Sonettien Cervantes

Cervantes on kuuluisa teoksistaan Don Quijote I ja II.

Don Quijotessa Cervantes irvii ritarikirjoja, ja pohtii sonettien merkitystä, mutta itse asiassa punoo runoa monessa kohdin oivasti.

Laitan I-osan 14nnentoista luvun Grisóstomon laulusta kolme säkeistöä malliksi, laulu on yhteensä 25 säkeistöä pitkä.

Säkeistöt eivät ole peräkkäisiä

myös raivon sonnnin kuolonmylvähdys,
kujerrus haikea, kun pieni kyyhky
kadottain rakkaans' yksinään jää eloon,
huhuilu pöllön, joka lensi keloon
ja itse hornan vaikerrus ja nyyhky

Kuolonmylvähdys on hieno sana, mutta ei saa riimiparia, mikä minusta on hyvä ratkaisu, säkeistö on audiovisuaalinen eli kuvaa äännähdyksiä, mylvähdyksiä, mutta eläinten nimet tuovat voimakkaan kuvan lukijan silmien eteen..
...
Oi mustasukkaisuus, sa mulle lainaa
tikari, jonka sydameen voi painaa!
Saat, halveksunta, salapistos työntää!
Mut oi! en kestä itsekään,
mun täytyy horjua ja anteeks myöntää 

Tässä tulee ilmi Grisóstomon yletön mustasukkaisuus, jota käsitellään enemmänkin.Traagista.

Lainaa - painaa -riimipari on jo tässä runossa, käännös saattaa olla ennen toista maailmansotaa tehty. Se on ollut iskelmien käyttövoimaa "rakkaus on lainaa, sun olkaas vasten pään painaa"

Näin huutaen kiertäen köyden kaulaan
ma jätän elämäni surmanpaulaan,
käyn sinne, mihin armaan tylyys vie mun.
Saa ruumiin taivaan tuulet, sielu taas
jää vaille ihanuutta taivaan riemun

Tässä mustasukkaisuus ja ilottomuus uhkavat aiheuttaa elottomuutta, en sano käykö näin, tässä sana taivaan esintyy kahdesti, säkeistöissä on viisi säettä, joilla aina yhdestä "puuttuu" riimi, minusta säkeet toimivat.

Tämän jälkeen on vielä seitsemän säkeistöä, Grisóstomo oli ollut rakastunut Marcelaan, joka oli kaunis ja ihana neito. Laulusta voi päättellä, että Grisióstomo olisi ollut mustasukkainen. Runossa ei avata, oliko siihen syytä.
Tekstistä selviää, että Marcela oli ylen kaunis ja haluttu ja vapaa, mutta kulki vuohipaimenten matkassa, jolta Don Quijote ja Sanho Panza kuulevat Grisóstomon kuolemasta, ja osallistuvat hautajaisiin. Marcela on ollut siveä, ja puolustautuu hautajaisissa, vaikka hän on kaunis ja häntä rakastetaan, ei hänen pidä rakastaa jokaista.

Runojen käännös on Yrjö Jylhän, ja minusta loistavaa.

Vaikka runo on tragediaa, konteksti on minusta komedia johtuen edeltävistä teksteistä ja koko kirjan asetelmasta.

Tämä kohtaus on minusta hyvä, ja Don Quijote puolustaa neidon kunniaa, minusta jopa merkityksellisempi tapaus, kun hyökkäys tuulimyllyjä vastaan, joka on jo tapahtunut kirjassa ennen neidon puolustamista.