2003, suomentanut Einari Aaltonen) on 42 runoa ranskaksi ja suomennettuna.
Runot ovat sekavia vuodatuksia, joissa ei minusta ole logiikkaa eikä loppusointuja.
Ensimmäinen runo Vedenpaisumus on 1,5 sivua pitkä
Jänis pysähtyi erparsettien ja keinuvien kellokukkien keskelle ja luki rukouksensa satenkaarelle hämähäkinseitin läpi.
Voi! piiloutuneita jalokiviä - kukkia, jotka kasvoivat.
Myyntipöytiä pystytettiin suurelle saastaiselle kadulle, ja aluksia vedettiin Merelle, joka on kerroksina tuolla ylhäällä kuin painokuvissa..
....
Sillä niiden laannuttua on ikävä! - voi, jalokivet vaipuivat piiloon ja kukat aukeavat! ja Kuningatar, Noita, joka hehkuttaa saviastiassa hiiliään, ei halua milloinkaan kertoa minkä tietää ja mikä meiltä tietämättä jää.
Hyvä lainaus, sillä en pysty tulkitsemaan sitä, joskin tuo jalokivi ja kukka juttu tulee uudestaan.
Tässä pieni mutta hyvin huono katsaus Rimbaudin runoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti