Tintti ja minä

Olen blogannut lukemattomia kertoja Tintti-kirjoista. Luen paljon vieläkin albumeja ja oheiskirjoja.

Yle on myös näyttänyt muutamia kertoja Anders Østergaardin dokumentin Tintti ja minä, jossa on pätkiä Hergén haastattelusta vuodelta 1971, mutta Østergaardin kuvituksin vuodelta 2004, loistava dokumentti. Dokumentin kuvitus ja leikkaus ovat Østergaardin, mutta haastattelunauhat ovat alunperin Numa Sadoulin lokakuussa 1971 tekemästä haastattelusta, josta on kirjoitettu kirja, mutta jota Hergé rankalla kädellä "toimitti".  Hergé muutti sanomisiaan, prosessi kesti kolme vuotta ja teksti kirjoitettiin paikoin uudestaan neljä kertaa. Haastattelijana oli Numa Sadoul (s.1947), joka oli  tuolloin sarjakuvapiirtäjistä Brysselissä juttua tekevä 23-vuotias opiskelija. Hän julkaisi "toimitetuista materiaaleista" kirjan Tintin et moi. Entretiens avec Hergé, Casterman, 1975.

Haastattelunauhoista on Anders Østergaardin dokumentissa on tietyllä tavalla sensuroimaton versio, mutta valintaa on käytetty, sillä käsitykseni mukaan nauhoja on 12 tuntia. Lähde ylen sivuilla täällä. Haastattelu nimittäin kesti neljä päivää. Hergé muutti sanomisiaan, koska luultavasti pelkäsi, että on sanonut "liikaa", hän ei mielellään puhunut itsestään ja Herge oli ujo ja arka. Østergaard näyttää kuvia albumeista, nauhan pätkiä, haastattelee myös Numa Sadoulia, Hergén toista vaimoa  Fanny Rodwellia, sekä englantilaisia Tintti-asiantuntijoita Harry S Thompsonia ja Michael Farria .

Jutussa on oheinen kuva, joka oli myös Iltasanomien TV-lehden kryptossa, josta tajusin, että dokumentti näytetään kyseisellä viikolla.

Dokumentti alkaa Tintti Tiibetissä albumin kuvasta, jossa Tsangin lentokoneen hylky on kokenut pakkolaskun (kuva on valokuva albumista tarkoituksella epäselvä). Tintti Tiibetissä albumi liittyy asiantuntijoiden mukaan psykoanalyysiin, jota Hergé kävi avioeronsa vuoksi, hän mainitsee asian myös haastattelussa. Albumi on varsin rankka, eräässä otoksessa kapteeni on leikkaamassa kiipeilyköyttä poikki, jotta edes Tintti pelastuisi. Tharkey poislähtenyt sherpa tulee takaisin ja pelastaa Kapteenin ja matka jatkuu kohti Tsangia.

Castafioren korut on värikäs ja lämmin albumi. Hergé näyttää  hyväksyneen "syntinsä"  (avioero?) ja päässyt partiopoikamaisesta hyveellisyydestään tai on sinut itsensä kanssa ja onnellinen. Albumissa on kukkia ja musiikkia. Haastattelussa Hergé viittaa vaimonsa kukkaharrastukseen ja kesämökkiinsä, jonne oli tullut humalainen soittokunta, Hergé nauraa tapahtumalle. Nämä ovat kuvattuna albumiin.

Tosin Hergé koki edelleen paineita ainaisista kysymyksistä, koskien seuraavaa Tintti-albumia. Albumien julkaisutahti hidastui sen vuoksi, että studiolla oli elokuvaprojekteja ja toisaalta siksi että Hergén ei pitänyt enää piirtää "haamujensa takia". Hergé kuitenkin suunnitteli albumeita kauan ja viimesteli niitä, hän lisäksi piirsi niitä uudelleen.

Tätä perfektionistisuutta sivutaan Harry Thomsonin kirjoittamassa teoksessa Tintin, Herge & his creation.

Vuoden 1971 haastattelussa Hergén mukaan hänen lapsuutensa oli harmaa ja keskinkertainen. Se ei ollut erityisen onnellinen. Hergé meni nuorena töihin ja partiolaisena piti sanansa. Tintti on syntynyt katoliseen lehteen Le XX sieclen nuorisoliitteeseen, Le Petit Vingtiemeen tarvittiin ajan hengen mukainen katolinen lehtimies. Alkuun Tintti matkustelikin Neuvostojen maassa, Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Sininen Lootus on albumi, jota varten Hergé keräsi paljon taustatietoa. Häntä avusti Tsang Tsong-Jen, jonka kadotti 45 vuodeksi, ja joka on Tsangin esikuva. Tsang Tsong-Jen ja Hergé tapasivat vielä ennen Hergén kuolemaa. Hergéllä oli tiettävästi leukemia.

Kaikki Tintin hahmot kuvaavat Hergéä itseään. Michael Farr on teoksessaan Tintti & co käynyt kaikki hahmot läpi. Tintin ulkonäkö on lainattu ehkä Hergen pikkuveljeltä. Tintti on katolinen lehtimies. En ole itse katolinen, mutta uskonto ei minusta suoraan näy Tinteissä. Toisaalta miesten ja naisten välisiä suhteita ei ole albumeissa, kaikki eurooppalaiset hahmot ovat naimattomia Seraphin Lampionia lukuunottamatta. Tintti on Hergen ihannekuva peloton ja nuhteeton, sellainen sankari, joka olisi halunnut olla. Muut hahmot ovat inhimillisiä, koska heissä on monenlaisia heikkouksia, joita Hergé varmaan itsessään näki. Tsang kuvaa ihanneystävää, sillä Tsangissakaan ei ole heikkoutta.

Jos ja kun dokumentti tulee vielä uusintana Tintti-fanien kannattaa se katsoa. Hergé antaa ymmärtää, että hänen on ollut vaikea hyväksyä itseään. Herge sanoo, että hänellä oli paljon sanottavaa, hän pitää alkuseikkailuja lapsellisina.

Dokumentti kannattaa katsoa moneen kertaan.

Erässä kuvassa Herge seisoo päällään, samanlainen kuva on albumissa Tintti ja Picarot, joka julkaistiin haastattelun jälkeen, ja joka jäi viimeiseksi albumiksi. Tintti ja Aakkostaide jäi kesken. Herge sanoi, että maalaaminen oli Tintin tekemisten vaihtoehto. Herge tapasi dokumentissa nykytaiteilija Andy Warhol'in, eli oli hyvin kiinnostunut myös nykytaiteesta.

Hergestä sanotaan, että Tintin tekeminen oli lehtiin "feels like slavery", tässäkin hän on hieman tätä orjatyökommenttia, eli hän pakenee matkoille.

Yllä on tarkoituksellisen epäselvä kuva. Vasemman puoleinen kuva on albumista Kultasaksinen rapu ja oikean puoleinen albumista Rakham punaisen aarre. Dokumentissa Hergé nosti nämä kuvat hyviksi. Vaikka olen lukenut albumit läpi, en olisi millään arvannut että nämä ovat Hergén kriittisen silmän mieleen. Herge selittää, vasemman puoleista kuvaa siten, että siinä on tavallaan "saman miehen pako yhdessä kuvassa", itseäni naurattaa tässä Kapteenin sadattelu. Oikean puoleisessa kuvassa Hergën mukaan on kerrottu kaikki olennainen, siinä on kaikki, mutta ei mitään liikaa tai liian vähän.

Työ oli siis Hergélle riippa, toisaalta hän mainitsee, että jatkaa työtä, koska saa siitä huvia. Toisaalta hän on myös ladannut epävarmuutensa ja ahdistuksensa taiteeseen. Hergén lapsuus oli harmaa, lisäksi Hergé koki kaksi maailmansotaa, ja toisen maailmansodan jälkeen hän oli "boikotissa", sillä oli piirtänyt sodan aikana Ranskassa "saksalaisten kontrollissa oleviin lehtiin". Hergen pomoa isä Wallezia pidettiin myönteisenä fasismille, mutta Hergen albumeissa en ole huomaavinani tällaista suuntausta, vain Tintti Neuvostojen maassa ja Tintti Afrikassa ovat jälkeenpäin luettuna varsin asenteellisia.

Dokumentti antaa eniten niille, jotka ovat lukeneet aiemmin Tinttejä ja Hergestä tai Tintistä kertovia analyyseja. Benoit Peetersin Tintin juhlakirja on erittäin hyvä katsaus Hergeen ja Tintteihin, se perustuu pitkälti tosin Numa Sadoulin kirjaan.

Suomessa lienee Tintti-asiantuntijoita paljon. Olettaisin, että Heikki ja Soile Kaukoranta tietävät asioista paljon, sillä he ovat suomentaneet albumeja, Tintin juhlakirjan ja Tintti & CO kirjan. Samoin Tintti-albumeja kääntänyt Jukka Kemppinen.