Mirkka Rekola on kiinnostava runoilija. Hän on syntynyt 26.6.1931, ja tuntuu paljon modernimmalta, luulin jo nimensäkin perusteella 1970-luvulla syntyneeksi! Suru-uutinen
Mirkka Rekola, suuri ja hieno runoilija menehtyi 5.2.2014.
Seuraava runo oli netissä
Portaissa aina toinen
kulki edellä
enkä muista kumpi meistä,
en muista portaissa,
kadulla kerran
kun kävelimme yhdessä
ja talutit pyörääsi, jalkammekin
tunsivat toisensa, paljon pitemmältä
matkalta askelissa oli lepo.
Loppusointuja ei ainakaan ole.
Runossa on minä ja sinä.
Runo tapahtuu kaupungissa, koska kuljetaan kadulla.
Runosta välittyy tunnelma, että runon henkilöt ovat tunteneet toisensa pitkään ja runon minä on jo vanha ja muistelee, koska ”aina toinen kulki” on katsomista taaksepäin aikamuotonakin on imperfekti. Tarkoittaako portaat, elämässä etenemistä, toinen ottaa johtajuuden, toisaalta porrasasia kielletään ja siirrytään kadulle, missä puhutaan jaloista. Kyse voi olla pariskunnasta.
Runossa käytetään tehokeinona toistoa, koska sanapari toistuu, hieman muutettuna eli enkä muista --- en muista. Lisäksi muista ja meistä sopivat sanoina toisiinsa. Arki-ilmaisusta ei ole kyse, koska jalkammekin tunsivat toisensa. Yleensä runoissa iho muistaa, mutta tässä jalat tuntevat, ja askelissa on lepo, yleensä ruumis tai mieli saa levon.
Runossa on minä ja sinä.
Runo tapahtuu kaupungissa, koska kuljetaan kadulla.
Runosta välittyy tunnelma, että runon henkilöt ovat tunteneet toisensa pitkään ja runon minä on jo vanha ja muistelee, koska ”aina toinen kulki” on katsomista taaksepäin aikamuotonakin on imperfekti. Tarkoittaako portaat, elämässä etenemistä, toinen ottaa johtajuuden, toisaalta porrasasia kielletään ja siirrytään kadulle, missä puhutaan jaloista. Kyse voi olla pariskunnasta.
Runossa käytetään tehokeinona toistoa, koska sanapari toistuu, hieman muutettuna eli enkä muista --- en muista. Lisäksi muista ja meistä sopivat sanoina toisiinsa. Arki-ilmaisusta ei ole kyse, koska jalkammekin tunsivat toisensa. Yleensä runoissa iho muistaa, mutta tässä jalat tuntevat, ja askelissa on lepo, yleensä ruumis tai mieli saa levon.
Se mistä saisi analyysissä vielä irti on kohta
Portaissa aina toinen
kulki edellä
enkä muista kumpi meistä,
en muista portaissa,
kadulla kerran
Porras sana toistuu, ja myös en(kä) muista
--
*****
Tätä kirjaa on totisesti luettu. Se on ollut perheessämme ainoa runokirja pitkään ja siitä on monet koulutyöt tehty, itsekin olen siitä erilaisia runoratkaisuja tutkiskellut. Blogi-innostukseni myötä, olen lukenut toistakymmentä runoteosta, ja omistan kymmenkunta, mutta tämä on ensimmäinen. Tämän kautta tutustuin Mirkan runouteen.
Tämä on Otavan painos vuodelta 1975, mutta pohjautuu 1958 Osmo Hormian valikoimiin runoilijoihin ja runoihin, ja teoksessa on Pentti Saarikoskea, Eila Kivikk'ahoa, Tuomas Anhavaa, Sirkka Seljaa, Kirsi Kunnasta, Lauri Viitaa, Eeva-Liisa Mannerta, Paavo Haavikkoa, Pekka Lounelaa ja monta muuta. Runoilijoita on 27 ja sivuja on 277.
Jos minun pitäisi valita yksi runo kirjasta se olisi ikisuosikkini Mirkka Rekolan runo Vedessä palaa, jota en kyllä osaa tulkita s.182
Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea
Näetkö ne kaksi
tulista kalaa
Silmäsi syttyvät
Vedessä palaa
Tässä ollaan (ikuisessa preesensissä :)
Totean vielä , että netistä löydät muita kokonaisia Mirkka Rekolan runoja, ja Ylen elävässä arkistossa on hänestä 53 minuutin radioklippi, missä hän puhuu ja lausuu omia runojaan.
Mirkan runoja en ehkä täydellisesti ymmärrä, mutta pidän hänen runoistaan, lyyrisyydestään ja etenkin asenteestaan.
Mirkan runous elää.
*****
Joko YO-kirjoituksissa tai preliminäärissä pitä analysoida Mirkka Rekolan runoa "Vaeltaja"
Runo kuullostaa modernilta, enkä tiedä voinko sen tähän laittaa (tekijänoikeus), mutta se alkaa
Väsynein silmin katsot maisemaa
keskellä kaiken kirvelevä uoma
kuljetti vettä oudon väritöntä
ja valo paahtoi lakkaamatta
niin että kasvit kuivuivat ja kivet
kuolivat kuumuuteen ja häpeäänsä
Ei sadetta, ei sammaletta täällä
ja tuuli kiersi kaiken koskematta
Ensimmäinen säkeistö on komea, mutta vaikeasti avautuva, lakkamatta - koskematta sisältävät loppusoinnun, adjektiivit ovat outoja, sillä vesihän on perusolemukseltaan väritöntä, valo ei paahda vaan kuumuus, kivet kestävät yleensä kuumuutta, eivätkä tunne häpeää, miksei tuuli pääse koskemaan, siinä analyysin paikkoja.
Huomaa verbin aikamuoto. katsot on preesenssissä
.... mutta toisaalta kuljetti, paahtoi, kuivuivat, kuolivat, kiersi on imperfektissä
Runossa on toinenkin säkeistö ja kuuluu ilman viimeistä säettä:
Kun kuljit samaa tietä takaisin
ja etsit jälkiäsi, löytämättä,
niin katso: edessäsi vihreänä
kipinöi polku, äsken jättämäsi.
Kysyitkö silloin katseen tarkoitusta
tai kyyneleiden taikka jalkain kivun.
Palasit alkaaksesi jälleen matkan.
Siinä kuljetaan takaisin polkua, jossa on vihreää. Vihreän voi ajatella symboloivan uutta elämää, toivoa, puhutaan myös kipinöinnistä. Ollaan uuden edessä, vanha on jäänyt taakse, kyse voi olla ihmissuhteesta tai rakkaudesta. Jonka loppu tai edellisen loppu on ollut yhtä paahteista karua erämaata, joka on myllertärtänyt sisimmän säpäleiksi. Uusi mahdollisuus.
Runon viimeinen säe tai rivi "Ja kaikki meno oli merkityksetöntä." , luo kuitenkin kiilaa uuden ja vanhan "suhteen" tai tilanteen väliin.
Totean vielä , että netistä löydät muita kokonaisia Mirkka Rekolan runoja, ja Ylen elävässä arkistossa on hänestä 53 minuutin radioklippi, missä hän puhuu ja lausuu omia runojaan.
Mirkan runoja en ehkä täydellisesti ymmärrä, mutta pidän hänen runoistaan, lyyrisyydestään ja etenkin asenteestaan.
Mirkan runous elää.
*****
Joko YO-kirjoituksissa tai preliminäärissä pitä analysoida Mirkka Rekolan runoa "Vaeltaja"
Runo kuullostaa modernilta, enkä tiedä voinko sen tähän laittaa (tekijänoikeus), mutta se alkaa
Väsynein silmin katsot maisemaa
keskellä kaiken kirvelevä uoma
kuljetti vettä oudon väritöntä
ja valo paahtoi lakkaamatta
niin että kasvit kuivuivat ja kivet
kuolivat kuumuuteen ja häpeäänsä
Ei sadetta, ei sammaletta täällä
ja tuuli kiersi kaiken koskematta
Ensimmäinen säkeistö on komea, mutta vaikeasti avautuva, lakkamatta - koskematta sisältävät loppusoinnun, adjektiivit ovat outoja, sillä vesihän on perusolemukseltaan väritöntä, valo ei paahda vaan kuumuus, kivet kestävät yleensä kuumuutta, eivätkä tunne häpeää, miksei tuuli pääse koskemaan, siinä analyysin paikkoja.
Huomaa verbin aikamuoto. katsot on preesenssissä
.... mutta toisaalta kuljetti, paahtoi, kuivuivat, kuolivat, kiersi on imperfektissä
Runossa on toinenkin säkeistö ja kuuluu ilman viimeistä säettä:
Kun kuljit samaa tietä takaisin
ja etsit jälkiäsi, löytämättä,
niin katso: edessäsi vihreänä
kipinöi polku, äsken jättämäsi.
Kysyitkö silloin katseen tarkoitusta
tai kyyneleiden taikka jalkain kivun.
Palasit alkaaksesi jälleen matkan.
Siinä kuljetaan takaisin polkua, jossa on vihreää. Vihreän voi ajatella symboloivan uutta elämää, toivoa, puhutaan myös kipinöinnistä. Ollaan uuden edessä, vanha on jäänyt taakse, kyse voi olla ihmissuhteesta tai rakkaudesta. Jonka loppu tai edellisen loppu on ollut yhtä paahteista karua erämaata, joka on myllertärtänyt sisimmän säpäleiksi. Uusi mahdollisuus.
Runon viimeinen säe tai rivi "Ja kaikki meno oli merkityksetöntä." , luo kuitenkin kiilaa uuden ja vanhan "suhteen" tai tilanteen väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti