torstai 5. heinäkuuta 2012

Henriikka Tavi

Henriikka Tavi on suomalainen runoilija, joka syntynyt vuonna 1978, joka kirjoittaa vuonna 2012 joka kuukausi yhden runoteoksen. Kyse lienee kokeilusta ja väitöskirjan eräästä osiosta.

Tätä prosessia on seurattu Jäljen äänessä täällä.

Tavi on voittanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2007 teoksellaan esim. Esa

Lainasin kirjastosta Tavin teokset Esim. Esa, Sanakirja, Toivo sekä Maaliskuu.

Esim.Esa –teoksessa on 85 sivua, ja se on varsin kokeellinen, esim. alareunassa "vierii" tekstiä, runot, novellin omaiset tekstit, sanakirjainlaatikot. En voi sanoa ymmärtäneeni, mutta varmasti teoksessa on jotain, ei sitä olisi muuten palkittu. Mitään yhtenäistä teemaa en havaitse, ei loppusoinnullista runoa,

esim- s.32 ensimmäinen säkeistö
Oli siinä muovipussi
Olipa ammattitaidon maailmanmestari
Olipa Ilmalaan


Toinen säkeistö on muuten varsin lyhyt.

Runossa olla-verbin imperfektillä aloitetaan, se yhdistää, Tavilla on monia tällaisa listoja. Luulakseni joku voi pitää runoja hauskana, mutta minä tosikkona en naurahdellut, en tosin karjahdellutkaan.
***
Sanakirja on vuodelta 2010, se on myös kokeellinen ja pelaa sana-assosiaatioin ja sekoittaa kieltä, ja numeroita. Esim. E:n kohdalla on summa-merkkiä, ääretöntä, ja esim. luku 2,718, joka on liki Neperin e:tä. Ö:n kohdalla on lauseita, ensimmäinen on Tenavien Ressun tunnetuksi tekemä ”Oli synkkä ja mrskyinen yö”
***
Toivo –teos on vuodelta 2010. Siinä on Kehtolaulu –nimisiä runoja useampiakin, mutta niitä on vaikea muistaa ja varmaan myös laulaa. Perhosista on runoja. Sivuilla 55-59 on kuolleita ja vuosilukuja, tämän tarkoitus ei auennut minulle, henkilöt tunsin. Lienee kategorisoitu, kuka oli kuollut oman käden kautta?
***
Maaliskuu 3/12 teos on vuodelta 2012. Tähän on päässyt esim. Esa –niminen subjekti. Tätä en ymmärtänyt, mutta tästä on Jäljen äänessä loistava analyysi. Teoksen kansi on minusta hieno.
***
Henriikka Tavi (s. 1978) on siis kokeellinen runoilija, ja jonka hienous on palkittu esim.Esa:n jälkeen. Minusta Tavin runoudessa on enemmän kokeilua kuin itse runoilua. Minusta lyyrisyys jää siis rajojen etsimisen alle, tämä ei tee Tavista parempaa eikä huonompaa runoilijaa vaan omaperäisen oman tiensä kulkijan.
***

Henriikka Tavin Esim. Esa:sta oli "runo"  äidinkielen yo-esseessä syksyllä 2012
"Millaisen käsityksen koulusta saa Henriikka Tavin proosarunosta (s. 6), ja miten se
vastaa omaa näkemystäsi?"

"Runo" on Esim. Esa -kirjasta on hirveän levoton, sijaisopettajalla minusta tilanne ei ole hallinnassa ja jankuttaa rektiosta, ja Nikon rauhattomuudesta, vaikka itse pitäisi luoda rauhaa ja vakautta.

Seuraava lainaus on minusta kiinnostava" Minnes Niko on menossa? Kaksoispiste merkitään virkkeen
lopussa olevan luettelon edelle. Muumimamman käsilaukusta löytyi kaikenlaista: omenanraato, kuittilappusia, muutama kolikko ja likaiset alushousut"

Taikurin Hattu -teoksessa Muumimamman käsilaukun sisältö kerrottiin (Tiuhti ja Vihti olivat ottaneet sen haltuunsa), ja siellä oli kyllä PUHTAAT SUKAT, mutta vatsapulveria, rautalankaa, sellaista tavaraa, jota voi tarvita, ihmettelen oikeasti tätä listaa (tehty tieten). Muumilaaksossa ei ole kauppaa, joten kolikkokin ihmetyttää, samoin kuin kuitti ja omenanraato, millä tasolla on runon opettaja. Jos on oppilaat levottomia, on myös Tavin "runo" ja sijainenkin.
Yläkoulu varmasti on sijaisen silmin rauhaton paikka. Yläkoulun oppilaat testaavat sijaisen. Niko voi olla rauhataon, mutta rektion jankuttamisesta pahentaa tilannetta. Sijaisopettajan ensimmäinen sääntö. Hanki nimilista, tee tunnille suunnitelma, ja etene joustavasti mitään. Luulen, että Tavin tarkoituksena on osoittaa myös oppilaiden levottomuutta, mutta olen sitä mieltä, että sijaisopettaja on levottomampi.
***
Rektion opettaminen voi olla vaikeaa, käyn rektiomielessä Esa-esim.listan läpi, (omasta yläkoulusta on liian pitkä aika, mutta korjatkaa, jos en osaa enää edes sijamuotoja).

Löin Esan (Esim. juoksukilpailussa)
Löin Esaa (Esim. nyrkillä)
Löin Esalla (Esim. nostin vahvoille? käsivarsilleni ja löin Esalla)
Löin Esatta (Esim. ilman Esaa,  abessiivi)
Löin Esoineni (komitatiivi)
Löin Esoin (instruktiivi)
Löin Esaan (esim. illatiivi)
Löin Esassa (esim. inessiivi)
Löin Esasta (esim. elatiivi löin hänestä ylpeyden perisynnin)
Löin Esalta (esim. jauhot suuhun, ablatiivi)
Löin Esalle (esim. tarjouksen nenän eteen esim. allatiivi)

Nämä lienevät melkein oikeita "rektioita", käykää sijaisopettajanne kanssa läpi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti