sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Aku Ankka ja Karhukopla



Aku Ankka ja Karhukopla on ensimmäinen Aku Ankan taskukirja, jonka olen lukenut, tämän painoksen ostin kirjamessuilta, ja on 1983 painos. Tämä on järjestysnumerolla 2, ja lienee julkaistu ehkä vuonna 1970 ensi kerran. Sivumäärä on 254, suurin osa sivuista on mustavalkoisia.

Kirjan kannessa tapahtuu olennaisin: Aku hypnotisoidaan. Karhukopla palkkaa Ali Hapulan hypnotisoimaan Akun, Karhukoplan motiivina on päästä -Akun kerrottua salaisuutensa- Roopen rahasäiliöön. Nimi on enne, Ali Hapulla eli a lihapulla ei saa selville Roopen rahasäiliön saloja. Tajusinko sanaleikin seitsenvuotiaana, en muista, tämä oli mökillämme ainoa sarjakuvakirja, joten sitä tuli selailtua monta kertaa.

Aika  muistot kultaa
Nykyisyys ne multaa 

Nimittäin en erityisemmin enää syttynyt tarinoille.
Aku Ankka ja Gopos-Gopos -heimon jalokivet -tarina tosin oli sangen mukiinmenevä. Roope Ankka ja Aku etsivät smaradgiluolaa, luola löytyi, mutta smaradgit jäivät. Aku Ankasta leivotaan elokuvatähti viidakossa kuvatun filmin vuoksi.

Aku Ankka Juustomaan rahaministerinä tarina vie Akun Juustomaahan, jossa rahat on loppu. Aku esiintyy Roopena, tai luullaan Roopeksi, ja pian hänelle tarjotaan rahaministerin tointa. Roope tulee paikalle, ja ilmenee, että rahaministerin tehtävä on maksaa valtion velat. Velat taas johtuvat Roope Ankan synteettisestä juustotehtaasta, joka on johtanut maan talousvaikeuksiin. Roope hyötyy myymällä rehua maahan, eli Roope aina nettoaa.

Aku Ankka ja Venetsian aarre
Aku Ankka uhoaa lähtevänsä Venetsiaan, hän puijaa Roopen mukaan, tyhjänpäiväisessä seikkailussa tullaan tyhjin käsin ja unohdettuna takaisin.

Aku Ankka jalkapallosankarina
Roope haluaa rikkikaivoksen, ja ehtona on jalkapallovoitto. Joukkue kuitenkin häviää. Uudessa tilanteessa pitäisi hävitä, mutta Aku Ankka tekee kaksi maalia ja voittavat.

Aku Ankka on liian nokkela, Aku Ankka ja sääkone ja Aku Ankka ja ilmapotkuri
ovat minusta tarinoita, joista en pidä. Aku Ankka yrittää, mutta epäonnistuu aina.

Myös Karhukopla epäonnistuu ja joutuu vankilaan.
Tämä on ilmestynyt yhdessä ykkösosan kanssa kesällä 2014 uusintapainoksena.



Mikki ja viidakon vaarat, Aku Ankan taskukirja 3.
Tämän luin joskus myöhemmin ja nyt uudestaan. Tämä on myös kolmatta painoskertaa 1980-luvulta ja on puoliksi mustavalkoinen. Minni soimaa Mikkiä Esinäytöksessä siitä, että hänelle riittää kiitos, eikä raha kelpaa, tai sitä ei ole. Albumin lopussa tarinat ovat sulattaneet jäätä ja Mikki suutelee Minniä kädelle. Jaksoissa on konnia, ja Mikki hoitelee ne totuttuun tapaan, ja on Poliisimestari Sisua. Mikki ja viidakkokopla -jutussa Roope Ankka, Aku ja veljenpojat tapaavat viidakossa Mikin ja Hessun. Tässä jutussa suhde rahaan tulee selvästi ilmi. Roopelle raha on aina ja vain mielessä, Mikille taas ihmisten pelastaminen.



Tästä on ilmestynyt uusintapainos tuplana. Kaikki sivut ovat värillisiä.



Roope-sedän raha$afari, Aku Ankan taskukirja 79.
Tämäkin on osin mustavalkoinen, tätä en muista aiemmin lukeneeni. Alkuun Roope ja Kroisos Pennonen osallistuvat Televisio Kolmosen aarrejahtiin, eli kaikkien Amazing Racen ja muiden esinäytöstä esitellään. Milla Magia on lempihahmojani, ja hänen himo Roopen onnenkolikkoon, mutta sitä tässä taskukirjassa ei päästä kokemaan.



Taikaviitan tanssiinkutsu, Aku Ankan taskukirja 80.
Kannessa lukee, että nyt kokonaan väreissä, tämä painos on vuodelta 1999, kun aiemmat ovat 1980-luvun alkupuolelta, ensi painokset lienevät 1970-luvun alusta. Tämä ei ole ensimmäinen Taikaviitta-seikkailu, mutta Taikaviitta, kuten Super-Hessu ovat ne tarinat, joista erityisesti pidän. Pelle Peloton tarjoaa Akulle Taikaviitta varusteet, on pyssyä, josta tulee huonoa rokkia ja on tahmapurkkaa, johon konnat tarttuvat. Eräässä jutussa vankilassa vangit ovat ottaneet vallan, ja käyttävät vankilan autoja Roopen rahojen pois kuskaamiseen ja varastoivat vankilaan.

Nykyisin Aku Ankan taskukirjat ovat tosiaan kokonaan värillisiä ja kansista tulee hienoja kuvioita, kun kerää koko sarjan.
***
Jotta saadaan tämä juttu hyvin runonurkkaan häpeämään linkitetään tähän helmi
Hectorin levyltä Hectorock I eli Sarjakuva-rock, joka on Hectorin omaa tuotantoa
tässä ripoteltuna osa säkeistöistä kommentteineen, se on siis tämä runo-osuus.

Kun Roope on kuollut, ken saakaan sen kaiken?
Nuo pankit ja tehtaat, sen pääoman kaiken?
On Akkari työtön, se päivät vain makaa.
Tuo seikkailu yötön, Iines pyrstöään jakaa!
...

On Roope jo vanha mies, se kohta kai kuolee.
Vaan köyhälän lapset silti näppejään nuolee.
On Mortin ja Vertin vielä huoleton olla,
Kun Mikki on Minnin kanssa aivan täys nolla!

Hei lue taas Ankkaa, mami,
Kun Minni saa lapsen tumman.
On elämä rankkaa, mami,
Ja Mikki saa viestin kumman.
...
Minusta biisinä loistava, riimikuvio on varsin sopivan selkeä  kaiken-kaiken, makaa- jakaa, nuolee-kuolee, olla - nolla ja osatoisto mami- tumman, mami-kumman. Riimejä väkevämpää on sanoma, tässä vihjaillaan, että Iineksellä ja Minnillä olisi muutakin elämää, kun mitä sarjakuvassa näytetään. Ankkalinnan tulonjakoon otetaan lisäksi kantaa ja vihjataan lopussa, mitä en kirjannut niihin luokkaristiriitoihin.

Biisi on sanomaltaan varsin osuva, on tosiaan luokkaristiriitoja, joissa Roope on niskan päällä, Mikki ja Aku ovat sangen saamattomia Mikki ja Aku molemmat tyttöystäviensä kanssa, ja työasiat tai raha-asiat voisivat olla paremmin.

Taskukirjojen Mikki hahmosta kyllä pidän, kuten Taikaviitasta, normaali Aku Ankkojen Superhessu on suosikkini.


Yllä olevan kuvan mukaiset jutut ovat hyviä, eli muunnellaan jotain olemassa olevaa tarinaa tässä Maltan haukka on kääntynyt Maltan ankaksi. (Kuva otettu albumin kannesta, siitä johtuu epätarkkuus).

perjantai 25. lokakuuta 2013

Runonurkka suursiivottu


Syyssiivous suoritettu eli runonurkka suursiivottu

Roskarunot
Huonot runot
Tylsät runot
poistettu.

Eikä juuri muita ollutkaan


Arvioinnit runoteoksista pääosin säilytin

Yläkuvaus tehty asianmukaiseksi.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Lena Anderson: Pikku siili ja Possu ressu


Lena Andersonin Pikku siili ja Possu ressu, Tammi, riimitellyt Sanna Uimonen, on mukava kuvakirja, jossa tekstit ovat pääosin rimmaavia.

"Tee on hyvää ja kuumaa
pikku siili tuumaa
ja virkkaa myssyä vauvan
siihen ei mene kauan ..."

Kuvakirjan kuvat ovat herttaisia ja tarinassa Pikku siilin luona on Hessu-Possu, ja illalla ovelle koputetaan

"Possu ressu seisoo oven takana,
nyyhkytää ja on valkea kuin lakana ..."

Siili-äiti syöttää juottaa ja hoivaa ja rohkaisee eksynyttyä possua.. seuraavana päivänäkin Possu ressu itkeskelee, mutta lopulta pullantuoksun ohjaamana löytyy Leipomo, jossa ressukan äiti on töissä.

Lopussa vaaleanpunaisissa tunnelmissa riennetään kohti sydämenmuotoista horisonttia.

***
Mukava kirja, jonka sain lokakuussa 2013 ostamalla Happy Meal aterian.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sully Prudhomme, Nobel-runoilija

Sully Prudhomme voitti ensimmäisen Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1901. Nobel-palkinnon sivujen mukaan hänen nimensä olisi ollut Rene Francois Armand Prudhomme ja elinaika olisi ollut vuodet 1839-1907, eli palkinnon hän olisi saanut yli kuudenkymmenen vuoden iässä.

Sully Prudhomme on myös kääntänyt kirjoja, ja ainoa kirja, jonka olen ranskaksi löytänyt on  Les Vaines Tendresses (1875), josta poimin pari runoa. Suomeksi en herran teoksia ole löytänyt.

Les Vaines Tendresses  eli lieneekö tämä teos Arkuudesta? Ensimmäinen runo on Aux Amis Inconnus,  runon nimessä on Amis, joka lienee ystävä (latinassa amicus ja amica), eli runoa tuntemattomalle ystävälle.
Runossa ovat hienot riimit inconnus/ plus/venus ja toisaalta proches/reproches, säkeistössä aina viisi riviä (säettä), sama riimikuvio toistuu, itse asiassa minusta loistavaa runoa, vaikka en edes google-kääntäjän kanssa pääse selville tarkoituksesta, mutta jo sanat ovat mahtipontisia, toisessa säkeistössä sointuvat  volières,  familières sekä  hospitalières ja välillä infinis ja benis.

AUX AMIS INCONNUS
Ces vers, je les dédie aux amis inconnus,
A vous, les étrangers en qui je sens des proches,
Rivaux de ceux que j'aime et qui m'aiment le plus,
Frères envers qui seuls mon coeur est sans reproches
Et dont les coeurs au mien sont librement venus.

Comme on voit les ramiers sevrés de leurs volières
Rapporter sans faillir, par les cieux infinis,
Un cher message aux mains qui leur sont familières,
Nos poëmes parfois nous reviennent bénis,
Chauds d'un accueil lointain d'âmes hospitalières.

Et quel triomphe alors! quelle félicité
Orgueilleuse, mais tendre et pure nous inonde,
Quand répond à nos voix leur écho suscité
Par delà le vulgaire en l'invisible monde
Où les fiers et les doux se sont fait leur cité!

Et nous la méritons, cette ivresse suprême,
Car si l'humanité tolère encor nos chants,
C'est que notre élégie est son propre poëme,
Et que seuls nous savons, sur des rhythmes touchants,
En lui parlant de nous lui parler d'elle-même.

ja viimeinen säkeistö
Chers passants, ne prenez de moi-même qu'un peu,
Le peu qui vous a plu parce qu'il vous ressemble;
Mais de nous rencontrer ne formons point le voeu:
Le vrai de l'amitié, c'est de sentir ensemble,
Le reste en est fragile, épargnons-nous l'adieu.

Nämä jakeet lienee siis omistettu tuntemattomalle ystävälle!


À Théophile Gautier  -runo on mielenkiintoinen, sillä Théophile Gautier oli ranskalainen runoilija, joka eli vuosina 1811 - 1872 ja oli monille innoittaja.

Runo on loppupuolelta teosta ja kuuluu seuraavasti

À THÉOPHILE GAUTIER
Maître, qui du grand art levant le pur flambeau,
Pour consoler la chair besoigneuse et fragile,
Rendis sa gloire antique à cette exquise argile,
Ton corps va donc subir l'outrage du tombeau!

Ton âme a donc rejoint le somnolent troupeau
Des ombres sans désirs, où l'attendait Virgile,
Toi qui né pour le jour d'où le trépas t'exile,
Faisais des Voluptés les prêtresses du Beau!

Ah! les dieux (si les dieux y peuvent quelque chose)
Devaient ravir ce corps dans une apothéose,
D'icorruptible chair l'embaumer pour toujours,

Et l'âme! l'envoyer dans la Nature entière,
Savourer librement, éparse en la matière,
L'ivresse des couleurs et la paix des contours!


***
Jälkimmäisessä runossa google-kääntäjään vedoten puhuttaneen puhtaasta soihdusta ja suuresta taiteesta, hauraasta lihasta sekä  tuhojen haudasta. Runon säkeistön viimeiset säkeet rimmaavat tombeau, Beau sekä toujours ja contours. Lisäksi säkeistön keskellä esim. fragile ja argile.

Voin olla pahasti hakoteillä, mutta minusta tämä on "muistoruno" suurelle opettajalle, joka on jo mennyt.


***
Ne, jotka sanovat, että kielen lukemisesta on haittaa, ovat väärässä.

Kielen osaamisesta on aina hyötyä.

Itse en ole lukenut ranskaa, enkä sitä yhtään ymmärrä sanoja sieltä täältä, kielitaitoni on auttava ruotsin, saksan, italian, latinan ja englannin osalla, mutta ranskaa en osaa lainkaan.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Eino Leino: Helkavirsiä ja Hymyilevä Apollo


Eino Leino on runoilija, jonka hienoja runoja kannattaa lukea. Ennen ensimmäisen oman runoteoksen lähettämistä, Leinon runoja ei kuitenkaan kannata  lukea, sillä Eino Leinon runot ovat niiin hyviä, että jää oma teos painoon lähettämättä, mutta säästyyhän postimerkki, toisaalta taas jos ei mitään yritä, ei voi mitään saavuttaakaan..

Eino Leino on liian runollinen nimi ollakseen aito, hänen oikea nimensä on  ollut Armas Einar Leopold Lönnbohm. Eino Leino vaikutti vuonina 1878-1926, ja nyt olevat Helkavirret on kirjoitettu kahteen osaan vuosina 1903 ja 1916.

Leinon myyttisissä balladinomaisissa runoissa on hypnoottinen rytmi, esimerkiksi Helkavirsien ensimmäinen runon Ihalempi alusssa
...
Läksi veikko vieremähän.—
Hiidet virvoja viritti.—
"Kunne sorruit kurja sisko?"—
Poika soille portahaksi.

Läksi taatto tietämähän.—
Hiidet virvoja viritti.—
"Kuhun kuljit tyhmä tyttö?"—
Taatto Kalman kartanoihin.

Samoin kuin runossa Tuuri

Noin ne lauloivat jumalat, 
juorottivat jouhiparrat 
rannalla Aluen järven, 

Tämän olen rivittänyt tämän toisin kuin Gutenbergissä.

Ballaadissa Kimmon kosto on pahat mielessä, ja runohan on kauneudestaan huolimatta synkkä tragedia.

Balladin alku, jossa kostoaikeiden syy ilmenee, vino teksti Leinon, suora teksti ei, rivitys on erilainen kun Gutenbergissä, osan runosta olen jättänyt pois lähinnä moraalisista syistä, tekijänoikeus on jo rauennut.

Kimmo vuorta viertävätä 
hiihtää yössä yksinänsä, 
taivaan tähtöset palavat, 
palavampi Kimmon tuska, ....


"Tytär oli minulla nuori 
niinkuin pieni petran hieho, 
jäi yksin kotahan kerran, 
tuli miesi muukalainen, 
tytön taljalla lepäsi; 
kun hänet tapaan ma kerran, 
silloin korpi kauhistuvi."

Kimmo hiihtää kosto mielessänsä, kohtaa kostonsa kohteen, auttaa poloisen polulleen, kostons' vuoksi' tyrkkää tyrskyihin

Vaihtuvi edelle toinen,
— kosken kuohuihin 
katoopi käden yhden kääntämällä. 
Soi parahdus pakkas-yössä. 
Taasen kaikk' on hiljaa, hiljaa.

Kimmo kauhistuu kostoans', saa hiiden hyhmän osalleen, aamulla aurinko nousee, jatkaen jollotustans'

Jo tulevat Hiiden immet tuiman tunturin laelta, ..
käärivät hivuksihinsa miehen, 
jok' on murhan tehnyt, 
sylitellen, suukotellen, 
elon lämpimän imien, 
ottavat omaksi Hiiden, 
alle hangen hautoavat.

Susi ulvoo, koski kuohuu.—
Aamulla auringon kimallus.

***
Yläkuva on Eino Leinon Helkavirsien Kariston 2011 painos, missä on  Helkavirsien molemmat osat ja lisäksi osa Hymni, missä on runo Hymyilevä Apollo. Kariston kirjassa 176 sivua, mihin sisältyy lopun kahden sivun mittainen sisällysluettelo.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Lukutoukkien kehityskaari


Mistä niitä lukutoukkia tulee ja minne he menevät?

Lukumuna, opettelee lukemaan, vaihe kestää noin 7-18 vuotta

Lukutoukka, ahmii kirjallisuutta, bloggaa ahkerasti, osa lukuolentolajeista ovat kaikkiruokaisia, osa keskittyy tiettyyn vain kirjallisuuden lajiin. Aikansa luettuaan 5-50 vuotta lukutoukka asettuu aloilleen ja koteloituu

Lukukotelo, kääriytyy kammioonsa ja on hiljaksiin, pohtii ja puntaroi kenties kehrää seittiä, mutta kasvattaa siivet ja kokee muodonmuutoksen

Lukuperhonen, muodonmuotoksen kokenut entinen lukutoukka, jonka siivet kantavat kirjallisuuskeskusteluissa. Lukuperhonen innostaa muita, tajuaa koko lukukentän hienouden. Osa rientää kokkareista toiseen meden perässä, osa liihottelee muuten. Kaikilla lukuperhosilla on tarkoituksena levittää lukuilosanomaa ja avittaa lukumunien kuoriutumista lukutoukiksi.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Hankala on pyöräilijän pyöräillä



Hankala on pyöräilijän pyöräillä
kumit puhki
mieli maassa

kun lasinsiruja pitää väistellä
ja kotona renkaita paikkailla
ja arvailla
kuka murskaa tielle lasia
ja kuka sen tekee ja ja miksi
tahallaan ja pahallaan
siksi, että
ei näe arvoa toisessa
eikä järkeä moisessa
pyöräilyssä
***
kysyn itsekin
voisko alkoholit pullottaa muoviin?