Olli-Pekka Moisio: Peilityyni, Minerva, 2005, omistettu Päiville, ja se on hyvä omistus, sillä runot ovat rakkaudella kirjoitettu.
Runot alkava minä-muodossa ja preesenssissä edetään
Tyhjyyden kaipaava kosketus
löysi minusta sen
mitä pelkäsin eniten (Oppiva ihminen runon loppuosaa)
Toivon huntu -runossa muuttuu aikamuoto "Kahlasin lumessa ... toivoin näkeväni sinut .."
Preesenssiin palaten
Nukut
hengität syvään
...
Asetan kasvoni
kasvojesi eteen
ja hengitän sinua itseni sisään.
(Alkua ja loppua runosta Nukut syvään hengittäen)
Peilityyni on minusta hyvä runokirja:
"rakkaudesta hetkeen / sen kääntämiseksi sanoiksi, / lauseiksi / Mielen yhtyessä/ sanaan ...."
Tätähän runous on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti