Sully Prudhomme on myös kääntänyt kirjoja, ja ainoa kirja, jonka olen ranskaksi löytänyt on Les Vaines Tendresses (1875), josta poimin pari runoa. Suomeksi en herran teoksia ole löytänyt.
Les Vaines Tendresses eli lieneekö tämä teos Arkuudesta? Ensimmäinen runo on Aux Amis Inconnus, runon nimessä on Amis, joka lienee ystävä (latinassa amicus ja amica), eli runoa tuntemattomalle ystävälle.
Runossa ovat hienot riimit inconnus/ plus/venus ja toisaalta proches/reproches, säkeistössä aina viisi riviä (säettä), sama riimikuvio toistuu, itse asiassa minusta loistavaa runoa, vaikka en edes google-kääntäjän kanssa pääse selville tarkoituksesta, mutta jo sanat ovat mahtipontisia, toisessa säkeistössä sointuvat volières, familières sekä hospitalières ja välillä infinis ja benis.
AUX AMIS INCONNUS
Ces vers, je les dédie aux amis inconnus,
A vous, les étrangers en qui je sens des proches,
Rivaux de ceux que j'aime et qui m'aiment le plus,
Frères envers qui seuls mon coeur est sans reproches
Et dont les coeurs au mien sont librement venus.
Comme on voit les ramiers sevrés de leurs volières
Rapporter sans faillir, par les cieux infinis,
Un cher message aux mains qui leur sont familières,
Nos poëmes parfois nous reviennent bénis,
Chauds d'un accueil lointain d'âmes hospitalières.
Et quel triomphe alors! quelle félicité
Orgueilleuse, mais tendre et pure nous inonde,
Quand répond à nos voix leur écho suscité
Par delà le vulgaire en l'invisible monde
Où les fiers et les doux se sont fait leur cité!
Et nous la méritons, cette ivresse suprême,
Car si l'humanité tolère encor nos chants,
C'est que notre élégie est son propre poëme,
Et que seuls nous savons, sur des rhythmes touchants,
En lui parlant de nous lui parler d'elle-même.
ja viimeinen säkeistö
Chers passants, ne prenez de moi-même qu'un peu,
Le peu qui vous a plu parce qu'il vous ressemble;
Mais de nous rencontrer ne formons point le voeu:
Le vrai de l'amitié, c'est de sentir ensemble,
Le reste en est fragile, épargnons-nous l'adieu.
Nämä jakeet lienee siis omistettu tuntemattomalle ystävälle!
À Théophile Gautier -runo on mielenkiintoinen, sillä Théophile Gautier oli ranskalainen runoilija, joka eli vuosina 1811 - 1872 ja oli monille innoittaja.
Runo on loppupuolelta teosta ja kuuluu seuraavasti
À THÉOPHILE GAUTIER
Maître, qui du grand art levant le pur flambeau,
Pour consoler la chair besoigneuse et fragile,
Rendis sa gloire antique à cette exquise argile,
Ton corps va donc subir l'outrage du tombeau!
Ton âme a donc rejoint le somnolent troupeau
Des ombres sans désirs, où l'attendait Virgile,
Toi qui né pour le jour d'où le trépas t'exile,
Faisais des Voluptés les prêtresses du Beau!
Ah! les dieux (si les dieux y peuvent quelque chose)
Devaient ravir ce corps dans une apothéose,
D'icorruptible chair l'embaumer pour toujours,
Et l'âme! l'envoyer dans la Nature entière,
Savourer librement, éparse en la matière,
L'ivresse des couleurs et la paix des contours!
***
Jälkimmäisessä runossa google-kääntäjään vedoten puhuttaneen puhtaasta soihdusta ja suuresta taiteesta, hauraasta lihasta sekä tuhojen haudasta. Runon säkeistön viimeiset säkeet rimmaavat tombeau, Beau sekä toujours ja contours. Lisäksi säkeistön keskellä esim. fragile ja argile.
Voin olla pahasti hakoteillä, mutta minusta tämä on "muistoruno" suurelle opettajalle, joka on jo mennyt.
***
Ne, jotka sanovat, että kielen lukemisesta on haittaa, ovat väärässä.
Kielen osaamisesta on aina hyötyä.
Itse en ole lukenut ranskaa, enkä sitä yhtään ymmärrä sanoja sieltä täältä, kielitaitoni on auttava ruotsin, saksan, italian, latinan ja englannin osalla, mutta ranskaa en osaa lainkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti