lauantai 18. elokuuta 2012

Juhani Ahon Juhan lehmät


Juha -romaani on kiihkeä kolmiodraama olen lukenut teoksen monesti, mutta kiinnitin huomioni tällä kertaa tärkeään kotieläimeen, lehmään. Lainauksia Juhasta on postauksessa paljon.

Romaani alkaa päähenkilön Juhan kuvauksella, mutta jo ensimmäisessä luvussa mainitaan, että ”Lehmät makasivat paisteessa aholla alempana”, myöhemmin niiden luku tarkennetaan viideksi.

Marja löytölapsi ”oli tarhalla lypsämässä, oikaisihe katsomaan lehmän yli, kuka tuli solalla tarhan ja navetan välissä” lehmillä on kellot kaulassaan ja siis jonkin näköinen lieka, mistä tarttua ja navetta tietenkin on, mikä ilmenee monesti navetan aukossa tarha, jossa kellot kalahteli lehmäin märehtiessä, Lieka on omaa keksintöä, mutta pitäähän kellon olla kiinni jollain.

Shemeikka näki  ”Marjan maitopyttyä kantaen notkuttelevan tupaan” ….  Marja siivilöi maitoa pöydän päässä, kun Shemeikka tuli tupaan. Käsi kaarena korkealla, kun kauhalla maitoa siivilään hulahutti. Kohisi maito, sitten lirisi, kohisi taas ja taas lirisi, käden ...

Shemeikan ja Marjan ensi "rupattelu" käsittelee lypsyvaatteita

—Kuka sinä olet? Piikako?
—Siltäkö näytän?
—Äsken orjalta näytit lypsyryysyissäsi, vaan lienetkin tytär, vai miniäkö lienet?
—Emäntäkin lienen. Enkö emännäksi kelpaisikaan?
—Tuon?
—Senpä sen.
—Hän miehesi tuo—?

Olihan se, mutta Marja lähti pian, mutta maito ja lehmät jäivät, Juha voi päivitellä

Ja lehmästä on suurempi vahinko kuin ihmisestä? …, ettei Marja ole täällä lampaankaan arvoinen, saati lehmän.

Lehmä käy hätävalheenkin aiheeksi
Sanoisi olleensa lehmän haussa ja eksyneensä, niin eivät mitään tietäisi.

Lehmille tarvitsee kerätä talveksi heiniä, on pakko, mutta toisaalta pelkillä heinillä lehmät pärjäävät
 Yhden lehmän heinät minä lehdoista ja rannikoilta tässä pian keräisin.

Juhalle talon suuruus on karjan suuruutta, mutta ei siellä minne Marja on menossa Juha voittaa Shemeikan lehmien luvussa 5-3, vaikka vaimon hävisi.
Suurin talo, muista vähän erillään, Shemeikan talo. Ei heillä ole viljelyksiä eikä karjaakaan, jokin lehmä talossaan, Shemeikassa kolme. Kaupalla eletään ja eränkäynnillä ja ryöstöllä ja minkä milläkin vehkeellä. Vaan hyvästi eletään, hyvää syödään, hyvää juodaan, rikkahia ollaan.

Paikan päällä Marjalta talon kokoa tentataan
—Oliko iso kotisi?
—Oli tavallinen, lehmiä viisi ...


Marja pääsee siis Shemeikan luo ”onnelaan”
Marja temmattiin kiinni ja heitettiin ilmaan. …. He olivat hänelle vastenmielisiä, vierasrotuisia kuin metsän eläville navettaelukka, kuin peuralle lantalaisen lehmikarja.

Marja pohtii kotioloja ja lehmiä
Nyt siellä anoppi emännöi, minun tiloillani, leivät leipoo, lehmät lypsää ja ruokkii: hänelle ne parsistaan ynäjää; ...

Juha ikävässään näkee näkyjä
”Milloin se käveli ilmi elävänä hänen edessään polulla, milloin näytti lypsävän lehmiä tarhassa, milloin kuului huutavan venettä toiselta puolen kosken, …

Ja kyllähän ne lehmät muistavat emäntänsä, lypsäjänsä, viisaita eläimiä ne ovat

Mutta mitä ne lehmät siellä?

Kellokas tuntui olevan juoksussa alempana notkossa. Kello kuului lyövän kahakäteen niinkuin silloin, kun elukka on kiivaassa kulussa. Väliin mölähtelivät, ei niinkuin jonkun ajamina, vaan niinkuin olisivat itse jotakin edellään ajaneet. Se oli kuin kesälaitumelle päässeiden ilon ammuntaa. ... Yksi lehmistä nousee juuri aholle, pää pystyssä ja häntä korkealla. Se pysähtyy ja katsoo jälelleen. Kohta tulee toinen, täyttä juoksua, ja sen vieressä kellon kantimessa kiikkuen naisihminen. Jälestä tulevat vielä toiset kaksi lehmää, ja nyt ne kulettavat sitä kuin keskessään. Juha ei voi nähdä, kuka se on, kun ne katoavat hetkeksi lepikkoon, tulevat taas esiin ja taas katoavat. Nainen koettaa häädellä niitä, ne tavoittelevat häntä kuin nuollakseen.

Hän on palannut, lehmänsä ovat hänet tunteneet.
Kun hän lähestyy pihaa, näkee hän lehmät tarhassa päät pystyssä ynyämässä aidan yli pihaan. Koira ulakehtelee, vyyhtee pihamaata, tullen näkyviin navettarakennuksen takaa ja sinne taas kadoten. Pyörähtäessään nurkan ympäri Juha näkee Marjan lähestymässä tuvan rappuja. Äiti tulee samassa rapuille, tyhjä lypsinkiulu kädessä, uhkaa sillä ja huutaa:

Tätä lehmien hyvää muistia käsitellään paljonkin
—Le-le-lehmilläkin on…
Juha aikoi sanoa, että lehmilläkin on enemmän sydäntä, mutta ei saanut sitä liikutukseltaan sanotuksi ja kääntyi tupaan….
—Minä kun olin lehmiä hakemassa, puhui Kaisa, niin kun lehmät ryöstäytyivät kotiin päin … enkähän minä arvannut, että ne emännän jälestä … luulin heidän syöpäläisten käsissä … ai, minä jätin mansikkatuohisen…

Lehmä tarvitsee luultavasti kesäyöksi turvallisen paikan olla ja nukkua, lehmähän makaa nukkuessaan ja on makuulla märehtiessään (oma näköhavainto)
—Pitää liikkua hiljaa, että saa nukkua. Vie lehmät yöksi hakaan, etteivät kellojaan kalkuttele ja ammu.

Juha teoksessa ei mainita sonnia eikä vasikkaa, mutta vasikka sanana mainitaan kerran
On nyt urhon turpa maidossa kuin vasikan!
Shemeikka ei pyyhkinyt partaansa, lipaisi sitä vain vähän kielellään ja virkkoi yhä samaan tapaan:



***
Lehmärunoja löytyy täältä

4 kommenttia:

  1. No hei, tämäpä on hieno näkökulma... itse hyvinkin lehmäisessä ympäristössä asuneena ymmärrän miten olennainen se elukka voikaan olla. Juhani Ahon aikaan on ollut vielä olennaisempi, Juhan kuvitteellisena tapahtuma-aikana ja siinä ympäristössä vielä tärkeämpi.

    Lypsäjän ja lehmän suhde voi muodostua todella läheiseksi, vielä läheisemmäksi kuin jonkun ns. lemmikkieläimen kanssa. Muistan Kainuusta 80-luvulta eräänkin korpimummon joka ihan oikeasti eli jonkunlaisessa symbioosissa ainokaisen lehmänsä kanssa. Kuinka kova paikka onkaan vuosikymmenet lehmiä hoitaneelle emännälle se hetki, kun lehmät astelee karja-autoon.

    Lehmilläkin on sydäntä, kyllä...

    Kansallisoopperan viimevuotisessa Juha-oopperan (säv. Aarre Merikanto) uudisproduktiossa oli lehmät jätetty "museoon", koko tarina oli siirretty johonkin nykyaikaa muistuttavaan ajankohtaan. Librettoa ei tietenkään ollut muuteltu, joten välillä oli kieltämättä koomisia hetkiä, kun laulettiin lehmistä yms mutta semmoisia ei ollut mailla halmeilla...
    Eeva H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.

      Lehmät ovat älykkäitä eläimiä, ja yllätyin Ahon lehmäviittauksista, niin paljon ja niin hyviä ne olivat, en ennen ollut muuta kuin läpilukenut ne.

      Kiintoisaa tuo lehmän ja lypsäjän suhde.

      Itse mietin olivatko esim. lehmät kyyttöjä, muuta Suomen karjaa vai mitä?

      Poista
    2. Kyllä ne Juhan ja Marjan lehmät olivat varmaan juuri kyyttöjä eli itäsuomenkarjaa, ne ovat mahottoman paljon pienempiä ja sitkeämpiä kuin nykyiset huipputuottoiset ayshiret ja friisiläiset. Maatiaisrodut olivat sopeutuneet Suomen ankariin olosuhteisiin, siihenkin että talvisin ruokinta oli todella vaatimatonta, pelkkää kuivaa heinää tai olkea - no ei ne kyllä maitoakaan sitten talvisaikaan antaneet.
      Eeva H

      Tämän päivän runoilijoista tulee lehmäteemasta mieleen Eeva Heilala.
      Eeva H

      Poista
    3. Pitääkin tutustua EH:hon googlailin hieman ja sain lievää esimakua.

      Suomen karja lajina on minulle tuttu, ja ovat pieniä, yleensä nuteja, maidon valkuaispitoisuus hyvä.
      ***
      Katsoin Yellowstonen talvesta dokumentin, ja biisonitkin tulevat kuivalla heinällä talven toimeen, tosin ovat kovilla, laihtuvat, että on märehtijän ruuansulatus todella ihmeellinen.

      Poista